Soili Lamminen

Huume- ja päihdehoito Suomen vankiloissa

Artikkelissa kuvataan päihdehaittojen ehkäisyä sekä huumedoidon, erityisesti korvaushoidon, toteuttamista vankilassa. Korvaushoitoa saavien vankien määrä on lisääntynyt.

Kuva: Riikka Kostiainen

Useimmat vangit ovat monipäihderiippuvaisia ja huomattava osa rikoksista tehdään päihtyneenä. Suomen vankiloissa on joka päivä noin 3000 vankia. Heille yhteistä on moniongelmaisuus, eriasteiset päihde- ja lääkeongelmat, elämänhallinnan ongelmat ja asunnottomuus. Yli 80 prosentilla vangeista on todettu jokin elämänaikainen päihderiippuvuus. Vankien päihderiippuvuus on kymmenkertainen muihin aikuisikäisiin suomalaisiin verrattuna. Suurin osa vangeista tupakoi ja nikotiiniriippuvuus on yleistä. C-hepatiitti eli krooninen virusmaksatulehdus pistämiskäyttäytymisen seurauksena on todettavissa tutkimusten mukaan 40–60 prosentilla vangeista ja myös maksakirroosin esiintyvyys vangeilla on lisääntynyt.

Päihdehaittojen ehkäisyä monin keinoin

Vankilaan saavuttuaan monet vangit pyrkivät jatkamaan siviilissä aloittamaansa päihteiden ja huumeiden käyttöä. Vankilaan tulovaiheessa mahdolliset vieroitusoireet hoidetaan ja lääkitykset arvioidaan suositusten mukaisiksi, mutta lääkkeiden ja huumeiden käyttö saattaa jatkua. Huumeita pyritään salakuljettamaan vankilaan monin tavoin, lomalaisia voidaan painostaa tuomaan niitä ja osa vangeista velkaantuu vankeusaikana päihteiden hankkimisen vuoksi. C-hepatiittitartuntoja ja vieroitusoireita päihteiden käytöstä todetaan myös vankeusaikana.

Päihdehaittojen ehkäisy vankiloissa koostuu paitsi viranomaistoiminnasta huumeiden vankilaan kulkeutumisen estämiseksi, toisaalta myös päihdekuntoutustyöstä sekä terveysneuvonnasta, huume- ja infektiotestauksista ja rokotuksista sekä myös opioidikorvaushoidon toteuttamisesta. Jo vangin tullessa suorittamaan vankeusrangaistustaan sairaanhoitaja arvioi hänen tilannettaan, lääkäri arvioi tarvittavia lääkityksiä. Mahdollista siviilissä aloitettua opioidikorvaushoitoa jatketaan ja vankiterveydenhuollon lääkäri vahvistaa käytettävän lääkityksen huomioiden esimerkiksi tulotilanteessa todetun päihtymystilan. Vangeille tarjotaan tietoa päihteiden käytöstä ja niiden haitoista, aktiivisesti tarjotaan hepatiitti- ja HIV-testausta ja keskustellaan infektioiden leviämisen ehkäisemisestä. Vangeille tarjotaan myös sukupuolitautitestausta, koska mahdollisten tartuntojen toteaminen ja hoitaminen siviilissä jää usein puolitiehen päihdeongelman vuoksi. Vuonna 2016 Suomessa julkistettiin C-hepatiittihoitostrategia ja sen mukaisesti myös vankiterveydenhuollossa on aloitettu hepatiittihoidot. Tutkimus- ja hoitolinjaukset on saatu valmiiksi ja hoitoa voidaan vähitellen tarjota kaikille sitä tarvitseville vangeille.

Varsinaista päihdekuntoutustyötä vankilassa tarjoavat Rikosseuraamuslaitoksen päihdetyöntekijät. Vankiterveydenhuollon sairaanhoitajien ja lääkäreiden työpanos ei valitettavasti riitä perusteellisiin arvioihin ja keskusteluihin, mutta niitäkin tarjotaan mahdollisuuksien mukaan. Päihdekuntoutusta tarjotaan tukemaan selviytymistä siviilissä, ja ennen pääsyä valvottuun koevapauteen rangaistussuunnitelman mukaisesti loppuosa rangaistuksesta voidaan suorittaa aktiivisesti päihdeongelmaa työstäen. Esimerkiksi Tampereen Silta-valmennus tarjoaa tähän hyvät mahdollisuudet. Osassa vankiloista on päihteettömiä osastoja, joissa vangit voivat sitoutua päihteettömyyteen ja opetella uusia elämänhallintataitoja. Neuvontaa päihdeasioissa vangeille tarjotaan siis useammalta taholta, mutta siviilissä haittojen ehkäisyyn tarkoitettua pistämisvälineiden (neulat ja huumeruiskut) vaihtoa ei ole vankiloissa suunnitteilla, koska on arvioitu niiden antamisen vangeille muodostavan vakavan turvallisuusriskin paitsi henkilökunnalle myös vangeille itselleen.

