Riikka Kostiainen

Rikoskontrolli on vallankäyttöä

Oikeussosiologian professori Anne Alvesalo-Kuusi Turun yliopistosta tutkii kontrollia ja vallankäyttöä. Hän muistuttaa, että lainsäädäntö on poliittinen prosessi, jossa eri näkökulmat kamppailevat. Myös oikeustieteen opiskelijoille on tärkeä opettaa lainsäädännön syntyprosessi.

Professori Anne Alvesalo-Kuusi Turun yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta kiteyttää, että oikeussosiologiassa on kyse oikeuden hahmottamisesta osana yhteiskuntaa.

– Olemme kiinnostuneita siitä, miten oikeutta rakennetaan ja tuotetaan yhteiskunnallisissa käytännöissä. Tutkimme esimerkiksi sitä, miten yhteiskunnassa vaikuttavat arvot ja asenteet ja poliittinen ilmapiiri näkyvät sekä lainsäädännössä että lain soveltamisessa ja toisaalta sitä, minkälaisia vaikutuksia säädetyllä lailla on yhteiskuntaan.

Alvesalo-Kuusi kertoo, että Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa oikeussosiologian oppiaine on painottunut nimenomaan virallisten normien empiiriseen tutkimukseen. Laajemmin ajateltuna oikeussosiologiaan kuuluu myös epävirallisen oikeuden tutkimus, esimerkiksi alakulttuurien oikeusjärjestelmät. Kriminologian opetus tiedekunnassa painottuu kontrollin tutkimukseen eikä esimerkiksi rikollisuuden syihin.

– Näen, että oikeustieteellisessä tiedekunnassa on tärkeää kouluttaa tulevia juristeja ymmärtämään työvälinettään, virallista oikeutta, muustakin kuin perinteisen lainopin näkökulmasta. Monet juristit toimivat lainvalmistelijoina ministeriöissä, ja siksi on tärkeää pohtia myös lakien suhdetta ympäröivään todellisuuteen eikä pelkästään oikeuden sisäistä maailmaa.

Viime vuonna oikeussosiologian erikoistumisjakso palkittiin Turun yliopiston parhaana kurssina. Kurssilla opiskelijat valitsevat jonkin lakihankkeen, jonka syntyhistorian tutkivat ja arvioivat kuulemisprosessia sekä lainvalmistelun laatua. Kurssiin kuuluu simuloitu valiokuntakäsittely, jossa toiset opiskelijat esittävät lakia puoltavia asiantuntijoita ja toiset puolestaan argumentoivat lakiehdotusta vastaan.

– Opiskelijat ovat aina yllättyneitä, kun he havaitsevat, minkälaista poliittista vääntöä ja minkälaisia kompromisseja lainvalmisteluun liittyy. Kurssin aikana he oppivat ymmärtämään, että hallituksen esitys on loppujen lopuksi poliittinen asiakirja ja että oikeudellisesti hankalasti tulkittavien tai ristiriitaisten lakipykälien taustalla saattaa olla poliittinen kompromissi. Uskoakseni lain syntyprosessin hahmottaminen tekee oikeustieteen opiskelun mielekkäämmäksi ja opiskelijoista parempia juristeja, vaikkeivat he päätyisikään oikeussosiologisiin tehtäviin.

Talousrikossääntely esimerkkinä politiikan vaikutuksesta

Professori Anne Alvesalo-Kuusen uran punainen lanka on ollut kontrollin ja yhteiskunnallisen vallankäytön tutkimus. Rikosoikeus on mitä suurimmissa määrin vallankäyttöä ja siihen liittyy yhteiskunnan valtasuhteet.

– Kriminalisointiprosessista lähtien rikosoikeuteen liittyy vallankäyttöä: mitkä ilmiöt määritellään siinä määrin vahingollisiksi, että niihin reagoidaan rikosoikeuden keinoin ja mitkä taas ei. Vallankäyttö näkyy myös siinä, miten eri rikoksiin reagoidaan ja missä määrin niihin laitetaan tutkintaresursseja sekä minkälaiseksi rangaistuskäytäntö muotoutuu. Esimerkiksi työturvallisuusrikoksen rangaistusmaksimi on melko lievä suhteessa siihen, minkälaisia seurauksia näillä rikoksilla voi olla. Tapauksissa voi olla kyse jopa siitä, että työturvallisuus on laiminlyöty harkitusti, kustannus-hyötyanalyysiin perustuen.

