Matti Laine

Maailman väkivaltaisin maa?

Haaste 3/2003 – Kriminologia-palstalla pohditaan tällä kertaa Venäjän ja Yhdysvaltain väkivaltarikollisuutta koskevien käsitysten todenperäisyyttä ja esitellään uutta tutkimustietoa.

Arkiajattelussa rikollisuuteen liittyy usein erilaisia ennakkokäsityksiä ja myyttejä. Ne ovat ymmärrettäviä ja osin myös hyväksyttäviä; ne ikään kuin kuuluvat ihmisyhteisöjen luonteeseen. Mutta tieteen ja kriminologiankin piirissä esiintyviin myytteihin ja uskomuksiin tulee suhtautua kriittisemmin. Tosin yleensä niissäkin joskus syntynyt virheellinen käsitys vain elää omaa elämäänsä.

Venäjä ja Neuvostoliitto ovat kautta aikojen olleet hyviä mytologian kohteita, myös rikollisuuteen liittyvien ilmiöiden osalta. Varsin moni on törmännyt eri aikoina – vielä tänäänkin – näkemykseen, että vaikka Neuvostoliitto oli epädemokraattinen ja siellä oli monenlaisia pahojakin ongelmia (korruptiota yms.), perinteinen rikollisuus oli suhteellisen vähäistä. Usein viitattiin turistien kannalta turvallisiin suurkaupunkeihin. Toisaalta turistien omat kokemukset taskuvarkauksista ja vastaavista saattoivat tätä myyttiä murentaa. Mutta vielä 1950-luvulla Lapissa vieraileva Neuvostoliiton suurlähettiläs saattoi kertoa asiaa kysyneelle paikalliselle kansandemokraatille, että "Neuvostoliitossa ei ole varkaita".

Perinteisen rikollisuuden jatkuminen ns. lokakuun vallankumouksen jälkeen olikin aikamoinen ihmettelyn aihe Neuvosto-Venäjän johtajille. Teorian mukaanhan kapitalismin kukistaminen ja sosialistiseen tuotantotalouteen siirtyminen poistaa alempien sosiaaliryhmien tarpeen tehdä rikoksia ja näin varkaat ja muut rikoksentekijät häviävät maasta. Rikollisia voivat siten olla vain entisten valtaapitävien luokkien edustajat. Izvestija-lehti kirjoitti vuonna 1929:

"Yksitoista vuotta olemme noudattaneet oikeuslaitoksessamme omia periaatteitamme. Emme ole ensisijassa kiinnittäneet huomiota oikeuteen vaan syytetyn asemaan. Olemme käsittäneet proletaarisen tehtävämme oikein ja kuitenkin olemme joutuneet umpikujaan, sillä vangituista 66 prosenttia kuuluu proletaareihin, ja tämä vankikategoria on kasvamassa eikä vähentymässä huolimatta lokakuun jubileumissa myönnetystä armahduksesta, jossa etupäässä otettiin huomioon proletaarit. Useimmat rikoksentekijät ovat nykyisen etuoikeutetun luokan jäseniä, joille hallitus omistaa erittäin paljon huomiota. Tässä on jotakin epäselvää, jotakin epäjärjestykseen joutunutta, joka on saatava selviämään."

Tämä epäselvyys ei selvinnyt yli 70 vuotta kestäneen kokeilun aikana.

x

Toinen myyttinen alue, joka myös liittyy edelliseen, on kysymys Yhdysvaltain rikollisuudesta ja erityisesti maan väkivaltaisuudesta. Edellä mainitun ajattelunhan mukaan Yhdysvaltain pitäisikin kapitalismin lipunkantajana olla maailman rikollisin ja väkivaltaisin maa. Näin on ollut myös kriminologisen tutkimuksen piirissä; niin amerikkalainen kuin eurooppalainenkin kriminologia on esitellyt Yhdysvaltojen teollistuneen maailman korkeinta henkirikosastetta, joka parhaimmillaan on ylittänyt 10 surmattua 100 000 asukasta kohden ja ollut noin kolminkertainen Suomen sinänsä korkeisiin lukuihin verrattuna.

Viime aikoina on venäläisiinkin lähteisiin viitaten esitetty, että vastaavasti Pietarin ja Venäjän henkirikosluvut esimerkiksi 1980-luvulla ovat olleet kansainvälisesti vertaillen varsin kohtuullisia, noin Suomen luokkaa eli 3–4 surmattua 100 000 asukasta kohti vuosittain. Lähtökohtana on ollut, että henkirikosluvut nousivat korkeiksi vasta 1990-luvun alussa Neuvostoliiton romahdettua. Uusimpien tietojen valossa nämä tiedot lienevät kuitenkin erittäin virheellisiä. Kun on päästy ensimmäisiä kertoja tutkimaan Venäjän väestö- ja kuolinsyytilastoja, on paljastunut väkivallan todellinen taso neuvostoaikana Venäjän tasavallan alueella.

x

William Pridemore on selvittänyt näistä tilastoista Venäjän henkirikosasteen 1960-luvulta näihin päiviin ja verrannut sitä Yhdysvaltojen vastaavaan lukuihin. Kehitys on suurin piirtein seuraava:

– 1960-luvulla maiden henkirikosasteet ovat hyvin lähellä toisiaan. Henkirikosasteet nousevat molemmissa maissa noin kuudesta kahdeksaan, Yhdysvaltojen lukujen ollessa hieman korkeampia.

– 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alkupuolella Venäjän luvut (10–13) ovat jo selkeästi korkeampia kuin Yhdysvaltojen (8–10).

