Kauko Aromaa

Rikollisuustutkimuksen tarve

Haaste 3/2004 Pääkirjoitus

Monet pohjoismaiset kriminologit ovat viime vuosina – eräät jo 1980-luvulta alkaen – kiinnittäneet huomiota kriminaalipoliittisen ilmaston muutokseen, joka liittyy yhteiskunnan polarisoitumiseen, kansalaisten voimistuvaan jakautumiseen voittajiin ja häviäjiin. Tähän liittyy paineita rikollisten syrjäyttämiseen, rikollisten ja ei-rikollisten välisen kuilun syvenemiseen. Rikollisuustilanteen arvioinnit korostavat tämän mukaisesti pikemminkin "lain ja järjestyksen" retoriikkaa ja yhä laajenevien rikollisuuden vastaisten toimenpiteiden tarpeellisuutta. Samalla heikkenevät sosiaaliturvayhteiskunnan ihanteiden suuntaiset painotukset.

Kriminaalipolitiikka uhkaa painottua enenevässä määrin rangaistusjärjestelmän suuntaan. Samalla kriminaalipoliittisesta debatista on tullut entistä monimutkaisempaa, kun siihen osallistuu entistä useampia tahoja, jotka kilpailevat rikollisuusongelman (tai kuten tavallisimmin on laita, jonkin sen osan) "omistuksesta". Keskustelun mutkistuessa rangaistusjärjestelmään turvaaminen tarjoaa helpon ratkaisun, joka on yhtä aikaa näennäisen halpa ja näennäisen tehokas tapa osoittaa, että päättäjät ottavat ongelman vakavasti ja haluavat tehdä sille jotakin.

Näissä olosuhteissa on ensiarvoisen tärkeää, että rikollisuutta koskevaa hyvää tietoa tuotetaan riittävästi. Perinteisten rikollisuustilannetta kuvaavien tilastolähteiden tiedetään mainiosti olevan harhaisia ja peräti huonoja rikollisuustilanteen ja -kehityksen arviointiin. Silti korjaavien ja täydentävien osoittimien vakiinnuttaminen ei keskeisiksi tietolähteiksi ei ole Suomessa ottanut onnistuakseen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, Englannissa ja Hollannissa osaksi vakiintunutta rikollisuustietolähteistöä saadut rikosuhritutkimukset joudutaan Suomessa edelleen tekemään sattumanvaraisesti, koska keskeiset vastuuministeriöt (OM, SM) eivät ole kyenneet sopimaan mittausten vakinaistamisesta, ja tilastokeskuksen nykyinen täysin kestämätön kanta puolestaan on se, että sellaiset hankkeet eivät sille ollenkaan kuulu.

Selvitysmies Jussi Huttunen vaatii tuoreessa sektoritutkimuksen arvioinnissaan mm., että rikollisuutta ja kriminaalipolitiikkaa koskevaa tutkimuspanostusta on lisättävä merkittävästi moittien samalla sekä oikeusministeriötä että sisäministeriötä tutkimusstrategian puuttumisesta. Selvitysmies on oikealla asialla: rikollisuuden ja rikosvahinkojen määrän ja sisällön arviointi ja seuraaminen ovat tärkeitä kriminaalipolitiikan tiedonintressejä. Perinteiset rikostilastot eivät täytä näitä vaatimuksia hyvin, jos ollenkaan. Nykyisin on käytettävissä suhteellisen kelvollisia täydentäviä ja vaihtoehtoisia menetelmiä: säännölliset rikosuhritutkimukset, erityisryhmiä koskevat uhritutkimukset, jotka selvittävät esimerkiksi yrityksiin, naisiin, maahanmuuttajiin tai eri vähemmistöihin kohdistuvia rikoksia, ja edelleen ns. itse ilmoitettua rikollisuutta koskevat mittaukset, joihin kaikkiin Suomessa on osaamista. Samalla kun tällaisista asioista huolehditaan, on tehtävä jatkuvaa tuotekehittelyä uusien parempien mittausten kehittämiseksi. Puutelista ei toki lopu tähän.

 
Julkaistu 27.9.2004
Sivun alkuun |