Riikka Kostiainen

Päihdeongelman hoidossa tarvitaan monenlaista tukea

Haaste 3/2004 – Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa haastateltavana on A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja, professori Lasse Murto. Kriminaalipolitiikkaa hän katselee niiden ongelmiin ajautuneiden ihmisten näkökulmasta, joilla on taustalla rikosten lisäksi usein päihdeongelmaa, työttömyyttä ja asunnottomuutta. Tämän ongelmavyyhdin käsittely on vaikeaa ja turhauttavaa tulosta vaativassa ja yhä kovenevassa yhteiskunnassa.

Alkoholin veronalennuksen seurauksista on puhuttu kesän ja syksyn aikana paljon. Luonnollisesti myös A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Lasse Murto on huolestunut tilanteesta ja asiakasmäärien kasvusta.

– Ymmärrän, että viime keväänä jouduttiin tekemään vaikeita alkoholipoliittisia päätöksiä ja senkin muotoilun hyväksyn, että oli vain huonoja vaihtoehtoja. Taustalta löytyy kuitenkin intressiristiriita, jossa vastakkain olivat ainakin terveyspoliittinen -, elinkeinopoliittinen -, julkistaloudellinen -, kuluttaja- sekä järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvä näkökulma. Valmisteluprosessi oli kyllä tasapuolinen, mutta lopputulos oli se, että julkistaloudelliset arvot jyräsivät muun muassa kansanterveysargumentit.

Tulos on hänen mukaansa monella tavalla pulmallinen. Samaan aikaan valtioneuvosto käynnisti kansallisen alkoholiohjelman, jonka tavoitteena on alkoholin kokonaiskulutuksen alentaminen ja haittojen vähentäminen ja monet muut tärkeät asiat.

– Totta kai mekin olemme tehneet kumppanuussopimuksen valtion kanssa ja olemme ohjelmassa täysillä mukana. Mutta tilannehan on nyt se, että ainakin lyhyemmän tähtäimen tehokkain väline eli hinta on menetetty. Keinoiksi jäävät valistus, valvonta ja kontrolli, jotka tiedämme melko tehottomiksi tutkimustenkin perusteella. Kaikkia keinoja on tietenkin käytettävä ja pakko on uskoa, että jokin kulttuurimuutos suomalaisten tavassa käyttää päihteitä saadaan aikaan, Murto sanoo.

– Mutta veroratkaisu on romuttamassa jo vähän orastanutta kulttuurista muutosta, siirtymää miedompiin juomiin, joka olisi ehkä jollain aikavälillä muuttanut humalahakuista juomismallia. Sitä en olekaan ymmärtänyt, miksi hinnanalennus piti kohdentaa väkeviin juomiin. Niin kauan kuin hintaratkaisu on tämä, suurkuluttajat ja myös uudet ryhmät eli nuoret suuntautuvat väkeviin, nämä ryhmät kun hakevat parasta hinta-laatusuhdetta. Mutta tietysti nyt täytyy olla vähän pitempi seuranta-aika, jotta saadaan arvioinnille riittävästi tietopohjaa, tutkijataustan omaava Murto korostaa.

Ilkeisiin ongelmiin ei yksinkertaisia ratkaisuja

Yleisemmin Lasse Murto on huolestunut siitä, että yhteiskunnassa on tällä hetkellä paljon sellaisia mekanismeja, jotka syrjäyttävät osan kansalaisista. Yhteiskunta on aika tyly niille, jotka eivät voi hyödyllisyyttään osoittaa.

– Suuria ongelmia ovat syvenevä pitkäaikaistyöttömyys sekä erityisesti nuoret, joilla ei ole minkäänlaista kokemusta työelämästä. Ihmiset ajautuvat helposti tilanteeseen, jossa on vaikea säilyttää tunnetta siitä, että elämä on arvokas ja siinä on päämääriä. Näiden ihmisten näkökulmasta katsoen ei ole itse asiassa kovinkaan vaikea ymmärtää, miksi entistä enemmän ryypätään ja käytetään aineita, hän pohtii.

– Tällä hetkellä päihdehuollon palvelujärjestelmässä puhutaan ilkeistä ongelmista. Kohtaamaamme päihdeongelmaan liittyy erilaisten syiden ja seurauksien kimppu, minkä vuoksi sitä olisi lähestyttävä monista eri näkökulmista ja monitoimijaisesti. Se puolestaan on aika vaikeaa yhteiskunnassa, jossa palvelujärjestelmä on sektoroitunut ja jossa tulos- ja tehokkuusvaatimukset kasvavat koko ajan. Tuntuu, että nykyään tehdään kauheasti ja petytään, kun aitoa muutosta ei sitten tapahdukaan – eli yritetään diagnosoida ongelmakimpusta joku osa-alue, johon satsataan ja muu jää käsittelemättä.

Päihdehoito- ja kuntoutusprosessissa olisi tärkeää, että ihmisellä olisi jotakin, johon voi palata, ihan asunnosta alkaen. Yksi ongelma onkin asunnottomuus, joka alkoi kasvaa 1990-luvun laman jälkeen. Vuosituhannen vaihteessa Suomessa oli jo 10 000 asunnotonta, joukossa myös asunnottomia perheitä.

