Riikka Kostiainen

Ohjeena johdonmukaisuus ja pitkäjänteisyys

Haaste 1/2003 – Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa haastateltavana on oikeusministeriön kriminaalipoliittisen osaston päällikkö Esa Vesterbacka. Hän pitää oikeusministeriön ensimmäistä oikeuspolitiikan strategiaa vaativana mutta hyvänä pohjana tulevalle kriminaalipolitiikan toteuttamiselle.

Oikeuspolitiikan strategiassa vuosille 2003–2012 eräs keskeinen tavoite on saada kriminaalipolitiikka vaikuttavammaksi ja paremmin kohdentuvaksi. Tavoitteeseen pyritään tehostamalla rikoksentorjuntaa ja laaja-alaista kriminaalipolitiikkaa, parantamalla rikosten uhrien tuki- ja korvausjärjestelmiä, toteuttamalla rikosvastuu joutuisasti, vahvistamalla syyttäjien kokonaisotetta rikosvastuun toteuttamisessa, monipuolistamalla seuraamusjärjestelmää sekä vähentämällä uusintarikollisuutta.

Ylijohtaja Esa Vesterbackan mukaan strategiassa on erityisen hyvää johdonmukaisuus ja pitkäjänteisyys, jotka muutenkin ovat olleet suomalaisen kriminaalipolitiikan vahvuuksia.

– Mutta kun yhteiskunnassa ja rikollisuudessa tapahtuu muutoksia, ei kriminaalipolitiikkakaan voi olla paikalleen jähmettynyt. Sitä viestittää myös strategian ilmaisu "oikeinkohdennettu" eli katsotaan, missä ongelmat ovat ja puututaan niihin tarpeen mukaan.

– Toinen strategian hyvä puoli on tasapainoisuus. Siinä käsitellään kaikkia kriminaalipolitiikan osa-alueita, aina rikosten ehkäisystä vangin vapautumisen jälkeisiin toimiin. Tasapainosta puhuttaessa on huomioitava myös, ettei kyse ole nollasummapelistä. Jos tuomitun asemaa parannetaan, ei samalla heikennetä uhrin asemaa tai päinvastoin, vaan kaikkea täytyy kehittää yhtä aikaa.

Myös ketjuajattelu on nostettu vahvasti esiin. Esimerkiksi syyttäjien ja poliisin yhteistyön kehittämiseen liittyen aiotaan selvittää mahdollisuudet siirtää poliisi oikeusministeriön hallinnonalalle.

– Rikosasiaketjun eri osien koordinointi, tavoitteen asettelu ja resurssien jako olisi helpompaa, jos se tapahtuisi samasta ministeriöstä. Tämä malli on osoittautunut toimivaksi muissa Pohjoismaissa. En näe sitä kuitenkaan minään elämän ja kuoleman kysymyksenä. Hyvin toimiva yhteistyö, jossa on toki on vielä tiivistämisen varaa, ajaa samaa asiaa, mutta uudistuksen hyvät ja mahdolliset huonot puolet tulee tarkemmin selvittää, Vesterbacka pohtii.

– Oikeuspolitiikan strategian tavoitteita on tarpeen täsmentää ja saada henkilöstö sitoutumaan siihen. Seuraavana vaiheena on käynnistetty varsinaisen kriminaalipoliittisen toimenpideohjelman laatiminen. Kaikilla lohkoilla kehittämistoimia on meneillään tälläkin hetkellä; vahvimmin ovat liikkeellä rikoksentorjunta sekä vankeuslaki ja muut vankeinhoidon uudistukset.

Rikoksentorjunta nähdään tärkeäksi

Kansallisen rikoksentorjuntaohjelman seurantaraportti on juuri valmistunut ja jatkotoimista päättäminen on ajankohtaista.

