Mikko Aaltonen, Martti Lehti & Hannu Niemi

Maahanmuuttajat ja rikollisuus

Maahanmuuttajien tekemien rikosten suhteellinen määrä on kymmenen vuoden aikana laskenut, joskin rikollisuustaso on pysynyt korkeampana kuin Suomen kansalaisten. Eri maahanmuuttajaryhmien välillä on suuria eroja rikollisuustasossa ja rikoksen uhriksi joutumisen riskissä.

Maahanmuuttajien tekemä ja maahanmuuttajiin kohdistuva rikollisuus on ollut kasvavan kiinnostuksen kohteena Pohjoismaissa myös kriminologisen tutkimuksen näkökulmasta. Tutkimustulokset, niin viranomaislähteisiin kuin kyselytutkimuksiinkin perustuvat, ovat olleet maasta riippumatta samansuuntaisia, mutta eivät aina yksiselitteisiä (Lehti ym. 2014; Skarðhamar ym. 2015).

Maahanmuuttajina pidetään tässä tarkastelussa Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaan kansalaisia (eräät tiedot koskevat myös maassa pysyvästi asuvia ulkomailla syntyneitä henkilöitä). Artikkeli ei siten käsittele Suomessa tilapäisesti tai laittomasti oleskelevien ulkomaalaisten rikollisuutta tai heihin kohdistuvia rikoksia. Tilapäisesti oleskeleviksi katsotaan myös turvapaikkahakemuspäätöstä odottavat turvapaikanhakijat.

Maahanmuuttajien rikollisuus suhteellisesti vähentynyt

Poliisin tietoon tulleiden ja maahanmuuttajien tekemiksi epäiltyjen rikosten (ilman liikennerikoksia) määrä oli lähes 13 000 vuonna 2015. Tämä vastaa kuutta prosenttia kaikista samana vuonna rikoksista epäillyistä. Maahanmuuttajien tekemien rikosten määrä on lisääntynyt 43 prosenttia viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta samalla maahanmuuttajien lukumäärä on kasvanut lähes kaksinkertaiseksi. Kun maahanmuuttajien tekemiksi epäiltyjen rikosten määrää tarkastellaan suhteutettuna heidän väestömääräänsä, maahanmuuttajien rikollisuus on vähentynyt noin neljänneksen viimeisten kymmenen vuoden aikana. Maahanmuuttajien rikollisuuden taso on kuitenkin pysynyt edelleen noin 1,5–2 kertaa korkeampana kuin Suomen kansalaisten rikollisuustaso (kuvio 1).

Kuvio 1. Liikennerikoksista (RL 23 ja TLL) ja muista rikoksista epäiltyjen suomalaisten ja Suomessa asuvien ulkomaalaisten määrä väestön 10 000 asukasta kohti kansalaisuuden mukaan vuosina 2006–2015.


Liikennerikoksiin ja liikennerikkomuksiin syylliseksi epäiltyjä maahanmuuttajia oli noin 16 300 (4 % kaikista epäillyistä) vuonna 2015. Myös liikennerikoksissa maahanmuuttajien väestöön suhteutettu rikosmäärä on ollut laskussa viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana. Maahanmuuttajien ja Suomen kansalaisten rikollisuustasot eivät liikennerikosten osalta poikkea olennaisesti toisistaan (kuvio 1).

Kaikkien maahanmuuttajien tarkastelu yhtenä ryhmänä hävittää kuitenkin näkyvistä merkittäviä eroja maahanmuuttajaryhmien välillä. Keskeinen havainto pohjoismaisista tutkimuksista onkin se, että maahanmuuttajaryhmien väliset erot rikollisuuden tasossa ovat huomattavasti suuremmat kuin ero valtaväestön ja kaikkien maahanmuuttajien välillä. Näin on erityisesti perinteisessä omaisuus-, väkivalta- ja seksuaalirikollisuudessa. Maahanmuuttajuudella sinänsä ei siten vaikuttaisi olevan kovin suurta merkitystä riskiin syyllistyä rikoksiin tai joutua uhriksi, mutta lähtöalueella on sitä vastoin huomattavakin merkitys.