Hän arvioi, että lainsäädäntöprosesseissa valtaa käytetään hyvin konkreettisesti. Esimerkiksi juuri oikeushenkilön rangaistusvastuun säätämisprosessissa kamppailivat työnantajien ja työntekijöiden näkökulmat: lakiehdotukseen annetuissa lausunnoissa työnantajaorganisaatiot vastustivat sitä, että yrityksiä voitaisiin rangaista, ja työntekijäjärjestöt puolestaan näkivät yhteisösakon tärkeäksi.

Talousrikostorjunta ylipäätään on Alvesalo-Kuusen mukaan hyvä esimerkki poliittisen päätöksenteon merkityksestä rikoskontrollissa. Ensimmäinen valtioneuvoston periaatepäätös talousrikollisuuden ja harmaan talouden torjuntaohjelmasta tehtiin vuonna 1996. Päätöksen taustalla oli 90-luvun alun vaikea taloudellinen tilanne: lama, työttömyys, rahamarkkinoiden sääntelyn vapauttaminen, pankkikriisi ja ilmitulleet isot talousrikokset.

– Tilanne oli huono ja kaikki halusivat olla talousrikostorjunnan eturintamassa. Useat lakimuutokset ja viranomaisyhteistyön lisääminen olivat silloin selvästi seurausta poliittisesta päätöksenteosta. Talousrikostutkinta tehostui ja muuttui normaaliksi poliisitoiminnaksi. Mutta kun taloudessa alkoi vuosituhannen taitteessa mennä paremmin, poliitikkojen huomio kiinnittyi muihin asioihin ja lisäbudjetilla allokoituja talousrikostutkinnan resursseja alettiin käyttää muiden poliisitehtävien hoitoon. Myös talousrikollisuuden käsite yritettiin vesittää väittämällä esimerkiksi, että myös huumerikollisuus on talousrikollisuutta, koska siitä saa taloudellista hyötyä. Talousrikostorjunnan ideana oli kuitenkin, että se kiinnittyy yritystoiminnan puitteissa tehtyyn rikollisuuteen.

Anne Alvesalo-Kuusi teki väitöskirjansa talousrikostorjunnasta ja työskenteli Poliisiammattikorkeakoulussa 2000-luvun vaihteessa. Oikeus-lehdessä julkaistussa artikkelissa hän kuvasi kollegansa kanssa, miten talousrikostutkijoiden määrä oli yhtäkkiä vähentynyt. Tietojen julkaisemisesta seurasi vihaisia puheluja ministeriön johdolta, mutta talousrikostutkinnan resursseja ryhdyttiin seuraamaan tarkemmin. Hän arvioi, että vaikka talousrikostutkinnan infrastruktuuri on 1990-luvun alkuun verrattuna vahva, siihen osoitettujen resurssien vähentäminen on jatkuva, poliittiselle ailahtelulle altis riski.

Tutkimustyön ohessa Alvesalo-Kuusi teki yhdessä poliisien kanssa ensimmäisen talousrikostutkinnan käsikirjan, jota jaettiin myös muille viranomaisille. Talousrikostutkinnassa ei ollut vaikeaa syyllisen löytäminen vaan se, minkä rikoksen tunnusmerkistön teko täyttää. Hän oli kehittämässä myös talousrikollisuuden käsitteen määritelmää ja talousrikosten tilastointia.

Talousrikostutkinnan ja työturvallisuusrikosten jälkeen hän on tutkinut mm. turvapaikkahakemusten käsittelyä. Tätä koskeva tutkimusraportti julkaistiin keväällä ja se osoitti Maahanmuuttoviraston tulkintalinjan tiukentuneen.

– Lainsäädäntö on siis poliittinen prosessi, mutta lain soveltamisen ei teoriassa pitäisi olla poliittista päätöksentekoa. Käytännössä ratkaisuihin ja lain tulkintaan vaikuttavat kuitenkin se konteksti, missä viranomaiset, esimerkiksi Maahanmuuttoviraston virkamiehet, toimivat, hän toteaa.

Kontrollin hyöty-haittapunninta on tärkeää

Tällä hetkellä Anne Alvesalo-Kuusi on mukana Suomen Akatemian tutkimushankkeessa, jossa Turun yliopiston tutkimusryhmä selvittää, millä tavoin ja missä määrin turvallisuudesta puhutaan hallituksen esityksissä ja mitkä ilmiöt on alettu määritellä turvallisuuden kautta, ketkä koetaan turvallisuusuhkina ja keitä ei, ja miten ja mihin määriteltyihin uhkiin sitten reagoidaan ja toisaalta mihin ei (Haaste 4/2018).

– Vaikuttaa siltä, että turvallisuuspuhe ja rikoksentorjunta on tullut ennen näkemättömästi tämän hallituksen agendalle. Se on sinänsä hyvin poikkeuksellista, koska Suomessa ei rikollisuutta ole kovin paljon nostettu puoluepoliittiselle agendalle verrattuna joihinkin muihin teollistuneihin länsimaihin.

