Matti Laine

Oppi kaataakin ojaan?

Haaste 1/2004 – Kriminologia-palstalla tarkastellaan tällä kertaa sosiaalisen oppimisen teorian selitysvoimaa.

Yksi viime vuosien esitellyimmistä kriminologian teorioista on sosiaalisen oppimisen teoria. On jopa esitetty, että teoria olisi jonkinlainen "viimeinen sana", jonka jälkeen muulla teorianmuodostuksella olisi lähinnä vain historiallinen arvo. Totuus olisi löytynyt, taas kerran. Mutta onko rikollisessa käyttäytymisessä kysymys vain oppimisesta?

Asia ei tietenkään ole uusi. Jo 70 vuotta sitten Edwin Sutherland ryhtyi kehittelemään differentiaalisen assosiaation teoriaansa, joka on edelleen perustana oppimiseen pohjautuville rikollisuusteorioille. Sutherlandin (esim. 1947) teorian mukaan rikollinen käyttäytyminen opitaan kommunikaatioprosessissa, joka tapahtuu intiimeissä pienryhmissä. Oleellista tuossa oppimisessa on nimenomaan rikoksentekoon liittyvien motiivien ja asenteiden oppiminen. Lait opitaan joko hyväksyttäviksi tai hylättäviksi. Seura tekee kaltaisekseen, mutta sen sijaan ei-persoonallinen kommunikaatio (sarjakuvat, TV) ei tee kenestäkään rikollista.

Sutherlandin teorian ansiona on pidetty sitä, että se merkittävällä tavalla pyrki ja pystyi yhdistämään sosiaaliset ja yksilöpsykologiset tekijät rikollisuutta selitettäessä. Rikollinen käyttäytyminen opitaan, kuten kaikki muukin käyttäytyminen. Gresham Sykes ja David Matza (1957) jatkoivat Sutherlandin ajatusten kehittelyä. Heidän argumentaationsa mukaan rikolliset eivät millään oleellisella tavalla poikkea niin sanotuista kunnon kansalaisista. Tätä perustellaan muun muassa sillä, että rikolliset havaintojen mukaan tuntevat yhtä lailla syyllisyyttä ja häpeää teoistaan kuin muutkin ihmiset. Heidän arvomaailmansa on myös useimmiten aivan yhtä sovinnainen kuin muiden ihmisten.

Sykesin ja Matzan mukaan poikkeavaan ja rikolliseen elämäntapaan ajaudutaan sellaisen prosessin kautta, jossa rikolliset teot opitaan oikeuttamaan. Näitä "oikeuttamisia" he kutsuvat neutralisointitekniikoiksi. Rikosten ja niihin liittyvän syyllisyyden neutralointi on mahdollista sekä niin sanotussa perinteisessä rikollisuudessa että esimerkiksi talousrikollisuudessa. Jälkimmäisessä neutralointi viedään usein vielä pidemmälle. Tällöin kiistetään itse rikoksenkin olemassaolo. Lait voidaan nähdä vain haitantekona "vapaalle yritteliäisyydelle".

x

Robert Burgess ja Ronald Akers (1966, 1998) ovat 1960-luvulta lähtien pyrkineet kehittämään oppimiseen perustuvaa teoriaa edelleen. He pyrkivät tarkentamaan, miten rikolliseksi oppimisen prosessi tapahtuu. Heidän luomastaan kokonaisuudesta on ryhdyttykin myöhemmin käyttämään nimitystä sosiaalisen oppimisen (social learning) teoria. Teorian taustalla on vahvasti behavioristinen psykologia, muun muassa sen ajatukset palkkioiden ja rangaistusten merkityksestä tietynlaisen käyttäytymisen vahvistamisessa. Esimerkiksi koulussa opettaja voi tietämättään vahvistaa poikkeavaa käyttäytymistä kiinnittämällä oppilaaseen erityistä huomiota. Tämä toimii palkkiona ja näin ollen sosiaalisena käyttäytymisen vahvistajana (social reinforcer). Akers kirjoittaa:

Poikkeava ja rikollinen käyttäytyminen opitaan ja sitä muunnellaan (omaksutaan, suoritetaan, toistetaan, ylläpidetään ja muutetaan) kaikkien samojen kognitiivisten ja käyttäytymismekanismien kautta kuten lakia noudattavaa käyttäytymistäkin. Ne eroavat vain opitun käyttäytymisen suunnassa, sisällössä ja tuloksessa. Siksi on esimerkiksi virheellistä väittää, etteikö vertaisryhmän vaikutus selittäisi alaikäisten poikkeavaa käyttäytymistä, koska lainmukainen käyttäytyminenkin on vertaisryhmän vaikutukselle altis varhaisnuoruudessa. Teoria olettaa, että vertaisryhmän vaikutukset toteutuvat molemmissa; avain on tuon vaikutuksen sisältö ja suunta.