Korkean riskin ryhmissä, jotka ovat Pohjoismaissa pitkälti samat (Skarðhamar ym. 2015), sekä rikollisuustaso että uhriksi joutumisriski ovat moninkertaiset valtaväestöön ja muihin maahanmuuttajaryhmiin verrattuna. Toisaalta on löydettävissä myös lähtöalueita, joilta muuttaneiden riskitaso on selvästi valtaväestön vastaavaa matalampi. Norjan ja Suomen tilannetta vertailleen tutkimuksen perusteella riskitasojen eroja ei voida selittää eri maahanmuuttajaryhmien erilaisilla ikä- ja sukupuolijakaumilla (Skarðhamar ym. 2015).

Merkittävä osa rikoksista tapahtuu etnisten ryhmien sisällä

Maahanmuuttajat kuten suomalaisetkin syyllistyvät useimmin liikennerikoksiin, varkauksiin ja pahoinpitelyihin. Raiskausrikoksissa maahanmuuttajien osuus poliisin tietoon tulleissa rikoksissa on ollut vuosittain selvästi suurempi kuin valtaväestön. Suomessa ei ole havaittu merkittävää etnisten rikollisjengien rikollisuutta eikä maahanmuuttajien järjestäytynyttä ammattirikollisuutta toisin kuin eräissä muissa Pohjoismaissa ja länsimaissa.

Määrällisesti eniten rikoksista epäiltyjen maahanmuuttajien joukossa on virolaisia, venäläisiä, somaleja ja irakilaisia. Maahanmuuttajaepäillyistä näiden maiden kansalaisia oli noin puolet vuonna 2015. Liikennerikoksista epäilyistä maahanmuuttajista yli 40 prosenttia oli virolaisia ja venäläisiä, jotka ovat Ruotsista muuttaneiden ohella väestömäärän suhteen suurimmat maahanmuuttajaryhmät Suomessa. Virolaisten ja venäläisten epäiltyjen suuri määrä johtuukin pääosin ryhmien koosta. Kun epäiltyjen määrät suhteutetaan väestöryhmien kokoon, korkeimmat rikollisuustasot väkivalta-, seksuaali- ja omaisuusrikoksissa ovat viime vuosina löytyneet Lähi-idästä ja Afrikasta muuttaneilta.

Rikollisuustason ja uhriksi joutumisriskin yhdenmukaisuutta maahanmuuttajaryhmissä selittää se, että korkean riskitason ryhmissä varsinkin väkivalta- ja seksuaalirikokset ovat huomattavalta osin ryhmän sisäisiä. Kuten valtaväestössä myös maahanmuuttajilla rikokset kohdistuvat pääasiassa henkilöihin, jotka tunnetaan ja jotka asuvat tekijän lähiympäristössä.

Väkivalta- ja seksuaalirikoksissa merkittävin rikostilanteisiin liittyvä ero Lähi-idästä ja islamilaisista maista kotoisin olevien ja valtaväestön välillä koskee rikosten liittymistä alkoholinkäyttötilanteisiin. Syntyperäisillä suomalaisilla (kuten myös esimerkiksi Virosta, Ruotsista ja Venäjältä kotoisin olevilla maahanmuuttajilla) näistä rikoksista valtaosa tehdään humalassa, islamilaisista maista kotoisin olevien rikokset sen sijaan liittyvät suhteellisen harvoin alkoholinkäyttötilanteisiin.

Muissa suhteissa maahanmuuttajien ja valtaväestön rikollisuus ei juurikaan eroa, esimerkiksi perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa esiintyy kaikissa ryhmissä ja motiivitkin ovat usein samantyyppisiä. Rasistisista motiiveista kumpuavaa väkivaltaa kohdistuu eniten Afrikasta ja Lähi-idästä kotoisin oleviin, toisaalta tämän tyyppistä viharikollisuutta ilmenee myös ryhmien sisällä, erityisesti Lähi-idästä muuttaneilla. Poliisiammattikorkeakoulun uusimpien tietojen mukaan rasististen rikosten määrä on viime vuosina lisääntynyt selvästi. Toisaalta, kun määrät suhteutetaan korkeimman riskin uhriryhmien (Lähi-idästä ja Afrikasta muuttaneiden) väestömäärän kehitykseen, rikollisuuden taso on jopa hieman laskenut vuodesta 2011. Määrällinen muutos on siten osittain näköharhaa: tilanne ei ole parantunut muttei myöskään huonontunut (Viharikollisuuden vuosiraportti 2015).

