Riikka Kostiainen

Kriminaalihuollon pakka uusiksi

Haaste 2/2003 – Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana Kriminaalihuoltolaitoksen ylijohtaja Maija Kukkonen. Pari vuotta sitten toteutetun organisaatiouudistuksen lisäksi kriminaalihuollon toimintaa voivat myllertää mm. uudet yhdyskuntaseuraamukset ja vankeuslaki.

Kriminaalihuoltolaitoksen ylijohtaja Maija Kukkonen arvioi kriminaalipolitiikan yleiseksi ongelmaksi yleisön ja poliitikkojen vahvan uskon ankarien rangaistusten vaikutukseen. Ehkä asiantuntijat eivät ole kyenneet kertomaan riittävän hyvin sitä, ettei niillä ongelmia ratkaista.

– Yhteiskunnallisen ilmapiirin koventumisesta kertoo vankiluvun nousu viime vuosina ja erityisesti se, että myös lyhyet vankeusrangaistukset, joissa voisi käyttää yhdyskuntapalvelua, ovat lisääntyneet. Usein tätä selitetään yhdyskuntapalvelulain muutoksella, mutta enemmän kyse on tuomioistuinten tulkinnasta ja sen takana olevista asenteista, Kukkonen arvioi.

Yhteiskunnallisen ilmapiirin kovenemista hän selittää osittain uusilla ilmiöillä: lisääntyvällä huumekaupalla ja kansainvälisellä rikollisuudella. – Uskon kuitenkin, että siihen vaikuttaa myös rikosten lisääntynyt käyttö sekä uutisten että viihdeteollisuuden aiheina. Onneksi rikollisuus ei kuitenkaan viime vaaleissa noussut vaaliteemaksi. Se herättää toivoa siitä, että yhteiskunta suhtautuu asioihin kuitenkin järkevästi.

Vankiluvun nousu ei vielä näy juurikaan kriminaalihuollossa. Ehdonalaisessa vapaudessa valvottavien määrä ei ole lisääntynyt lainkaan, koska lisääntyneet lyhyet rangaistukset ovat niin lyhyitä, ettei niistä jäävästä ns. jäännösrangaistuksesta määrätä valvontaan; pitkään rangaistukseen tuomitut taas ovat vielä vuosia vankilassa.

Toisena kriminaalipolitiikan yleisenä ongelmana Kukkonen pitää saatavissa olevan tiedon vähäistä analysointia. Esimerkiksi yhdyskuntaseuraamuksista ja vankeinhoidosta on olemassa runsaasti tilastotietoa, mutta sitä on analysoitu vähän ja vielä vähemmän on mietitty ympäröivän yhteiskunnan muutosten vaikutuksia. Siinä mielessä oikeuspolitiikan strategia ilahdutti. Yleensä toiminnan suunnittelu on hänestä melko heppoisen tiedon varassa – tehdään lähinnä niin kuin on ennenkin tehty.

Sosiaalista turvallisuutta tarvitaan

Kukkonen kertoo, että kriminaalihuollossa on yritetty miettiä tulevaisuutta laajemmin kuin yhdyskuntapalveluun tuomittujen määrän pohjalta.

– Omassa visiossamme näyttää aika väistämättömältä, että väestö keskittyy kasvukeskuksiin yhä enemmän, joten meidänkin voimavaroja pitäisi keskittää niihin. Toisaalta emme kuitenkaan voi tyhjentää puolta maata toiminnasta, koska yhdyskuntaseuraamukset pitää panna täytäntöön rikoksentekijän kotipaikkakunnalla. Organisaation kehittäminen on siis melkoista taiteilua, hän toteaa.

– Toinen ajatussuunta lähtee turvallisuuden arvon noususta yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tosin yleensä turvallisuutta ajatellaan saatavan suojautumisella ja ankarammilla rangaistuksilla. Yhdyskuntaseuraamustyön näkökulmasta viehättää toisenlainen ajatus turvallisuudesta, ns. sosiaalinen turvallisuus, jota rikoksentekijäkin pitäisi voida tuntea. Se taas edellyttää yhteiskunnallisten verkostojen yhteensovittamista.

