Riikka Kostiainen

Kriminaalipolitiikka nähtävä rikoslainsäädäntöä laajempana

Haaste 1/2001 – Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana lakivaliokunnan puheenjohtaja Henrik Lax (rkp). Hänen mukaansa painopisteet ovat muualla kuin nykyään jo kattavan lainsäädännön uudistamisessa.

Henrik Laxin mukaan kansanedustajan on helppo hukkua tipoittain annettavien rikoslakiuudistusten ja räiskyvien iltapäivälehtien väliseen todellisuuteen.


Laxin mielestä olisi opittava näkemään, että rikoksesta johtuva rangaistus on yhteiskunnan äärimmäinen keino puuttua kansalaisten toimintaan. Ensisijaisesti pitäisi etsiä muita keinoja.

– Voin ottaa esille nyt haastatteluhetkellä ajankohtaisen dopingrikoksia koskevan lakiesityksen. Lähetekeskustelussa eduskunnassa jotkut vaativat, että myös dopingin käyttö tulee kriminalisoida. Mielestäni kuitenkin urheilun omat säännöt ovat erittäin kovia. Häpeä, sponsoroiden menettäminen ja kilpailukiellot ovat ehdottomasti ensisijaisia keinoja, Lax painottaa. – Tai voin ottaa esimerkin Isosta-Britanniasta, jossa kännyköiden varkaudet ja luvaton käyttö ovat suuri ongelma. Silti siellä ei ensisijaisesti vaadita kovempia rangaistuksia, vaan että kännyköiden valmistajat ja verkko-operaattorit kehittäisivät tuotteita ja järjestelmiä, jotka tekevät toisen kännykän käytön mahdollisimman vaikeaksi.

Lax sanoo poliisin ja vankilan olevan tavallaan osoitus siitä, että yhteiskunta on joutunut nostamaan kätensä pystyyn ongelman edessä. Esimerkiksi maahanmuuttajien ja nuorten väkivaltarikoskierteen katkaisuun pitäisi löytää ensisijaisesti muita yhteiskuntapoliittisia keinoja.

Järjestelmässä on vielä kehitettävää

Suomen rikoslainsäädännön kehittäminen jäi sodanjälkeisen jälleenrakennustyön jalkoihin ja vasta 90-luku on ollut suuren kokonaisuudistuksen aikaa. Kriminaalipoliittinen keskustelu on Laxin mukaan saanut puhtia Suomen liittymisestä Euroopan ihmisoikeussopimukseen, perusoikeuksien uudistamisesta ja nyt rikoslainsäädännön uudistamisesta vahvasti hyvään suuntaan. Mutta Laxin mielestä on vielä paljon tekemätöntä työtä.

– Yksi järjestelmän kehittymättömyydestä johtuva ongelma on se, että rikosseuraamusten valikko on pitkään ollut erittäin suppea: sakko tai vankeus ja se joko ehdollisena tai ehdottomana. Oikeastaan vasta nyt yhdyskuntapalvelu on vakiinnuttamassa paikkaansa. Nuorisorangaistus on menossa vasta alueellisena kokeiluna ja vasta äskettäin on asetettu toimikunta kehittämään sopimushoitoa päihteiden ja huumeiden väärinkäyttäjille. Se olisi varmaan tärkeä elementti seuraamusvalikoimassamme, sillä ilman tukitoimia on hurskasta toivoa, että nuoret tai syrjäytetyt saisivat tukevaa maaperää alleen, toteaa Lax.

Valikoimaa lisää taas hieman hallituksen esitys ehdollista vankeutta koskevista säännöksistä (HE 177/2000), joka tuo tuomioistuimille mahdollisuuden tuomita ehdollisen rangaistuksen ohessa yhdyskuntapalvelua. Laxin mukaan esitys korjaa osittain myös sen epäkohdan, että nykyään voi olla pienestä kiinni, tuleeko vuosi ehdotonta tai ehdollista eli hyppäys on ollut liian suuri.

