Mari Koskelainen, Jan-Henry Stenberg & Markus Heiskanen

Mielentilatutkimus vakavien väkivaltarikosten estämisessä

Mielentilatutkimukseen voidaan määrätä myös osana esitutkintaa. Sen avulla voidaan mm. saada tietoa henkilön avuntarpeesta.

Tuomioistuimen määräämään ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoimaan mielentilatutkimukseen on perinteisesti määrätty rikoksista, joissa pääsyyte on ollut jo toteutunut henkirikos, muu väkivaltarikos, tuhotyö tai seksuaalirikos. Jo tehtyjen lakimuutosten myötä (esim. törkeä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu, rikoslaki 21 luku 6 a §), mielentilatutkimukseen voidaan määrätä myös ennen mahdollisen väkivaltarikoksen konkretisoitumista, esimerkiksi osana esitutkintaprosessia. Mielentilatutkimuksesta voidaan tällaisissa tapauksissa saada hyödyllistä tietoa myös henkilön avuntarpeesta ja siitä, miten poliisin ennalta estävä työ tai terveydenhuollon toiminta voisi auttaa henkilöä olemaan syyllistymättä vakaviin rikoksiin.

Ennalta estäminen edellyttää viranomaisyhteistyötä

Mahdollisten kohdennetun ja vakavien väkivallantekojen, esimerkiksi koulu- tai perhesurmien, ennalta estäminen vaatii eri viranomaisten välistä yhteistyötä. Ennalta estävän toiminnan keskiössä ovat kattava väkivaltauhan arvio ja sellaiset tilanteeseen puuttumisen keinot, joiden avulla teon toteutumisen todennäköisyyttä voidaan vähentää. Olennaista on, että uhkan arvioinnissa yhdistyvät eri toimijoiden arvio tilanteesta ja sen vakavuudesta. Myös toiminnan koordinointi on tärkeää, etteivät toimenpiteet jää toteutumatta tiedonkulun ja yhdistymisen ongelmien vuoksi.

Toiminta edellyttää tiivistä yhteistyötä eri viranomaisten kuten terveydenhuollon ja poliisin kesken esimerkiksi tiedon vaihtamisen suhteen. Siinä keskeisessä asemassa on terveydenhuollon oikeus kertoa poliisille välttämättömät tiedot, joiden perusteella on syytä epäillä jonkun olevan vaarassa joutua väkivallan kohteeksi (laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992), 13 § potilasasiakirjoihin sisältyvien tietojen salassapito (20.3.2015/271). Samoin oleellista on, että poliisi välittää terveydenhuoltoon tietonsa kohdennetun väkivallan huolta aiheuttavista henkilöistä, jos on syytä epäillä mielenterveyden häiriöitä.

Vakavan kohdennetun väkivallan uhkaan puuttumisen keinovalikoima on tällä hetkellä rajallinen. Mahdollisuuksia ovat mm. väkivallan suhteen huolta herättävän henkilön ohjaaminen tukitoimenpiteiden pariin esimerkiksi terveydenhuollon, sosiaalityön tai kolmannen sektorien toimijoiden kautta. Mahdollista on myös asian käsittely rikosprosessin kautta silloin kun rikoksen tunnusmerkistö täyttyy.

Vaikka puuttumisen keinovalikoima on rajallinen, sitä voitaisiin hyödyntää paremmin esimerkiksi oleellisen lainsäädännön tuntemusta lisäämällä ja sen tulkintojen selkeyttämisellä. Useissa vakavan väkivallan uhan torjunnan tapauksissa poliisin ja terveydenhuollon välisessä tiedonvaihdossa on ilmennyt ongelmia; asiaan liittyviä lainkohtia on tulkittu korostuneesti oirehtivan yksilön oikeuksia painottaen, vaikka laki potilaan asemasta ja oikeuksista olisi mahdollistanut järkevän tietojenvaihdon väkivallan todellisen uhan selvittämiseksi ja mahdollisen teon estämiseksi. Puutteellinen tieto voi johtaa sekä poliisin että terveydenhuollon osalta riittämättömiin toimenpiteisiin. Tästä kärsivät sekä mahdolliset väkivallan uhkan kohteena olevat että väkivallan kautta oirehtiva tekijä.

