Johanna Sumiala

Mediatapahtumat ja väkivallan kierto

Artikkelissa käsitellään sellaisia yllätyksellisiä väkivallan tekoja, jotka kiinnittävät median huomion ja joissa medialla on merkittävä rooli tapahtuman tuottajana ja merkityksellistäjänä.

Elämme yhteiskunnassa, jossa väkivaltaisista mediatapahtumista on tullut arkipäivää. Utøyan joukkomurha 2011, Charlie Hebdo -iskut ja Pariisin iskut marraskuussa 2015, Brysselin metro-iskut 2016, Orlandon yökerhoammuskelu 2016, isku Berliinin joulumarkkinoilla 2016, Istanbulin yökerhoammuskelu 2017, Pietarin metroisku 2017, Turun puukotus 2017 ja Las Vegasin massajoukkomurha 2017 ovat esimerkkejä viime vuosien väkivaltaisista tapahtumista, jotka ovat herättäneet suurta huomiota niin kansainvälisessä uutismediassa kuin sosiaalisessa mediassakin.

Väkivaltaisilla mediatapahtumilla tarkoitan sellaisia yllätyksellisiä väkivallan tekoja, jotka kiinnittävät median huomion ja joissa medialla on merkittävä rooli tapahtuman tuottajana ja merkityksellistäjänä. Näihin iskuihin voi liittyä terroristisia motiiveja, mutta näin ei ole aina. Esimerkiksi lokakuun 2017 Las Vegasin massajoukkomurhan, jossa tekijä tappoi 58 henkilöä ja vahingoitti lähes 550 henkilöä, taustalta ei tiettävästi ole löytynyt terroristista motiivia. Näitä iskuja ei siis yhdistä niinkään se, miksi ne on tehty vaan se, miten ne ilmenevät ja näyttäytyvät nykyisessä mediakyllästeissä ympäristössämme.

Mediatapahtumat hybridisoituvat

Yksi olennainen yhteinen tekijä väkivaltaisille mediatapahtumille on perinteisen uutismedian ja sosiaalisen median toimintalogiikoiden yhteenkietoutuminen uudella tavalla. Tapahtumat alkavat purkautua mediassa lähes reaaliaikaisesti, kun sekä journalistit että tavalliset sosiaalisista mediaa käyttävät kansalaiset lähettävät tapahtumasta materiaalia samanaikaisesti. Usein myös iskun tekijät ovat valmistautuneet tekoon huomioimalla median toimintatavat. Esimerkiksi Pariisin Charlie Hebdo -iskuissa vuonna 2015 tekijät ottivat panttivankeja ja olivat yhteyksissä mediataloihin. Näin he pääsivät välittämään viestinsä suoraan paikan päältä. Tutkijat kutsuvat tällaisia väkivaltaisia mediatapahtumia hybrideiksi. Sillä viitataan tapahtuman rakentumisen luonteeseen mediassa, siihen miten eri toimijat asemoituvat tapahtumassa ja millaisia yhteiskunnallisia seurauksia tapahtumalla on.

Ensimmäinen seikka, joka luonnehtii olennaisesti hybridiä väkivaltaista mediatapahtumaa, on tapahtuman toimijoiden väliset suhteet. Aiemmissa, televisioaikakauden mediatapahtumissa journalisteilla ja ammattimedialla on ollut keskeinen rooli väkivaltaisten mediatapahtumien uutisoijana ja niiden merkityksellistäjänä yhdessä yhteiskunnallisen eliitin kanssa. Hybrideissä mediatapahtumissa niin ammattijournalistit kuin esimerkiksi poliitikot ovat menettäneet tämän etuoikeuden. Periaatteessa kuka tahansa voi osallistua verkossa tai sosiaalisessa mediassa tapahtuman rakentamiseen ja sen merkityksen muokkaamiseen yhdessä uutismedian ja poliitikkojen kanssa jo tapahtuman alkuvaiheessa.

Charlie Hebdo -iskut ovat jälleen hyvä esimerkki tästä. Matkallaan lehden toimitukseen iskun tekijät tappoivat Ahmed Merabet -nimisen poliisin, joka oli partioimassa alueella. Tavallinen kansalainen, Jordi Mir, sattui näkemään ampumisen, kuvasi sen ja surmaajien paon kännykkäkamerallaan. Pian Mir jakoi videon Facebook-sivullaan, josta se levisi salamannopeasti käyttäjältä ja alustalta toiselle. Ei aikaakaan, kun tämä 40 sekunnin video päätyi YouTubeen ja mediatalojen uutissivuille. Mir alkoi myöhemmin katua videon lataamista ja poisti sen. Video oli kuitenkin ehditty jakaa ja kopioida jo niin monesti, että sen poistaminen verkosta ei enää onnistunut.