– Olen kansallisen rikoksentorjuntaohjelman toteuttamisen suhteen hyvinkin toiveikas. Rikoksentorjunta on hyvin laaja-alaista: toisaalta se perustuu sosiaali- ja muihin yhteiskuntapoliittisiin päätöksiin ja toisaalta hyvinkin pieniin paikallisiin hankkeisiin. Kun molemmat tasot ovat kunnossa, saadaan hyvät edellytykset sille, että rikoksentorjunta todella muodostuisi yhteiseksi asiaksi, Vesterbacka sanoo.

– Olemme sikäli onnellisessa asemassa, että rikoksentorjunta nähdään ja hyväksytään laajasti tämän muotoisena. Tosin rikoksentorjunta käsitteenä ei liene kovin selvä kansalaisten keskuudessa. Mm. tältä kannalta oli ilahduttavaa, että tasavallan presidentti käsitteli rikoksentorjuntaa uudenvuodenpuheessaan.

– Tosin rikoksentorjuntaohjelmaa on myös väitetty tehottomaksi torjumaan vakavaa rikollisuutta. Rikoksentorjuntatoimilla on kuitenkin oleellinen merkitys sille, millainen ja kuinka laaja on se kasvualusta, joka johtaa vakavaan rikollisuuteen. Samanaikaisesti kansalliseen rikoksentorjuntaohjelmaan sisältyvien toimien kanssa on mm. lisätty poliisin toimivaltuuksia vakavan rikollisuuden tutkinnassa.

Uhrin tunteille tilaa prosessissa

Rikoksen uhrin asemasta ja sen ongelmista on keskusteltu viime aikoina paljon. Vesterbackan mukaan uhrin asema on lainsäädännöllisesti varsin hyvin järjestetty, mutta rikoksen kohteeksi kokee asemansa toisin.

– Rikosprosessi on hyvin juridinen eikä siihen ole jäänyt uhrin tunteiden käsittelylle sijaa. Kuitenkin tunteiden olemassaolo täytyy nähdä ja hyväksyä, vaikka itse päätöksenteko ei tietenkään voi tapahtua niiden perusteella. Uhrin kannalta kysymys voi yksinkertaisesti olla hyvästä kohtelusta eri vaiheissa.

Rikoksen uhri tarvitsee myös enemmän tietoa asemastaan ja oikeuksistaan. Yhtenä keinona tähän on eri tahojen yhteistyönä juuri valmistumassa esite, jossa annetaan erilaisia käytännön neuvoja rikoksen kohteeksi joutuneille.

Vesterbacka näkee uhrin aseman parantamisessa tärkeänä saada Rikosuhripäivystyksen rahoitus vihdoin vakinaiselle pohjalle ja sen neuvontatyö laajenemaan. Toisaalta uhrille pitäisi saada sellainen tuntemus, että hänet otetaan tosissaan ja häntä kuunnellaan – otetaan palvelunäkökulma huomioon prosessin eri vaiheissa.

Seuraamuksia muurien ulkopuolelle

Strategiassa luvataan myös monipuolistaa seuraamusjärjestelmää.

– Sopimushoitoa koskevien säännösten valmistelu on jo pitkällä. Sen jälkeen vuoroon tulevat tekniseen valvontaan perustuvat, vapaudessa suoritettavat rangaistukset. Puhelinvalvontaa käytetään jo nyt jossain määrin vankien poistumislupien ja siviilityön valvonnassa. Näkisin kuitenkin, että elektronista valvontaa täytyy miettiä myös itsenäisenä seuraamuksena. Vapauden rajoittaminen voi tapahtua muillakin keinoin kuin muurien avulla, Vesterbacka sanoo.

Hän haluaakin puolustaa yhdyskuntapalvelua, josta puhuttiin 1990-luvulla menetystarinana. – Nykyisin yhdyskuntapalvelua kohtaan esitetään huomattavasti enemmän kritiikkiä kuin tuodaan esiin sen hyviä puolia. Kuitenkin ehdottomaan vankeuteen liittyvät ongelmat, joiden vuoksi yhdyskuntapalvelu luotiin, ovat aivan samoja kuin ennenkin. Lisäksi julkisessa keskustelussa keskitytään usein vain yhteen yksityiskohtaan, muuntosuhteeseen, muttei muisteta sitä, että yhdyskuntapalvelun suorittaja on pitkän aikaa valvonnan alaisena.