Vankilassa tehdään huumetestausta tarpeen mukaan, vankilaan tullessa alkometripuhalluksen lisäksi otetaan virtsan huumeseulanäyte, joka pyritään epäselvissä tilanteissa varmistamaan oikeusturvan vuoksi. Huumetestejä voidaan ottaa ainoastaan ns. sitoumusosastoilla vangin suostumuksen perusteella, valvonta voi ottaa huumetestejä epäiltäessä päihtymystilaa mutta vankiterveydenhuollossa huumeseulanäytteitä voidaan ottaa vain vangin suostumuksen perusteella esimerkiksi korvaushoitoseurannassa.

Korvaushoito on säänneltyä

Vankiloissa toteutetaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 33/2008 mukaisesti opioidikorvaushoitoa jatkamalla siviilissä aloitettua hoitoa, tehdään arvioita ja hoidon aloituksia ja vapautuessa lähetteitä siviiliin korvaushoitoarvioon hakeutumiseksi. Kaikissa vankiloissa ei voida toteuttaa korvaushoitoa, koska niissä ei ole vankiterveydenhuollon henkilökuntaa sitä toteuttamassa. Asiaankuuluva hoitosopimus tehdään heti hoidon alussa ja siviilihoitopaikkaan ollaan yhteydessä hoidon varmistamiseksi. Hoito on vankiloissakin useimmiten varsin lääkekeskeistä, koska sen perustana oleva psykososiaalinen hoito vaatii resursseja huomattavasti enemmän kuin vankiloissa on mahdollisuus tarjota.

Metadonikorvaushoito annetaan päivittäin ja viikonloppuisin lääkkeen antamiseen osallistuvat siihen erillisen koulutuksen saaneet vartijat. Buprenorfiinikorvaushoito toteutetaan kolmijako-periaatteella (maanantai, keskiviikko, perjantai). Pitkävaikutteisiin buprenorfiini-injektioihin siirrytään jatkossa siihen soveltuvien vankien kohdalla.

Vangeille tarjotaan opioidikorvaushoidon tarpeen arviota vankilaolosuhteissa, mikäli aikataulu ja resurssit antavat myöten. Mikäli rangaistusaika on lyhyt, arviota ei ehditä tehdä ja suositellaan hakeutumista siviilissä arvioon. Pidempiaikaisille vangeille voidaan tehdä arvio haastattelemalla heidät ensin päihdetyöntekijän ja sairaanhoitajan vastaanotolla, kerätään kaikki tarvittavat dokumentit siviilistä ja ne uuden vankiterveydenhuollon arviointikäytännön mukaisesti ohjataan Psykiatrisen vankisairaalan Turun osaston nimetyille hoitajille, jotka tarkistavat kaikkien dokumenttien hankinnan ja asia siirtyy VTH:n korvaushoitoraadille. Raati kokoontuu tarpeen mukaan 2–4 viikon välein, siinä on mukana lääkäreitä, sairaanhoitajia ja tarvittaessa myös muita työntekijöitä (esim. sosiaalityöntekijä).

Opioidikorvaushoito voidaan myönteisessä tapauksessa aloittaa Psykiatrisen vankisairaalan osastoilla (Turku tai Vantaa), mutta ns. polikliinisia aloituksia eri vankiloissa ei turvallisuussyistä voida toteuttaa. Hoidon aloitus vaatii aina päivittäistä tilannearviota ja seurantaa potilasturvallisuussyistä eikä sitä voida toteuttaa vankiloissa, joissa ei ole paikalla terveydenhuoltohenkilöstöä.

