Henri Rikander

Poliisi käyttää asetta harvoin

Vuosittain poliisi suorittaa yli miljoona erilaista poliisitehtävää. Näillä tehtävillä kiinniottoja on tehty noin 90 000 kertaa. Voimakeinoja poliisi joutuu käyttämään vuositasolla 1000–1500 kertaa. Voimakeinoista ampuma-asetta poliisi on käyttänyt vajaa neljäkymmentä kertaa vuodessa ja laukauksia poliisi ampuu keskimäärin kymmenen kappaletta vuodessa. Artikkelissa käsitellään suomalaisen poliisin aseenkäyttötilanteiden määriä.

Kuva: Sami Hätönen / Poliisiammattikorkeakoulu


Länsimaiseen demokratiakäsitykseemme kuuluu, että poliisin toiminta on avointa ja läpinäkyvää. Tämä korostuu erityisesti poliisin voimankäyttötilanteiden jälkiselvittelyissä. Kansalaiset odottavat sekä poliisin että median kertovan mahdollisimman pian, onko kyse tavallisuudesta poikkeavasta voimankäyttötilanteesta ja jos on, miten se poikkeaa aikaisemmin tiedetystä.

Säädösperusta on tarkka

Poliisin toimivallan käyttöä ohjaavia ja usein käytännössä rajoittavia yleisiä periaatteita ovat poliisilain (PolL 872/2011) 1 luvussa korostettu perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen 2 §, suhteellisuusperiaate 3 §, vähimmän haitan periaate 4 §, tarkoitussidonnaisuuden periaate 5 § sekä mahdollisuus luopua tehtävästä tai siirtää sitä 9 §. Periaatteet ovat yleisiä ja ilmenevät välillisesti uudelleen myös useiden poliisilain yksittäisten säännösten sanamuodosta. Periaatteiden noudattaminen on tärkeää erityisesti voimakeinojen käytön yhteydessä ja yleensäkin puututtaessa muutoin olennaisin tavoin kansalaisten oikeuspiiriin. Poliisin voimankäyttöä koskevien ohjeiden pääperiaatteena on, että voimankäytön tason on oltava oikeassa suhteessa tehtävän vaativuuteen. Ensisijaisesti on pyrittävä välttämään voimankäyttötilanteen syntyminen.

Voimakeinoilla tarkoitetaan poliisin tai muun turvallisuutta ylläpitävän virkamiehen valtaa käyttää virkatehtävää suorittaessaan vastarinnan murtamiseksi tai muutoin virkatehtävän toteuttamiseksi ruumiinvoimia tai erilaisia välineitä, jopa ampuma-asetta. Voimakeinojen käyttäminen edellyttää siis sitä, että poliisimies on suorittamassa hänelle kuuluvaa virkatehtävää. Poliisin voimankäyttösäännöksessä (PolL 2:17) ei virkatehtävän luonnetta ole tarkemmin määritelty. Poliisin voimakeinot määräytyvät poliisilain sekä muiden poliisin tehtäviä sääntelevien lakien perusteella. Muista poliisille kuuluvista tehtävistä voidaan esimerkkinä käyttää virka-aputehtäviä, joissa myös voidaan käyttää voimakeinoja.

Poliisin voimankäyttösäännöksen (PolL 2:17) mukaan poliisimiehellä on virkatehtävää suorittaessaan oikeus vastarinnan murtamiseksi, henkilön paikalta poistamiseksi, kiinniottamisen toimittamiseksi, vapautensa menettäneen pakenemisen estämiseksi, esteen poistamiseksi taikka välittömästi uhkaavan rikoksen tai muun vaarallisen teon tai tapahtuman estämiseksi käyttää sellaisia tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina. Puolustettavuusarvioinnissa on otettava huomioon tehtävän tärkeys ja kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus, käytettävissä olevat voimavarat sekä muut tilanteen kokonaisarviointiin vaikuttavat seikat. Lähtökohta on lievimmän tehokkaan keinon periaate.