Vesterbacka painottaa yhdyskuntapalvelun olevan tuntuva rangaistus ja vähintäänkin yhtä vaikuttava kuin vankeus. Hänestä olisi toivottavaa, että yksipuolinen keskustelu ei ole johtamassa siihen, että yhdyskuntapalvelun käyttö vähenee, kuten näyttäisi tapahtuneen.

– Julkisuudessa käytävän kriminaalipoliittisen keskustelun yhtenä ongelmana voi pitääkin sitä, että puhutaan vain yhdestä asiasta kerrallaan ja aika suppeasta näkökulmasta. Yhdyskuntapalvelun lisäksi toinen esimerkki oli keskustelu ehdollisista rangaistuksista. Julkisuudessa tuotiin vahvasti esiin yksittäisiä tapauksia, joissa samalle henkilölle oli määrätty useampaan kertaan ehdollinen rangaistus. Tämä epäkohta leimasi koko ehdollisen rangaistuksen käyttöä eikä huomioitu lainkaan, että kokonaisuudessaan se toimii erittäin hyvin.

Organisaatiouudistus sujunut odotetusti

Oikeusministeriössä kriminaalipoliittisten tehtävien hoito järjestettiin uudelleen elokuussa 2001. Silloin toimintansa aloittivat ministeriön kriminaalipoliittinen osasto ja rikosseuraamusvirasto, joka yhdisti vankeinhoidon ja kriminaalihuollon saman katon alle. Organisaatiouudistuksen perusajatuksena oli erottaa vankeinhoidon ja kriminaalihuollon strateginen ja operatiivinen johtaminen toisistaan. Lisäksi haluttiin koota oikeusministeriössä kriminaalipolitiikkaa koskevat asiat rikoslainsäädäntöä lukuun ottamatta yhteen pisteeseen ja kehittää ministeriön tehtävien hoitoa.

– Tähän mennessä osastolla on keskitytty tehtävien edellyttämien verkostojen luomiseen sekä toiminnan vakiinnuttamiseen ja nostamiseen uudelle tasolle. Monta laajaa hanketta on käynnistetty ja joitain saatu jo valmiiksikin. Vanha organisaatio tuskin olisi pystynyt antamaan ministeriön mittavaan strategiatyöhön vastaavaa panosta ja ohjausjärjestelmien kehittämisessä on päästy hyvin eteenpäin. Osaston perustamisen tavoitteet ovatkin minusta toteutuneet, Vesterbacka arvioi.

Kriminaalipoliittista osastoa perustettaessa joissakin lausunnoissa epäiltiin, että osastosta voisi tulla liian vahva kriminaalipolitiikan ohjaaja.

– Voi nyt jo sanoa, ettei osastolla ole halua eikä myöskään mahdollisuuksia monopolisoida kriminaalipolitiikkaa. Tekijöitä ja vaikuttajia on paljon ja joillakin tahoilla hyvin itsenäinen asema. Osaston päätehtäviä ovat tiedon tuottaminen ja vaihtoehtojen analysointi päätöksentekoa varten sekä oman hallinnonalan ohjaus, valvonta ja kehittäminen. Asiantunteva kriminaalipoliittinen keskustelu on oleellinen perusta tässä työssä.

Eräs uudistuksen kipupiste oli vankeinhoidon ja kriminaalihuollon toimintakulttuurien yhdistäminen. Lopputuloksena oli poikkeuksellinen organisaatiorakenne, koska haluttiin mm. estää pienemmän jääminen suuremman jalkoihin. Vesterbacka arvioi, että kovin nopealla aikataululla tällainen organisaatio ei hitsaudu yhteen.

