Sonja Tanttari

Väkivaltaisen ääriajattelun ehkäisy Pohjoismaiden tavoitteena

Ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskus Hanasaaren, Pohjoismaiden ministerineuvoston, sisäministeriön, Helsingin kaupungin ja Aseman Lapset ry:n järjestämässä seminaarissa lokakuussa pohdittiin nuorten syrjäytymistä ja sen yhteyksiä ääriliikehdintään. Seminaarissa oli puhujia Ruotsista ja Suomesta.

Helsingin kaupungin turvallisuus- ja valmiusyksikön päällikkö Matti Koskinen kertoi turvallisista paikallisyhteiskunnista ja viranomaisyhteistyöstä. Väkivaltaisten ekstremismin yksi torjuntakeino on paikallinen turvallisuussuunnittelu, jossa huomioidaan kaikki alueen asukkaat. Kansainvälisessä yhteistyössä keskeistä on tällä hetkellä Nordic Safe Cities -verkoston työ radikalisoitumisen ja väkivaltaisen ekstremismin ehkäisemiseksi. Kaupunkiverkosto on osa laajempaa Pohjoismaiden ministerineuvoston Demokratia, osallisuus ja turvallisuus -yhteistyöohjelmaa. Koskisen mukaan pohjoismaisen yhteistyön suuri etu on siinä, että maat ovat monella tapaa samankaltaisia ja hyviä käytäntöjä on helppo jakaa.

Ajankohtaista tutkimusta käsittelevässä osiossa Helsingissä lastensuojelun parissa työskentelevä sosiaalityöntekijä Taneli Karinen puhui viranomaisten työstä ekstremismin ehkäisyssä pro gradu -tutkielmansa pohjalta. Karisen mukaan lastensuojelu ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla, mikä vaikeuttaa radikalisoitumisen tunnistamista. Karinen painotti, että jokaisen viranomaisen ei tarvitse tuntea ilmiötä täysin, mutta tietoa tulisi keskittää työntekijöille niin, että kokonaisuus hallitaan yhdessä.

Göteborgin yliopiston Segerstedtinstitutetin johtaja Christer Mattson pohti ekstremismin ja radikalisoitumisen termien käyttöä ja niiden hankaluutta. Hänen mukaansa ekstremismi-käsite on sisällöltään hieman epäselvä, vaikka sitä käytetäänkin paljon. Radikalisoitumisen käsitettä taas esiintyy tutkimuskirjallisuudessa yhä useammin. Mattsonin mukaan nykyisillä käsitevalinnoilla ei onnistuta kunnolla selittämään terrorismin syitä. Pohjoismaissa haasteena on lisäksi löytää konkreettisia tapoja, joilla radikalisoitumassa olevat yksilöt pystytään tunnistamaan suuresta joukosta ihmisiä.

Omakohtaisista kokemuksista tärkeä kuulla

Seminaarissa kuultiin kahden eri paneelin keskustelua. Ensimmäisessä paneelissa jaettiin kokemuksia radikalisoitumisesta ja ulkopuolisuudesta. Tukholman lähiöissä varttunut Janne Raninen kertoi, että rikosten tekemisestä tuli hänelle normaalia, kun siihen annettiin malli. Hyvinvointiyhteiskunnalla ja sen palveluilla ei välttämättä ole merkitystä, jos putoaa niiden ulkopuolelle. Raninen toimii nykyään haastavissa oloissa eläviä lapsia auttavan Voikukkalapset ry:n puheenjohtajana.

Henkilökohtaisia kokemuksiaan ääriajattelusta avasi Suomen Vastarintaliikkeen (SVL) perustanut ja sen taakseen jättänyt Esa Holappa. Holappa kertoi, että hänen ääriajatuksensa kypsyivät huomaamatta: hän oli nuorena kiinnostunut muun muassa sotahistoriasta ja kiinnostui vähitellen Natsi-Saksasta. Ajatusmaailma vetosi syrjään vetäytyvään nuoreen, joka ei osannut kyseenalaistaa aatteen varjopuolia. Holappa tutustui muiden maiden ääriliikkeiden edustajiin ja Ruotsin vastarintaliikkeeseen, josta hän sai kimmokkeen perustaa ääriliikkeen Suomeen. Ääriajattelusta irtautuminen tapahtui lopulta sen myötä, kun Holappa ei enää ollut tyytyväinen SVL:n toimintaan. Erkaannuttuaan liikkeestä hän kyseenalaisti sen ajatusmaailman ja hylkäsi sen lopulta kokonaan. Nykyään Holappa työskentelee radikalisoituneita henkilöitä auttavassa Radinet-hankkeessa ja on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan.

Toiminnassa kehitettävää

Toisessa paneelissa asiantuntijat keskustelivat tulevaisuuden toimintavaihtoehdoista. Terrorismia tutkiva Leena Malkki painotti, että väkivaltaisen ekstremismin tunnistamiseksi tulisi kouluttaa niin nuoria kuin aikuisia. Monet päättäjät eivät keskustele aiheesta oikein termein tai käyttävät aihetta vain poliittisena pelivälineenä. Panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että julkisen keskustelun ja median valta ihmisten mielipiteiden muokkaajana on suuri, joten ääriajattelusta tulisi puhua objektiivisesti. Lisäksi jokaisella tulisi olla mahdollisuus taustaan katsomatta tulla kuulluksi yhteiskunnassa, jotta kokee itsensä osalliseksi. Konkreettisesti tätä voidaan edistää esimerkiksi järjestämällä tilaisuuksia tai tapaamisia kohderyhmän mukaan oikeanlaisissa paikoissa ja oikeilla kielillä.

Tilaisuuden päätteeksi kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen sisäministeriöstä tähdensi, että Pohjoismaissa on syytä pohtia niitä arvoja, joita halutaan yhteisesti vaalia ja tehdä töitä niiden eteen. Väkivaltaisen ekstremismin vastainen työ ei voi olla vain viranomaisten harteilla. Jos viranomaisten kokemusmaailma on liian kaukana niistä, jotka ovat alttiina radikalisoitumiselle, palveluista ei saada tehokkaita. Palveluista ei myöskään ole apua, jos niitä tarvitseva ei tunnista ongelmaansa tai paikkaa, josta saisi apua. Toisaalta monet toimivat palvelut ja rakenteet eivät maksa mitään, jos ne toteutetaan hyvin, Mankkinen muistutti.

 
Julkaistu 16.12.2016
Sivun alkuun |