Ankarinta poliisin voimankäyttöä edustaa ampuma-aseen käyttö. Ase eroaa muista voimankäyttövälineistä siinä, että se aiheuttaa suuren vammautumisen vaaran kohdehenkilölle ja usein ulkopuolisillekin – seurauksena voi olla jopa henkilön kuolema. Tästä syystä poliisin voimankäyttökoulutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota ampuma-aseen käyttöön ja käyttörajoituksiin.

Poliisin aseenkäyttöä ohjaava säännös tarkentaa voimankäyttösäännöstä. Poliisilain 2 luvun 19 §:n mukaan ampuma-asetta voidaan käyttää vain silloin, kun kyseessä on välitöntä ja vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle aiheuttavan henkilön toiminnan pysäyttäminen eikä lievempää keinoa pysäyttämiseksi ole käytettävissä. Ampuma-asetta voidaan lisäksi käyttää kiireellistä ja tärkeää tehtävää suoritettaessa esineen, eläimen tai muun vastaavan esteen poistamiseksi. Ampuma-asetta ei saa käyttää väkijoukon hajottamiseksi, ellei ampuma-aseessa käytetä kaasupatruunoita tai muita vastaavia ammuksia niistä erikseen annettujen määräysten mukaisesti. Ampuma-aseen käytöllä tarkoitetaan ampuma-aselain 2 §:ssä tarkoitetun ampuma-aseen käytöstä varoittamista, ampuma-aseella uhkaamista ja laukauksen ampumista. Ampuma-aseen esille ottaminen ja toimintavalmiuteen saattaminen eivät ole ampuma-aseen käyttöä. Lisäksi on huomioitava, että Suomessa ampuma-aseella uhkaamisesta ja laukauksen ampumisesta päättää päällystöön kuuluva poliisimies, jos se tilanteen kiireellisyys huomioon ottaen on mahdollista.

Ampuma-aseen käyttöä seurataan

Poliisin aseenkäytön ohjeistus saati sen käytön seuranta ei ole ollut aina yhtä systemaattista kuin tänä päivänä. Käännekohtana poliisin aseenkäytön seurannalle voidaan pitää vuoden 1986 Mikkelin panttivankitapausta, jonka jälkeen sisäministeriö asetti, oikeuskanslerin kehotuksesta, toimikunnan laatimaan ohjeet ja koulutusaineistoa poliisin aseenkäyttöön. Poliisiasetoimikunta selvitti eri lähteiden perusteella ampuma-aseenkäyttötilanteiden määrät viisivuotisjaksoilta 1974–78 ja 1982–86 (kuvio 1). Lukuja voidaan pitää ainoastaan suuntaa antavina.

Kuvio 1. Aseenkäyttökerrat viisivuotisjaksoina 1974–78 ja 1982–86. Lähde KM 1988:27.

Poliisin aseenkäyttöä ja tilastointia koskeneet ohjeistukset ovat tämän jälkeen muuttuneet useaan kertaan. Ajoittain ohjeistuksia on ollut useita päällekkäisiä kuten myös ajanjaksoja, jolloin aseenkäytön seurantaan velvoittavaa määräystä ei ole ollut olemassa. Aseenkäytön seurannan kannalta merkityksellisimmät vaiheet sijoittuivat poliisilakien (1995) ja (2014) muutoksien yhteyteen. Uudistuneiden toimivaltasäännösten tultua voimaan aikaisemman sääntelyn nojalla annetut määräykset ja ohjeet aseenkäytöstä sen käytön seurannasta menettivät voimansa. Erityisesti tämä näkyi vuoden 2014 poliisilain voimaantulon jälkeen, josta seurasi kahden vuoden katkos aseenkäyttöselvitysten keräämisessä (kuvio 2).

Kuvio 2. Aseenkäyttöselvitykset 1991–2017 (syyskuu).

Vuosina 1991–2000 aseenkäyttöselvityksiä tehtiin 449. Näistä tapauksista henkilövahinko aiheutui 22 kertaa ja viidessä tapauksessa kohdehenkilö menehtyi aseenkäytön seurauksena. 2000-luvulla on aseenkäytön seurauksena menehtynyt seitsemän henkilöä, joista kolme vuonna 2016. Ammuttuja laukauksia on 2000-luvulla ollut noin 10 vuodessa (kuvio 3). Vuoden 2011 korkea ammuttujen laukausten määrä selittyy takaa-ajo-pakkopysäytystilanteessa ammuttuihin laukauksiin (30 ammuttua laukausta).

