Riikka Kostiainen

Kriminaalipolitiikassa tarvitaan harkintaa

Haaste 2/2001 – Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana professori Inkeri Anttila. Hänen mielestään suomalainen kriminaalipolitiikka on järkevää ja sitä tehdään asiantuntemuksella. Hän toivoo kuitenkin, että keskustelussa olisi enemmän esillä muutkin rikollisuuden sääntelykeinot kuin rangaistusten korottaminen.

Professori Inkeri Anttila on vaikuttanut kauemmin kuin kukaan suomalaiseen kriminaalipolitiikkaan. Hän on seurannut myös kriminaalipolitiikan kansainvälisiä virtauksia aivan keskeisiltä aitiopaikoilta.

Hänen mielestään suomalaisessa kriminaalipolitiikassa on hyvää ainakin se, että uudistukset yleensä valmistellaan perusteellisesti. – Silloin on mahdollisuus monelta kannalta pohtia eri vaihtoehtojen hyötyjä ja haittoja. Harvoin tulee poliittisten päättäjien antamia ohjeita, joissa määrättäisiin, millaisiin tuloksiin tällaisessa arvioinnissa pitää päätyä.

Anttila arvioi, että tässä lienee nykyään eroa jo Suomen ja Ruotsin välillä, vaikka pohjoismainen kriminaalipolitiikka on monessa suhteessa samanlaista verrattuna muihin maihin. Niissä maissa joissa kriminaalipolitiikka tulee osaksi puoluepolitiikkaa, sekä kriminaalipoliittisen keskustelun että koko kriminaalipolitiikan taso madaltuvat.

Suomalaisessakin kriminaalipolitiikassa löytyy tietysti tarvetta parannuksiin. – Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että tutkimusta ei ole koskaan aivan tarpeeksi. Nyky-yhteiskunnassa täytyy tehdä tutkimuksia eikä uudistaa lakia lyhytnäköisesti vain sen takia, että joku vaikuttaja sattuu olemaan sitä mieltä. Kaikki kai Suomessa jo myöntävätkin, että tutkimusta tarvitaan, mutta on eri asia, löytyykö siihen resursseja.

Anttilan mielestä on hyvä, että meillä on Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, jossa voidaan tehdä nimenomaan lainvalmistelua hyödyttävää tutkimusta. Sen sijaan yliopistolla tutkimus joudutaan paljolti suuntaamaan siten, että siitä voi tulla opinnäytteitä.

Ankarien rangaistusten haittoja ei nähdä

Inkeri Anttila korostaa, että äkillisessä päätöksenteossa ei monesti oteta ollenkaan huomioon ratkaisun haittoja, nähdään vain välitön hyöty – ja sen etsiminen on nykyään tyypillistä.

– Esimerkiksi rangaistusten korottaminen ei ole ratkaisu, josta ei tulisi mitään haittoja. Yhtenä haittana on jopa sekin, että ihmisen pitäminen vankilassa pitkään on kallista ja veronmaksajat joutuvat kustantamaan rangaistusten korotuksen, Anttila toteaa.

– Korotuksiin liittyy myös se haittapuoli, että korotettuihin rangaistuksiin totutaan äkkiä. Niillä voinee kuvitella olevan lyhytaikainen vaikutus, mutta silloin korotusten pitäisi olla tuntuvia. Jos pannaan vähän lisää, tuskin rikoksentekijä miettisi, että saankin siitä kahdeksan kuukautta enkä kuusi – jätänkin rikoksen tekemättä. Sitten kun rangaistuksiin on totuttu, niitä pitäisi taas korottaa.

Anttila ottaa esimerkin myös uhrin asemasta. – Olen aina ihmetellyt, miksi katsotaan, että mitä ankarammin kohdellaan rikoksentekijää sitä parempi uhrille. Tämä suunta on kummallisella tavalla vahvistunut ja joskus tulee mieleen, onko se amerikkalaistumisen seuraus

– Käytännössähän asia ei ole niin. Jos rikoksentekijä joutuu vankilaan, aika huonosti hän pystyy vahingonkorvauksia maksamaan. Sen sijaan jos rikos voidaan hoitaa sovittelulla tai ehdollisella rangaistuksella, mahdollisuudet saada vahingonkorvauksia ovat hieman paremmat. Ja kyllä luulisin, että vahingonkorvauksen saaminen on tärkeää uhrille, Anttila pohdiskelee.

– Mutta tietysti olen aina ollut sitä mieltä, että rangaistuksia tarvitaan – lähinnä siksi että saadaan leimattua rikos haitalliseksi eli teoksi, jota pitää välttää.