Keinovalikoiman lisääminen vaatii lainsäädännöllisiä muutoksia esimerkiksi tahdosta riippumattoman hoidon edellytyksiin. Nykyisin esimerkiksi henkilöä, jolla on vakava ja ulospäin oireileva persoonallisuushäiriö, ei Suomessa voida määrätä hoitoon tahdosta riippumatta. Muun muassa Alankomaissa lainsäädäntö mahdollistaa tämän. Mielentilatutkimukseen määräämisen hyödyntäminen myös ennalta estävästi olisi hyvä lisä keinovalikoimaan, jolla pyritään estämään vakavia väkivaltarikoksia. Suuntaus mielentilatutkimusten tekemisessä on kuitenkin ollut laskusuuntainen ja jo tapahtuneisiin väkivallan tekoihin keskittyvä.

Mielentilatutkimusten määrä on vähentynyt merkittävästi kymmenen viime vuoden aikana. Niitä tehtiin vielä vuonna 2005 jopa 200 kappaletta, kun vuonna 2018 luku oli enää 83. Korkeimmillaan mielentilatutkimusten määrä oli 1980-luvun loppupuolella, enimmillään jopa yli 300. Näistä henkilöistä valtaosa oli epäiltynä henkirikoksesta tai muusta väkivaltarikoksesta.

Minkälaisia toimenpiteitä lainsäädäntö mahdollistaa?

Oikeudenkäymiskaaren 17 luku 37 § määrittelee edellytykset mielentilatutkimukselle. Siinä säädetään tuomioistuimen oikeudesta määrätä rikosasian vastaajan mielentila tutkittavaksi tiettyjen ehtojen täyttyessä. Ensinnä tutkimus voidaan määrätä, jos tuomioistuin on välituomiossaan todennut vastaajan menetelleen syytteessä kuvatulla rangaistavaksi säädetyllä tavalla. Toiseksi tutkimus voidaan määrätä rikoksesta epäillylle jo esitutkinnan aikana tai ennen pääkäsittelyä, jos rikoksesta epäilty on tunnustanut syyllistyneensä rangaistavaksi säädettyyn tekoon tai jos mielentilatutkimuksen tarve on muutoin ilmeinen.

Tuomioistuin ratkaisee siis pääsääntöisesti jo ennen vastaajan mielentilatutkimukseen määräämistä erikseen kysymyksen siitä, onko vastaajan näytetty menetelleen syytteessä kuvatulla rangaistavaksi säädetyllä tavalla. Tuomioistuin ei kuitenkaan ratkaise tällöin vielä lopullisesti, miten syytteessä kuvattua tekoa on arvioitava rikosoikeudellisesti eli mihin rikokseen vastaaja on syyllistynyt, vaan tämä tapahtuu vasta mielentilatutkimuksen jälkeen.

Kuinka mielentilatutkimuksen mahdollisuus voi nousta esiin?

Jotta vakavia kohdennettuja väkivallan tekoja voitaisiin estää ja suojata uhreja ja tekijöitä itseään niiden seurauksilta, poliisin pitää reagoida näihin uhkiin. Käytännössä tämä voi tapahtua esimerkiksi niin, että poliisin tietoon tulee ns. huolta aiheuttava henkilö. Huolta aiheuttava henkilö on esimerkiksi fantatisoinut, tutkinut, suunnitellut ja valmistellut vakavan väkivallanteon toteuttamista. Hänen hallustaan on voinut löytyä väkivallanteon toteuttamiseksi tarvittavia tekovälineitä, väkivalta-aiheisia piirustuksia tai tappolistoja. Lisäksi henkilöllä epäillään esiintyvän vakavia mielenterveyden ongelmia. Poliisin tähänastisten kokemusten perusteella kohdennetun väkivallan uhkaa herättävä henkilö ei välttämättä ole kertonut esimerkiksi väkivaltaisista ajatuksistaan terveydenhuollolle tai terveydenhuollolla ei ole tietoa henkilön raakaa väkivaltaa ihannoivasta internetkäyttäytymisestä. Mahdollista on myös, että terveydenhuollon ei ole voinut arvioida henkilön todellista mielenterveyden tilaa aikaisemmassa vaiheessa. Kuvatun kaltaisessa tilanteessa mielentilatutkimus voisi olla tarkoituksenmukaisempi vaihtoehto rikosprosessiin pohjautuvalle rangaistukselle ja tapa saada henkilö asianmukaiseen psykiatriseen hoitoon ja muiden palveluiden piiriin.

