Venkuloiden slangisanasto

Kriminaalihuollon tukisäätiön Vertaistuki Rediksessä tehtiin Venkuloiden slangisanasto. Sellaista pyysi eräs yhteistyökumppani. Venkulat ja sosiaalialaa opiskelevat harjoittelijat ryhtyivät sitä työstämään. Tällä hetkellä sanasto on Rediksen perehdytyskansiossa, johon tutustuu jokainen harjoittelija. Slangisanasto elää koko ajan ja olisikin tarpeen sitä säännöllisesti päivittää. Venkulasanasto on kuitenkin pysyvämpää ja laajemmin käytössä kuin vaikka huumesanasto. Esimerkiksi "rundi" on vanha käsite, joka tunnetaan jokaisessa Suomen vankilassa. Eri puolilla Suomea käytetään erilaisia sanoja eri huumeista ja uusiutuvat koko ajan. Jos tänään menee Piritorille ostamaan hepoa, käsketään lähtemään maalle.

Vertaistuki Redis on päihteetön kohtaamispaikka. Redis ohjaa päihderiippuvuudesta ja vankilakierteestä toipuvia ihmisiä elämässään eteenpäin. Käytössä on monipuolinen tukiverkko, josta löytyy apua elämänhallinnan ongelmiin, esimerkiksi vapautumisen jälkeen.

Redis tarjoaa vertaistukea, tukea harrastuksiin ja palveluohjausta. Tukipalveluja ja vertaistukea on tarjolla myös rikostaustaisten läheisille. Työntekijöillä on ammatillisen koulutuksen lisäksi vertaistausta ja kanssamme voi tulla juttelemaan, vaikka ongelmia ei olisikaan. Vertaistuki Redis on myös mahdollinen paikka yhdyskuntapalvelun ja koevapauden suorittamiseen.

Sanasto

Alke: Aluekeskus

Annes: Saramäen vankilan yhteydessä oleva psykiatrinen osasto (pakkohoito)

Annespallo: Vankien kehittämä pallolaji, jota pelataan ulkoilussa (lentopallon ja jalkapallon sekoitus)

Arke: Arviointikeskus

Astalo: Toisen vahingoittamiseen tehty/olemassa oleva esine, ase

Eristykset: Pakkokeinolain mukaisesti tutkinnallisista syistä yhteydenpitorajoi­tukset, muista vangeista/henkilöistä erillään pidettävä

Hivakka: Huumekätkö

JR-merkintä: Tieto yhteydestä järjestäytyneeseen rikollisuuteen

Kaasu: OC-sumute

Kanttiini: Vankilassa oleva kauppa vangeille

Keha: Keskushallinto

Keikka/kuljetus: Vankilan ulkopuolelle suuntautuva vankikuljetus

Kivitalo: Suljettu vankila

Kongi: Selliosaston käytävä

Koppi: Selli

KuVa: Kuntouttava vankityö- ohjelma

Laputtaa: Asiointilomakkeen lähettäminen henkilökunnan jäsenelle

Lisko: Oman turvallisuutensa vuoksi pelkäävien vankien osasto

Lohikäärmeen suudelma: Oksennettu metadoni, jonka joku muu juo

Lomalappu: Poistumislupa-anomus

Makuuraha: Toimettomalle vangille maksettava raha

Matkamies: Väliaikaisesti toiseen laitoksen kautta kulkeva vanki

Matkaselli: Sellit, joihin asutetaan väliaikaisesti vankeja

Metalli: Metallinilmaisin

Narikka: Vastaanotto

Nimimies: Hierarkkisesti ylhäällä

Palikka: Psykiatrinen osasto / Psykiatrinen vankisairaala

Pamppu: Vanginvartija

Paskatus: Vanki on eristetty muista ja käy vessassa ainoastaan valvotusti, jonka jälkeen uloste tutkitaan huumausaineiden varalta

Putsari: Puhdistajavanki/luottovanki

Pyttytuomio: Vankeusrangaistus, joka suoritetaan päivästä päivään ilman vähennyksiä (Pakkolaitosrangaistus)

Päivystys: Vankilan toimipiste, jossa päivystävä esimies tai muu nimetty hen­kilö työskentelee

Päiväjärjestys: Aikataulu, jona mukaan vankilan toiminnot järjestetään

Ransu: Rangaistusajansuunnitelma

Ratsata: Sellin tutkiminen kiellettyjen esineiden/aineiden löytämiseksi

Rita: Riski- ja tarvearvio

Rosis/RO: Käräjäoikeus

Rp-loma: Rangaistusajan pituuteen perustuva poistumislupa

Rse: Rikosseuraamusesimies

Rundi: Eristysselli

Rutina: Asioimislomake

Sakkolainen: Sakonmuuntorangaistusta suorittava vanki

Suha: Suuttumuksen hallinta -ohjelma

Sumppu: Tilapäinen säilöönottotila

Suokki: Suomenlinnan Vankila

Teräväpää: Hallintopuoli

TKP: Teleskooppipatukka

Träkkeri: Valvontalaite

Ts-loma: Tärkeä syy perusteinen poistumislupa

Tutkari: Tutkintavanki

Tuva: Turvallisuusvartija

Vahvat: Vahvasti tukien

Valvous: Ilta- tai yövuoro

Vapsu: Vapauttamissuunnitelma

Vasikka: Tietolähde

Vati: Vankitietojärjestelmä

Vaunu: Vankien kuljetukseen laitoksesta toiseen tarkoitettu bussi tai juna

VK: Voimankäyttö

VKM: Viisi keskustelua muutoksesta -ohjelma

VT: Vaativuustaso

YKP: Yhdyskuntapalvelu

 
Julkaistu 5.12.2019
Sivun alkuun |