– Gorbatshovin valtaannousun jälkeen Venäjän väkivallassa tapahtuu selkeää, mutta lyhytaikaista vähenemistä (alkoholikampanja?) ja henkirikosaste on samalla tasolla Yhdysvaltojen kanssa (8–9).

– 1990-luvun alkaessa Venäjän henkirikoskäyrä kääntyy lähes pystysuoraan nousuun ja korkeimmillaan oli yli 30 surmattua 100 000 asukasta kohden vuodessa. Viimeisten vuosien aikana henkirikosaste on vaihdellut noin 20–25 välillä.

– Yhdysvaltojen henkirikosluvut lähtevät selkeään laskuun 1990-luvun alkuvuosina ja putoavat lähelle 1960-luvun puolenvälin lukuja eli noin 5–7 tapettua 100 000 asukasta kohden.

Venäjän henkirikosaste on siis nykyään kolme-, nelin- tai jopa viisinkertainen Yhdysvaltoihin verrattuna. Ja se on ollut todennäköisesti hyvin korkealla tasolla koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan – eikä lähelläkään Suomen lukuja, puhumattakaan Skandinavian ja Länsi-Euroopan erityisen alhaisista luvuista. Jos Venäjän henkirikosaste vaihteli 1980-luvulla 8–13 välillä, on vaikeaa uskoa, että esimerkiksi Pietarin luku voisi olla niinkin alhainen kuin kolme. Toki se ei kriminologisen tiedon varassa ole täysin mahdotonta. Myös Suomen rikostilastot ovat osoittaneet, että maaseutu voi joskus olla asukaslukuun suhteutettuna väkivaltaisempaa kuin kaupungit. Toisaalta neuvostoaikaisella väestö- ja asumispaikkakontrollilla voi olla asian kanssa jotain tekemistä. On mahdollista, että kun Yhdysvalloissa väkivalta on kaupunkikeskustakeskeistä, Venäjällä se on maaseutukeskeistä. Myös tekijöiden ja uhrien ikärakenne poikkeaa Venäjällä siitä, mihin kriminologiassa "olemme tottuneet".

x

Asiaan liittyy myös paljon keskusteltu kysymys ampuma-aseiden saatavuuden yhteydestä henkirikostasoon. Neuvostoliitossa ja Venäjällä ampuma-aseisiin liittyvä kontrolli on ollut tiukkaa ja kotitalouksissa on ollut näitä aseita vähän. Ampuma-aseilla tehtyjen henkirikosten aste onkin suhteellisen alhainen. Yhdysvaltojen Eurooppaa korkeampia surmalukuja on taas hyvin usein selitetty kyseisen maan asekulttuurilla ja aseiden saatavuudella.

Crime & Justice International -lehdessä julkaistiin kesäkuussa 2003 taulukko, jossa tarkastellaan aseiden saatavuutta, asehenkirikoksia ja –itsemurhia korkean tulotason maissa. Ehkä monille yllätykseksi saatavuuden osalta listan kärjestä löydämme Suomen, jossa luku on jopa korkeampi kuin Yhdysvalloissa. Seuraavat luvut kertovat lehden mukaan (ei tarkistettu) muutaman valitun maan osalta aseita omistavien kotitalouksien prosenttiosuuden, ampuma-asehenkirikosasteen ja ampuma-aseitsemurha-asteen 100 000 asukasta kohden:


Aseita omistavien kotitalouksien prosenttiosuusAmpuma-asehenkirikosasteAmpuma-aseitsemurha-aste
Suomi 50 0,87 5,78
Yhdysvallat 41 6,24 7,23
Norja 32 0,36 3,87
Ruotsi 20 0,18 2,09
Englanti & Wales 4 0,07 0,03
Japani 0,6 0,03 0,04


Yhdysvalloissa tuliaseilla tehtävien henkirikosten aste on suuri, mutta myös Suomen luku on kansainvälisesti kaikkein korkeimpien joukossa. Yleensä taulukko näyttäisi vahvistavan sen jo aiemminkin esitetyn ajatuksen, jonka mukaan aseiden "lähellä olo" lisäisi niillä tehtäviä henkirikoksia ja itsemurhia ja todennäköisesti myös nostaisi yleensä näiden tekojen määriä. Venäjän esimerkki osoittaa kuitenkin, että muut tekijät voivat nostaa henkirikosasteen hyvin korkeaksi. Kun Yhdysvallat jätetään pois, niin pitkälle kehittyneiden markkinatalousmaiden henkirikosaste on erittäin alhainen, vain noin 1/100 000. Suomi on tässä joukossa "musta lammas".

x

Monissa vähemmän kehittyneissä maissa, joissa edetään sodan, sisällissodan tai niiden jälkeisen tilanteen oloissa, väkivaltaluvut voivat olla vieläkin korkeampia kuin tämän päivän Venäjällä. Ne voivat jopa muodostaa kansanterveydellisesti ajatellen keskeisen kuolinsyyriskin. Esimerkkinä on viitattu Kolumbiaan.

Mutta jos tällaiset maat ja tilanteet lasketaan pois, maailman "rikollisin ja väkivaltaisin" maa lienee näinä aikoina Etelä-Afrikka. Sen henkirikosasteeksi on esitetty 50–60 surmattua 100 000 asukasta kohden. Ampuma-ase on tekovälineenä noin puolessa tapauksista.

Venäjän ja Etelä-Afrikan kehitys osoittaa todeksi ainakin sen jo kriminologien tietämän totuuden, että suuri yhteiskunnallinen muutos voi johtaa suurin muutoksiin myös rikollisen käyttäytymisen alueella. Myös Suomen kriminaalihistoria vahvistaa tämän mahdollisuuden.

 
Julkaistu 2.10.2003
Sivun alkuun |