Chris Carling

Hoidollisen työn vaikutukset väkivallasta irtautumiseen

Kriminologia-palstalla esitellään arviointitutkimus, jossa on tarkasteltu kodin ulkopuolisen väkivallan tekijöille suunnattua Aggredi-hanketta sekä väkivallan tekijöiden rikoksista irtautumisen mekanismeja ohjelman yhteydessä

Kriminologisen arviointitutkimuksen lähtökohtana voi toimia hanke tai ohjelma, jonka toiminnan tarkasteleminen tieteellisin menetelmin nähdään tarpeellisena. Arviointitutkimus jaetaan vaikuttavuusarviointiin ja prosessiarvointiin. Vaikuttavuusarviointi selvittää, onko ohjelmalla se vaikutus, minkä sillä on suunniteltu olevan. Prosessiarviointi puolestaan kuvailee ohjelman toteutusta. Molemmat arviointitutkimuksen tyypit ovat tärkeitä, sillä vaikuttavuusarviointi ei selvitä millaisten mekanismien kautta hanke toimii ja prosessiarviointi ei puolestaan kerro, onko toimenpiteellä ollut toivottu lopputulos.

Jonkin ohjelman toimivuuden tai ei-toimivuuden taustalla olevien mekanismien selvittäminen on tärkeää myös sen takia, ettei tietyssä ajassa ja ympäristössä toimiva ohjelma välttämättä toimi toisessa kontekstissa. Prosessiarvioinnin selkeyttämät taustatekijät hyödyttävät siis eri käytäntöjen ja linjauksien tekemisessä. Vakuuttava perustelu kriminologisen arviointitutkimuksen tekemiselle on myös se, ettei tietyn ohjelman tai hankkeen lopputulos välttämättä ole se, mitä on suunniteltu tai toivottu. Esimerkkejä tästä löytyy ainakin Yhdysvalloista, esimerkiksi nuorisorikollisille suunnattu Scared Straight -ohjelma, jonka todettiinkin lisänneen siihen osallistuneiden nuorten rikollisuutta. Haittavaikutusten lisäksi arvioinnit voivat myös todeta niin sanotun nollatuloksen, jolloin ohjelmasta ei ole löydettävissä positiivista tai negatiivista lopputulosta – tutkimuksen tulos ei siis osoita minkäänlaista vaikuttavuutta. Sosiaalipoliittisten syiden lisäksi eri rikostorjunnallisten ohjelmien arviointi on siten tärkeää myös taloudellisesta näkökulmasta.

Katuväkivallantekijöille suunnattua keskusteluapua

Nyt esiteltävän tutkimuksen arvioinnin kohteena oli vuonna 2006 käynnistetty HelsinkiMission Aggredi-ohjelma, jonka kohderyhmä on 18–49-vuotiaat katuväkivaltaan syyllistyneet henkilöt. Ohjelman tavoite on hoidollisen keskusteluavun kautta päättää asiakkaiden väkivaltainen käyttäytyminen ja katkaista mahdollinen rikoskierre. Hankkeen taustalla toimii muun muassa sosiaalisen konstruktionismin viitekehys, joka tarkoittaa, että työskentelyssä kunnioitetaan asiakkaan omaa totuuden määrittelyä ja sen muokkautumista vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Aggredi ei vaadi asiakkailta sitoutumista, päihteettömyyttä tai rikoksettomuutta. Tutkimuksen aineistona toimi kuusi Aggredin pitkäaikaisen asiakkaan haastattelua sekä yksi ohjelman työntekijöiden ryhmähaastattelu. Tämän lisäksi hanketta tarkasteltiin Aggredin oman menetelmäjulkaisun pohjalta.

Aggredia on tutkittu myös aikaisemmin. Aaltonen ja Hinkkanen Oikeuspoliittiselta tutkimuslaitokselta tekivät vuonna 2014 Aggredista vaikuttavuusarvioinnin. Vaikuttavuusarvioinnin tuloksena oli se, että Aggredi-ohjelman läpikäyneet henkilöt uusivat rikoksensa huomattavasti harvemmin kuin hankkeen muut asiakasryhmät. Arvioitu ryhmä oli kuitenkin pieni, koska hankkeen keskeyttäminen oli tutkimuksen mukaan asiakkaiden keskuudessa yleistä.

Asiakkailla vahva hoitositoutuminen

Hankkeen keskeisiin arvoihin kuuluu asiakkaan kohtaaminen ilman tuomitsemista. Työntekijät toimivat puolueettomina ja asiakkaan omaa näkemystä kunnioittavina henkilöinä, joiden kanssa keskustellessa luottamus on kaiken keskiössä. Tyypillinen asiakas käy Aggredissa keskustelemassa kahden työntekijän kanssa kerran viikossa, joko vapaudesta tai vankilasta käsin. Keskustelu ohjautuu asiakkaiden omien tarpeiden ja tilanteen mukaan, eikä asiakassuhteelle ole aikarajaa. Aggredi voi myös tarjota käytännön apua esimerkiksi asunnonhakuun tai koulutukseen hakuun.

