Riikka Kostiainen

Laillisuusvalvonnalle tarvetta myös kriminaalipolitiikan alalla

Haaste 4/2002 – Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana eduskunnan apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio. Hän näkee oikeusasiamiehen laillisuusvalvojaksi, ei toimijaksi kriminaalipolitiikassa. Alan viranomaisten toimintaan kohdistuu kuitenkin paljon kanteluita. Vankeinhoidossa ja poliisitoimessa viranomaiset joutuvat puuttumaan kansalaisten perusoikeuksiin, jolloin ristiriitoja tulee väistämättä eikä varsinaisia muutoksenhakukeinoja useinkaan ole käytettävissä. Kantelut kun usein kohdistuvat virkamiesten menettelytapoihin eikä hallintopäätöksiin.

Eduskunnan oikeusasiamies valvoo viranomaisten toiminnan laillisuutta ja perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamista. Oikeusasiamies ja kaksi apulaisoikeusasiamiestä tutkivat kanteluita, puuttuvat epäkohtiin omasta aloitteestaan ja tekevät tarkastuksia virastoissa ja laitoksissa. Vankeinhoitoa, kriminaalihuoltoa, poliisia ja syyttäjälaitosta koskevat asiat kuuluvat työnjaon perusteella apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautiolle.

Vankeinhoidon valvonta on perinteisesti ollut yksi oikeusasiamiehen toiminnan painopistealueista. Esimerkiksi viime vuonna vankikanteluja tuli 140. Tänä vuonna on jo ylitetty 200 kantelun raja. Kanteluiden aiheet vaihtelevat, mutta usein kyse on lomista, laitossijoituksista, päihteettömyystesteistä, terveyspalvelujen saatavuudesta ja vartijoiden käyttäytymisestä; pahoinpitelyväitteitä ei sen sijaan esiinny juuri koskaan.

Kovin usein apulaisoikeusasiamiehellä ei ole selvitystensä jälkeen ollut aihetta vankeinhoidon kritiikkiin. – Loma-asioissa esimerkiksi vankilanjohtajalla on suuri päätösvalta. Se on kuitenkin selkein yhdenvertaisuusongelma, jonka kanteluaineistosta voi löytää. Rikosseuraamusvirastossa selvitetäänkin parhaillaan, onko lomakäytännöissä sellaisia vankilakohtaisia eroja, jotka eivät johdu perustelluista syistä, Rautio kertoo.

– Myöskään terveydenhoidossa ei yleisesti ole suurempia ongelmia, mutta varsinkin lääkäripalveluiden saatavuudessa on joissakin vankiloissa ollut pitkäänkin jatkuneita ongelmia. Vangin tarvitsemaa hoitoa ei aina käytännön syistäkään ehditä tai kyetä antamaan vankeusaikana. Tuntuu, että kanteluissa yleensä on joskus enemmänkin kysymys siitä, ettei vanki usko saamaansa vastausta vaan haluaa perusteellisimman selvityksen ulkopuoliselta.

Keskustelut vangin kanssa tärkeitä

Ilkka Rautio on runsaan vuoden virassaoloaikanaan käynyt noin puolessa Suomen vankiloista. Tahti on ollut tavanomaista tiiviimpi, koska apulaisoikeusasiamiehen vaihdoksesta huolimatta tarkastukset haluttiin pitää päivän tasalla. Tarkoitus on, että vankiloissa käydään joka kolmas tai suurissa laitoksissa jopa joka toinen vuosi.

Kaikkein tärkeintä vankilatarkastuksilla ovat vankien kanssa käytävät luottamukselliset keskustelut siitä, millaisia ongelmia he ovat vankilassa kohdanneet, Rautio kertoo.

– Ongelmat ovat usein samoja kuin kantelumaailmassakin esiintyy. Näissä keskusteluissa olen tosin kohdannut enemmän tapauksia, joissa vanki kokee, että hänet on aiheetta tuomittu. Vangit näyttävät tuntevan hyvin keskustelumahdollisuuden eikä niihin varattu aika tahdo aina riittää. Onpa tarkastuksia joskus jouduttu jatkamaankin, jotta kaikkia halukkaita ehdittäisiin kuulla.

Lisäksi vankilatarkastusten tavanomaisiin vaiheisiin kuuluvat tilojen, erityisesti eristyssellien tarkistaminen, keskustelut myös henkilökunnan kanssa sekä asiakirjatarkistus, jossa käydään läpi esimerkiksi kurinpitoasiakirjoja tietyn otannan pohjalta. Sen sijaan tarkastuksilla ei puututa lainkaan esimerkiksi kirjanpitoon ja talouteen. Eri vuosina on myös erityisiä teemoja. Esimerkiksi lähiaikoina on tarkoitus selvittää, miten niin sanottujen pelkääjien asema on järjestetty eri vankiloissa.

