Kauko Aromaa

Väkivallan torjunta

Haaste 1/2004 Pääkirjoitus

Rikoksentorjuntaneuvostossa ryhdyttiin viime vuonna valmistelemaan väkivallan vähentämisohjelmaa. Sen tausta-ajatukset palautuvat osaksi Maailman terveysjärjestön WHO:n syksyllä 2002 julkistamaan ja 40 maassa käynnissä olevaan ohjelmaan; osaksi sillä on kotimaiset juuret.

WHO:n ohjelma jakaa väkivallan viiteen alateemaan. Nämä ovat nuorisoväkivalta, lapsiin kohdistuva väkivalta ja hyväksikäyttö, parisuhdeväkivalta, seksuaalinen väkivalta sekä vanhuksiin kohdistuva väkivalta ja hyväksikäyttö. Kullekin on laadittu oma torjuntaohjelmansa. Rikoksentorjuntaneuvostolla on neljä alateemaa, jotka ovat osaksi samoja. Nämä ovat henkirikollisuus, nuorisoväkivalta, parisuhdeväkivalta sekä työtehtävissä kohdattu väkivalta.

Tärkeää kummassakin tapauksessa on, että ei puhuta yhdestä vaan useasta eri "väkivallasta" – ehkäisytavoite tekee tämän luontevaksi. Työtehtävissä kohdattu väkivalta on olosuhteiltaan ja mekanismeiltaan monin tavoin erilainen ongelma kuin vaikkapa ravintola- tai parisuhdeväkivalta, vaikka näissä kaikissa on myös yhteisiä piirteitä. On myös tärkeää että monipuolinen ote säilytetään. Yhden osakysymyksen korostaminen aiheuttaa muiden laiminlyömistä.

Sekä kansanterveys- että rikoksentorjuntanäkökulma vierastavat käytännöllisen ongelman aatteellista problematisointia. Tässä lähestymistavassa on samaa kuin vaikkapa sydäntautien tai tupakoinnin terveyshaittojen torjunnassa, tai liikenneturvallisuustyössä ja muussa tapaturmantorjunnassa: kaikki keinot on käytävä läpi. Väkivallan tapauksessa se merkitsee, että tapahtumat ja tapahtumasarjat, jotka sisältävät "väkivaltaa", tulee analysoida etsien tiheällä kammalla kaikkia sellaisia lopputulokseen myötävaikuttavia seikkoja, joita voidaan muuttaa.

WHO:n kannanoton mukaan väkivalta on nykyisin johtava kansanterveysongelma, rikoksentorjuntaneuvoston mielestä taas kyse on ylipäänsä laiminlyödystä torjuntatehtävästä. Väkivalta ei ole tullut korostetusti esiin paikallisissa torjuntahankkeissa.

Torjuntaa suunniteltaessa ei kysytä, onko "väkivalta lisääntynyt" tai kenen syytä se on, vaan miten sitä voidaan ehkäistä. Näin pitkälle on päästy kun väkivallan esiintyvyyttä, sisältöä, olosuhteita sekä seurauksia koskevaa tutkimustietoa on aikaa myöten kertynyt riittävästi. Samalla on saatu sellaista väkivallan sisältöä valaisevaa tutkimusta, joka oikeuttaa rajaamaan useita ehkäisylogiikaltaan olennaisesti erilaisia "väkivaltoja".

Kun viimeisten 30–40 vuoden kuluessa on kehitetty kasvava määrä väkivallan ja henkilökohtaista turvallisuutta loukkaavan rikollisuuden osoittimia perinteisten viranomaislähteiden täydennyksiksi, on myös tietoisuus eri väkivaltailmiöistä ratkaisevasti lisääntynyt. Tämä on puolestaan poikinut erilaisia korostuksia edustavia aloitteita, kuten esimerkiksi miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa, lasten pahoinpitelyä taikka vanhusten kaltoinkohtelua painottavat kampanjat. Tuloksena on myös ollut yltyvä kamppailu väkivaltaongelman "oikeasta" tulkinnasta.

Mahdollisuudet saada aikaan nopeita korjauksia väkivaltatilanteeseen eivät liene kovin suuret, mutta vastoin monia perinteisiä näkemyksiä ongelma ei ole kokonaan toimenpiteiden ulottumattomissa. Esimerkiksi työtehtävissä kohdattu väkivalta on luonteeltaan altis ohjailulle, siitä on jo kokemuksiakin. Mahdollisuuksia on jopa henkirikosten kohdalla, joita on usein pidetty ehkäisyn kannalta yhtenä vaikeimmista väkivaltailmiöistä. Tähän viittaa esimerkiksi Martti Lehden kirjoitus tässä lehdessä.

 
Julkaistu 15.3.2004
Sivun alkuun |