Tutkimuksessa ilmeni, että jokaisen asiakkaan hoito suunnitellaan asiakkaan ehdoilla hankkeen työmuodon ollessa avoin, mutta hankkeesta oli kuitenkin löydettävissä tiettyjä perustavanlaatuisia periaatteita. Näihin kuului riippumattomuus, tasavertaisuus, moralisoinnin puute sekä kunnioittava kohtaaminen. Haastattelujen perusteella voitiin todeta, että hanke oli Aggredin pitkäaikaisille asiakkaille erittäin tärkeä työmuoto, ja haastateltavien asiakkaiden sitoutuminen hoitoon oli laadultaan vahvaa. Asiakkaiden ja työntekijöiden kertomukset hankkeesta olivat erittäin samankaltaisia. Suurimmat erot näkyivät suhteessa hankkeen menetelmäjulkaisuun. Vuonna 2012 julkaistussa Aggredi työmenetelmänä -kirjassa oli vanhentunutta tietoa ja julkaisu sisälsi esimerkiksi sellaisia työmuotoja, jotka oli nykyisessä työskentelyssä jo hylätty. Tutkimuksessa suositeltiin julkaisun päivittämistä sekä hankkeen rakenteen selkeämpää kirjaamista, ja Aggredi suunnittelee tällä hetkellä uuden menetelmäkirjan julkaisemista.

Aggredin toimintatavasta ei ollut löydettävissä rikollisuutta lisääviä mekanismeja.

Sisäinen muutos rikoksista irtautumisen taustavoimana

Aineistoista nousi esiin neljä desistanssin mekanismia, joilla kaikilla on yhteys sosiologisen kriminologian teoriaan. Mekanismien taustalla toimi tutkimuksen keskeinen päähavainto: kaikilla haastateltavilla oli henkilökohtainen motivaatio elämänsä suunnan muuttamiseen jo silloin, kun työskentely Aggredissa aloitettiin. Havaitut mekanismit olivat sosiaalinen kontrolli, sosiaalinen konstruktionismi, kognitiiviset muutokset sekä oppiminen.

Aggredi toimii eräänlaisena sosiaalisen kontrollin piirinä, johon asiakkaat itse valikoituvat oman motivaationsa kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että tutkimuksen perusteella puutteellisen motivaation omaaville henkilöille Aggredi-hanke ei ole sopiva työmuoto. Sosiaalisen kontrollin piiriin sitoutumisen ehtona oli se, että asiakkaat pystyivät luomaan luottamuksellisen suhteen hankkeen työntekijöihin. Hankkeen painottamat tekijät, riippumattomuus ja tasavertaisuus, olivat tämän suhteen luomisen taustalla. Hanke painottaa, että asiakas otetaan vastaan ensisijaisesti ihmisenä, ei väkivallantekijänä.

Keskusteluissa työntekijöiden kanssa asiakkailla ilmeni uusia ajattelutapoja ja uudenlaisen identiteetin kehittymistä. Tämä näyttäytyi sosiaalisen konstruktionismin mekanismina. Kognitiivisten muutosten mekanismi puolestaan ilmeni siten, että asiakkaat alkoivat lisääntyneen itseymmärryksen kautta muodostaa uusia ajatusratoja ja käyttäytymistapoja. Käytännössä asiakkaat saivat työntekijöiltä uusia näkökantoja asioihin, joita asiakkaat pystyivät vastaanottamaan luottamuksellisen suhteen kehittymisen takia, ja uudet näkökulmat johtivat vuorostaan muutoksiin asiakkaan arvomaailmassa. Viimeinen mainittu mekanismi, oppiminen, ilmeni siten, että asiakas varsin konkreettisesti omaksui uudet ratkaisutavat, ja alkoi soveltaa näitä arkielämässään.

Haasteet ei-motivoituneiden rikostentekijöiden kohdalla

Prosessiarvioinnin tulokset tukivat modernimpia sosiologisen kriminologian teorioita siitä, että sisäinen muutos on desistanssin, eli rikoksista irtautumisen, käynnistävä voima. Tutkimus tuki myös viimeaikaista kriminologista näkemystä siitä, että sosiaaliseen kontrolliin ei integroiduta vain ulkoisesti vaan myös sisäisesti omien päätösten ja mieltymysten kautta. Ulkoiset sosiaaliset instituutiot pystyvät harjoittamaan sosiaalista kontrollia silloin, kun ihmisillä on taustalla oma halu ottaa apua vastaan. Myös aiemmat tutkimukset ovat havainneet rikoksentorjuntaohjelmissa tehokkaaksi asiakkaiden kunnioittamisen ja asiakkaiden erilaisuuden huomioimisen.

Voi spekuloida, että Aggredin aiemman vaikuttavuusarvioinnin tuloksena ollut korkea keskeyttämisprosentti johtuu keskeyttäneiden henkilöiden motivaation puutteesta. Aiemmin Aggredi on pyrkinyt tämän ongelman korjaamiseen tapaamalla asiakkaita useammin ja pitämällä kiinni tietystä aikataulusta. Jotkut haastatelluista asiakkaista puolestaan ehdottivat, että jokin strukturoidumpi ohjelma voisi sopia ei-motivoituneille henkilöille paremmin. Kuitenkin sekä asiakkaat että työntekijät olivat sitä mieltä, ettei ketään voi muuttaa motivoituneeksi. Työntekijät kertoivat, etteivät he edes pyri motivoimaan ketään muutokseen, vaan halun täytyy olla henkilöllä itsellään, ja työskentely voi ainoastaan tukea asiakasta hänen pyrkimyksissään. Motivaation puute on tyypillinen ongelma rikosuran katkaisuun pyrkivissä ohjelmissa: motivoituneet henkilöt pysyvät ohjelmissa mukana helpommin, kun taas ei-motivoituneet putoavat aikaisemmin ja todennäköisemmin pois. Yksi suuri kysymys rikoksentorjunnallisten ohjelmien kannalta on siis se, miten auttaa niitä henkilöitä, joilla on alhaiset resurssit henkilökohtaisen motivaation saavuttamiseen.

Kirjoittaja on tutkimusavustaja Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa. Artikkeli pohjautuu hänen maisterintutkielmaansa, joka sai rikoksentorjuntaneuvoston myöntämän opinnäytepalkinnon.

 
Julkaistu 5.12.2019
Sivun alkuun |