Selittääkö huono-osaisuus korkeampaa rikosaktiivisuutta?

Eräs selitys sille, miksi maahanmuuttajaperheiden lapset ovat yliedustettuina rikostilastoissa, on perheiden huono-osaisuus. Vanhempien matalalla sosioekonomisella asemalla ja matalalla koulutustasolla on yhteys lasten rikoskäyttäytymiseen Suomessa (Savolainen ym. 2013), ja vastaavasti erityisesti OECD-maiden ulkopuolelta muuttaneiden vanhempien työssäkäyntiaste ja tulotaso ovat huomattavasti valtaväestöä matalampia (Ansala ym. 2016). Suomessa kysymystä on tutkittu sekä kysely- että rekisteriaineistojen avulla.

Vuoden 2012 Nuorisorikollisuuskyselyn aineistoon perustuvassa analyysissa Salmi ym. (2015) havaitsivat, että perheen toimeentuloa, vanhempien työssäkäyntiä ja perherakennetta kuvaavien muuttujien vakiointi pienensi maahanmuuttajataustan ja itse ilmoitetun rikoskäyttäytymisen välistä yhteyttä vain hieman. Vakiointien jälkeen maahanmuuttajaperheiden lasten rikollisuuden taso oli noin 75 % valtaväestöä korkeampi. Kiinnostavaa oli myös se, että jäljelle jäänyttä eroa ei juurikaan onnistuttu selittämään tunnetuilla rikollisuuden riskitekijöillä, kuten matalalla itsekontrollilla tai heikolla koulumenestyksellä.

Ansala ym. (2016) tutkivat puolestaan maahanmuuttajaperheiden lasten rikoskäyttäytymistä laajalla rekisteriaineistolla, jossa rikosvaste perustui tuomioistuimessa langetettuihin rangaistuksiin 23 ikävuoteen mennessä. Aineisto oli 20 prosentin otos vuosina 1975–85 joko Suomessa syntyneistä tai ennen 15 vuoden ikää Suomeen muuttaneista nuorista. Analyysissa havaitaan, että muualta kuin OECD-maista tai Venäjältä muuttaneiden vanhempien lapsista noin 13 prosenttia oli tuomittu ehdolliseen vankeusrangaistukseen, yhdyskuntapalveluun tai vankeusrangaistukseen, kun vastaava osuus valtaväestöstä oli noin neljä prosenttia. Kun perheen sosioekonomista asemaa kuvaavat muuttujat vakioitiin ja vertailu rajattiin samoilla asuinalueilla asuneisiin, ero kapeni kolmeen prosenttiyksikköön. Kotimaiset tulokset ovat linjassa muissa Pohjoismaissa tehdyn rekisteriaineistoihin perustuvan tutkimuksen kanssa (Hällsten ym. 2013).

Erityisen kiinnostavia ovat myös Tanskasta saadut tutkimustulokset, joiden mukaan korkeamman väkivaltatason asuinalueille sijoitettujen maahanmuuttajaperheiden lapset tekivät nuorena enemmän rikoksia kuin "paremmille" asuinalueille sijoitetut lapset (Damm & Dustmann 2014). Näin ollen sekä kysely- että rekisteriaineistot viittaavat siihen, että maahanmuuttajaperheiden lasten korkeampi rikosalttius liittyy osittain perheiden ja heidän asuinalueidensa huono-osaisuuteen, muttei selity täysin sillä. Sama johtopäätös pätee aikuisten maahanmuuttajaryhmien välisten rikostasoerojen selittämiseen: eroilla ikä- tai sukupuolirakenteessa, tulotasossa tai asuinpaikassa ei voida täysin selittää riskitasojen eroja, vaikka näiden tekijöiden vakiointi alkuperäisiä yhteyksiä heikentääkin (Lehti ym. 2014).

