Riikka Kostiainen

Rikoksentorjunnan kokonaisuutta ei vielä oivallettu kunnissa

Haaste 1/2004 – Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana rikoksentorjuntaneuvoston uusi puheenjohtaja Timo Kvist. Hän arvioi, että rikoksentorjunnan sanoma ei ole vielä mennyt riittävästi läpi paikallishallinnossa. Esimerkiksi olisi tärkeää oivaltaa, mikä on kuntien rooli rikosten ennaltaehkäisijänä mutta myös niiden seurauksista vastaajana – vaikkapa terveydenhuollon kustannusten muodossa. Kriminaalipolitiikan ongelmista hän painottaa väkivaltarikollisuutta.

Naantalin kaupunginjohtaja, varatuomari Timo Kvist aloitti rikoksentorjuntaneuvoston puheenjohtajana joulukuussa. Ensimmäinen hänen johtamansa neuvoston kokous pidettiin tammikuussa Mielenterveysseurassa. Rikoksentorjuntaneuvosto kokoontuu vuorotellen kunkin jäsentahon tiloissa ja kokoukseen kuuluu olennaisena osana järjestäjien esitykset, joten tammikuun kokouksen aluksi kuultiin Mielenterveysseuran ja Rikosuhripäivystyksen toiminnasta ja rikoksentorjuntaan liittyvistä hankkeista.

Lisäksi työntäyteisen kokouksen asialistalla oli rikoksentorjuntaneuvoston viime vuoden toimintakertomus, tämän vuoden toimintasuunnitelma ja varsinaisena pääaiheena kansallisen väkivallan vähentämisohjelman valmistelu. Väkivallan vähentämisohjelman tarve nostettiin esiin kansallisen rikoksentorjuntaohjelman seurantaraportissa vuonna 2003 ja se on kirjattu myös nykyiseen hallitusohjelmaan. Sittemmin väkivaltaohjelman valmistelu on liitetty osaksi laajempaa sisäisen turvallisuuden ohjelmaa ja annettu rikoksentorjuntaneuvoston tehtäväksi. Väkivallan vähentämisohjelman pitäisi valmistua vuoden loppuun mennessä. Siinä tarvittavien työryhmien perustamisessa päästiin jo hyvään vauhtiin ja vastuu valmistelun ohjaamisesta annettiin neuvoston työvaliokunnalle.

– Tuntui, että neuvoston työhön on vahva sitoutuminen. Ehkä kokousaikakin oli monelle sopiva, mutta tulkitsen poikkeuksellisen laajan osallistumisen myös siten, että toimeksianto väkivaltaohjelman valmisteluun on otettu vastaan ja mielletty todella tärkeäksi, Kvist summasi ensituntumaansa neuvoston työskentelyyn.

– Väkivallan vähentämisohjelmaa voi pitää jopa neuvoston uutena liikkeellelähtönä. Jo neuvoston piiristä tuntui löytyvän väkivaltakokonaisuuteen hyvin laaja asiantuntemus. Ennen kaikkea tulinkin vakuuttuneeksi siitä, että neuvoston perustehtävä eli asiantuntijaelimenä toiminen on oikein ymmärretty. Tänä päivänä tuo tehtävä edellyttää verkostoitumista, jonka kautta voidaan saada erilaisista organisaatioista paras asiantuntemus kuhunkin asiaan. Lähtökohtanahan on hakea nimenomaan tiedon kautta oikeita keinoja ja olla kriittisesti innovatiivinen.

Paikallistason merkitys on tärkeä

– Olen tullut uudeksi puheenjohtajaksi ymmärtääkseni siksi, että on haluttu korostaa kuntien painoarvoa rikoksentorjunnassa eikä valinnassa ole suinkaan lähdetty persoonastani. Ja se tietenkin tuntuu näin paikallishallinnon näkökulmasta perustellulta, Kvist sanoo.