Kukkonen toivoo, että yhdyskuntaseuraamustyötä saisi kehittää sen omista lähtökohdista käsin ilman että kulloinenkin vankeinhoidon resurssitilanne vaikuttaa asiaan. Eli tietysti visioon kuuluu myös, että yhdyskuntaseuraamukset resurssoitaisiin riittävästi. Se edellyttää, että ne hyväksyttäisiin tavallisiksi seuraamuksiksi.

– Vieläkin pitää puolustaa –jopa oman viraston ja ministeriön sisällä – ja selittää, että yhdyskuntaseuraamukset eivät ole pään silitystä vaan vaativia, oikeita rangaistuksia. Rangaistuksen tehoa mitataan yhä aika paljon eristämisen pituudella ja ankaruudella. Mielestäni sitä pitäisi mitata sillä, mitä rangaistuksella saadaan aikaan. Ajatus siitä, että ongelmaan nimeltä rikos puututaan ja että rikoksentekijälle voitaisiin opettaa rikoksettoman elämän malleja, ei ole kovin hyväksyttävä. Sen sijaan esimerkiksi päihdeongelmaan puuttuminen ja velvoittaminen hoitoon hyväksytään laajasti, Kukkonen vertaa.

– Jos seuraamusjärjestelmältä edellytetään uusintarikollisuuden vähentämistä, keinoja pitää löytää lisää ja onhan niitä maailmalla kehitetty. Mutta vaikka pään sisäiselle maailmalle tehtäisiin mitä, tarvitaan silti sosiaalista turvallisuutta ja sen luomiseksi kumppaneita.

Moniammatillisuus vielä kaukana

Sekä rikoksentorjunnan puolella että Yhdessä rikoksettomaan elämään -hankkeessa yritetään parhaillaan luoda näitä verkostoja. Käytännössä se on osoittautunut kovin työlääksi, vaikka periaatteessa varmaan kaikki pitävät verkostoitumista hyvänä asiana, Kukkonen sanoo.

– Verkosto pitäisi osata luoda niin, että kaikki toimijat löytävät siitä itseään hyödyttävän näkökulman. Toinen ongelma on, että muiden asiantuntemusta tuntuu olevan kovin vaikea hyväksyä tasavertaiseksi: "yhteistyötä kyllä, mutta niin kuin minä sanon". Niin hullulta kuin se kuulostaakin, tuntuu seuraamusjärjestelmässäkin – niin kriminaalihuollossa kuin vankeinhoidossa – olevan vaikea päästää irti omista asiakkaista.

– Iso ongelma verkostojen luomisessa on myös sektorikohtaisiksi ja kapeiksi tehdyt hallinnon rakenteet. Paikallisella tasolla poikkihallinnollisia verkostoja on yritetty rakentaa jo kauan, mutta kokemuksen mukaan ne toimivat vain niin kauan kuin toisiinsa luottamaan oppineet ihmiset pysyvät viroissaan. En enää usko, että pysyviä verkostoja saadaan aikaiseksi, jollei organisaatioiden sisälle ja välille luoda niitä varten pysyviä rakenteita. Edellytyksenä tälle työlle tarvittaisiin poliittisen päätöksenteon tasolla tahdonilmauksia. Muuten suoritustasolla puurtaminen on kovin rankkaa, jopa turhauttavaa.

Organisaatiouudistus liian kiireellä

Yksi esimerkki yhteistyön rakentamisen vaikeuksista on kriminaalihuollon ja vankeinhoidon organisaatioiden yhdistäminen saman katon, rikosseuraamusviraston, alle elokuussa 2001.

Maija Kukkosen mukaan kuluneet vajaa pari vuotta ovat osoittaneet, että organisaatiouudistus tehtiin liian kiireellä. Kaksi vanhaa, hyvin erilaista ja erikokoista organisaatiota pantiin yhteen ilman siirtymävaihetta, kun valmiina olivat vain laki, asetukset ja kiireellä kyhätyt työjärjestykset. Tosin toimintakulttuurit ovat niin erilaiset, että olisiko etukäteen ollut edes mahdollista ajatella kaikkia uudistuksen seurauksia.

