Riikka Kostiainen

Etnisiin vähemmistöihin huomiota kriminaalipolitiikassa

Haaste 4/2004 – Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen. Hän ei usko kriminaalipolitiikkaamme olevan riittävän valistunutta etnisesti. Nyt pitäisi ottaa vastaan monikulttuuristumisen haaste. Siihen 60–70-lukujen valistunut ja humaani kriminaalipolitiikka tarjoaa hyvän perustan.

Vähemmistövaltuutetun virka perustettiin kolmisen vuotta sitten ulkomaalaisvaltuutetun viran tilalle. Tehtävänkuva laajennettiin ulkomaalaisasioista etnisiin vähemmistöihin. Näin myönnettiin, että maahan tulleiden asema ei muutu kovin paljon suomen kansalaisuuden saamisen myötä ja että perinteistenkin vähemmistöjen, ennen kaikkea romanien, asema kaipaa yhä seuraamista ja kohentamista. Tehtävänkuvaan lisättiin myös hyvien etnisten suhteiden edistäminen.

Työministeriön yhteydessä toimivassa toimistossa työskentelee vähemmistövaltuutetun lisäksi neljä esittelijää ja toimialasihteeri. Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen kertoo, ettei toiminta ole vielä vakiintunut. Alkuvaiheessa työssä painottuivat ulkomaalaisasiat. Sittemmin ulkomaalaisvirastolle ja poliisille kuuluvasta tiedottamis- ja neuvontatehtävästä on yritetty päästä eroon ja ohjata ihmisiä joko kääntymään suoraan näiden viranomaisten puoleen tai käyttämään tavanomaisissa muutoksenhakuasioissa avustajia ja asianajajia.

Vähemmistövaltuutettu on asiantuntijaviranomainen ja pyrkii vaikuttamaan lainsäädäntöön, hallintoon ja julkisuuteen etnisten vähemmistöjen aseman ja oikeuksien parantamiseksi. Keinot ovat ensisijassa suosituksia, ohjeita ja neuvoja. Tietyissä tapauksissa voidaan myös avustaa syrjinnän kohteeksi joutunutta henkilöä. Tähän helmikuussa voimaan tullut yhdenvertaisuuslaki on antanut pohjaa. Myös syrjintälautakunnan perustaminen ja alioikeuksien käytössä olevien välineiden vahvistaminen ovat mahdollistaneet, että joitain periaatteessa tärkeitä asioita voitaisiin hoitaa näissä elimissä. Tätä silmällä pitäen työtä tehdään koko ajan. Toistaiseksi vähemmistövaltuutettu on pannut syrjintälautakunnassa vireille yhden jutun, joka liittyy ravintola-asiakkuuteen.

Puumalainen pitää vähemmistövaltuutetun työtään mielenkiintoisena, sillä Suomessa on 10–15 vuoden aikana tapahtunut ulkomaalaisasioissa aika paljon kehitystä. Yksi keskeinen askel oli vuoden 95 perusoikeusuudistus, jossa perusoikeudet ulotettiin koskemaan myös ulkomaan kansalaisia. Hänestä tätä kehitystä on ollut kiinnostavaa seurata periaatteellisesti ja ammatillisesti. Yhtä lailla kiinnostava prosessi on tämän yhteiskunnan monikulttuurisuuden uudelleenlöytyminen.

Rikoslain heijastettava yhteiskunnan todellisuutta

Mikko Puumalaista askarruttaa, miten hyvin rikosoikeusjärjestelmämme vastaa yhteiskunnan monikulttuuristumiskehitykseen. Tämä koskee niin rikoslainsäädäntöä, seuraamusjärjestelmää kuin rikoksentorjuntaa. Kysymys on siitä, miten uskottavasti järjestelmä suojaa etniseen vähemmistöön kuuluvaa etnisesti motivoituneilta ja ylipäätään rikoksilta ja miten ammattitaitoisesti rikosoikeusjärjestelmä kohtelee häntä silloin, kun hän on rikoksesta epäilty, syytteessä tai suorittamassa rangaistusta. Nämä asiat tulevat toimiston asiakastyössä konkreettisesti eteen.

– Mielestäni kontrollijärjestelmämme ei suojaa ihmisiä uskottavasti syrjintärikollisuudelta tai rasistisesti motivoituneelta rikollisuudelta. Merkittävä poikkeus on rikoslain yleisen osan uudistus, jossa yhdeksi koventamisperusteeksi tuli rasismi. Puhun nyt kuitenkin syrjintärikoksen alhaisesta rangaistustasosta – rangaistuksethan ovat samaa kokoluokkaa kuin näpistyksestä. Toinen on ongelma on se, että emme ymmärrä rasistisen tiedonvälityksen vakavuutta, Puumalainen pohdiskelee.