Teknisten parannusten sijaan periaatteita

Kansanedustajan kannalta ongelmana on, että vuonna 1988 alkanut mittava rikoslainsäädännön uudistus on jakaantunut jo neljälle eduskunnalle. Toinen ongelma on, että uudistukset on annettu eduskunnalle joko isompi tai pienempi pala kerrallaan. Lax harmittelee myös, että uudistuksia on pyritty tekemään tietoisena siitä, että juuri nyt ei ehkä saada täysmittaiseen etenemiseen tarvittavia varoja.

– Se on johtanut siihen, että eduskunnalle esitellään asioita teknisluonteisina parannuksina tunnustamatta perusongelmaa, mitä en itse koe mielekkäänä. Eduskunnan ei pitäisi näperrellä, vaan nimenomaan vahvistaa periaatteet ja linjaukset sellaisina, että niiden pohjalta voidaan toimia johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti. Siinä mielessä olen kaivannut oman valiokuntani työssä sijaa oikeusfilosofisille ja oikeussosiologisille pohdinnoille.

Laxia on kriminaalipoliittisissa asioissa vaivannut paitsi tekninen tapa lähestyä ongelmaa myös siihen liittyvä sektorisointi. Usein näissä asioissa hallintovaliokunta ja lakivaliokunta käsittelevät saman mitalin eri puolia. Silloin pitäisi pystyä lain valmisteluvaiheessa huolehtimaan, ettei kokonaisvaltainen tarkastelu jää sektorityöskentelyn jalkoihin.

Valiokunta arvioi esitysten toimivuutta

Valiokunta on eduskunnan elin ja työrukkanen, joka palvelee parlamentaarista päätöksentekoa, mutta poliittiset intohimot ovat puolueiden heiniä, Henrik Lax korostaa. – Eduskuntaryhmien jäsenet ja heidän puolueensa edustajat voivat pyrkiä valmisteluvaiheessa vaikuttamaan lakiesitysten sisältöön ministeriöissä mutta lakivaliokunta valiokuntana vain harvoin.

Lakivaliokunnan ensisijainen tehtävä on pyrkiä selvittämään, onko hallituksen eduskuntaan tuoma esitys tarpeellinen ja toteutuuko tavoiteltu asia järkevällä tavalla. Valiokunta pyrkii kuulemaan parhaimpia asiantuntijoita, millä yritetään varmistaa, että esitys toimii myös käytännössä. Jos näin ei ole, esitystä pyritään parantamaan. Jos todetaan, että asia on oikea mutta esitys kelvoton, se laitetaan uudelleen valmisteluun; hyvin harvoin esityksiä hylätään.

– Joskus lakivaliokuntaan tulevien esitysten tilanne on, että ajatus on oikea, mutta asiantuntijat ovat ymmällään. Usein on kyse vain siitä, ettei esitystä ole osattu kirjoittaa riittävän ymmärrettävästi. Muotoilu jääkin paljolti meidän kahden valiokuntaneuvoksemme tehtäväksi. Ja kuka kissan hännän nostaisi, jos ei se itse: Olen hyvilläni palautteesta, jota ammattilakimiehet, lainsäädännön soveltajat ovat valiokunnalle antaneet. Esimerkiksi Suomen Asianajajaliitto julkaisee lakivaliokunnan perusteluita tulkintaohjeina, Lax kertoo.

Rajanvetoakin on lakivaliokunnan ja hallituksen välillä joskus käyty, esimerkiksi poliisivaltuuksista, ensin telekuuntelusta ja sittemmin valeostoista. Toinen rajanvetotapaus oli tuomareiden nimittämistä koskeva esitys, joka oli pitkän tarkastelun ja kädenväännön kohteena lakivaliokunnassa. Valiokunta piti Laxin mukaan tärkeänä kahta asiaa: että saadaan hyviä ja oikeamielisiä tuomareita ja että tuomioistuinten riippumattomuus valtioneuvostosta varmistetaan. Meni aikaa, että hallituspuolueet pääsivät yhteiseen näkemykseen, mutta lopputuloksesta tuli hyvä.