Hän kertoo, että vaikka Naantalin ei voi kehua olevan rikoksentorjunnan kärkikaupunkeja, turvallisuus on ollut vahvasti työlistalla juuri ennen nimitystä. Rikosten ehkäisyyn painottuva ohjelmayhteistyö poliisin kanssa on käynnistynyt syksyllä ja on parhaillaan lausuntovaiheessa hallintokunnissa. Ohjelmayhteistyön lisäksi kannustetaan sosiaalitoimen ja poliisin yhteistyötä varhaisen puuttumisen mielessä. Suomessahan on saatu hyviä kokemuksia esimerkiksi sosiaalityöntekijän työskentelystä poliisilaitoksella. Lisäksi tiepuolen viranomaisten kanssa on päivitetty liikenneturvallisuusohjelmaa. Ajatuksena on vielä täydentää näitä kahta päänäkökulmaa esimerkiksi tapaturmaehkäisyllä ja tehdä turvallisuussuunnitelma laajimmassa mahdollisessa mielessä.

Kvist pitää yhtenä ongelmana rikoksentorjuntatyön näkyvyydessä ja siihen sitoutumisessa väsymistä projektityöskentelyyn paikallistasolla. Kun tulee paljon uusia ja erilaisia hankkeita on pieni vaara, että tällainenkin hyvä ja tärkeä näkemys voi jäädä projektiväsymyksen jalkoihin.

– Mutta sehän on sinänsä hyvä merkki, että kuitenkin valtaosa kunnista on ollut turvallisuustyössä mukana jollain tavalla. Tietopohjaa vain pitäisi pystyä vielä laventamaan siitä, miten kokonaisvaltaista työtä rikoksentorjunta on – esimerkiksi mitä kumppaneita rikoksentorjunnassa tarvitaan, miten monella tavalla kunnat ovat vastuussa sekä uhrien että tekijöiden elämäntilanteesta ja paljonko rikosten seurauksista on kustannuksia, jotka jäävät kuntien kontolle. Luulen, että tätä näkökulmaa ei kovin moni kunnan talousvastaavakaan osaa miettiä.

Rikoksentorjuntaneuvosto järjestääkin yhdessä Forum europeén pour la securite urbainen ja Ruotsin Brån kanssa asiantuntijaseminaarin rikosten kustannuksista. Seminaari pidetään Helsingissä huhtikuun alussa. Kvist odottaa sitä mielenkiinnolla ja uskoo kuntien motivaatiotasoon vaikuttavan paljonkin, jos rikollisuuden kustannukset pystyttäisiin paremmin osoittamaan.

Tietopohjan kasvattamisen lisäksi hän näkee tarvetta myös resursseista, jonkinlaista porkkanarahoista. Hän ei kuitenkaan usko, että yhdellekään kunnalle rikoksentorjuntahankkeeseen mahdollisesti saatava muutaman tuhannen euron osarahoitus olisi ratkaiseva tekijä.

– Toisaalta kuitenkin projektirahaan on totuttu – vähän liikaakin. Kun saadaan rahaa jotain tarkoitusta varten, projekti toteutetaan, eikä aina mietitä, onko kyseessä primaaritehtävä vai ei. Siinäkin auttaisi rikoksentorjunnan kokonaisuuden oivaltaminen. Siksi on hyvä, että asioita on organisoitu Kuntaliiton kanssa ja on haettu yhdyshenkilöverkostoa, jonka kautta viedään tietoa eteenpäin. Silti 450 kunnan ja kuntatyöntekijöiden kenttää ajatellen on vielä pitkä matka siihen, että olisi saavutettu läpileikkaava ymmärrys siitä, että rikoksentorjunta on oikeasti meidän kaikkien yhteinen asia.

Kansainvälisessä vertailussa hyvät lähtökohdat

Timo Kvist rajautuu olemasta yleisasiantuntija kriminaalipolitiikassa ja aikoo pysyttäytyä rikoksentorjuntaneuvoston puheenjohtajan roolissa. – Vaikka sanotaan, että virka tuo viisauden, kriminaalipolitiikassa on paljon sellaisia asioita, joissa on parempi antaa ensisijaisesti asiantuntijoiden arvioida ja vasta sitten tehdä yhdessä johtopäätökset tarvittavista toimista..

