Matti Laine

Vieläkö anomiateorialla on käyttöä?

Haaste 2/2002 – Kriminologia-palstalla pohditaan tällä kertaa, miten jonkin rikoslajin määrän paikallista tai koko maassa tapahtuvaa vaihtelua voidaan selittää.

Lehdistöä seuraamalla voi saada sellaisen kuvan, että ainoa vaihtelu, mikä rikollisuudessa tapahtuu, on jatkuva kasvu. Kuitenkin jonkin rikoslajin määrät voivat huomattavastikin vähentyä joko koko maassa tai paikallisesti. Suomalaisen henkirikollisuuden historia on tästä hyvä esimerkki. Voidaanko tätä vaihtelua selittää?

Elämme yksilöllisten rikollisuusselitysten aikaa. Uudet tutkimustulokset biologian ja psykologian alueella ovat tuoneet paljon sellaista uutta tietoa, joka tukee eräin osin näitä selityksiä. Mutta osin on varmaan kyse myös ideologisesta käännöksestä. Ja kovin virheellistä olisi väittää, että nyt voimme heittää sosiologian romukoppaan rikollista käyttäytymistä tutkittaessa. Kriminologiassa ei pyritä selittämään vain sitä, miksi jotkut yksilöt valikoituvat rikoksentekijöiksi, vaan myös sitä miksi rikollisuuden määrissä voi ilmetä huomattavaakin ajallista ja paikallista vaihtelua. Ei ole uskottavaa ja loogista, että yksilöiden muutokset populaatiossa selittäisivät näitä vaihteluja.

Kriminologian historiassa tätä vaihtelua on pyritty selittämään muun muassa anomiateorialla. Emile Durkheimille (1897) anomia merkitsi yhteiskunnallista tilaa, joka syntyy voimakkaiden taloudellisten muutosten seurauksena. Silloin tapahtuu uudelleenluokittelua, joka syöksee jotkut yksilöt aikaisempaa huonompaan asemaan ja he menettävät entisen sosiaalisen vaikutusvaltansa. Kaikki eivät pysty tähän sopeutumaan ja siksi moni riistää hengen itseltään.

Robert K. Mertonin (1938) mukaan amerikkalainen yhteiskunta on pysyvässä anomian tilassa; kunnianhimoiset tavoitteet kohdistuvat kaikkiin, mutta kaikilla ei ole laillisia keinoja toteuttaa niitä. Jokaisesta kengänkiillottajapojasta ei voi tulla miljonääriä rehellisin keinoin. Anominen paine tuottaa rikollisuutta erityisesti alemmissa sosiaaliryhmissä. Anglosaksisessa kriminologiassa puhutaankin paineteoriasta (strain theory).

x

Heikki Ylikangas hyödynsi anomiateoriaa tyylikkäästi puukkojunkkaritutkimuksessaan (1976). Aleneva säätykierto Etelä-Pohjanmaan nuorten miesten keskuudessa aiheutti statusfrustraation, jota yritettiin korvata rikollisella ja väkivaltaisella alakulttuurilla. Tapettiin statuksen vuoksi. Anomiateorialla onkin kriminologiassa ollut suora yhteytensä rikollisten alakulttuurien synnyn tutkimiseen.

Yksi tunnetuimmista aihetta käsitelleistä kriminologeista on Albert. K. Cohen (1955), jota pidetään myös jengitutkimuksen klassikkona. Hänen mukaansa alempiin sosiaaliryhmiin kuuluvat nuoret (pojat) tavoittelevat samoja keskiluokan statukseen liittyviä asioita kuin muutkin. Tämä pitää sisällään sekä taloudellisen menestyksen että muiden taholta tulevan arvostuksen. Monet eivät näitä voi kuitenkaan saavuttaa, koska he eivät hallitse niitä asenteita, arvoja ja kieltä, joita keskiluokkainen koulu ja sen keskiluokkaiset opettajat edellyttävät. Tämä johtaa turhautumiseen, itsetunnon laskuun ja kaunaisuuteen. Kun tällaisia nuoria on useita, he saattavat muodostaa yhteisöllisen vaihtoehtoisen statusjärjestelmän, jossa voidaan kilpailla ja menestyä. Keskiluokan arvot hylätään ja arvostus hankitaan väkivallan, varkauksien ja vahingontekojen avulla. Syntyy ei hyötyä tavoitteleva, hedonistinen ja negatiivinen alakulttuuri eli jengi. Alakulttuuri ei ole kuitenkaan totaalinen, taustalla häilyvät edelleen keskiluokkaiset tavoitteet ja arvot.