– Kriminaalihuollosta ei juuri esiinny kanteluja. Ilmeisesti siellä tilanne on kaiken kaikkiaan sen verran positiivisempi, ettei se synnytä vastakkainasetteluja. Voi kuitenkin olla, että kriminaalihuollon siirtyminen viranomaistoiminnaksi alkaa tuottaa myös yhteydenottoja laillisuusvalvojaan, Rautio arvioi.

Pakkokeinojen käyttö epäilyttää kansalaisia

Poliisin toimintaan kohdistuvia kanteluja ratkaistiin viime vuonna 320. Valtaosassa on kyse esitutkinnasta ja pakkokeinojen käytöstä.

– Poliisitoiminnassa joudutaan tekemään paljon sellaisia asioita, jotka ovat kenelle tahansa ikäviä, kun niiden kohteeksi joutuu. Esimerkiksi kotietsinnöissä ihmiset kokevat helposti vahvan yksityisyyden loukkauksen ja heidän on joskus vaikea ymmärtää, että laki voi sallia tämän tyyppisen keinon rikosten selvittämiseksi. Siinä ei ole oikein muuta kontrollikeinoa menettelyjen asianmukaisuuden varmistamiseksi ja silloin kantelutie on ymmärrettävästi käytetty, Rautio pohtii.

Poliisilaitostarkastuksilla apulaisoikeusasiamies kiinnittää huomiota erityisesti asioiden sujuvuuteen, hälytysaikoihin ja henkilöstön tilanteeseen. Nykyisin keskustellaan myös poliisin rikostorjuntatavoista ja turvallisuussuunnitelmista. Poliisivankiloiden järjestelyt ja putkakuolemat ovat pitkään olleet painopistealueena. Lisäksi tarkastetaan mm. takavarikkoihin liittyviä asiakirjoja.

– Jonkinlainen yhteinen ongelma poliisipuolella, ja sama koskee vankeinhoitoakin, on että henkilöstö kokee työtä olevan liikaa. Joissakin poliisipiireissä on selvästi vaikeuksia saada asiat sujumaan. Useissa muissakin piireissä työtilanne koetaan raskaaksi ja selvitysprosenttien lasku huolestuttaa. Moni poliisi tuntee olonsa riittämättömäksi, Rautio kertoo.

Oikeusasiamiehen näkemyksillä painoa

Raution mielestä oikeusasiamiehellä on riittävästi välineitä puuttua havaitsemiinsa ongelmiin, vaikka voi näyttää, että niitä olisi lopulta aika vähän tai että keinot olisivat lieviä.

– Kuitenkin meillä on äärimmäisenä keinona syytteen nostaminen virkarikoksesta, vaikka sitä käytetään hyvin harvoin. Huomautukset, joita myös annetaan vain 20–30 vuodessa, koetaan jo voimakkaaksi arvosteluksi. Mutta jo moittivat käsityksemme herättävät vastakaikua ja johtavat toimintatapojen muutoksiin.

Aikaisemmin oikeusasiamiehen laillisuusvalvonta oli selkeästi lainmukainen-lainvastainen -akselilla, nykyään tarkoituksena on ohjata viranomaistoimintaa myös perus- ja ihmisoikeuksin kannalta parempaan suuntaan. Rautio kiittelee, että myös käsitykset ihmisoikeuksien toteutumista edistävistä menettelytavoista on otettu vakavasti. Vaikutus käytäntöön riippuu tietysti siitäkin, kuinka hyvin pystymme perustelemaan käsityksemme.

– Kantelijoiden sen sijaan näyttää olevan joskus vaikea ymmärtää, ettemme voi määrätä viranomaista toimimaan toisella tavalla tai muuttamaan jotain ratkaisua. He voivat olla pettyneitä, kun ei tule hyvitystä tai virkamiehelle syytettä taikka sakkoa tai muuta rangaistusta. Toisaalta moni kantelija alunperinkin toteaa, että hän oikeastaan toivoo vain, että kukaan muu ei joutuisi enää kokemaan vastaavaa.

Uudistustarpeita toiminnan kohdentamisessa

Ilkka Rautio toivoo, että oikeusasiamies pystyisi tekemään nykyistä enemmän tarkastuksia ja oma-aloitteista laillisuusvalvontaa.

– Työtilanteen takia niissä täytyy kuitenkin olla säästeliäs. Meillä pyörii vuodessa 3000 asiaa ja niistä vain 30 on omia aloitteita. Toivomme erityisesti, että voisimme tehdä enemmän laajempia selvityksiä laillisuusvalvonnan perinteisiltä alueilta. Tarkastukset taas ovat tärkeitä, jotta saamme ensikäden tietoa.