Rikostilaisuuksia tärkeä seurata

Inkeri Anttilan mukaan keskittyessä vaatimaan rangaistusten korottamista muut rikollisuuden sääntelykeinot jäävät paljon vähemmälle huomiolle. Yksi tällainen on rikostilaisuuksien merkitys. Niitä pitäisi seurata, jotta nähtäisiin, kuinka paljon ne vaikuttavat rikollisuuden muutoksiin ja päästä siitä harhaluulosta, että vain rangaistusten ankaruus vaikuttaa.

Inkeri Anttilan on sanottu Patrik Törnuddin kanssa tuoneen kriminologiaan havainnon rikostilaisuuksien merkityksestä. Anttilasta on vaikea sanoa, koska ja mistä tämä suomalaisen kriminologian ominaispiirre itse asiassa keksittiin.

– Ilmeisesti se tuli suomalaiseen kriminologiaan 60-luvulla. Eräänä taustatekijänä oli ehkä pyrkimys saada eritellympää tietoa rikollisuudesta – ettei otettaisi vain absoluuttisia lukuja ja verrattaisi niitä toisiinsa, vaan katsottaisiin, mihin ne liittyvät.

Anttila mainitsee esimerkkinä, että omaisuusrikollisuuden kasvu näytti sotien jälkeen liittyvän osittain siihen, että tilaisuuksia oli paljon enemmän kuin aikaisemmin.

– Olen monta kertaa ennen luennoillakin sanonut, että ajatelkaa vanhaa yhteiskuntaa, jossa ihmisillä ei ollut muuta irtainta omaisuutta kuin mitä heillä oli panna rahaa arkkuun, jossa oli monikertaiset lukot. Kyllähän sosiaalinen tilanne on nyt täysin erilainen kuin vaikka vain ennen toista maailmansotaa. Nykyään on myös paljon yhteisöjen omaisuutta ja alueita, jotka eivät ole kenenkään vastuulla. Silloin tunne siitä, että anastaa, on toisenlainen kuin viedessä jotain tuttavalta.

Anttila korostaa rikostilaisuuksien merkitystä kriminaalipolitiikassa myös siksi, että niitä on mahdollisuus vähentää tietoisilla toimenpiteillä. – Kun ennen vanhaan pidettiin selvänä, että maalla voidaan jättää ulko-ovet auki, jokainen kaupungeissa on varmaan sata vuotta tullut tulokseen, että on paras sulkea ne. Mutta kesti kauan ennen kuin ihmiset oppivat, että myös autonovet täytyy panna lukkoon. Tällaisia varotoimenpiteitä voi kyllä lisätä.

– On hyvä tehdä mahdollisimman hankalaksi rikokset, jotka voivat tapahtua päähänpistosta. Tietenkin on eri asia, kun kyseessä on ammattimainen rikoksentekijä, mutta jos omaisuuden saaminen on hankalampaa, tämäkin joutuu näkemään enemmän vaivaa.

Pohjoismainen yhteistyö edelleen tärkeää

Inkeri Anttila on toiminut aktiivisesti pohjoismaisessa yhteistyössä, esimerkiksi ollut perustamassa Pohjoismaiden kriminologista yhteistyöneuvostoa, joka toimii ministeriöiden virallisena yhteistyöelimenä. Hän on pahoillaan, jos pohjoismainen yhteistyö kärsii siitä, että henkisiä voimavaroja menee niin paljon EU-yhteistyöhön, tai jos sitä alettaisiin pitää jopa tarpeettomana sen takia.

– Pohjoismaat ovat pieniä maita, joissa on traditiona aika samankaltainen kriminaalipolitiikka. Yhteistyötä on ollut 50-luvun lopusta saakka virallisissakin muodoissa. Edelleen ihmiset tapaavat paljon ja meillä on pohjoismaiset tiedotuslehdet, joissa näkyy tilanne eri maissa.

Anttilan mielestä pohjoismainen yhteistyö on paljon helpompaa kuin muu kansainvälinen yhteistyö, koska siinä tiedetään, mistä on lähdetty ja missä suunnilleen mennään. Pohjoismaiden hyvä puoli on sekin, että keskustelu on aika avointa ja myös oman maan uudistussuunnitelmia uskalletaan kritisoida – eli ei olla yhtä auktoriteettiuskoisia kuin joissakin muissa Euroopan maissa.

Lainsäädännön uudistaminen EU-pohjalta vaikeaa

Kansainvälinen kriminaalipolitiikka on hyvin jännittävää, Anttila sanoo. – Olin itse aikoinaan perustamassa HEUNIa Helsinkiin ja minusta on erinomainen asia, että YK:n yhteydessä toimiva HEUNI on säilynyt koko Euroopan kriminaalipoliittisena instituuttina. Sen piiriin kuuluvat siis kaikki Euroopan maat toisin kuin EU:ssa.