– Asunnottomuuden vähentämisohjelman toimenpiteet näyttävät purevan, mutta edelleen on pulmana, että lähes samaan tahtiin kun pystymme kitkemään asunnottomuutta pois, uutta tulee tilalle. Valtion erityisrahoituksella kunnat ovat pystyneet hankkimaan asuntoja, mutta pelkän seinän tarjoaminen ei riitä moniongelmaisen ihmisen tapauksessa. Meillä olisi kyllä tukea antavia tahoja, esimerkiksi järjestöt, muttei sen maksajia.

Murto korostaa ystäväänsä ja kollegaansa Jorma Niemelää siteeraten, että päihdetyötä tekevät ovat erityisesti 1990-luvun laman aikana ja sen jälkeen entistä useammin joutuneet valitsemaan, onko heidän työnsä ensisijaisesti päihdetyötä, identiteettityötä vai köyhyystyötä. Pelkkä päihdeongelman hoito rajattuna erityisongelmana ei onnistu, jos ihminen on kadoksissa itseltään ja koko elämän jäsennys on hatara. Mitä laajemmin tehtävä määritellään, sitä verkottuneempaa päihdetyötä tarvitaan.

A-klinikkasäätiön eettinen lähtökohta on työskennellä vaikeuksiin ajautuneiden ihmisten puolestapuhujana ja tarjota heille apua ja tukea. – Emme suostu olemaan pelkkä palvelutehdas, joka tavaratuotannon logiikalla tuottaa suoritteita entistä enemmän. Lähtökohdassamme jokainen ihminen on arvokas eikä tehtävämme ole määritellä hoito-oikeutta sen perusteella, minkälaisen historian kautta ihminen on tilanteeseen ajautunut ja mikä hänen oma osuutensa siinä on – historia ikään kuin liukenee pois. Tämä palautuu päihdehuoltolakiin, joka sanoo, että hoito pitää oikeuttaa myös silloin, kun tavoitteena on pelkästään kärsimyksen lieventäminen ja ihmisen elämäntilanteen kohentaminen.

Yhteistyö oikeusviranomaisten kanssa yhä tiiviimpää

Rikosseuraamusalan ja päihdehuollon yhteistyö liittyy yhteisiin asiakkaisiin. Rikosuran omaavilla ihmisillä on kautta aikojen ollut vakavia päihdeongelmia. Murto pitääkin tärkeänä 1990-luvun lopulla toteutettua vankien päihdehuollon hanketta, jossa A-klinikkasäätiö oli muutaman muun ison järjestön kanssa kehittämässä vankeinhoitoon soveltuvia päihdeohjelmia. Ns. VP-projektissa syntyneitä hoito-ohjelmia käytetään tänä päivänä suomalaisissa vankiloissa.

Yhteisten asiakkaiden joukko on vielä lisääntynyt huumehoidon kautta. A-klinikkasäätiön huumehoitopalveluiden käyttäjistä merkittävällä osalla on vankilakokemusta. Yhteistyötä on esimerkiksi siten, että joissain tapauksissa on löydetty hyviä malleja jatkaa asiakkaiden huumausaineen korvaushoitoa myös vankeuden aikana. Tällaisia yhteistyömuotoja joudutaan hänen mukaansa luultavasti kehittämään lisää.

– Tietenkin täytyy muistaa, että huumausaineen käyttö on kriminalisoitu eli käytännössä kaikki huumausaineiden käyttäjät ovat rikollisia. Onneksi kuitenkaan läheskään kaikki asiakkaistamme eivät ole olleet vankilassa sen tai muidenkaan asioiden vuoksi, Murto toteaa.

– Tällä hetkellä yhteistyö oikeusviranomaisten ja poliisin kanssa sujuu suhteellisen hyvin. Tietysti historiasta löytyy aikoja, erityisesti huumehoidon alkuvaiheessa, jolloin se oli vaikeampaa kovin erilaisten näkökulmien vuoksi. Vielä lähivuosinakin on käyty vilkasta vuoropuhelua muun muassa poliisin kanssa Vinkki-terveysneuvontapisteiden toiminnan oikeutuksesta. Niissähän ideana on, että narkomaanit voivat saada paitsi terveysneuvontaa ja hoitoon ohjausta myös puhtaita ruiskuja. Alkuvaiheessa minäkin jouduin monessa keskustelussa vastaamaan kysymyksiin rikosvälineiden jakamisesta, ja siitä jopa tehtiin kysely oikeusasiamiehelle. Puhtaiden neulojen jakamisen todettiin olevan kuitenkin laillista toimintaa ja tutkimusten mukaan vieläpä järkevää.

Viranomaisten kanssa asiat siis sujuvat, mutta tällä hetkellä A-klinikkasäätiöllä on monissa kaupungeissa suuria vaikeuksia tavallisten kansalaisten huumehoitoihin suhtautumisen vuoksi. He eivät haluaisi hoitoyksiköitä lähellekään asuinpaikkaansa; hoitopalveluja taas pitäisi pystyä tarjoamaan alueilla, jossa huumeidenkäyttäjät elävät. Nyt ei siis enää niinkään keskustella toiminnan oikeutuksesta vaan siitä missä sitä saa tehdä, hän tiivistää.