Mirin video tarjosi autenttisen visuaalisen todisteen surmasta ja nosti Ahmed Merabetin tämän hybridin väkivaltaisen mediatapahtuman avainuhriksi yhdessä sarjakuvapiirtäjien kanssa. Merabetin kuoleman merkityksestä kertovat hänestä tehdyt lukuisat lehtiartikkelit ja Merabetin perheenjäsenille annettu julkinen huomio. Erityisesti Merabetin veli Malek sai uutismediassa sovinnon ja rauhan viestin viejän roolin läntisen maailman ja muslimiyhteisön välille. Sloganista "Je suis Ahmed" (olen Ahmed) tuli yksi suosituimmista viesteistä, jotka kiersivät tapahtuman jälkeen, tosin sen suosio jäi kauas "Je suis Charlie" (olen Charlie) viestistä, jossa sympatia suuntautui sarjakuvanpiirtäjiin.

Esimerkki osoittaa, että ei ole yhdentekevää, millaiset ja kenen lähettämät viestit päätyvät kiertämään mediassa väkivaltaisten tapahtumien yhteydessä. Ne muokkaavat ymmärrystä ja tulkintaa tapahtumien kulusta ja sitä, millaisia tulkintoja tapahtumista tehdään. Merabetin kuoleman uutisointi tasapainotti kahtiajakautunutta mediajulkisuutta, jossa vastakkain asettui nykyaikainen, maallinen, vapautta rakastava "länsi" ja vanhanaikainen, väkivaltainen, uskonnollinen islam. Tapaus osoittaa myös sen, että tätä julkisuutta voivat päästä rakentamaan ja muokkaamaan myös sellaiset toimijat, kuten Jordi Mir, jotka eivät ole ammattijournalisteja. Näin väkivaltaisissa, hybrideissä mediatapahtumissa myös hierarkiat uutismedian ja tavallisten median käyttäjien välillä ovat liikkeessä ja myös ei-ammattimaiset toimijat pääsevät aiempaa näkyvämmin määrittelemään tapahtuman merkitystä.

Viestien kierto kiihtyy

Väkivaltaisia, hybridejä mediatapahtumia luonnehtii nopeus. Uutiset, kuvat ja viestit tapahtumasta kiertävät eri alustoilla huimaa vauhtia. Mediatutkijat puhuvat ilmiöiden kiihtymisestä (engl. acceleration). Viestien kierto ylittää helposti paikalliset ja kansalliset rajat ja tekee hybrideistä mediatapahtumista ylikansallisia, jopa globaaleja. Analyysi "Je suis Charlie" -twiitin kierrosta Twitterissä osoittaa, miten tätä viestiä jaettiin niin Euroopassa, Yhdysvalloissa, Afrikassa kuin Aasiassakin. Tosin viestien määrissä oli huomattavia eroja.

Viestien kiihtynyt kierto ja eri toimijoiden jatkuva kilpailu näkyvyydestä väkivaltaisessa hybridissä mediatapahtumassa ovat kaikkea muuta kuin neutraali ilmiö. Eri tutkimukset vahvistavat, että viestien kierto suosii sisältöjä, jotka ovat yksinkertaisia, mustavalkoisia ja herättävät vahvoja tunteita. Nopeus houkuttelee myös tekemään yksinkertaistettuja tulkintoja tapahtumasta. Tällaiset tulkinnat palvelevat ennen kaikkea iskujen tekijöitä, mutta myös erilaisia populistisia poliittisia liikkeitä ja näiden intressejä. Esimerkiksi Ranskassa Front National puolueen johtaja Marine Le Pen ehdotti pian iskujen jälkeen kuolemanrangaistuksen palauttamista Ranskaan.

Mediatutkija Barbie Zelizerin mukaan mitään mediatapahtumaa ei koskaan tulkita vain tapahtumahetkellä "tässä ja nyt", vaan tulkinnat nojaavat aina myös aiempiin tapahtumiin ja niistä tiivistyneisiin muistiskeemoihin (engl. mnemonic schemes). Erityisesti väkivaltaisissa iskuissa, joissa tekijät paljastuvat muslimeiksi, uskonto yksin riittää selittäväksi tekijäksi tapahtumille syyskuun 11. päivän jälkeisessä läntisen median tulkintakehyksessä. Tilanne on toinen, kun iskujen tekijäksi osoittautuu maan etniseen valtaväestöön kuuluva henkilö, kuten Breivik Norjassa tai Las Vegasin ammuskelija. Tällöin tulkintakehykseksi tarjotaan tyypillisesti yksilöpsykologisia selityksiä ja mielenterveysongelmia.