– Suurin muutos uudistuksessa kriminaalihuollon kannalta oli se, että Kriminaalihuoltoyhdistyksen työntekijöistä tuli valtion virkamiehiä siihen liittyvine byrokratiakuvioineen. En usko, että uudistus on juurikaan vaikuttanut substanssitoimintaan kentällä. On tullut sellaistakin viestiä, että virka on tuonut lisää arvovaltaa ja yhteistyötä on ollut helpompi rakentaa. Nimenomaan vankiloista on tullut tässä suhteessa positiivista palautetta, Kukkonen kertoo.

– Iso ongelma on kuitenkin ollut, että uudistuksen yhteydessä jäi hoitamatta Kriminaalihuoltolaitoksen henkilöstön asema ja palkkaus. Se on heijastunut meille niin, että väkeä on siirtynyt pois ja erityisesti pääkaupunkiseudulla henkilöstön vaihtuvuus on ollut suurta.

Rikosseuraamusviraston toiminnan kehittämisen kannalta puolestaan on ollut hankalaa, että organisaatiouudistus ja vankiluvun kääntyminen kasvuun sattuivat samaan aikaan. Vankeinhoidon ongelmien pohtiminen on vienyt paljon aikaa ja energiaa, ja organisaation trimmaaminen toimivaksi on yhä kesken. Vasta nyt on koottu työryhmiä miettimään, miten saataisiin aikaan yhteistä toimintakulttuuria.

Hyvää uudistuksessa on Kukkosen mielestä ollut se, että monia asioita, kuten hallintoa, on ollut järkevä yhdistää. Varmaan fyysisen läheisyyskin on lisännyt ymmärrystä molemmin puolin. Kriminaalihuollon kannalta uudistus on myös helpottanut ja yksinkertaistanut suhdetta oikeusministeriöön.

Uusissa seuraamuksissa ongelmakohtia

Organisaatiouudistuksen lisäksi haasteita kriminaalihuollolle voivat tuoda suunnitellut uudet seuraamukset. Maija Kukkonen ennustaa ongelmia, jos nuorisorangaistuksen vakinaistaminen ja sopimushoitokokeilu tulevat suunnitellussa muodossa.

– Pitkien välimatkojen olosuhteissa on hankalaa ja kallista panna toimeen seuraamus, jonka sisältönä on ohjelmia tai toimintamalli, joka edellyttää tiivistä yhteistyötä kriminaalihuollon virkamiesten ja tuomitun välillä. Sen on nuorisorangaistuskokeilu esimerkiksi Joensuun alueella tuonut esiin. Sopimushoidossa ongelmia tulee vielä lisää, koska hoitopaikat jakautuvat maassa epätasaisesti. On suuri vaara, että uudet hienot seuraamukset kutistuvat sisällöltään kapeammiksi syrjäseuduilla kuin asutuskeskuksissa.

– Epäilen vähän ongelmia aiheutuvan siitäkin, jos nuorisorangaistukseen lisätään yli 18-vuotiaat, koska monilla heistä on takanaan jo varsin mittava rikosura. Onhan totta, että monet yli 18-vuotiaat eivät ole vielä aikuisia ja onhan nuorisorikostoimikunnan esityksessä ajateltu hieman erilaisia sisältöjä alle- ja yli 18-vuotiaille. Siltikään en ole oikein vakuuttunut siitä, onko viisautta sisällyttää molemmat ryhmät samaan rangaistukseen. Ainakin olisi monessa suhteessa yksinkertaisempaa, jos nuorisorangaistus koskisi vain alaikäisiä ja muille nuorille olisi jokin muu vaihtoehtoinen seuraamus, Kukkonen pohtii.

– Perinteinen ja paljon arvostelua osakseen saanut ehdollinen vankeusrangaistus toimii mielestäni hyvin useimpien nuorten kohdalla eikä suinkaan johda ehdollisten kasautumiseen ja täytäntöönpanoon vankeutena. Ehdollisen vankeusrangaistuksen valvonnan kehittämisellä, vaikkapa kriminaalihuollolle annettavana velvoitteena raportoida tuomioistuimelle, voitaisiin päästä askel eteenpäin. Silti kyseessä on vankeusrangaistus, jota edeltämään olisi ehkä odottanut lievempiin tapauksiin toimenpiteistä luopumisen puolelle jotain uutta tai vaikkapa syyttämisen tai tuomitsemisen lykkäämistä erilaisin velvoittein – hyviä kokeilutuloksiahan löytyy Iisalmi–Kajaani-suunnasta.

