Kauko Aromaa

Joustoja rikosasioihinkin

Haaste 4/2004 Pääkirjoitus

Maailmalla on liikehdintää ns. restoratiivisen oikeuden laajentamisen puolesta. YK:n talous- ja sosiaalineuvosto ECOSOC on vuonna 2002 hyväksynyt julkilausuman, jossa suositellaan restoratiivisen oikeuden menetelmien laajaa käyttöönottoa rikosasioissa.

Vaikka rikosasioiden sovittelu usein esiintyy restoratiivisen oikeuden mannekiinina, tässä ei tarkoiteta vain sovittelua, jonka yhdestä mallista Suomessakin on jonkin verran kokemuksia jo yli kahdenkymmenen vuoden ajalta.

Kyse on yleisemmästä lähestymistavasta, jossa nimityksen mukaisesti yritetään korjata taikka ennallistaa olosuhteet sellaisiksi kuin ne olivat ennen kuin rikos järkytti tasapainon. Sille on ominaista yritys tukea rikosten uhreja ja vastuuttaa niiden tekijöitä. Uhrien tarpeet tunnistetaan ja niihin koetetaan vastata, rikoksentekijöiden tarpeille tehdään samoin. Lähestymistavan periaatteet tulee suosituksen mukaan ottaa "sisälle" viralliseen seuraamusjärjestelmään. Sen ei tarkoiteta kilpailevan tavanomaisten menettelyjen kanssa vaihtoehtona, vaan se voi joustavasti toimia yhtä lailla entisten menettelytapojen sijasta kuin rinnallakin.

Lukuun ottamatta eräitä sovittelutoiminnan puolestapuhujia asiaan on Suomessa suhtauduttu välinpitämättömästi. Lähestymistapa on saattanut aiheuttaa meillä torjuntaakin siksi, että juuri sovittelua on välistä markkinoitu vallitsevalle seuraamusjärjestelmälle vaihtoehtoisena, korvaavana menettelynä, ns. diversion välineenä. Ehkä torjunta ja välinpitämättömyys on myös osoitus siitä että asiat ovat hyvin, ei tarvitse kehittää uutta ja parempaa, kun vanhoillakin eväillä joten kuten pärjätään. Vankiluku kylläkin nousee, rikollisuuden pelko väestössä lisääntyy ja rikosten uhrien asemassa on edelleen monia puutteita. Näitä ongelmia restoratiivisen oikeuden periaatteilla voitaisiin lieventää. Pitkän päälle oikeusministeriön rahapula voisi myös rohkaista toimimaan julkilausuman ehdottamaan suuntaan. Ei ECOSOC:in suosituksia ole tarkoitettu vain kolmannen maailman maille.

Helposti ajatellaan, että kyse on tuontitavarasta joka istuu huonosti juuri meidän olosuhteisiimme, kuten tavallinen muutosvastarinnan argumentti kuuluu. Silloin on kuitenkin huomattava, että suhtautumisemme restoratiivisen oikeuden periaatteisiin ei olekaan kauttaaltaan torjuvaa, vaan päinvastoin myönteistä. Tämä myönteisyys vain on hyvin valikoivaa. Osaksi nämä periaatteet ovat nimittäin olleet käypää oikeusperinnettä jo kauan. Korruptiojutut, organisaatio- ja talousrikokset, työ- ja ympäristörikokset ovat alueita joissa valittuja restoratiivisen oikeuden mukaisia lähestymistapoja kyllä käytetään halusta – neuvotellaan, sovitellaan ja taivutellaan etsittäessä pitkän päälle kestävintä ulospääsyä rikoksesta seuranneesta umpikujatilanteesta. Erona on tietysti se, että näissä tilanteissa rikoksentekijä tai sääntöjen rikkoja ei kuulu huono-osaisiin eikä usein edes keskivertoväestöön.

Eräänä ongelmana tässä on restoratiivisen oikeuden periaatteiden käyttöönoton laajentamisen vaatima konsensus. Niin kauan kuin julkisuus meilläkin keskittyy demonisoimaan tavallista kansaa ja syrjäytyneitä väestönosia edustavia rikoksentekijöitä ja pelottelemaan kansalaisia heillä, eivät päättäjätkään ehkä uskalla vakavissaan ryhtyä parantamaan nykyistä järjestelmäämme, joka nojautuu vankasti perinteeseen eikä tutkittuun tietoon.

 
Julkaistu 13.12.2004
Sivun alkuun |