Täysistunnossa lakivaliokunnan ehdotuksiin ei enää juuri tehdä muutoksia. – Harvassa ovat lait, joissa hallitusryhmien kompromissit eivät menisi suuressa salissa läpi. On kuitenkin "omantunnon" kysymyksiä, joissa ei pyritä "sitomaan kansanedustajien käsiä", Lax muistuttaa.

Oikeushyviä kannattaa suojella

Lakivaliokunnan näkökulmasta on vaativaa yrittää lainsäädännöllä jotenkin varmistaa, että ankarat tuomiot osuisivat oikeisiin kohtiin ja että oikeuskäytäntö maassa olisi yhtenäistä, Lax sanoo.

– Olen varma, että valiokunta yrittää ehdollista vankeutta koskevan esityksen perusteluissa korostaa rikoslakiuudistuksen seksuaalirikos- ja väkivaltarikossäännöksiä oikeushyvinä, joiden rikkomisesta ei hevin ehdollista anneta. Nimenomaan tuomareilta on tullut viestiä, että "olisi hyvä, jos pystyisitte kirjoittamaan selvästi, missä pitäisi olla ankarampi ja mitä eduskunta pitää tärkeänä". Mutta oikeusjärjestelmä on kokonaisuus, sen eri palat vaikuttavat toisiinsa ja oikeuskäytännön muuttaminen ei ole yhdellä lainsäädäntötempulla tehtävissä, vaan se vaatii kulttuurimuutosta.

Lax ei allekirjoita väitteitä lakivaliokunnan linjausten tiukentumisesta. Hänen mielestään on kyse oikeusvaltion periaatteiden kunnioittamisesta ja niiden vaikutuksesta rikoslainsäädäntöön.

- Ei ole kyse tiukentamisesta tai höllentämisestä, vaan keskeinen elementti on täsmällisyyden lisääminen ja eri tilanteiden erottaminen toisistaan. Esimerkiksi vanhassa rikoslaissa pahoinpitelysäännös piti sisällään kaikki tekomuodot lievistä törkeisiin, jolloin rangaistusasteikkokin oli väljä. Uudessa laissa on perustunnusmerkistö, jossa on eri asteikot lievälle pahoinpitelylle, pahoinpitelylle sekä törkeälle pahoinpitelylle. Tunnusmerkistön eritteleminen eri vakavuusasteen mukaan parantaa ennakoitavuutta ja yhdenmukaistaa oikeuskäytäntöä. Suhtautuminen seksuaali- ja väkivaltarikoksiin on koventunut, koska tunnusmerkistö erottelee rangaistavat teot entistä kattavammin.

Laxin mielestä rikoslain kokonaisuudistus on luonut Suomeen modernin, kattavan lainsäädännön, jolla korostetaan sekä yhteiskunnallisia että yksilöllisiä oikeushyviä. – Mutta ei riitä, että väkivallasta, perheväkivallasta tai lapseen sekaantumista on säädetty kovia rangaistuksia, jos niistä ei saada kiinni ja tuomiolle. Ja jos tapauksia ei saada päivänvaloon, uhrin asemaa ei päästä parantamaan.

Kriminaalipoliittista valtaa on monenlaista

Suomessa kriminaalipoliittista valtaa Lax arvioi olevan valtioneuvostolla, oikeusministeriöllä, sisäasiainministeriöllä ja eduskunnalla. – Mutta se on institutionaalista valtaa. Kyllä yhteiskuntatieteilijöillä ja eri alojen asiantuntijoilla on ratkaiseva merkitys ja myös vastuu siitä, että poliittista valtaa käyttävät osaavat nähdä asian ytimen, tai pääsevät sen näkemään.

Lisäksi ainakin päiväkohtaisessa poliittisessa keskustelussa tiedotusvälineillä on erittäin suuri merkitys. Myös poliittisen päätöksentekijän havahduttamisessa voi olla ratkaisevaa, mihin asioihin tiedotusvälineet kohdistavat huomiota ja millä lailla ne tuodaan esille.