Uusien seuraamusten tulo ajatteluttaa Maija Kukkosta siinäkin mielessä, että varsinkin haja-asutusalueilla on jo nykyään vaikea saada yhdyskuntapalvelupaikkoja. Suurimman osan palvelupaikoista tarjoavat kunnat, ja niitä kuormittavat mm. kuntouttavat työkokeilut ja siviilipalvelusta suorittavat. Jos vielä nuorisorangaistusta laajennetaan työpalveluun, hänestä jollekin viranomaiselle pitäisi melkein säätää velvollisuus ottaa tuomittuja palvelemaan. Kentällä on myös pitkään puhuttu siitä, pitäisikö palvelupaikoille ruveta maksamaan jotain. Palveluajathan ovat keskimäärin joitakin kuukausia ja palvelupaikan aika kuluu jatkuvaan työtehtäviin perehdyttämiseen.

Nuorisorikostoimikunnan ehdotuksessa hyvää puolestaan on mm. se, että oikeudelle laadittaviin selvityksiin tulee selkeä työnjako sosiaalitoimen ja kriminaalihuollon välille.

Sopimushoitoa hyvä kokeilla ensin

Sopimushoitoa Kukkonen pitää ajatuksena hyvänä, mutta hänen on vaikea löytää siihen sopivaa kohderyhmää, ainakaan kovin laajassa mitassa. Monesta muustakin syystä on hyvä, jos siitä tulee ensin alueellinen määräaikainen kokeilu.

– Kun seuraamus pitäisi panna viipymättä toimeen, miten hoitopaikkojen tarjonta siihen vastaa? Entä minkälaisen viestin yhteiskunnalle antaa korvaushoitolaisten hyväksyminen siihen? Joka tapauksessa seuraamukseen täytyy sisältyä muutakin kuin lääkehoito ja vastuu tästä muusta tulee kriminaalihuollolle, jollei kyse ole laitoshoidosta. Tai kun hoitopaikoista on kuitenkin pulaa, pitääkö tehdä rikos, että pääsee hoitoon? Ja joka tapauksessa siitä tulee kallis, hän pohtii.

– Tuomioistuimille sopimushoito on tietysti haaste, ja tarvitaan hyvät lainperustelut ohjeeksi. Perusproblematiikkahan on, miten sovittaa yhteen rangaistuksen ja hoidon pituus. Rangaistuksen pituus riippuu teon törkeydestä, kun taas hoidon pituuden pitäisi määräytyä ongelman vakavuuden perusteella. Ei varmaankaan mene yksi yhteen, että törkeisiin rikoksiin syyllistyvillä olisi syvin päihdeongelma.

– Eli minulla on sopimushoidosta enemmän kysymyksiä kuin vastauksia – erityisesti tässä ilmapiirissä, jossa vaaditaan yhä kovempia rangaistuksia. Yhdyskuntapalveluhan on kuitenkin sopinut hyvin suomalaisiin arvoihin: kun olet tehnyt väärin, työlläsi korvaat sen – ja kun se ei kuitenkaan koske kovin vakavia rikoksia. Mutten ole ollenkaan varma, onko yhteiskunnassamme ymmärrystä päihdeongelman hoitamiselle rangaistuksena. Siihen voi liittyä paljon arvolatausta. Euroopan Neuvoston suosituskin on, että yhdyskuntaseuraamusten toimeenpano edellyttää yhteisön myötämielisyyttä. Ja jos se puuttuu, toimeenpano on hankalaa ellei mahdotonta.

Myös vankeuslakiehdotuksessa on paljon sellaista, mikä ainakin epäsuorasti tulee vaikuttamaan kriminaalihuollon toimenkuvaan. Esimerkiksi uusintarikollisuuden ehkäisyssä ja suunnitelmallisuuden toteutumisessa tarvitaan kriminaalihuollon panosta.

– Iso ongelma tuleekin, jos kaikki nämä muutokset tulevat voimaan suurin piirtein samaan aikaan. Ihmisten vastaanottokyky ei ole rajaton, vaikka muutokset sinällään toisivat hyvää mukanaan, Kukkonen epäilee.

 
Julkaistu 9.6.2003
Sivun alkuun |