Risto Jaakkola

Huumeet ajan hampaissa

Haaste 1/2002 Pääkirjoitus

Huumausaineet olivat vielä kolme vuosikymmentä sitten Suomessa jotakin täysin uutta. Tuomioistuimissa tapauksia oli vähän, mutta nekin pelottivat. Jossakin Itä-Suomessa yksi poika oli jäänyt kiinni marihuanan poltosta. Hänet tuomittiin monen kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Huumeet saattoivat yllättää myös pääkallon paikalla. Sisäasiainministeriön rikospoliisitoimiston päällikkö Kyösti Jousimaa tuli yhtenä aamuna lievästi järkyttyneenä vuoden 1969 huumausainekomitean kokoukseen.

Hän oli löytänyt vinttikomerostaan pussillisen heroiinia. Se oli ollut muitten lääkkeitten joukossa hänen sodasta tuomassaan lääkintälaukussa. Ajan hammas oli kosteassa komerossa jyrsinyt kaukopartiomiesten tehokkaan yskänlääkkeen, heroiinitabletit, rauhanajan laittomaksi huumausainejauheeksi. Jousimaa huuhteli sen vessasta alas.

Komitean toinen jäsen Kettil Bruun puolestaan varoitti, että vankilat voidaan täyttää, jos "hamppuvalmisteisiin" suhtaudutaan samalla ankaruudella kuin kovempiin aineisiin.

Nyt huumeista on meilläkin paljon kokemuksia. Poliisin tietoon tuli viime vuonna 15 000 huumerikosta. Tuomioistuimissa annettiin vuosina 1971–2000 yhteensä 42 000 tuomiota huumausainerikoksista.

Vankiloihin on saatu tilaa vähentämällä vapausrangaistusten käyttöä yleensä. Mutta siinä Bruunin oli oikeassa, että huumevankien määrä kasvaa. Viime vuoden keväällä joka viides vanki oli tuomittu huumausainerikoksista. Kahdella kolmesta vangista on kokemusta suonensisäisestä käytöstä.

Huumetilanteen uskotaan kuitenkin olevan Suomessa helpompi kuin monessa muussa maassa.

Euroopan maiden huumepolitiikassa on kaksi suuntaa. Joissakin maissa huumehaitat pyritään pitämään mahdollisimman pieninä. Käyttäjiä ohjataan mietoihin huumeisiin, ja kovien aineitten käyttäjistä pidetään huolta omissa palvelupaikoissaan, joissa he saavat puhtaita neuloja, ruokaa, vaatteita, terveysneuvontaa ja ohjausta sosiaalipalveluihin.

Suomesta puolestaan halutaan tehdä huumeista vapaa yhteiskunta.

Haaste-lehdessä on nyt paljon tietoa siitä, millaisten ongelmien ja tehtävien edessä tässä pyrkimyksessä ollaan.

 
Julkaistu 11.3.2002
Sivun alkuun |