Erot rikostasoissa heijastavat muita kotoutumisen ongelmia

Verrattaessa rikollisuutta koskevia tietoja esimerkiksi maahanmuuttajien terveysoloista koottuihin tai heidän työllistymistään koskeviin tietoihin voidaan havaita, että korkean riskin ryhmät ovat pääosin samat, onpa kyse rikollisuudesta, runsaasta sairastavuudesta tai heikosta työllistymisestä. Rikollisuus –sen enempää rikosten tekeminen kuin niiden uhriksi joutuminenkaan – ei siten ole erillinen ongelma, vaan liittyy kiinteästi muihin, eri maahanmuuttajaryhmien kotoutumista koskeviin kysymyksiin. Erot vaikuttaisivat olevan tässä suhteessa huomattavia ja ainakin Pohjoismaissa kansallisiin politiikkaratkaisuihin osin liittymättömiä (Lehti ym. 2014).

Tutkimuksen osalta tekemistä on siten erityisesti sen selvittämisessä, mikä selittää kotoutumiseen liittyviä eroja eri ryhmien välillä. Tässä yhteydessä on syytä huomioida, että viranomaisrekistereiden avulla voidaan tarkastella lähinnä sosiaalisten ja demografisten tekijöiden yhteyksiä rikollisuusriskeihin. Huomattava osa mahdollisesti riskieroihin vaikuttavista ja niitä selittävistä tekijöistä ei rekistereihin kirjaudu. Niiden selvittämiseen tarvitaan rekisteri- ja kyselytutkimusten rinnalle mös laadullista tutkimusta.

Kirjoittajat työskentelevät Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa Helsingin yliopistossa.

LÄHTEET:

Ansala, Laura & Hämäläinen, Ulla & Sarvimäki, Matti (2016). Slipping through the Cracks of a Welfare State: Children of Immigrants in Finland. VATT Working Papers 72.

Damm, Anna Piil & Dustmann, Christian (2014). Does Growing Up in a High Crime Neighborhood Affect Youth Criminal Behavior? The Rockwool Foundation Research Unit Study Paper No. 63.

Hällsten, Martin & Szulkin, Ryszard & Sarnecki, Jerzy (2013). Crime as a Price of Inequality? The Gap in Registered Crime between Childhood Immigrants, Children of Immigrants and Children of Native Swedes. British Journal of Criminology 53(3): 456¬–481.

Lehti, Martti & Salmi, Venla & Aaltonen, Mikko & Danielsson, Petri & Hinkkanen, Ville & Niemi, Hannu & Sirén, Reino & Suonpää, Karoliina (2014). Maahanmuuttajat rikosten uhreina ja tekijöinä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 264. Helsinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos.

Niemi, Hannu & Lehti Martti (2016). Ulkomaalaiset, maahanmuuttajat ja rikollisuus. Rikollisuustilanne 2015. Rikollisuuskehitys tilastojen ja tutkimusten valossa. Katsauksia 14/2016: 231–263.

Savolainen, Jukka & Paananen, Reija & Merikukka, Marko & Aaltonen, Mikko & Gissler, Mika (2013). Material Deprivation or Minimal Education? Social Class and Crime in an Egalitarian Welfare State. Advances in Life Course Research 18(3): 175–184.

Salmi, Venla & Kivivuori, Janne & Aaltonen, Mikko (2015). Correlates of Immigrant Youth Crime in Finland. European Journal of Criminology 12(6): 681–699.

Skarðhamar, Torbjørn & Aaltonen, Mikko & Lehti, Martti (2014). Immigrant crime in Norway and Finland. Journal of Scandinavian Studies in Criminology and Crime Prevention 15(2): 107–127

Tihveräinen, Tero (2016). Viharikollisuuden vuosiraportti 2015. Tampere: Poliisiammattikorkeakoulu.

 
Julkaistu 16.12.2016
Sivun alkuun |