Opioidikorvaushoitolaisten määrä vankiloissa on kasvanut tasaisesti. Toistaiseksi ei ole täysin luotettavia tilastoja opioidikorvaushoitolaisten päivittäisestä määrästä vankiloissa, mutta puolivuosittain toteutettu laskenta on keväästä 2017 alkaen toteutettu yhden päivän poikkileikkausotantana. Näissä arvioissa korvaushoitolaisten määrä on vaihdellut päivittäin välillä 98–132, ajoittain heitä on saattanut olla enemmänkin. 2/3 korvaushoitolaisista saa metadonihoitoa ja 1/3 buprenorfiini–naloksoni -yhdistelmähoitoa. Pitkävaikutteista buprenorfiini-injektiohoitoa ei toistaiseksi ole toteutettu kuin muutamille siviilissä jo tässä hoidossa oleville potilaille. Raskaana oleville opioidiriippuvaisille naisille pyritään järjestämään raskaudenaikainen opioiditukihoito, jonka arvio ja aloitus tehdään Hämeenlinnan Vankisairaalan naisten osastolla.

Korvaushoidon toteuttamisessa on haasteita

Vankeusaikana opioidikorvaushoidosta aiheutuu myös hankaluuksia ja erityisenä ongelmana vankilaympäristössä on sekä korvaushoitolaisen turvallisuuden ja hoidon että myös henkilökunnan turvallisuuden takaaminen. Lähes kaikki korvaushoitopotilaat joutuvat tavalla tai toisella ahdistelun ja painostuksen kohteeksi. Heitä painostetaan antamaan omia lääkkeitään tai myymään niitä muille. Tämän vuoksi osa korvaushoitopotilaista viettää suuren osan rangaistusajastaan sellissä turvallisuussyistä. Valitettavasti myös osa korvaushoitopotilaista haluaa oma-aloitteisesti mahdollisesti ansaitsemistarkoituksessa myydä omia lääkkeitään eteenpäin, mikä vaikeuttaa tilannetta entisestään. Lääkkeiden valuminen väärille henkilöille aiheuttaa huomattavan potilasturvallisuusriskin ja lisäksi se vankilaympäristössä vaarantaa kaikkien turvallisuuden, niin vankien kuin henkilökunnankin. Koska monet opioidiriippuvaiset ovat monipäihderiippuvaisia, he pyrkivät jatkamaan aineiden käyttöä myös vankilassa ja usein myös rauhoittavien lääkkeiden oheiskäyttöä, mikä myös vaarantaa potilasturvallisuuden. Oheiskäyttöön ei voida vankilassa suhtautua täysin liberaalisti, koska pyritään turvalliseen lääkehoitoon laitosturvallisuuden vaarantumatta. Toistuvien hoitorikkomusten tähden joudutaan ajoittain harkitsemaan korvaushoidon kokonaan lopettamista elleivät erilaiset hoidon tiivistämistoimenpiteet riitä tilannetta korjaamaan.

Tulevaisuudessa vankiterveydenhuollossa pyritään tarjoamaan opioidikorvaushoitoa mahdollisimman monille voimavarojen puitteissa. Korvaushoitoa toivovia vankeja on paljon enemmän kuin mihin on mahdollisuuksia. Yrityksistä huolimatta aina ei saada riittävästi perusteita STM:n asetuksen mukaisen korvaushoidon aloittamiseen, vankeusrangaistus "loppuu kesken" eikä ehditä päästä jonotuksen kautta aloitukseen jne. Tärkeää on varmistaa korvaushoitoa aloitettaessa siviilin jatkohoitopaikka, koska korvaushoitoa ei voida lopettaa kesken vankipotilaan – joskus yhtäkkisesti – vapautuessa siviiliin. Tämän vuoksi yhteistyön lisääminen siviilihoitopaikkojen kanssa on entistä tärkeämpää tulevaisuudessa. Pitkävaikutteista buprenorfiini-injektiota voidaan tulevaisuudessa käyttää vankiloissakin ja se saattaa joitakin ongelmia helpottaa, mutta ei sovellu kaikille eikä ratkaise kaikkia käytännön hoito-ongelmia. Tähän mennessä kaikissa vankiloissa on pyritty tarjoamaan opioidikorvaushoitoa, mutta tulevaisuudessa resurssien niukkuus voi edellyttää hoitojen keskittämistä muutamaan yksikköön, jotta niitä ylipäänsä voidaan toteuttaa.

Kirjoittaja on Vankiterveydenhuollon päihdelääkäri ja erikoislääkäri.

 
Julkaistu 5.12.2019
Sivun alkuun |