Saija Sambou

Hyvä rikoksentorjuntahanke päätti Forssan väkivaltaisuudet

Forssan yhteisösovittelun mallilla tavoiteltiin väkivaltaisten yhteenottojen ja joukkotappeluiden loppumista, ilmapiiriä jakaneen polarisoitumisen purkamista sekä turvallisuuden tunteen palautumista. Näissä onnistuttiin.

Syksy 2016 muistetaan Suomessa vuotena, jolloin maahan oli saapunut ennätysmäärä, yli 32 000 kansainvälistä suojelua hakevaa henkilöä. Aika muistetaan myös kiivaasta maahanmuuttokeskustelusta niin sosiaalisessa mediassa kuin lehdistössä. Näin myös Forssassa, jonka vastaanottokeskukseen osa turvapaikanhakijoista sijoitettiin. Paikallisten nuorten ja vastaanottokeskuksen asukkaiden välille syntyi jännitteitä, jotka lopulta johtivat väkivaltaisiin välikohtauksiin ja joukkotappeluihin. Koska Forssa noin 35 000 asukkaan talousalueen keskuksena sijaitsee keskellä Etelä-Suomea ja on vain tunnin ajomatkan päässä suurimmista kaupungeista, tuli paikkakunnalle myös ulkopuolisia vaikuttajia provosoimaan konfliktia.

Kuin oppikirjasta

Kansallisen rikoksentorjuntakilpailun teema oli tänä vuonna poliisin laaja-alainen yhteistyö paikallistasolla. Kilpailun lokakuussa voittanut "Forssan malli väestöryhmien välisen konfliktin sovittelusta"- niminen hanke käynnistyi aivan rikoksentorjunnan oppikirjamallin mukaisesti erityisesti monipuolisen tilannekuvan ja paikallisten tarpeiden määrittelyn osalta. Forssassa ratkaisuja ei etsitty sattumanvaraisesti, vaan poliisilla oli rikosilmoituksiin perustuva tilannekuva, joka täydentyi poliisin lähipoliisitoiminnan ja alueille jalkautumisten avulla saadulla tiedolla, kertoo vanhempi rikoskonstaapeli Jukka Kastikainen Hämeen poliisilaitokselta. Rikoksentorjuntahankkeista tiedetään, että tuloksia saavutetaan paremmin, kun hanke perustuu laaja-alaiseen ja moniammatilliseen yhteistyöhön. Forssassa yhteistyöverkostoon kuului kunnan virkamiehiä maahanmuutto-, opetus-, hyvinvointi- ja nuorisotoimesta sekä työntekijöitä vastaanottokeskuksesta ja poliisista.

Poliisilla oli aktiivinen rooli Forssassa jo siitä syystä, että paikkakunnalla tapahtuneista väkivaltarikoksista oli rikostutkintoja vireillä. Osapuolina konfliktissa oli paikkakunnan nuoria, turvapaikanhakijoita ja joitakin ulkopuolelta tulleita provokaattoreita. Tilannekuvan myötä yhteistyöverkosto havaitsi, että poliisin rikostutkinta ei pystynyt poistamaan ihmisten välisiä jännitteitä eikä pinnan alla kytevää "me vs. he" -vastakkainasettelua. Forssassa verkosto toimi nopeasti, kutsui ennakkoluulottomasti mukaan myös järjestötoimijoita ja käynnisti Naapuruussovittelukeskuksen sovittelijoiden kanssa yhteisösovittelun väestöryhmien välisten konfliktien ratkaisemiseksi. Hankkeen kohderyhmänä eivät siis olleet vain tappeluiden osapuolet vaan paikkakunnan asukkaat laajemminkin, sillä tappelut saivat aikaan väestöryhmien väliselle konfliktille tyypillisen polarisoitumisen; nekin asukkaat, jotka eivät itse olleet fyysisissä yhteenotoissa mukana, huomasivat jännittyneen ilmapiirin.