Poliisin rooli ja keinoja mielentilatutkimukseen määräämisessä

Mielentilatutkimukseen määrääminen voi siis tulla kyseeseen esimerkiksi tapauksissa, joissa kohdennetun väkivallan uhkan suhteen huolta aiheuttavasta henkilöstä on käynnistetty esitutkinta ja hänellä epäillään esiintyvän vakavia mielenterveyden ongelmia. Rikosnimikkeinä voisivat olla törkeä henkeen ja terveyteen kohdistuva rikoksen valmistelu (rikoslaki 21 luku 6 a §) sekä väkivaltakuvauksen levittäminen tai sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen (rikoslaki 17 luku 17 § ja 18§). Sellaisen materiaalin olemassaolo, joka täyttää näiden rikosten tunnusmerkistön, voi tulla poliisin tietoon laite-etsintöjen yhteydessä tai sosiaalisen median tileiltä. Käytännössä kyseessä voivat olla esimerkiksi todellista tappamista, nekrofiliaa tai lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä sisältävät videot ja kuvat. Tällaisten tapausten käsittelyssä poliisi on perinteisesti lähestynyt asiaa esitutkinnallisin keinoin. Edellytysten täyttyessä henkilö on vangittu ja hän on viettänyt tutkintavankeusajan vankilassa. Varteenotettava vaihtoehto voisi olla myös henkilön mahdollisen avun tarpeen selvittäminen mielentilatutkimuksen keinoin.

Törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen (rikoslaki 21 luku 6a §) valmistelun rikosnimikkeellä tuomioihin johtaneita tapauksia on edelleen vähän. Tämä saattaa johtua siitä, että rikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää sangen pitkälle edennyttä törkeän väkivaltarikoksen valmistelua. Poliisilla on kuitenkin ollut tutkittavana useita tekoja, joissa syytä epäillä -kynnys on ylittynyt. Tämä on johtanut esitutkintatoimiin, joihin on saattanut sisältyä myös pakkokeinojen käyttöä. Monesti tapauksen esitutkinta ei ole johtanut syytekynnyksen ylittymiseen, mutta esiin on tullut tietoa henkilön mielenterveysongelmista, joista on ollut viitteitä jo esitutkinnan aikana.

Tapausesimerkki mielentilatutkimukseen määräämisen esittämisestä osana esitutkintaa

Kirjoittajien tiedossa on toistaiseksi vain muutamia tapauksia, joissa mielentilatutkimukseen määräämisestä on esitetty osana esitutkintaa, joissa rikosnimikkeenä on ollut törkeä henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu. Seuraavassa esitetään esimerkki kuvitteellisesta tilanteesta, jossa henkilöä voitaisiin esittää määrättäväksi mielentilatutkimukseen osana esitutkintaprosessia.

"Koulusurmauhka, lääkärin ilmoitus poliisille ja esitys mielentilatutkimukseen määräämisestä"

Lääkäri ilmoittaa poliisille huolensa pian psykiatriselta osastolta avohoitoon kotiutettavasta potilaasta. Lääkärin huoli liittyy potilaan mahdolliseen väkivallan uhkaan. Lääkäri käyttää tässä oikeuttaan kertoa poliisille henkeen tai terveyteen kohdistuvan uhkan arviointia tai uhkaavan teon estämistä varten välttämättömät tiedot, joiden perusteella hänellä on syytä epäillä jonkun olevan vaarassa joutua väkivallan kohteeksi (laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992), 13 § potilasasiakirjoihin sisältyvien tietojen salassapito (20.3.2015/271).

Kyseessä on 20-vuotias nainen. Hän on nuoruudessaan ollut muutaman kerran hoidossa, myös tahdostaan riippumatta, ja tällöin on diagnosoitu vaikea masennustila, johon on katsottu liittyvän psykoottisiakin oireita. Tällä hetkellä diagnostiset kriteerit psykoottiseen masennustilaan eivät kuitenkaan täyty.