Suomessa asuu vanhojen vähemmistöjen lisäksi jo nyt pysyvästi uusiin etnisiin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, jotka integroituvat koko ajan suomalaiseen yhteiskuntaan tiiviimmin. Esimerkiksi vuonna 2003 Suomessa asui ulkomailla syntyneitä lähes 160 000. Rikoslain pitäisi heijastella yhteiskunnan tosiasiallisia olosuhteita ja arvoja, joten sitä ei enää voi kirjoittaa pelkästään tai voittopuolisesti etnisen monokulttuurin ehdoilla. Hän muistuttaa, että myös näiden vähemmistöjen sisällä tarvitaan suojaa esimerkiksi tyrannimaisilta kasvattajilta, pakkoavioliitoilta, kunniaväkivallalta ja muilta asioilta.

– Nämä taas eivät ole niinkään lainsäädännön kuin seuraamusjärjestelmän toimivuuden ongelmia. Näiden ihmisten pitäisi voida luottaa järjestelmään – sosiaalityöntekijöihin, nuorisotyöntekijöihin, poliisiin ja tuomioistuimiin –jotta uskaltaisivat hakea siltä suojaa, Puumalainen painottaa.

Hänen arvionsa mukaan etnisiä vähemmistöjä koskevat asiat näyttäytyvät kriminaalipolitiikassa tällä hetkellä lähinnä niin, että jossain määrin seurataan ulkomaalaisten tekemää rikollisuutta ja jossain määrin myös heidän uhrikokemuksiaan. Poliisissa näihin asioihin on jonkin verran enemmän kiinnostusta asiakaskohtaamistilanteiden takia ja niitä on yritetty ottaa mm. koulutuksessa huomioon.

Monikulttuurinen kriminaalipolitiikka käytännössä

Yksi iso kysymys on myös, miten rikoksenehkäisyn, vankeinhoidon ja jälkihuollon palvelut saavuttavat etniset vähemmistöt. Puumalaisen mielestä monikulttuurisessa kriminaalipolitiikassa ei välttämättä tarvita jotain erityispalveluja, vaan kysymys on siitä, miten normaalit palvelut saataisiin toimimaan paremmin ja saavuttamaan niihin oikeutetut.

– Miten osaavia seuraamusjärjestelmän toimijat ovat? Miten pystytään varmistamaan sen, että normaalit palvelut saavuttavat asiakkaan vankilassa? Entä vaihtoehtoiset seuraamusmuodot – esimerkiksi tarjotaanko etniseen vähemmistöihin kuuluville yhdyskuntapalvelupaikkoja? Entä onko Suomessa pysyvästi asuville ulkomaalaissyntyisille erityisiä jälkihuollon palveluja? Maahanmuuttajayhteisöt ovat usein kiinteitä ja hyvin toimivia, mutta pystytäänkö näitä yhteisöjä hyödyntämään ehkäisyssä, vankilassa ja vapautumisessa, hän kyselee.

Vankilat ovat Suomen monikulttuurisimpia yhteisöjä. Hänestä onkin melkein häpeä, että suomalaisessa yhteiskunnassa vankilaolosuhteissa monikulttuurisuuden annetaan usein muuttua rasismiksi. Vangit ovat ottaneet yhteyttä vähemmistövaltuutettuun jonkin verran.

– Joihinkin yhteydenottoihin olemme vastanneet suoraan ja joitakin ohjattu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Jos on kyse "perinteisestä" syrjintätilanteesta eli esimerkiksi siitä, että vanki on joutunut kurinpitotoimien kohteeksi ja katsoo, että on toimittu syrjivästi, tapaus siirrettäisiin meiltä eduskunnan oikeusasiamiehelle. Meille puolestaan kuuluisi esimerkiksi se, miten vankilassa on tarjottu tai evätty osallistumismahdollisuuksia etnisen alkuperän perusteella sosiaali- ja terveyspalveluihin tai koulutukseen. Nämä asiat kuuluvat yhdenvertaisuuslain piiriin ja niissä meillä on selvästi valvontatehtävä, Puumalainen linjaa.

Kotouttaminen parasta rikoksentorjuntaa

Vähemmistövaltuutetun työn voi nähdä vaikuttavan myös rikoksentorjunnan suuntaan, jos se pystyy vähentämään syrjäytymistä. Maahanmuuttaja tai paluumuuttajakaan ei ole heti valmis tähän yhteiskuntaan. Puumalaisen mukaan erityisesti lapset ja nuoret tarvitsevat tukea. Näissä asioissa paradoksi on, jos pienet investoinnit lyödään laimin, saadaan aikaan isoa vahinkoa.

Entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneiden huumeriippuvaisten nuorten tapaus on Puumalaisen mielestä malliesimerkiksi siitä, kuinka kontrollijärjestelmä voi toimia kriminogeenisesti, saa itse aikaan rikollisuutta. Yhteiskunnan tavoitteena on tietenkin poistamalla huumerikollinen maasta estää rikokset. Mutta entisellä maahanmuuttajanuorella, joka esimerkiksi 20–30-vuotiaana huumerikollisena tulee karkoitetuksi, ei enää ole tavanomaisia siteitä kansalaisuusvaltiossaan. Ainoat kontaktit saattavat olla paikalliset rikollispiirit, jotka ovat kiinnostuneita hänen Suomen tuntemustaan, yhteyksistään ja kielitaidostaan.

– Ongelma ei siis välttämättä poistu karkotuksella. Sen sijaan ongelmaa voitaisiin yrittää vähentää käyttämällä karkotusuhkaa hoitoon motivoinnissa. Pitäisikin olla mahdollisuus luopua karkottamisen täytäntöönpanosta, jos nuori uskottavasti esittää sitoutumisensa hoito-ohjelmaan, hän ehdottaa.

– Ongelmien ratkaisu ei voi perustua vain siihen, että ne torjutaan ja siirretään pois näkyvistä. Maahanmuuttajiinkin kohdistuvia kontrollitoimia tarvitaan, mutta ne eivät korvaa kokonaisvaltaista ja aktiivista kotouttamispolitiikkaa.

Puumalainen toivoo myös, että etniset vähemmistöt otettaisiin huomioon rikoksentorjuntaneuvoston valmistelemassa väkivallan vähentämisohjelmassa. Hehän voivat olla väkivallassa tekijän tai asianomistajan roolissa. Hänen odotuksensa ohjelmasta liittyvät siihen, että väkivaltatilanteita osataan lukea ja tunnistaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

– Esimerkiksi Vantaan Hakunilan levottomuudet muutama vuosi sitten lähtivät ilmeisesti liikkeelle somalialaistaustaisen pojan koulukiusaamisesta, johon ei puututtu ja joka sitten pääsi laajenemaan yhteisökonfliktiksi. Siitä otettiin opiksi, ja nyt Vantaalla on ihan eri lailla valppautta näissä asioissa.

Koulukiusaamisen lisäksi myös koulupudokkuuteen puuttuminen on tärkeää; ei anneta lasten pudota etnisen enemmistön ehdoilla toimivan turvaverkon läpi. Esimerkiksi romanilasten koulupudokkuuden uhkaan pitäisi puuttua yhtä jämäkästi ja rakentavasti kuin muidenkin lasten.

– Kotoutuminen on tärkeää väkivallan ehkäisyssäkin. Normien tuntemisen lisäksi tarvitaan tukea jossain määrin uudenlaisen käyttäytymiskulttuurin oppimiseen. Tähän liittyy esimerkiksi se, miten mies ja nainenkin hyväksyvät uuden, ehkä toisenlaisen roolinsa perheessä ja yhteiskunnassa. Tärkeää on, että jos perheväkivaltaa kuitenkin tapahtuu, on olemassa jonkinlainen rakenne puuttua siihen ja ehkäistä sitä jatkossa. On hyvä, jos akuutissa tilanteessa pystytään tarjoamaan suojaa turvakodissa, mutta myös muita toimintamalleja tarvitaan, hän sanoo.

Kriminaalipolitiikassa otettava kolmas askel

Suomalaiset ovat ylpeitä modernista rikoslainsäädännöstä ja Inkeri Anttilan perinteestä kriminaalipolitiikassa, mutta Mikko Puumalaisen mielestä siihen voisi lisätä vielä yhden asian. Kriminaalipolitiikka voisi olla paitsi valistunutta ja humaania myös monikulttuurista tai ainakin kulttuurisesti tietoista ja integroivaa. Hänestä kriminaalipolitiikassa pitäisi päästä eroon sellaisesta ajattelusta, että monikulttuurisuus on olemassa sellaisena suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolisena ilmiönä kuin ulkomaalaisten rikollisuus tai kansainvälinen rikollisuus.

Puumalainen jäsentää, että 60-luvun kriminaalipoliittisessa keskustelussa luotiin yhden etnisen kehikon sisällä koherentti, sisäisesti johdonmukainen järjestelmä. Seuraava iso asia on ollut osallistuminen EU:n kriminaalipolitiikan ja lainsäädännön muodostamiseen. Siihen sisältyy kansainvälistyminen ja ihmisten liikkuvuuden lisääntyminen ja sen myötä tietyt rikollisuusilmiöt mutta myös EU-prosesseista tulevat vaikutteet ja velvoitteet.

– Ehkä seuraava vaihe voisi olla monikulttuuristumisen nykytilanteen tunnistaminen ja valmistautuminen väistämättömään väestökehitykseen. Pohjalla oleva 60–70-lukujen valistunut ja humaani kriminaalipolitiikka tarjoaa perustan ja keinot ottaa tämä kolmaskin askel – ottaa vastaan monikulttuuristumisen haaste.

 
Julkaistu 13.12.2004
Sivun alkuun |