Osapuolten kuuleminen ja tarpeiden tunnistaminen tärkeää

Forssan malli -hankkeella tavoiteltiin väkivaltaisten yhteenottojen ja joukkotappeluiden loppumista, ilmapiiriä jakaneen polarisoitumisen purkamista sekä turvallisuuden tunteen palautumista. Näissä onnistuttiin.

Forssan mallin toistettavuutta helpottaa, että hankkeessa mallinnettiin kolmeen ydinalueeseen perustuva hyvä käytäntö. Keskeistä koko toiminnalle oli neutraali ja avoin viestintä. Kaupunki ei viestinnässään peitellyt tapahtumia, mutta käytti mahdollisimman neutraaleja ilmaisuja kuten "tapahtuma" tai "välikohtaus", kunnes viranomaisilla oli riittävästi tietoa tapahtumien kulusta. Keskeinen elementti oli myös edellä kuvattu nopea ja mahdollistava viranomaisyhteistyö, joka mahdollisti tiedonvaihdon ja konkretisoi viranomaisyhteistyön, jolloin olemassa olevia resursseja pystyttiin hyödyntämään yhteisösovittelun tukena ja sen yhteensovittamisessa kaupungin muihin toimiin.

Avainelementti oli kuitenkin ammattisovittelijoiden tekemä ratkaisukeskeinen yhteisösovittelu, jota kaupungin johto ja eri paikallisviranomaiset tukivat. Yhteistyöverkostoon kuuluvat viranomaiset tukivat sovittelijoita avainhenkilöiden löytämisessä ja vuoropuhelun aloittamisessa. Yhteisösovittelun aikana syntyneen vuoropuhelun avulla löydettiin tilanteeseen ratkaisu ja prosessiin osallistettiin ne, joita asia sekä suoranaisesti että välillisesti koski. Sovittelun aikana paikkakunnan ulkopuolelta tulevien agitaattoreiden vaikutusvalta katkesi, kun kaupunki mahdollisti sen, että sovittelijat kuulivat kaupunkilaisten huolet ja tarpeet ja ne otettiin huomioon paikallisviranomaisten päätöksissä. Poliisi ja sovittelijat yhteistyössä kuulivat asukkaita ja koululaisia, kunkin ammatillinen vaitiolovelvollisuus ja luottamuksellisuus säilyttäen. Vuoropuhelua ja dialogin jatkettiin vielä kaupungin ja asukkaiden välillä, konfliktin osapuolten välillä, eri asukasryhmien välillä, kouluissa ja oppilaitoksissa. Tarvittaessa osapuolia saatettiin ohjata erilaisiin palveluihin ja tukihenkilöä käytettiin luottamuksen rakentamisessa.

Mallilla saavutettiin rikoksentorjunnalliset tavoitteet

Väkivaltaisissa yhteenotoissa mukana olleet tai niitä sivusta seuranneet nuoret tulivat sovittelussa kuulluksi ja saivat mahdollisuuden reflektoida sitä, kuinka vastaanottokeskuksen olemassaolo sekä joukkotappelut olivat vaikuttaneet heidän omaan elämään ja mitä tarvittiin epämukavuuden ja turvattomuuden poistamiseksi. Ulkopuolisten, väkivaltaan suoraan tai epäsuoraan yllyttäneiden "provokaattoreiden" vaikutusvalta saatiin katkaistua, kun kaikkien osapuolten tarpeet ja huolet kuultiin. Yhteisösovittelun tuloksena väkivaltaiset yhteydenotot loppuivat Forssassa ja paikkakunnan tilanne rauhoitti. Poliisin ja väestöryhmädynamiikkaa ymmärtävien ammattisovittelijoiden saumaton yhteistyö vei toiminnan sinne, missä sitä konkreettisesti tarvittiin, eli yhteisön sisälle, missä konfliktin luoma epätietoisuus ja turvattomuuden tunne oli vaivannut kaikkia osapuolia.