Väkivaltaisten mediatapahtumien hybridisoituminen on ilmiönä haastava. Tämänhetkinen tutkimus antaa osviittaa siitä, että mitä enemmän tapahtumat hybridisoituvat ja hierarkiat eri toimijoiden välillä sekoittuvat, viestien kierto kiihtyy ja voimakkaat tunnepitoiset viestit voittavat kilpailun näkyvyydestä ja huomiosta, sitä todennäköisimmin hybridit mediatapahtumat tuottavat yhteiskunnissa polarisaatiota, vahvistavat erilaisia vastakkainasetteluja ja kutsuvat siten yksinkertaistettuja poliittisia ratkaisumalleja. Oman haasteensa väkivaltaisiin, hybrideihin mediatapahtumiin tuovat erilaiset trollit, jotka pyrkivät entisestään kuohuttamaan tapahtumaa ja sen saamaa huomiota omien, joskus hyvinkin vaikeasti todennettavien, intressiensä mukaisesti.

Onko siis mitään tehtävissä?

Ensiksi on syytä yrittää ymmärtää paremmin, miten väkivaltaiset hybridit mediatapahtumat toimivat: millaista logiikkaa ne noudattavat ja millaisia yhteiskunnallisia seurauksia niillä on. Kun näissä asioissa on päästy eteenpäin, seuraava askel on suunnata toimintaa. Toisin sanoen eri toimijoiden – olivatpa nämä sitten journalisteja, poliitikkoja, virkamiehiä tai kolmannen sektorin toimijoita – on ymmärrettävä aiempaa paremmin oma vastuunsa väkivaltaisten hybridien mediatapahtumien tuottajana. Journalistien ja ammattimaisen uutismedian kohdalla tämä tarkoittaa harkintaa. Vaikka hybridit mediatapahtumat tapahtuvat online-ajassa eli uutiset päivittyvät jatkuvasti, faktat ja lähteet pitää edelleen tarkistaa. Harkintaa pitäisi osoittaa myös silloin, kun tarjolla on vahvasti ennakkoluuloihin ja stereotypioihin nojaavaa mediamateriaalia. Myös jokaisen poliitikon, viranhaltijan tai kolmannen sektorin toimijan tulisi hahmottaa paremmin, miten hänen toimintansa asettuu osaksi mediatapahtuman hybridiä logiikkaa. Varomattomat ja ajattelemattomat lausunnot lähtevät kiertoon salamannopeasti ja viestin korjailu tai sanojen selittely yleensä vain pahentaa tilannetta. Toisaalta, julkisuuteen on tultava lähes heti. Poliitikon tai viranomaisen hiljaisuus viestii hybridissä mediatapahtumassa helposti kyvyttömyyttä hoitaa tilannetta.

Moraalinen vastuu väkivaltaisista hybrideistä mediatapahtumista ei silti kuulu vain ammattitoimittajille, poliitikoille tai muille toimenkuvansa puolesta asiaa hoitaville henkilöille. Väkivaltaisissa hybrideissä mediatapahtumissa näkyviin tuleva hierarkioiden purkautuminen tai uudelleen järjestyminen levittää moraalisen vastuun myös yksittäiselle kansalaiselle. Aina kun osallistumme väkivaltaiseen mediatapahtumaan klikkaamalla, jakamalla tai kierrättämällä jotakin siihen liittyvää materiaalia, tulemme osaksi tapahtumaa ja sen rakentamista. Yleisönä ja median käyttäjinä emme siis ole enää tapahtumien arkisia todistajia, vaan sen aktiivisia osallisia. Siksi yksikään klikkaus tai Facebookin taustakuvan vaihto ei ole viaton teko.

Kirjoittaja on viestinnän professori Helsingin yliopistossa ja opettaa politiikan ja viestinnän koulutusohjelmassa. Hän johtaa parhaillaan Suomen Akatemian Hybrid Terrorizing tutkimushanketta yhdessä Tampereen yliopiston Katja Valaskiven ja maanpuolustuskorkeakoulun Aki-Mauri Huhtisen kanssa.

 
Julkaistu 15.12.2017
Sivun alkuun |