- Joskus vain houkutus mielistellä kuviteltua kansalaismielipidettä voi pistää yhden ja toisen kansanedustajan jälkikäteen miettimään, mitä tässä tulikaan tehtyä. On aina hyvä pitää mielessä perusfaktat, ennen kuin lähtee lupailemaan radikaaleja uudistuksia. Vain näin voidaan tehdä pitävää lainsäädäntöä pitkässä juoksussa ja ylläpitää kansalaisten perusluottamusta, Lax uskoo.

Kansaedustajien tulisikin erityisesti valiokuntatyössä paneutua tutkittuun tietoon, hyödyntää sitä, opetella oikeusvaltion periaatteita ja suhteuttaa kriminaalipoliittisia toimenpiteitä sen mukaisesti. Tietoa on Laxin mukaan tarjolla liiaksikin ja haasteena on sen olennaisen löytäminen.

Lax korostaa, että myös yksittäisillä kansanedustajilla on mahdollisuuksia vaikuttaa kriminaalipolitiikkaan ja joskus hyvinkin konkreettisesti. – Ei ole monta vuotta siitä, kun saatiin säädettyä lähestymiskieltoa koskeva lainsäädäntö. Silloin kansanedustaja Margareta Pietikäinen toi problematiikan lakialoitteen muodossa oikealla hetkellä eduskuntaan. Ei kestänyt kuin pari-kolme vuotta, kun oikeusministeriö valmisteli uuden lainsäädännön.

- Jotkut silloin ihmettelivät, kuinka se voi kestää niin kauan. Mutta pitkään lakivaliokunnan puheenjohtajana toimineena olen sitä mieltä, että uskomattoman nopeasti se tuli. Lainsäädännön toteuttaminen niin, että se käytännössä toimii, voi olla pitkän ja vaivalloisen työn takana. Esimerkiksi tämä lähestymiskielto liittyy pitkälti poliisin, sosiaaliviranomaisten ja tuomioistuimien toimintaedellytyksiin ja sen täytyy istua jo toimivaan järjestelmään, Lax painottaa.

EU:n merkitys lähinnä käytännön yhteistyössä

Henrik Lax pitää käsitettä eurooppalainen kriminaalipolitiikka vielä hyvin hahmottamattomana. Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin ja mm. lakivaliokunnassa tarkasteltiin liittymisen vaikutuksia Suomen oikeusjärjestelmään, todettiin rikoslainsäädännön ja kriminaalipolitiikan olevan kansallisvaltion omimpia alueita, joissa ei ylikansalliseen päätöksentekoon hevin mennä. – Kyllä kai tämä edelleen pitää paikkansa eikä tässä pidä sekoittaa asioita.

Järjestäytyneen, vakavan kansainvälisen rikollisuuden esiintulo ja torjuminen on keskeinen haaste Euroopan unionille. Tämän tyyppisen rikollisuuden torjunta edellyttää saumatonta yhteistyötä jäsenmaiden poliisi- ja syyttäjäviranomaisten välillä. Joissain tapauksissa häntäpäässä se saattaa Laxin mukaan edellyttää, että myös sanktiot olisivat jossakin suhteessa toisiinsa eri maissa. Hänestä se on kuitenkin tällaisen rikollisuuden torjumisessa toissijainen kysymys.

- Niissä harvoissa rikoslainsäädäntöä sivuavissa ja lakivaliokunnassa esillä olleissa asioissa on vahvasti pysytty kansallisen lainsäädännön periaatteiden kannalla ja torjuttu hyväksi havaitun järjestelmän peruselementtien rikkomista tai muuttamista. Korostan edelleen, että meillä on moderni rikoslainsäädäntö – jos on ollut aukoista puhe, ne on yleensä meillä jo paikattu.

 
Julkaistu 22.5.2001
Sivun alkuun |