Rikoksentorjuntapalkinnon saanut hanke arvioitiin myös innovatiiviseksi, koska ulkopuolinen järjestötoimija kutsuttiin neutraalina osapuolena kuulemaan osapuolia, ohjaamaan heitä arvostavaan dialogiin ja ratkaisemaan ongelman juurisyitä poliisin tekemän rikostutkinnan lisäksi. Myös hankkeen taustalla oleva polarisaatiota purkava Bart Brandsman malli on Suomessa uusi lähestymistapa. Hankkeen arvioinnissa kiitettiinkin vuorovaikutusta edistäviä, ratkaisukeskeisiä toimia, joissa konflikti nähtiin mahdollisuudeksi oppimiselle, ratkaisukeskeiselle keskustelulle ja polarisoituneiden ajatusrakenteiden purkamiselle. Forssan tilanne tarjosi hyvien väestösuhteiden viitekehyksen pilotoimiselle ainutlaatuisen toimintaympäristön ja edisti myös kansallisessa rikoksentorjuntaohjelmassa olevia suosituksia paikallisten asukkaiden osallistumisen lisäämisestä.

Hankkeen aikana tehtiin jatkuvaa itsearviointia ja sitä on arvioitu monesta näkökulmasta sekä prosessin että tulosten suhteen. Poliisi havaitsi tilastoistaan, että hankkeen tuloksena konfliktin osapuolten väkivallanteot loppuivat ja paikallinen tilanne rauhoittui. Myös osallistujien kokemukset ovat olleet haastattelututkimuksen valossa positiivisia. Osa arvioinnista perustuu luottamuksellisiin tietoihin eikä ole julkista.

Hankkeen toistettavuutta ja levittämistä muualle Suomeen ja ulkomaille helpottaa, että toiminnoista on tehty tarkka mallinnus ja viiden kohdan prosessikuvaus: prosessin käynnistymisestä tiedottaminen, osallisten ja muiden avainhenkilöiden kartoittaminen ja tapaaminen, kohdennetut vuorovaikutustoimet ja muut, tarpeiden mukaan räätälöidyt toimet yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Hankkeen levittämistä edistää myös kompakti manuaali, jota käytetään myös uusien sovittelijoiden koulutuksessa. Onnistuakseen hanke vaatii järjestön tai rakenteen, joka kouluttaa sovittelijat, jotka ymmärtävät arvostavan dialogin ja polarisaation purkamiseen käytettävät käsitteet.

Vanhempi rikoskonstaapeli Jukka Kastikainen toteaa lopuksi, että hienoa oli huomata, miten nopeasti kaupungissa saatiin käyntiin eri toimijoiden välinen yhteistyö – Forssa pystyi reagoimaan nopeasti. Keskeistä roolia pelanneet sovittelijat Miriam Attias ja Hanna Vuorinen toteavat yhdessä Kastikaisen kanssa, että prosessin mieleenpainuvin tapahtuma oli se, kun konfliktin osapuolet istuivat yhdessä pöydässä, paiskasivat kättä ja söivät pizzaa. Vaikka vuoropuhelu ei syntynyt itsestään, teki tilanteesta puhuminen asioista pienempiä ja helpommin lähestyttäviä. Turvallisuuden tarpeet koskettivat molempia osapuolia, sekä paikallisia nuoria että vastaanottokeskuksen asukkaita. Oli tärkeää, että konfliktiin osalliset ja sitä sivusta seuraavat tulivat kuulluksi ja saivat kertoa, mitä he tarvitsevat epämukavuuden ja turvattomuuden tunteen poistamiseksi.

Kirjoittaja on erityisasiantuntija rikoksentorjuntaneuvostossa / oikeusministeriössä. Artikkelin lähteet saa häneltä.


 
Julkaistu 14.12.2018
Sivun alkuun |