Hän arvioi politiikan taustalla olevan laajoja ilmiöitä, jotka eivät koske vain Suomea. Kyse on turvallistamista, turvallisuuspuheesta ja turvallisuuden markkinaistumisesta. Lainsäädäntötyötä ei ole aiemmin turvallisuuspuheen näkökulmasta tutkittu, mutta esimerkiksi Hille Koskela on tutkinut turvallistamisilmiöitä yhteiskunnassa ja pelkokierrettä. Oikeussosiologina hän näkee turvallistamiskehityksen tutkimuksen myös lainsäädännön tasolla tärkeäksi.

– Kontrollin kohdistumisessa on uutena ilmiönä nähtävissä ulkomaalaislaissa tapahtuneet kiristykset ja muutokset käytännöissä. Kyse ei välttämättä ole siitä, että jokin ilmiö määritellään rikokseksi vaan siitä, miten kontrollia tiukennetaan. Tiettyjä ihmisryhmiä määritellään uhkaksi, ja sitten tähän uhkaan reagoidaan eri keinoin ja pyritään pääsemään siitä eroon. Keinona voi olla esimerkiksi välillisesti oikeusavun heikentäminen.

Tällä hetkellä ilmeisin kontrollia koskeva muutos on Alvesalo-Kuusen mukaan nimenomaan uhkien määrittelytapa ja se, että rikollisuus ylipäätään nostetaan politiikan keskiöön. Hän arvioi, että myös perinteinen rikollisuus nähdään nykyään suurempana uhkana kuin aikaisemmin, ja siksi pidetään tarpeellisena reagoida rikollisuuteen kovin keinoin. Näkemystä perustellaan kansan oikeustajulla, vaikka Suomessakin tehdyt tutkimukset eivät anna viitteitä, että ihmiset selvästi vaatisivat kovempia rangaistuksia. Toiset ilmiöt puolestaan jäävät hämmästyttävän vähälle huomiolle mediassa kuten Danske Bankin rahanpesututkinta. Hänen mielestään on usein täysin suhteetonta, mistä asioista ollaan huolissaan ja mistä ei.

– Muutos näkyy myös siinä, miten suomalainen humaani ja rationaalinen kriminaalipolitiikka kyseenalaistetaan joissakin keskusteluissa. Suomalaista kriminaalipolitiikka on arvostettu kansainvälisesti juuri sen vuoksi, että se on ollut tutkimukseen perustuvaa. Toisaalta kriminaalipolitiikan kritiikki on täysin ristiriidassa sen kanssa sen yleisen trendin kanssa, että päätöksenteon pitäisi perustua tutkimukseen, hän pohtii.

– Edelleen on tärkeää punnita syvällisesti kaikki ne hyödyt ja haitat, mitä tiukentuvalla kontrollilla voidaan saavuttaa, ja lisäksi pitäisi tarkastella kriminaalipolitiikan yhdenvertaisuutta. Pitää myös tarkoin harkita, minkälaisten ilmiöiden tutkintaan käytämme edelleen arvostettua ja hyvää suomalaista poliisia. Tutkintapanosten pitäisi olla suhteessa siihen, minkälaista vahinkoa saadaan aikaiseksi erilaisilla rikokseksi määritellyillä teoilla.

Professori Alvesalo-Kuusi ei kuitenkaan usko, että tutkimustiedon kyseenalaistaminen kriminaalipoliittisessa päätöksenteossa olisi pysyvä ilmiö. Turun yliopistossa on meneillään tutkimushanke siitä, miten tutkittua tietoa on hyödynnetty kriminaalipoliittisissa lakihankkeissa 25 vuoden ajalla. Tutkimushankkeessa tehdään dokumenttianalyysia ja myös haastatteluja.

– Näyttöä kovan kriminaalipolitiikan haittapuolista on paljon esimerkiksi Isosta-Britanniasta, Yhdysvalloista ja Uudesta-Seelannista. Erityisen ongelmallista kehitys on ollut, kun rikoskontrollia on ryhdytty teollistamaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa osa vankiloista on yksityisiä, ja useissa maissa on toteutettu poliisitoimintojen yksityistämistä. Julkisen vallan tehtävien, erityisesti rikoskontrollin siirtäminen yksityisille toimijoille, markkinaperustaisen toimintalogiikan armoille, on kyseenalaista, hän painottaa.

– En näe syytä, miksi suomalaisessa kriminaalipolitiikassa lähdettäisiin toistamaan niitä virheitä, joita muualla on tehty.

 
Julkaistu 14.12.2018
Sivun alkuun |