Ensisijaiset oppimismekanismit ovat eriytyvä vahvistaminen (välineellinen ehdollistaminen), jossa käyttäytyminen on koettujen ja ymmärrettyjen satunnaisten palkkioiden ja rangaistusten esiintyvyyden, määrän ja todennäköisyyden funktio, ja imitaatio, jossa muiden käyttäytymistä ja sen seurauksia tarkkaillaan ja jäljitellään. Ärsykkeen diskriminoinnin/yleistämisen prosessi on yksi tärkeä mekanismi. Tässä avoimet ja peitetyt ärsykkeet, verbaaliset ja kognitiiviset, toimivat vihjeinä ja signaaleina esiintyvälle käyttäytymiselle.

x

Albert Bandura (1977) on pyrkinyt laajentamaan teorianmuodostusta pääasiassa siten, että oppiminen käsittäisi myös kaikkein monimutkaisimmat oppimisen muodot, joita tavataan vain ihmisillä. Hänen mukaansa suurin osa inhimillisestä käyttäytymisestä opitaan tarkkailun ja jäljittelyn (imitation, modeling) kautta. Yksinkertainen "keppi–porkkana" -ajattelu ei voisi siten selittää ihmisten rikollista käyttäytymistä. Se mikä toimii rotilla ja puluilla, ei ole aina totta ihmisten kohdalla.

Psykologi Gerald Pattersson (1996) on lähtenyt liikkeelle vanhempien ja muidenkin kasvatusongelmista. Rikolliseksi "oppimista" edistää se, että vanhemmat, opettajat ja vertaisryhmät usein tiedostamattaan vahvistavat sellaista satunnaista ja melko mitätöntä epäsosiaalista käyttäytymistä, joka myöhemmin voi laajentua vakavammaksi epäsosiaalisuudeksi ja rikollisuudeksi. Jos vanhemmat epäonnistuvat samalla yhteiskuntamyönteisen käyttäytymisen vahvistamisessa, voi seurauksena olla, että lapsi myöhemmin asteittain siirtyy rikolliseen toimintaan. Pattersson näkee asian hyvin behavioristisesti. Sosiaalisen oppimisen teorian yksi ominaispiirre on ollut se, että se on poikinut monenlaisia sovellutuksia, joilla pyritään vaikuttamaan rikolliseen käyttäytymiseen. Teorian keskeiset ajatukset voidaan nähdä erilaisten vastuukasvatusmallien, eräiden terapeuttisten yhteisöjen ja behavioraalis-kognitiivisten terapioiden taustalla.

x

Monet sosiaalisen oppimisen teorian taustalla olevat peruslähtökohdat ovat kuitenkin olleet myös kriittisen tarkastelun kohteena. Erityisesti näin on, jos oppiminen nähdään vain perinteisen behaviorismin (Skinner, Watson ym.) näkökulmasta. Siinä ihminen on syntyessään tyhjä taulu, tabula rasa, josta oikeanlaisen vahvistamisen kautta voi tulla mitä tahansa. Synnynnäisiä ominaisuuksia ei ole. Behaviorismin perustaja John Watson kirjoitti vuonna 1924:

Antakaa minulle tusina terveitä ja hyväkuntoisia vastasyntyneitä ja oma tarkasti määritetty maailmani heidän kasvattamisekseen, niin minä takaan, että koulutan heistä yhden satunnaisesti valitun miksi tahansa spesialistiksi, jonka valitsen – lääkäriksi, lakimieheksi, taiteilijaksi, kaupanhoitajaksi ja kyllä, jopa kerjäläiseksi ja varkaaksi täysin riippumatta hänen lahjakkuuksistaan, mieltymyksistään, kyvyistään, kutsumuksestaan ja esi-isiensä rodusta.

Watson kirjoitti myös hyvin vaikutusvaltaisen lastenkasvatuskäsikirjan, jossa hän muun muassa suositteli, että lapsiin tulisi kohdistaa vain minimimäärä tunteita. Jos esimerkiksi itkevää lasta lohdutetaan, tämä vain vahvistaa lapsen käyttäytymistä ja näin ollen lisää hänen itkuisuuttaan. Lapsen lohduttaminen on vääränlainen palkkio.

Kriitikkojen mukaan sosiaalisen oppimisen teoria, jos ja kun se lähtee tyhjän taulun ajatuksesta, ei välttämättä huomioi yksilöllisten persoonallisten erojen merkitystä poikkeavan ja rikollisen käyttäytymisen taustalla. On monia rikostyyppejä, joissa ei voida ajatella, että käyttäytyminen johtuisi vain vääränlaisesta vahvistamisesta. Osa väkivalta- ja seksuaalirikoksista olisi tällaisia. Niissä ei voi olla kysymys myöskään pelkästään väärinopituista motiiveista ja asenteista. Monien rikoksentekijöiden elämää luonnehtii myös täydellinen syrjäytyminen ja yksinäisyys. Tällöin ei välttämättä ole kovin uskottavaa, että tekijä on "oppinut oikeuttamaan" tekonsa jossain sosiaalisessa pienryhmässä.

x

Onkin esitetty, että sosiaalisen oppimisen teoria selittää parhaiten sekaantumista sellaiseen uhrittomaan rikollisuuteen kuin huumeiden- tai alkoholinkäyttö ja niihin liittyvä rikollisuus. Mutta sosiaalisen oppimisen teorian perustalta on hyvin vaikeaa selittää esimerkiksi rikollisuuden suurta vaihtelua iän, sukupuolen ja myös ajan ja paikan suhteen. Miksi jotkut oppivat niin helposti ja toiset eivät lainkaan? Ja toisaalta, miksi joskus ja jossain paikassa näitä hyviä oppijoita on enemmän tai vähemmän? Yksi teorian alkuperäisistä luojista, Robert Burgess onkin siirtynyt pois sen piiristä ja suunnannut kiinnostuksensa enemmän rikollisuuteen liittyviin evoluutioteorioihin. Joka tapauksessa oppimista varmaan tapahtuu, niin rikollisen kuin muunkin käyttäytymisen alueella.

 
Julkaistu 15.3.2004
Sivun alkuun |