Matti Laine

Missä on kriminologian koti?

Haaste 1/2001 – Kriminologia-palstalla pohditaan, minkälainen tiede kriminologia oikeastaan on ja minkälainen sen tulisi olla.

Kriminologia ei ole poistanut rikollisuutta. Valitettavasti sama ongelma vaivaa muitakin tieteitä. Lääketieteen kehityksestä huolimatta sairaudet kukoistavat ja uusiakin syntyy. Kansantaloustieteen tutkijat saavat Nobelin palkintoja ja silti pahat talouskriisit väijyvät nurkan takana. Minkälainen tiede kriminologia oikeastaan on ja minkälainen sen tulisi olla?

On sanottu, että kriminologia on aina ottanut vaikutteensa ja peruslähtökohtansa siitä yleisestä tieteestä, mikä kulloinkin on ollut vahvoilla, nousussa tai tieteellisten vallankumousten pyörteissä. Positivistisena tieteenä kriminologia syntyi 1800-luvun puolivälissä, jolloin jotkin luonnontieteet kehittyivät voimakkaasti. Kriminologia sai itselleen perustaa niin biologiasta, antropologiasta kuin evoluutioteoriastakin.

Darwinin Lajien synty julkaistiin Britanniassa vuonna 1859. Italialaisen koulukunnan päähahmon, Cesare Lombroson (18351909) teos L’Uomo Delinquente (rikollinen ihminen) ilmestyi 17 vuotta myöhemmin. Hänen mukaansa noin kolmasosalla vangituista rikoksentekijöistä oli atavistisia piirteitä (stigmata), jotka osoittavat, että he ovat jonkinlaisia taantumia ihmisen evoluutiossa. Virheistään huolimatta Lombroso jäi kriminologian historiaan, koska hän oli ensimmäisiä, jotka aidosti pyrkivät positivistisen tutkimuksen menetelmillä selvittämään rikollisuuden mysteeriä eikä vain logiikan avulla päättelemään minkälainen rikoslain ja rankaisujärjestelmän tulisi olla. Kriminologiasta oli tullut empiirinen tiede.

Lombrosoa seurasi Raffaele Garofalo (18521934), joka pohti mm. aivojen eri osa-alueiden merkitystä rikollisen käyttäytymisen kannalta. Parhaiten hänet kuitenkin tunnetaan käsitteen "luonnollinen rikos" luojana. Luonnollisia rikoksia ovat sellaiset rikokset, jotka rikkovat kahta ihmisen perusluonteista altruistista tuntemusta, sääliä ja rehellisyyttä, vastaan. Rikollisuus ei Garofalon mukaan siten määräytynyt rikoslaista, vaan ihmisten tuntemuksista, moraalitunteista. Rikos ja rangaistus sisältyvät universaaliin ihmisluontoon. Ajatus saattaa olla modernimpi kuin luulemmekaan.

Kolmantena italialaisena positivistina mainitaan Enrico Ferri (18561929), joka ensimmäisenä vahvasti toi esiin kriminologian moni- ja poikkitieteellisen luonteen. Rikollisuus johtui hänen mukaansa niin antropologisista, fyysisistä kuin sosiaalisista tekijöistäkin. Rikollinen käyttäytyminen on näiden tekijöiden voimakkaasti determinoimaa, määräämää. Tästä seurasi Ferrin voimakas kritiikki rikosoikeuden klassista vapaan tahdon ajatusta kohtaan ja myös voimakas erityisestävyyden puolustus: samasta rikoksesta tuli antaa yksilöllisesti harkittuja rangaistuksia.

xxx

1800-luvun lopulla kentälle tuli voimakkaasti nouseva tieteenala psykologia, erityisesti freudilaisuuden kautta. Aikaisempia näkemyksiä ei tietenkään kokonaan hylätty, mutta nyt myös alitajuiset voimat, symbolireaktiot ja isäkapinat tulivat osaltaan selittämään rikollista käyttäytymistä. Vankien laaja psykologinen ja psykiatrinen testaus aloitettiin mm. Ossiningin (Sing Sing) vankilassa jo 1920-luvulla.

Rangaistusjärjestelmän sisälle jäikin vuosikymmeniksi vahva psykologisen ajattelun perinne. Biologian, psykiatrian ja oikeustieteen liitto synnytti myös eugeenisen liikkeen kriminologian sisään (mm. Henry Goddard, 18661957) ja rikoksentekijöitä steriloitiin.

xxx

Varsin pian kriminologia sai kuitenkin uuden "emon". Vaikka sosiaalisten ympäristötekijöiden merkitys rikollisuuden kannalta oli laajasti tunnustettu jo 1800-luvulla (mm. ranskalainen Antonine Lacassagne, 18431924), niin silti sosiologia nousi keskeiseksi kriminologian taustatieteeksi vasta amerikkalaisen sosiologian 1920-luvulla tapahtuneen kehityksen kautta.