Brittiläinen nuorisokulttuuritutkimus jatkoi Cohenin viitoittamaa tietä. Tutkittavaa riittikin jo 1960-luvulta lähtien, jolloin viimeistään syntyivät jalkapallohuliganismi ja skinhead-liikehdintä. Niistä on muun muassa esitetty ajatus, että skinhead-alakulttuuri syntyi puolustamaan katoamiseen tuomittua perinteistä englantilaista työläiskulttuuria (kaivos, pub, jalkapallo) ja sen arvoja. Liike oli siis hyvin konservatiivinen eikä siihen alun perin sisältynyt rasistisia elementtejä.

x

Robert Agnew on (1992) pyrkinyt täydentämään paine- ja anomiateoriaa. Hän on esittänyt, että voi olla muitakin paine- ja jännitetilanteita kuin vain sellainen, jossa on epäonnistuttu saavuttamaan positiivisesti arvotettuja tavoitteita (taloudellinen menestys, status, autonomia jne.). Painetilanne voi johtua myös positiivisen kannustimen menettämisestä. Tällainen voi olla esimerkiksi tärkeän ihmisen, omaisen tai ystävän kuolema. Toisaalta jatkuvien negatiivisten kannustimien esiintyminen voi aiheuttaa vastaavan tilanteen. Näitä voivat olla muun muassa fyysinen väkivalta tai jatkuvat kohtuuttomat vaatimukset.

Suuret taloudelliset rakennemuutokset lisäävät niiden ihmisten joukkoa, joihin kohdistuu anominen paine. Tämä ajatushan oli jo Durkheimilla. Tämä selittäisi sitten rikollisuuden määrissä tapahtuvia voimakkaita ajallisia muutoksia. Näin on pyritty selittämään esimerkiksi henkirikollisuuden vaihteluita.

Yhdysvalloissa tapahtui huomattava henkirikollisuuden väheneminen koko maan mitassa 1990-luvulla. Kun maan henkirikosaste parhaimmillaan ylitti 10 per 100 000 asukasta, lienee se tänä päivänä noin 7 (Venäjän luku on noin kolminkertainen!). Mielenkiintoista on, että väheneminen ei ole näkynyt kaikkialla. Henkirikosten lasku on ollut voimakasta monissa suurimmissa kaupungeissa, mutta Keskilännen ja Koillis-Yhdysvaltojen teollisuusalueen keskikokoisia kaupunkeja tarkastelleet Matthews, Maume ja Miller (2001) havaitsivat, että henkirikollisuusluvut pysyivät niissä korkeina. Taantuvaa ja rappeutuvaa savupiipputeollisuuden aluetta kutsutaan "ruostevyöhykkeeksi". Tutkijoiden mukaan mm. työttömyys ja väestön poismuutto ovat suoraan tai epäsuorasti yhteydessä näiden kaupunkien korkeampiin henkirikoslukuihin. Suomessakin henkirikosluvut ovat kaikkein alhaisimmat siellä, missä työelämän rakenteet ovat olleet kaikkien pysyvämpiä eli Varsinais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla.

