Risto Jaakkola

Vankiluku ei ole numero

Haaste 4/2002 Pääkirjoitus

Kolmekymmentä vuotta sitten olin aputoimittajana Sosiologia-lehdessä, kun tehtiin teemanumeroa yhteiskuntatutkimuksen sovelluksista. Soittelin viranomaisille saadakseni esimerkkejä siitä, miten yhteistieteiden tutkimustuloksia on hyödynnetty hallinnossa. Sisäministeriön kansliapäällikkö Arno Hannus halusi miettiä asiaa ja vastasi parin päivän päästä, että hänen mieleensä ei ole tullut yhtäkään yhteiskuntatieteellistä tutkimusta, jota nimenomaan olisi voitu käyttää lainsäädäntö- tai hallintoratkaisuissa.

Nils Christie julkaisi 1966 tutkimuksen vankeusrangaistusten hinnasta. Häntä eivät huolestuttaneet vankiloitten budjetit vaan vapaudenriiston vangitulle aiheuttamat menetykset. Niitä syntyy, kun vangittu menettää mahdollisuutensa nauttia vapaan yhteiskunnan hyvinvoinnista, ja ajan mittaan vapaudenriiston kustannukset ovat kasvaneet, kun vauraus ja hyvinvointi ovat lisääntyneet.

Christie vertaili historiallisesti vankilukua eri Pohjoismaissa. Se oli ollut kaikissa maissa pitkään jokseenkin samalla laskevalla linjalla, mutta vuoden 1918 sisällissodan jälkeen väestöön suhteutettu vankiluku räjähti Suomessa muihin verrattuna viisinkertaiseksi ja oli vielä 1960-luvullakin kolminkertainen.

Suurinumeroinen vankilukumme osoitti, että me annoimme yksilön vapaudelle vain murto-osan siitä arvosta, mikä sille läntisissä naapureissamme annettiin. Tutkimustuloksesta tuli painava argumentti julkisessa keskustelussa, suomalaisten vapauden hinta arvioitiin uudelleen ja vankilukumme saatiin pohjoismaiselle tasolle.

Näin tutkimus toimii. Tutkimustulokset eivät muutu suoraan hyväksi hallinnoksi, vaan ne tulevat julkisen keskustelun kautta lainsäätäjän tietoon ja vaikuttavat sitten kentän jokapäiväisiin toimiin.

Tätä vankilanumeroa toimitettaessa on tullut ilmi, että meiltä puuttuu täysin hallinnosta riippumaton vankilatutkimus. Kuitenkin jotkin saamamme tiedot voisivat haastaa kriittiseen tutkimukseen. Vankiluvut kasvavat ja historia opettaa, että siinä voi olla kysymys muustakin kuin matemaattisesta ilmiöstä. Vankiloita myös kiertää sama väki. Jos jokin instituutio tuottaa itse suurimman osan omista asiakkaistaan, sen luulisi herättävän kummastusta ja yllyttävän perusteellisesti tutkimaan tämän ikiliikkujan mekanismeja.

 
Julkaistu 16.12.2002
Sivun alkuun |