– Jos taas mietitään keinoja tai välineitä, minusta on ollut hyvä kehityssuunta, että laillisuusvalvontaan tuli perusoikeusuudistuksen jälkeen perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen valvonta. Suunta enemmän tällaiseen pehmeään laillisuusvalvontaan varmaan jossain määrin vielä jatkuu. On jopa ehdotettu, että toimintamme muuttuisi pelkästään pehmeäksi laillisuusvalvonnaksi ja suosituksiksi. Itse pidän kuitenkin hyvänä, että meillä on tarvittaessa käytössä järeitäkin keinoja kuten syyteoikeus.

Oikeusasiamiehellä ei aktiivista roolia

Rautio näkee oikeusasiamiehellä kriminaalipolitiikassa vain laillisuusvalvojan roolin. – En pidä oikeusasiamiestä aktiivisena kriminaalipoliittisena toimijana, vaikka tietysti meillä on tehtäviä, jotka ehkä heijastuvat kriminaalipolitiikkaan laajasti ajateltuna.

Kriminaalipolitiikan ytimeen Rautio sijoittaa hallituksen ja eduskunnan. Syyttäjäviranomaisilla ja poliisillakin on roolinsa ja tuomioistuinten ratkaisut vaikuttavat siihen, miten kriminaalipolitiikka heijastuu käytännössä.

– Kriminaalipoliittisessa keskustelussa yliopistomaailma viranomaisista ja poliittisista päätöksentekijöistäkin riippumattomana toimijana on tärkeä. Oikeuspoliittisella tutkimuslaitoksen rooli on merkittävä niin keskustelun virittäjänä kuin tuomalla keskustelun pohjaksi tutkimustietoa. Lisäksi erityisen tärkeänä pidän rikoksentorjuntaneuvoston työtä ja rikoksentorjuntaa yleisemminkin. Tässä suhteessa on viime vuosina päästy hyvään alkuun. Taloudellisesta tilanteesta huolimatta ei saisi myöskään unohtaa vankeinhoidon ja kriminaalihuollon suurta merkitystä uusintarikollisuuden ehkäisyssä. Näillä aloilla tehdään paljon hyvää työtä, joka ei saisi jäädä valtion talouden vaihteluiden jalkoihin.

– Näistä minusta kertyy kriminaalipoliittinen yleislinja, joka viime kädessä saa säädetyn sisältönsä eduskunnan päätöksillä, Rautio toteaa.

Kriminaalipolitiikassa maltti on valttia

Ilkka Rautio oli rikoslain valmistelijana vuodesta 1983 vuoteen 1996. Sitä ja aiempaa tuomarinkokemustaan hän pitää hyödyllisenä apulaisoikeusasiamiehen työssään, koska vankeinhoidon, poliisin ja syyttäjän valvonnassa nousee jatkuvasti esiin rikosoikeudellisia kysymyksiä.

Rikoslakiuudistuksen valmistelu alkoi 1970-luvulla ja jatkui 90-luvulle. Raution mielestä uusi rikoslaki on kokonaisuutena kohtuullisen hyvin onnistunut, vaikka aina voidaan tietysti keskustella yksityiskohdista.

– Totta kai ajattelutavoissa tapahtui näin pitkänä aikana joitain muutoksia, mutta mielestäni se ei ole eri rikoslaki alkupäästä kuin loppupäästä. Suuret linjat pitivät, vaikka joidenkin pykälien voi kokea edustavan jo uutta ajattelutapaa. Kun sitä katsoo vähän etäämmältä, voi sanoa, että aika hyvin paketti on pitänyt. En näekään perusremontin tarvetta lainsäädännössä, Rautio painottaa.

– Jos taas ajatellaan kriminaalipolitiikkaa laajemmin esitutkinnan ja rikosten selvittämisen näkökulmasta, uusia esitutkinnan ja pakkokeinojen mahdollisuuksia on tullut viime vuosina aika paljon lisää, joten en näe sielläkään tarvetta suuriin muutoksiin. Se on alue, jossa maltillinen ja varovainen politiikka on ainut, joka voi olla kestävää ja tuottaa hyviä tuloksia.

Kriminaalipoliittisena yleisohjeena on Raution mielestä maltillisuus ja tietty varovaisuus. – Ei tehdä nopeita, suuria uudistuksia aina kun havaitaan ongelma, vaan pyritään perusteellisesti selvittämään ongelman syitä ja katsomaan millaisia keinoja tarvitaan. Kriminaalipolitiikassa, jos jossakin, maltti on valttia.

 
Julkaistu 16.12.2002
Sivun alkuun |