Kaisa Pastila

Eväitä vapauteen

Vankiperheiden leirillä katsotaan tulevaisuuteen ja huolehditaan siitä, että myös lapsilla on kaikki hyvin.

Millä lauseella haluaisitte rohkaista lastanne? Kirjoittakaa se paperille, Kriminaalihuollon tukisäätiön Ehjä perhe -toiminnan perhetyöntekijä, vastaava ohjaaja Noora Eronen pyytää. Vilppulan vankilan komeassa jugendtyylisessä talossa, Perhelässä, on menossa Kriminaalihuollon tukisäätiön viisipäiväinen vanhemmuusleiri. Aikuisten keskusteluryhmän aiheena on lasten kokemukset: miten lapsi voi kokea toisen vanhemman poissaolon.

– Tilaa lasten ajatuksille ja tunteille. Sitä haluan tuoda tällä viikolla vanhemmille, Eronen sanoo.

Syksyn perheleirille osallistuu neljä perhettä eri puolilta Suomea. Nuorin leiriläinen on vasta kolmen kuukauden ikäinen. Jokaisesta perheestä toinen vanhempi on vankilassa. Kaikki tuomiota suorittavat ovat saapuneet tänne muista vankiloista kuin Vilppulasta.

Olen hyvä vanhempi

Aamupäivät leirillä on varattu aikuisten ryhmäkeskusteluihin. Leirille osallistuva Susanna on kokenut ne voimaannuttavina.

– Lähipiirissäni ei ole ketään, jonka puoliso on vankilassa. Tärkeintä tässä viikossa on ollut saada tutustua muihin samassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin.

Myös toinen leiriläinen Niina kehuu porukkaa.

– Ihmiset ovat kauhean avoimia ja keskustelut hyviä.

Kriminaalihuollon tukisäätiön perhetyöntekijä, leirin ohjaaja Heidi Juurelma kertoo, että perheleirin teemaksi on valikoitunut vanhemmuus, koska poissaolevista vanhemmista moni tarvitsee tukea isänä tai äitinä olemiseen.

– On tärkeä oivaltaa, että vaikken olekaan arjessa läsnä, olen ihan hyvä vanhempi ja ylipäätään riittävän hyvä ihminen. Monen itsetunto on laskenut vankilassa.

Juurelman toive on, että leiriviikko antaisi osallistujilleen tulevaisuuden toivoa sekä uskoa omiin kykyihinsä.

– Sanon aina, että kaikki tekevät virheitä, mutta paljon tärkeämpää on se, miten asioita käsittelee jälkikäteen ja mitä niistä oppii.

Vanhemman roolin muistaminen voi olla avain, kun valmistaudutaan aikaan vapautumisen jälkeen. Kun omaksuu, että on muutakin elämää kuin vankila, todennäköisyys, että haluaa elää tulevaisuudessa tavallista arkea, kasvaa.

– Vanhemmalle tekee hyvää tajuta, että on joku toinenkin rooli kuin se, joka on vankilassa. Että kotona on pieni ihminen, joka odottaa, Juurelma kertoo.

Viikon aikana harjoitellaan myös tunnepuhetta. Erossa olo ja vankilaelämä ovat saattaneet saada unohtamaan, miten tunteista puhutaan.

– Miehelläni on niin paljon vankilaelämää takanaan, että hän on joutunut kovettamaan itseään. Mutta jossei osaa puhua tunteistaan, rakkauteen tulee ryppyjä, eräs vaimo kuvailee.

Juurelman mukaan tunteiden nimeäminen on yllättävän vaikeaa monelle. Hän rohkaisee pareja puhumaan avoimemmin siitä, miltä itsestä oikeasti tuntuu.

Rohkeutta voimalauseesta

Sillä aikaa, kun aikuiset pohtivat omia teemojaan, lapsille on järjestetty oma ryhmänsä viereisessä askarteluhuoneessa. Juuri nyt pajassa valmistuu pullonkorkkiötököitä.

– Katja, voitko auttaa siipien kanssa? joku pienistä kysyy ohjaajalta liimapurkki kädessään.

Lastenohjaaja Katja Sulasalmi on huomannut, että toiminnallisuus tukee lapsia. Käsillä tehdessään lapsilta alkaa pulpahdella asioita, joita heillä on mielensä päällä.