Keskeistä osaa näytteli Chicagon yliopiston sosiologian laitos eli ns. Chicagon koulukunta. Kriminologian teoriahistoriaan tärkeimpänä nimenä jäi Edwin Sutherland (18831950). Rikollisuus ei enää johtunut biologisista tai psykologisista/psykiatrisista yksilötekijöistä, vaan se oli sosiaalisten ympäristöjen tuottamaa, mm. opittua käyttäytymistä. Silti voitiin edelleen puhua, että rikollisuus oli erityisten yksilöiden erityinen ominaisuus, nyt tosin ympäristötekijöiden tuottama.

Voidaan kai kiistatta sanoa, että valtaosa myöhemmästä kriminologisesta tutkimuksesta ja teoretisoinnista on seurannut tätä linjaa. Kriminologiasta tuli ainakin anglosaksisessa maailmassa yhteiskuntatiede, rikollisuutta tutkiva sosiologian osa-alue. Sen sijaan saksankielisessä maailmassa kriminologia oli tiukemmin sidottu oikeustieteisiin, niiden jonkinlaisena sivu- tai aputieteenä. Suomi lienee seurannut tätä saksalaista traditiota.

xxx

Löysikö kriminologia näin lopullisen kotinsa? Ei ja ehkä sitä ei tarvitse löytääkään, annetaan kulkurin vaeltaa. Viimeistään 1980-luvulla alkoi voimakas biologian ja aivotutkimuksen kehitys ja se alkoi näkyä myös aiheissa, jotka liittyvät rikollisuuteen.

Kun autismi ei enää ollutkaan ympäristön (äiti) tuottamaa eikä skitsofrenia johtunut vain perheympäristön ongelmista, niin alettiin myös kysyä, olisiko rikollisen käyttäytymisen lajeja, joissa biologisella ja kognitiivisella tutkimuksella olisi sittenkin paljon annettavaa. Ihminen ei enää ollutkaan tyhjä taulu, joka voi ympäristön ja kulttuurin kautta tulla miksi tahansa, niin hyvässä kuin pahassa. Viimein on alettu murtaa kokonaan biologisen, psykologisen ja sosiaalisen välisiä muureja. Kysymys ei ole kukistamisesta, vaan synteesistä. Nyt puhutaan jo kriminologian biososiaalisista teorioista. Esimerkkinä mainittakoon Bryan Vilan "laajennettu evolutiivis-ekologinen teoria" tai Lee Ellisin "evolutiivinen neuroandrogeeninen teoria".

Tässä voi olla kriminologian ansio ja sen mahdollisuudet. Kriminologia on tiede, jolla on suhteellisen selkeä kohde. Tämän kohteen tutkimisessa ei tarvitse olla sitoutunut sinänsä mihinkään etukäteispremisseihin tai koulukuntiin. Kaikki mikä on perusteltua, todisteltua ja tuntuu järkevältä, on luvallista.

Tämä toki edellyttää sellaista tieteellistä näkemystä, että todellisuus on olemassa, rikollisuus on olemassa ja että siitä voidaan tutkimalla saada järjellistä tietoa. Sosiologia voi syyttää vain itseään siitä että lähtiessään rämpimään antivalistuksen mudassa, on sen sijalle kriminologian kentällä monenlaista pyrkijää. Tyhjiö täyttyy, eikä aina pelkästään valistuksen ja tieteellisen maailmankuvan edustajista.

xxx

Itse olen jo luopunut opettamasta, että kriminologia on "rikollisuutta yhteiskunnallisena ilmiönä tutkiva tiede". Saa sitä tutkia muunakin ilmiönä. Siksi esimerkiksi sellainen termi kuin "kriminaalipsykologia" on tietyllä tavalla turha. Kysymys on kriminologiasta, ei sitä tarvitse jakaa enää eri tieteenalojen lohkoihin. Mutta tämä ei kyllä tarkoita, että mikä tahansa on luvallista.

Voi olla tieteellisen keskustelun kannalta piristävää, että uusia yrittäjiä tulee rikollisuustutkimuksen piiriin eri tieteenalojen, esimerkiksi taloustieteen piiristä. Mutta tällöin on tutustuttava kriminologian tieteelliseen traditioon ja peruslähtökohtiin. Jos kuvitellaan, että kaikki aiempi tieteellinen pohdinta voidaan unohtaa ja lähteä nollatilanteesta, tehdään varmasti suuria virheitä. Lopullista viisasten kiveä on myös turha etsiä.

Ongelma on myös se, että kriminologiankin alueelle tulee yhä enemmän keskustelua ja aineistoja, joista on vaikea erottaa onko kysymys tieteestä, ideologiasta vai poliittisesta oikeaoppisuudesta. Tiedän, että on kriminologeja, joiden mielestä tällaista jaottelua ei edes voi tehdä, eikä objektiivisuuteen tule edes pyrkiä, mutta keskustelu käy silloin niin kovin vaikeaksi. Kysymyksessä on helposti klassinen asetelma: tieteellinen keskustelija vastaan fanaattinen uskovainen. Kriminologiakin on kuitenkin tiede, joka etenee dialogin kautta. Dialogi edellyttää pelisääntöjä ja kohtuullista hygieniaa. Siksi eläköön kriminologinen valistus ja avoin mieli!

 
Julkaistu 22.5.2001
Sivun alkuun |