x

Uuden näkökulman aiheeseen toi amerikkalaisten sosiologien puheenjohtaja Douglas Massey esitelmöidessään viime vuonna järjestönsä kokouksessa. Massey pyrki yhdistämään ihmisen evoluution, kognitiivisen neurotieteen ja urbaanin sosiologian uusimmat tulokset. Massey muistuttaa, että metsästäjä-keräilijä yhteisö oli hallitseva yhteiskuntamuoto noin 6 miljoonan, maanviljelys 10 000 ja teollisuusyhteiskunta noin 200 vuoden ajan. Tämän jälkeisestä emme vielä paljon tiedä. Tästä ajallisesta jaottelusta voi päätellä, mikä on eniten muokannut mieltämme ja minkälaisessa yhteiskunnassa mielemme edelleen elää.

Masseyn mukaan olemme sosiologiassa vahvasti liioitelleet aivojemme rationaalia osaa tunneosan kustannuksella. Tunneosa on kuitenkin huomattavasti vanhempi, kehittyneempi ja toimii nopeammin. Tunnereaktiot luovat implisiittisiä muistoja, jotka varastoituvat mantelitumakkeeseen, usein täysin tiedostamattomina. Tämän ovat markkinamiehet ja poliittisten kampanjoiden suunnittelijat jo aikoja sitten havainneet. Masseyn mukaan tunneperustaisuus säilyy vahvana ja riippumattomana voimana kaikessa inhimillisessä kanssakäymisessä: kun viehätymme johonkin ihmiseen, kun vihaamme jotakuta ja kun syyllisyys, häpeä ja ylpeys säätelevät käyttäytymistämme. Anominen paine, sosiaalisen statuksen heikkous tai putoaminen laukaisee nämä tunnereaktiot ja teemme tekoja, jotka ovat aitoja vastauksia, mutta usein haitallisia myös itsellemme. Emme voi paeta tunteitamme.

Massey muistuttaa myös, että viiden vuoden kuluttua ihmiskunta ylittää väestöllisen Rubikonin. Ensimmäistä kertaa historiassa enemmistö maailman väestöstä elää kaupungeissa ja noin 20 % väestöstä elää yli miljoonan asukkaan kaupungeissa. Valtaosa näistä suurista väestökeskittymistä tulee sijaitsemaan köyhissä kehitysmaissa. Mutta ongelmana ei ole väestön tiheys sinänsä, vaan se tosiseikka, että samalla syntyy valtavia köyhyyden keskittymiä. Köyhyys kaupungistuu. Ei ole vaikeaa ennustaa, että tästä seuraa samalla yhä lisääntyviä sosiaalisia ongelmia. Kun esimerkiksi väkivalta tulee lähelle, kun se on jatkuva osa arkipäivää, siitä on monenlaisia muitakin seurauksia kuin vain välittömät väkivallan haitat. Jatkuvan uhan alla eläminen lisää stressihormonien eritystä vereen. Tällä on vaikutuksia niin muistiin, oppimiseen kuin myös sydänsairauksien ilmenemiseen. Klassisen esimerkin mukaisesti: ei ole vain niin, että slummi aiheuttaa rikollisuutta, vaan rikollisuus aiheuttaa myös slummia.

x

Suomalaisen yhteiskunnan kehityksen osalta voidaan esittää ainakin seuraavia kysymyksiä: Ovatko viimeaikaiset nuorten väkivallanteot satunnainen ilmiö vai onko yhä useampi nuori valmis hankkimaan arvostusta väkivallan avulla? Mistä johtuu esimerkiksi Kymenlaakson alueen henkirikosasteen kohtalaisen voimakas kasvu 1990-luvulla; onko alue suomalainen "ruostevyöhyke"? Mitä suomalaisen yhteiskuntakehityksen ja rikollisuuden kannalta merkitsee se, että viimeistään nyt olemme siirtymässä perinteisen maalaisköyhyyden ajasta kasvavaan ja selkeästi erottuvaan kaupunkiköyhyyteen; lisääntyykö anominen paine?

 
Julkaistu 3.6.2002
Sivun alkuun |