– Lapsissa on mahtavaa avoimuutta. Jo ensimmäisenä päivänä he alkavat kertoa elämänpiiristään.

Tärkeän tuntuinen aihe lapsille tuntuu olevan ikävä: miltä tuntuu elää erillään äidistä tai isästä. Siitä Sulasalmi on kuullut paljon tälläkin viikolla. Leirin yksi tavoite on vahvistaa lasten omia voimavaroja kohdata ikävää.

– Kun kysyin lapsilta, mikä auttaa ikävään, moni vastasi, että se, kun kertoo ikävästä jollekulle. Jopa pehmonallelle puhuminen kuulemma auttaa, Sulasalmi kertoo.

Aikaisemmin jokainen taaperoiän ylittänyt lapsi on koristellut oman rohkaisurasiansa, pienen pahvisen laatikon, jonne laitetaan kotiinlähtöpäivänä vanhempien kirjoittamia voimalauseita. Ideana on, että rohkaisurasian voisi tulevaisuudessa ottaa esille aina, kun ikävä iskee.

– Voimalauseen ei tarvitse olla ihmeellinen. Jos vanhempi kirjoittaa esimerkiksi "Olet rakas", "Tykkään sinusta" tai "Olet paras", se on iso juttu lapselle.

Stoppi puhumattomuudelle

Paitsi vanhemmuutta leirillä käsitellään myös parisuhdetta. Seitsemättä kertaa ohjaajana leirillä työskentelevä Noora Eronen on nähnyt, miten leiriviikko saattaa jopa avata uudelleen keskusteluyhteyden puolisoiden välille, jos se on kadonnut vuosien aikana.

– On tosi tavallista, että pariskunnilla, joista toinen on vankilassa, on paljon puhumattomia asioita keskenään.

Perhetapaamisissa on vaikea puhua puolisolle, koska lapset ovat mukana. Lyhyitä tapaamisia ei muutenkaan tee mieli pilata ikävillä asioilla. Mieltä painavia asioita ei myöskään tee mieli puhua puhelimessa. Ne pitäisi päästä sanomaan kasvotusten.

– Täällä on toisin. Leirillä on mahdollisuus kahdenkeskisiin keskusteluihin – ainakin viimeistään sitten, kun lapset ovat nukahtaneet. Aika ei myöskään lopu kesken, koska käytössä on viisi päivää.

Viivi kertoo, että hän ja hänen puolisonsa ovat puhuneet leiriviikon aikana enemmän kuin koskaan kotilomilla. Kotona aikuisten huomion taas vievät lapset, telkkari, sosiaalinen media ja esimerkiksi pyykit.

– Leirillä ei ole puhelimia. On ollut pakko keskittyä toiseen ja perheeseen. Olen oivaltanut viikon aikana, että tärkeintä elämässä on olla rakkaittensa kanssa.

Ammattilaisten läsnäolo on rohkaissut Viiviä myös puhumattomien asioiden esille ottamiseen.

– En tiennyt miten kertoisin miehelleni, että esikoinen on mustasukkainen hänen huomiostaan. Täällä uskalsin ottaa asian puheeksi. Mies otti palautteen hyvin vastaan ja alkoi heti huomioida isompaa enemmän.

Vertaistukea ja parisuhdeaikaa

Iltapäivä on varattu päivälepoon ja isojen koululaisten läksyjen tekoon. Jalkapallon ystävät lähtevät potkimaan palloa pihalle.

Yksi perheistä alkaa askarrella albumia, jonka saa ottaa muistoksi kotiin. Albumiin tulee polaroid-kuvia, joita on otettu pitkin viikkoa. Lapset ovat onnessaan saadessaan valita sivupöydälle tuoduista tarroista, glittertusseista ja erilaisista väripapereista sopivia.

Kuudeksi lämpiää rantasauna. Se sijaitsee läheisessä pikkusaaressa. Jokainen perhe saa soutaa omalla saunavuorollaan saareen veneellä.

Leirille osallistuva Susanna kokee saaneensa viiden päivän aikana rohkaisua, mutta rohkaisseensa myös muita.

– Kävin itse aika syvissä vesissä, kun puolisoni joutui vankilaan. Silloin tuntui, että kaikki toivo oli mennyt. Pari vuotta sitten aloin nähdä taas tulevaisuuden. Meillä on toivoa, ja mitään ei ole menetetty esimerkiksi lasten osalta. En enää kanna huolta siitä, että toisen vanhemman poissaolo vaikuttaisi heidän kehitykseensä. Tätä sanomaa olen kertonut myös muille leiriläiselle.