Kriminaalipolitiikan perustuntemusta häneltä kuitenkin löytyy. Hän on ollut pitkään yhteiskunnallisessa toiminnassa mukana, koulutukseltaan juristi ja muun muassa työskennellyt oikeusministeriössä oikeusministerien Sauli Niinistön ja Kari Häkämiehen erityisavustajana vuosina 1995–97. Silloin valmisteltiin mm. rikoslainsäädännön kokonaisuudistusta ja lähestymiskieltoa sekä tietysti ennen kaikkea vuoden 1999 EU-puheenjohtajuuskauden asioita.

– Tänä päivänä voisi sanoa, että kansainvälisessä vertailussa meillä on hyvät lähtökohdat, kun ajatellaan rikollisuuskehitystä, rikosjärjestelmän toimivuutta ja monia muita asioita. Toki voimme vielä vähentää omaisuusrikollisuutta ja monia muita rikollisuuden lajeja, mutta toisaalta rikollisuus on pakko hyväksyä jollain tavalla yhteiskuntaan kuuluvaksi ilmiöksi. Mutta kuitenkaan ei ole kysymys siitä, että olemme onnistuneet kaikissa tapauksissa kriminaalipolitiikan keinoin vaan meillä on muitakin yhteiskunnallisia tekijöitä, keinoja ja selittäviä tekijöitä.

Väkivallan ehkäisy keskiöön kriminaalipolitiikassa

– Mutta miksi Jeppe juo ja miksi Jeppe lyö? Nämä kysymykset ovat suomalaisen rikostodellisuuden kovia ongelmia, joiden täytyy olla keskiössä kriminaalipolitiikassa. Eli yhteiskuntapolitiikkaa täytyy kohdentaa nimenomaan väkivaltarikollisuuteen ja erityisesti siihen miksi vakavaa alkoholisidonnaista väkivaltaa on Suomessa paljon. Tässäkään ei vastaavasti välttämättä ole kyse kriminaalipolitiikan epäonnistumisesta vaan yleisemmästä ilmiöstä.

Kvist pohdiskelee, mikä on sitten se perimmäinen tekijä, perinnöllinen rasite kulttuurissamme, joka tässä suhteessa erottaa meidät muista läntisen Euroopan maista. Vaikka "oikean" vastauksen löytäminen on vaikeaa, ei käsiä hänen mielestään saa nostaa tämän kysymyksen edessä ylös. Mitä enemmän vaikuttamismahdollisuuksia pitkällä tähtäimellä uskotaan olevan kasvatuksen ja sosiaalisen tuen keinoin, sitä suurempi osuus myös kunnilla on tähän haasteeseen vastaamisessa.

– Toki on sitten selvää, ettei ammattimaisen rikollisuuden lisääntymistä ja huumerikollisuutta voida jättää huomiotta, mutta nekin ovat hyvin usein väkivaltasidonnaisia. Jos ajatellaan, että yksittäisellä väkivallan tekijällä on ongelmana aggression hillitsemättömyys, miksi samanaikaisesti voi ajatella, että yhteiskunnassa on tilausta gangsterimaiselle väkivallalle ja ollaan valmiita käyttämään äärimäisiä keinoja – ja ajatuskulkuhan voi johtaa aina terrorismiin saakka. Tuskin nämä olisivat yksittäisinä rikosalueina niin vaikeasti torjuttavia, jollei lähtökohtana olisi se, että ihmisen hengellä tai terveydellä ei ole mitään arvoa. Tämän osalta yhteiskunnan suojautumiskeinojen on vastattava niin tehokkuudeltaan kuin tarvittaessa kovuudeltaankin muuttunutta rikollisuuskuvaa oikeusvaltion perimmäisiä arvoja kuitenkin kunnioittaen.

 
Julkaistu 15.3.2004
Sivun alkuun |