Anttila toteaa kuitenkin, että vaikka on hyvä saada tietoa ja seurata, mitä muualla tapahtuu, saisimme olla varovaisia, miten suoraan sen sitten omaksumme.

– Esimerkiksi kansainvälisellä pohjalla tapahtuvassa lainsäädännön uudistamisessa on aikamoisia vaaroja. Lähtökohdat ovat niin erilaiset, että ehdotetut toimenpiteet merkitsevät eri maissa aivan eri asioita, Anttila sanoo.

– Helposti käy myös niin, että pienet maat eivät pysty pitämään puoliaan. Meillä ei varsinkaan saisi olla käsitystä, että asiat ovat aina hienommin suurissa maissa. Se ei pidä ollenkaan paikkansa kriminaalipolitiikassa. Tiedämmehän, miten hankalaa kriminaalipolitiikka näyttää olevan esimerkiksi Yhdysvalloissa ja mihin tuloksiin se on mennyt muun muassa valtavina vankilukuina. Vaikka tilanne on enemmän samanlainen Euroopan maissa, niissäkin on paljon eroja.

Anttila harmittelee myös, että kun Suomen rikoslaki on vihdoin sadan vuoden jälkeen saatu uusittua, sitä täytyisi jälleen lähteä muuttamaan, jotta saataisiin aikaan täydellinen eurooppalainen yhdentyminen.

Anttila painottaa perinteiden merkitystä rikosoikeudessa. – Esimerkiksi ei voida yhtäkkiä ilmoittaa, että petos onkin jotain muuta kuin olemme sillä tähän asti tarkoittaneet. Näin voisi helposti tapahtua, jos halutaan, että petossäännös on aivan samanlainen kaikissa maissa.

Lisäksi Anttilan mukaan oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus merkitsevät suomalaisille hyvin paljon, mikä myös tarkoittaa perinteiden noudattamista.

Median kriminaalipoliittinen valta lisääntymässä

Suomessa kriminaalipoliittisen valta on Inkeri Anttilan mielestä säilynyt virkamiesasiantuntijoilla, mutta joukkotiedotusvälineiden valta on selvästi lisääntynyt. Siihen liittyy hänestä myös ongelmallisia piirteitä.

– Monesti päivälehtiä, erityisesti iltapäivälehtiä, lukiessa tavallinen kansalainen saa käsityksen, ettei tässä kaupungissa tehdä muuta kuin rikoksia. Ne ovat lehdissä paljon esillä ja moneen kertaan: ensin kun rikos on tehty, sitten kun rikoksentekijä saadaan selvitettyä, sitten kun tämä saadaan syytteeseen ja vielä kun asia on oikeudessa. Niistä on tullut raflaavia uutisia, jotka esitetään miltei viihteenä.

Anttila mainitsee parikymmentä vuotta sitten tehdyn tanskalaisen selvityksen, joka varmaan pitää edelleen paikkansa ja yhtä lailla Helsingissä kuin Kööpenhaminassakin. Sen mukaan eniten rikollisuutta pelkäävät vanhat ihmiset, joilla on kuitenkin kaikkein pienin riski joutua rikoksen kohteeksi.

– Se johtuu siitä, että heidän kontaktinsa yhteiskuntaan tapahtuu television, radion ja lehtien kautta. Sama juttu on suhde nuorisoon. Useilla vanhoilla ihmisillä on se käsitys, että nuoret eivät tee muuta kuin käyttävät huumeita, töhrivät junia ja syyllistyvät varkauksiin ja pahoinpitelyihin, Anttila toteaa.

Mediassa käytävään keskusteluun vaikuttamisen Anttila on kokenut kovin vaikeaksi. – Yritin sitä 1980-luvulla, jolloin kirjoitin 50 kolumnia erääseen päivälehteen.

– En tieteenkään kuvittele, että media pahantahtoisesti toimisi järkevää kriminaalipolitiikkaa vastaan. On silti sääli, että on menty mukaan kansainväliseen virtaukseen rikoksista myyvinä uutisina.

Inkeri Anttila ei kuitenkaan ole kovin pessimistinen kriminaalipolitiikan tulevaisuuden suhteen. – Meillä Suomessa ei toistaiseksi ole tapahtunut mitään kovin merkillistä. Kehitys menee aika vakaasti eikä ole tyypillistä, että tehdään impulssiratkaisuja. Ainakaan tähän saakka se ei ole kuulunut pohjoismaisen kriminaalipolitiikan luonteeseen.

 
Julkaistu 24.9.2001
Sivun alkuun |