Parasta leirissä Susannan mielestä on ollut silti mahdollisuus vastuun jakamiseen puolison kanssa.

– On raskasta olla yksin kotona vastuussa kaikesta. On tärkeää, että täällä on saanut jakaa työtä lapsista.

Kolmen lapsen äiti Viivi on kokenut leirin merkityksellisyyden ennen kaikkea lasten kautta.

– On ollut hyvä, että lapset ovat saaneet viettää aikaa isänsä kanssa. Päivisin lapset kilpailevat isän huomiosta, kaikki haluaisivat hänestä osansa, mutta lasten mentyä nukkumaan meillä on myös aikuisten aikaa.

Vanhempana kotiin ja vankilaan

Kun perjantai koittaa, tunnelma Perhelässä muuttuu.

– Viisi päivää on saatu elää kuplassa, ja yhtäkkiä todellisuus palaa. Yksi isä sanoi kerran, että leiriltä lähteminen on vaikeampaa kuin aikanaan vankilaan lähteminen, Noora Eronen sanoo.

Perheiden lähentymisen huomaa ohjaajan mukaan jo ihan fyysisestikin. Lapset ja vanhemmat koskettavat toisiaan enemmän perjantaina kuin vielä alkuviikosta, ja jos maanantaina lapset olivat vielä äidin perään, viimeisenä päivänä kelpaa jo isäkin.

Vaikka arkeen paluu on kamalaa, moni lähtee täältä vahvempana kuin tullessaan. Esimerkiksi Niina kertoo pohtineensa leiriviikon aikana paljon sitä, kun koko perhe elää taas kotona perusarkea.

– On monia asioita, joita tekee sitten toisin. Näen meissä molemmissa, puolisossani ja minussa, muuttumista ja selkärankaa, joka kantaa. Arvostamme molemmat perhe-elämää enemmän kuin ennen. Emme pidä arkea enää itsestäänselvyytenä.

Lisätietoja: www.krits.fi – Ehjä perhe -toiminta

(Haastateltujen leiriläisten nimet muutettu.


"Näin leirillä, miten ihana isä mieheni on"

30-vuotias nainen löysi perheleiriltä apua yksinäisyyteen:

"Kuulimme perheleiristä mieheni vankilan sosiaalityöntekijältä. Hän suositteli sitä meille. Haimme ja tulimme valituiksi. Se oli lottovoitto.

On tärkeää päästä viettämään aikaa perheenä. Erityisen tärkeää se on lapsille. Eskari-ikäinen tyttöni on odottanut leiriä niin kovasti. Päiväkodin tädit toivottivat meille hyvää viikkoa. He olivat iloisia puolestamme, että pääsemme koko perheellä lomalle.

Sukulaisissani tai tuttavissani ei ole ketään, jolla olisi kokemusta vangin perheen elämästä. En ole voinut puhua tähän asti tuntemuksistani kenenkään läheisen kanssa. Mutta täällä muut vaimot ovat ymmärtäneet minua. On tullut turvallinen olo. Osaan ajatella elämää eteenpäin nyt positiivisemmin kuin ennen leiriä. En ole enää niin yksin. Koen saaneeni työkaluja omaan jaksamiseeni.

Eniten olen nauttinut ryhmäkeskusteluista. Täällä näkee asioita monelta eri kantilta: miltä myös siitä tuntuu, joka on vankilassa.

Ohjaajat tietävät, mistä puhuvat. Arvostan heidän ammattitaitoaan. Perhekeskustelussa tuntui hyvältä puhua parisuhdeasioista, kun mukana oli joku ulkopuolinen. Puolisolleni ja minulle tuli myös ajatus, että voisimme mennä pariterapiaan vapautumisen jälkeen. Meillä on kaikki hyvin, mutta sillä tavalla voisimme välttää mahdollisia tulevia ongelmia.

Olen nähnyt tämän viikon aikana taas selvemmin, minkälainen mieheni on isänä: hän on ihana. Isän rooli on hänelle luonteva. Hän huolehtii lapsista koko ajan. Mieheni on sanonut, että lapset ovat hänelle koko elämä."



 
Julkaistu 14.12.2018
Sivun alkuun |