Vankeinhoidossa uudistukset tarpeen

Lisää uudistuksia on alalle tulossa, sillä menossa on suurin vankeinhoitolaitoksen uudistus sitten 1800-luvun lopun. Vankeinhoitolaitoksen rakenteiden kehittämisellä eli ns. Rake-hankkeella tähdätään uuden vankeuslain tavoitteiden toteuttamiseen, joista keskeisimpiä on vähentää vankien uusimisriskiä. Vankeusajasta pyritään saamaan tavoitteellinen ja suunnitelmallinen prosessi. Vesterbackan mukaan tarkoituksena on mm. luoda suurempia laitoskokonaisuuksia sekä kehittää henkilöstön rakennetta ja osaamista ja kohdentaa niitä uusien tavoitteiden mukaisesti.

– Vankiluvun nousu ei uudistusvaihetta helpota. Kun sekä rikollisuudessa että tuomitsemiskäytännössä tapahtuvien muutosten vuoksi vankiluku lisääntyy, yhteiskunnan täytyy suunnata resurssejakin laadukkaalle vankeinhoidolle. Rake-hankkeella voidaan osin kattaa toiminnan muutoksen muttei vankiluvun lisäyksen kustannuksia, Vesterbacka painottaa.

Hän haluaa nostaa esille myös tutkintavankien säilyttämisen poliisivankiloissa.

– Pidän todennäköisenä, että saamme Euroopan neuvoston kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun vastaiselta komitealta (CPT) tänä vuonna asiasta vahvaa kritiikkiä, sillä vangitsemisen jälkeen epäilty tulisi siirtää vankeinhoitoviranomaisten haltuun. Samaan aikaan vankeuslain kanssa uudistetaan myös tutkintavankeuslaki, missä yhteydessä asia tulee tarkemmin säädeltäväksi.

Kansainväliset tehtävät lisääntyneet

Kriminaalipolitiikan alan kansainväliseen yhteistyöhön osallistutaan niin rikoksentorjuntaa, syyttäjätointa kuin rangaistuksen täytäntöönpanoakin käsittelevillä foorumeilla. Lähialueyhteistyö Venäjän ja Baltian maiden kanssa on vahvasti esillä.

– Viron oikeudelliset olot ovat kehittyneet valtavasti 1990-luvulla. Suomen panos vankeinhoidon kehittämiseen ei ole ollut ihan mitätön, mutta virolaiset ovat tehneet päätöksensä itsenäisesti ja siellä on ollut vahva halu mennä eteenpäin – ajatellaan vaikka Tarton vankilaa, joka rakennettiin vaikeissa olosuhteissa hyvin nopeasti ja laadukkaasti. Virossa suurin työ alkaa olla jo tehty ja painopiste on siirtymässä Venäjän kanssa tehtäviin kehittämishankkeisiin.

Vesterbacka toteaa EU:lla olevan oma vaikutuksensa kriminaalipolitiikkaan, vaikka rikosoikeus onkin kansallisimpia oikeudenaloja.

– Tätä suuntaa vastaan ei kannata kovin paljon taistella, mutta silti täytyy pitää kiinni omista, historiasta tulevista ratkaisuista, esimerkiksi rangaistustasosta. Samalla olisi vaikutettava siihen, että Euroopan neuvoston puitteissa kehittynyt ihmisoikeusajattelu on vahvasti mukana EU:n kriminaalipoliittisessa päätöksenteossa.

Liikkeelle on lähdetty järjestelmän toimivuuden suhteen. Esa Vesterbackan mukaan rikollisuuden muuttuessa onkin päästävä tilanteeseen, jossa rajat asettavat mahdollisimman vähän esteitä rikostutkinnalle, rikosasian käsittelylle ja tuomion täytäntöönpanolle.

 
Julkaistu 10.3.2003
Sivun alkuun |