Kuvio 3. Aseenkäyttötilanteissa ammutut laukaukset vuosina 2003–2017.

Vuoden 2016 alusta lähtien on poliisin voimakeinojen käyttöä seurattu systemaattisemmin. Sähköinen voimankäytönseuranta on aikaisempia tietojenkeräämistapoja käyttäjäystävällisempi sekä tarkemmin ohjeistettu. Vuosina 2016 ja 2017 aseenkäyttötilanteiden määrä on kasvanut huomattavasti aikaisemmasta (kuvio 3). Kasvun syynä on pidettävä entistä tarkempaa ohjeistusta raportoida myös niistä tilanteista, joissa aseenkäytön edellytykset ovat olleet olemassa mutta laukauksia ei ole ammuttu. Edellä on jo todettu, että aseella uhkaaminen katsotaan ampuma-aseen käyttämiseksi.

Vuonna 2016 tehtiin 1047 voimankäyttöselvitystä. Näistä aseenkäyttöselvityksiä oli 79. Kuviosta 4 ilmenee, että haluttuun lopputulokseen on päästy varoittamalla (15) tai uhkaamalla (43) yli puolessa tapauksista. Vuosi 2016 oli sikäli poikkeuksellinen, että lyhyen ajan sisällä menehtyi kolme henkilöä poliisin ampuma-aseen käytön johdosta.

Kuvio 4. Aseenkäytöllä saavutettu vaikutus 2016.

Vuoden 2017 lokakuun puoleen väliin mennessä on tehty 821 voimankäyttöselvitystä. Näistä aseenkäyttöselvityksiä on ollut 72. Poliisi saavutti tavoitteen aseenkäytöstä varoittamalla (11) tai aseella uhkaamalla (43) yli puolessa tapauksessa. Laukauksia poliisi on joutunut ampumaan viidessä tapauksessa.


Kuvio 5. Aseenkäytöllä saavutettu vaikutus 2017 (1.1.–19.10.2017).

Lopuksi

Suomalainen poliisi ampuu keskimäärin saman verran kuin tanskalainen poliisi, joka kuitenkin uhkaa aseella merkittävästi enemmän. Norjalaisten aseella kohdistamat uhkaukset taas ovat kolminkertaiset Suomen poliisiin nähden. Suomessa poliisit ampuva suhteellisesti saman määrän kuin ruotsalaiset ja tanskalaiset, mutta kuolleiden määrä on yhtä matala kuin Norjassa, jossa poliisi on aseistamaton. Ruotsissa vuosittain noin seitsemän ihmistä vahingoittuu ja yksi menehtyy poliisin ampuma-aseen käytön seurauksena. Norjassa menehtymisiä on keskimäärin yksi kolmea vuotta kohden.

Komisario Henri Rikander toimii Poliisiammattikorkeakoululla voimankäytön tutkijana.

KIRJALLISUUTTA:
Casey-Maslen, Stuart – Connolly, Sean: Police Use of Force under International Law. Cambridge 2017.

Fekjaer, Silje Bringsrud: Norwegian police student´s attitudes towards armament. Police Science & Management 2015, s. 182–188

Hendy, Ross: Routinely Armed and Unarmed Police: What can the Scandinavian Experience Teach us? Policing 2014, Volume 8, Number 2, s. 183–192.

Kuhns, Joseph B. - Knutsson, Johannes (Toim.) Police Use of Force – A Global Perspective. California 2010

Knutsson, Johannes – Strype, Jon: Police use of firearms in Norway and Sweden: The significance of gun availability. Policing and Society 2010, 13:4, s. 429–439.

Rikander, Henri: The Use of Electroshock Weapons by the Finnish Police in 2016 Nordisk Tidsskrift for Kriminalvidenskab VOL 104, NO 2 (2017).

 
Julkaistu 15.12.2017
Sivun alkuun |