Hoidon tarpeet etusijalle sopimushoidossa

Yhteistoiminta oikeusviranomaisten kanssa tulee varmasti lisääntymään paljon sopimushoitolain voimaantulon jälkeen, Lasse Murto arvioi. Sopimushoitoa on valmisteltu niille enintään kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen tuomituille, jotka eivät päihdeongelmiensa vuoksi soveltuisi yhdyskuntapalveluun. Se olisi tarkoitettu rikoksentekijöille, joiden tekemiin rikoksiin päihteiden ongelmakäyttö on vaikuttanut merkittävästi ja jotka suostuisivat hoitoon. Sopimushoito alkanee kokeiluna yhdeksän käräjäoikeuden alueella vuonna 2006.

– Lakia valmistelleessa työryhmässä me hoidon asiantuntijat korostimme sitä, että hoitopaikoilla täytyy olla oikeus arvioida hoidon tarpeet, jotka tietysti ovat hiukan erilaiset kuin rangaistustarpeet – josta näkökulmasta varmaan mieluusti halutaan asettaa aikarajoja hoidolle ja ehkä myös sisällöllisiä vaatimuksia. Tietysti tiettyyn rajaan asti pitää hakea kompromissiratkaisua, mutta tulemme kyllä pitämään kiinni siitä, että kun ihminen tähän vankeusrangaistuksen vaihtoehdoksi määrittyvään hoitoon tulee, yksilön hoidon tarpeet sitten pääasiassa määrittävät sen, minkälaiseksi hoito ja kuntoutus ehdoiltaan muodostuvat, Murto painottaa.

Toinen sopimushoitoon liittyvä ongelma on hänen mukaansa resurssien riittävyys nykytilanteessa. Esimerkiksi A-klinikoille on alkanut muodostua jonoja katkaisuhoitoon, ja jo ennen alkoholipoliittisia muutoksia suurimmissa kaupungeissa on ollut terapiahoitoon monien viikkojen jonot. Sopimushoitomalli vaatikin lisäresurssien saamista kuten esityksessä on edellytetty.

– Mutta totta kai on tärkeää, että luodaan nimenomaan vankilarangaistukselle vaihtoehtoisia malleja. Erityisesti silloin kun on kysymys päihderiippuvuudesta, on hyvä, että rangaistusaikaa käytettäisiin myös hoidollisessa mielessä järkevästi. Valmiutta ja osaamista siihen kyllä löytyy, hän uskoo.

Kriminaalihuollon tukisäätiöstä uusi vaikuttaja

Professori Lasse Murto sanoo katsovansa kriminaalipolitiikkaa sellaisen ihmisen näkökulmasta, joka kohtaa todella moniongelmaisia ja pitkälle syrjäytyneitä ihmisiä. Siksi hänestä on vaikea kommentoida yksittäisiä kysymyksiä.

– Ymmärrän, että kriminaalipolitiikassa on vähän poukkoilua ja etsimistä, koska vankipopulaation kanssa työskentely on äärettömän vaikeaa. Tiedämme, miten vaikeaa se on täältä päihdeongelman ja viime aikoina erityisesti huumeongelman hoidon puolelta. Suuren joukon sisällä on vielä yksilöllisiä eroja, joten pitäisi olla hyvin räätälöityjä ratkaisuja – kyllä tehtävä on aika kohtuuton. Se on tietysti tärkeää, että meillä on nyt sellaisia pieniä toimijoita kuin Kriminaalihuollon tukisäätiö, joka yrittää olla jeesaamassa vankilasta vapautuvaa ihmistä kappaleen matkaa eteenpäin.

Monien muiden luottamustehtäviensä ohella Murto onkin myös Kriminaalihuollon tukisäätiön (KRITS) hallituksen puheenjohtaja. Tukisäätiö on juuri käynnistänyt Raha-automaattiyhdistyksen tuella useita projekteja, joissa kehitetään vankilasta vapautuville tukimalleja ja jälkihuoltojärjestelmän toimivuutta. Esimerkiksi vapautuvan tukiohjelmaan sisältyy asumiseen, työhön kuntoutukseen, kuntoutuspolkuihin, perheiden tukemiseen ja velkojen järjestämiseen liittyviä hankkeita. Tarkoitus on projektin aikana kehittää hyvä, käyttökelpoinen malli, joka sitten siirtyisi käytäntöön. Sen jälkeen ne eivät tietenkään enää välttämättä ole tukisäätiön tehtäviä, vaan yhteiskunta ottaisi ne jollain tavoin hoitaakseen, hän linjaa.

– Vielä emme tiedä, millaiseksi tukisäätiön rooli muodostuu. Nyt olemme kehittäjä, tukija, käytännön toimija ja kriminaalipoliittinen vaikuttaja. Jatkossa painopiste tulee varmaan olemaan vaikuttamispuolella.

 
Julkaistu 27.9.2004
Sivun alkuun |