Potilas kertoo lääkärille, että on jo pitkään pyöritellyt mielessään koulusurmiin liittyviä asioita ja miettinyt, että hänen pitäisi tehdä samanlainen teko entisessä koulussaan. Potilasta kiusattiin siellä koko yläasteen ajan ja hän katkera ja vihainen siitä, mitä hänelle on tapahtunut. Potilas kertoo lääkärille, että hän on selvittänyt, kuinka voisi hankkia itselleen aseen ja paikkoja joissa voisi opetella ampumaan. Hän ei kuitenkaan halua puhua asiasta enempää lääkärin kanssa. Terveydenhuollossa nähdään henkilön olevan vaaraksi itselleen ja muille, mutta hoidon tahdosta riippumatta kriteerit eivät täyty "mielisairauden" osalta (Mielenterveyslaki 2 luku 8§ 1 mom).

Poliisin ryhtyy selvittämään asiaa lääkärin tekemän ilmoituksen perusteella. Poliisi selvittää mm. henkilön käyttäytymistä sosiaalisessa mediassa. Tässä yhteydessä löytyy väkivallan suunnitteluun viittaavaa materiaalia. Henkilön havaitaan kirjoitelleen sosiaaliseen mediaan ja erilaisille suljetuille sivustoille muiden tappamista ihannoivia ja pohtivia kirjoituksia. Poliisi saa myös selville, että henkilö on selvitellyt aseistuksen hankkimista. Henkilön sosiaalisessa mediassa tapahtuneen käyttäytymisen perusteella poliisin on kirjattava rikosilmoitus törkeästä henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Henkilö vangitaan ja hänen avustajansa esittää mielentilatutkimukseen määräämistä, johon henkilö sitten määrätään.

Mielentilatutkimuksen hyödyt potilaalle ja yhteiskunnan turvallisuudelle

Mielenterveydenhäiriöitä kokevat henkilöt eivät aina välttämättä saa tarpeeksi kokonaisvaltaista psykiatrista tukea tutkintavankeusaikana. Mielentilatutkimuksen yhteydessä laadittujen hoitosuositusten avulla saattaisi olla mahdollista parantaa henkilön elämäntilannetta pitkäkestoisesti ja parhaimmillaan ennalta estää uusintarikollisuutta. Käytänne voisi myös turvata mahdollisten väkivallan uhrien fyysistä koskemattomuutta. Vaikuttaa siltä, että esimerkiksi hoidon tahdosta riippumatta kohdalla lainsäädännön tulkintaa painotetaan erittäin voimakkaasti yksilön oikeuksien turvaamiseen yksilön tekojen haitallisten seurausten ehkäisyn sijaan.

Voidaankin kysyä, että jos perustellusti epäillään, ettei henkilö kykene mielenterveyden ongelmien tai persoonallisuushäiriön oireiden kärjistymisen vuoksi harkitsemaan omaa parastaan, onko silti oikein antaa hänen tehdä asioita, joista voi olla peruuttamattomia seurauksia ja joita hän voi myöhemmin vakavasti katua.

Mielentilatutkimuksen mahdollisuuden huomioiminen esitutkinnassa mukailee täten ennalta estävän toiminnan ajattelutapaa ja päämääriä. Mielentilatutkimukseen määrääminen voisi toissijaisesti palvella myös vakavien väkivallan tekojen ennalta estävää työtä poliisin ja terveydenhuollon toiminnassa, ottaen huomioon sekä oirehtivan henkilön että mahdollisten uhrien edun.

Mari Koskelainen on ylitarkastaja ja psykologi ja Markus Heiskanen rikosylikonstaapeli. He työskentelevät Keskusrikospoliisin Uhkat-toiminnossa.

FT Jan-Henry Stenberg on oikeuspsykologian erikoispsykologi, joka työskentelee poliisin apuna kohdennetun väkivallan estämisessä.


Lisätietoa

Ahlgrén-Rimpiläinen, A. & Puusa, M. 2018. Syyntakeisuuden ja hoidontarpeen arviointi mielentilatutkimuksessa. Haaste 2/2018.

Ahlgrén-Rimpiläinen, A. & Puusa, M. 2018. Mielentilatutkimus- ja vaarallisuusarvio-opas. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Sisäministeriö 2019. ENSKA: Poliisin ennalta estävän työn strategia 2019–2023. Sisäministeriön julkaisuja 2019:3.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2015. Mielentilatutkimus.

Turunen, J. 2019. Väkivallan ennalta torjunta perustuu uhka-arviointiin. Haaste 3/2019.

 
Julkaistu 5.12.2019
Sivun alkuun |