Henrik Elonheimo

ASC:n kongressi keräsi kriminologit New Orleansiin

Osallistuin 72:een ASC:n (American Society of Criminology) kongressiin New Orleansissa marraskuussa. Seurasin etenkin sessioita, joiden aiheena oli rikosuratutkimus, kehityksellinen ja elämänkaarikriminologia, rikollisuuden ja mielenterveyshäiriöiden yhteydet, restoratiivinen oikeus ja abolitionismi.

Erityisen mieleenpainuneita sessioita ja puheenvuoroja oli useita. Francis T. Cullen on ryhmineen hahmotellut, kuinka vankiloiden toimintaa voisi kehittää. Liian paljon ihmisiä suljetaan vankiloihin, mikä koskettaa vielä useampien ihmisten elämää välillisesti. Paneelikeskustelu perustui tuoreeseen kirjaan (Roger Matthews, toim., 2016: What is to be done about crime and punishment: Towards a public criminology). Myös Elliot Currie kehotti kriminologeja tarttumaan aktiivisemmin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

David Farrington oli näkyvässä roolissa kongressissa. Hän esitteli esimerkiksi sitä, kuinka rikosuratutkimuksen löydöksiä voitaisiin hyödyntää kriminaalipolitiikassa. Tämän paneelin aiheena oli yksilön rikoshistorian vaikutus rangaistukseen. Michael Tonryn mukaan ei ole selkeitä perusteluja sille, miksi ja missä määrin rangaistuksen pitäisi olla ankarampi uusintarikollisille. Keskustelussa todettiin, että itse asiassa rangaistus vanhemmille rikoksentekijöille voisi olla lyhyempi, koska heidän jäljelläoleva rikosuransakin on tutkimusten mukaan lyhyempi. Lisäksi rikoksenuusijat voisivat vedota siihen, että mahdollisuuksia rikoksettomaan elämään on rangaistuksin vaikeutettu.

Abolitionismiin keskittyneessä keskusteluryhmässä pohdittiin tapoja, joilla vankila hyödyttää kapitalistista talousjärjestelmää. Varsinkin USA:ssa vankeusrangaistuksen ympärille on kehittynyt laajaa liiketoimintaa. Keskustelussa päädyttiin siihen, että vaikka ainakin vankilan käytön minimointi on hyvä tavoite, ei abolitionismi ole realismia ennen kuin kapitalistista yhteiskuntajärjestelmää pystytään syvällisemmin muuttamaan.

Peggy Giordano, Lisa Broidy, David Farrington ja Lila Kazemian kartoittivat kehityksellisen elämänkaarikriminologian nykytilaa. Tämä alue on varsin nopeasti kehittynyt yhdeksi kriminologian johtavista paradigmoista. Sen eduiksi todettiin mm. kyky tuottaa selkeitä toimenpidesuosituksia. Esimerkkinä mainittiin Rolf Loeberin tutkimukset, jotka ovat vaikuttaneet eri maiden kriminaalipolitiikkaan. Myös esimerkiksi Farrington on osallistunut rikollisuutta ennaltaehkäisevien toimenpideohjelmien kehittämiseen yhteistyössä Britannian hallituksen kanssa. Farrington toi myös esiin, että kriminologit voisivat enemmän hyödyntää muiden tieteenalojen, kuten lääketieteen, tutkimushankkeita yhdistämällä niihin rikosdataa. Keskustelussa todettiin myös, että määrälliset ja laadulliset menetelmät voisivat toimia tiiviimmässä yhteistyössä.

Rolf Loeber ja Lia Ahonen käsittelivät mielenterveysongelmia ja ampuma-aseväkivaltaa. Yhteys näiden välillä on heikompi kuin mitä median perusteella voisi luulla. Myös biologinen kriminologia oli kongressissa hyvin edustettuna. Esimerkiksi Jamie M. Gajos esitteli tuloksia, joiden mukaan lisääntynyt omega-3-rasvahappojen saanti parantaa kognitiivisia suorituksia ja vähentää käytöshäiriöitä. Tämä voisi tarjota kustannustehokkaan tavan ehkäistä rikollisuutta ja häiriöitä esimerkiksi vankiloissa.

Omassa paneelissaan viiden kriminologisen lehden päätoimittajat kertoivat työtavoistaan ja antoivat vinkkejä julkaisemista varten. David Weisburd lohkaisi, että vaikka vertaisarviointi on "kaamea systeemi", on se silti paras käytettävissä oleva menetelmä. Yhtenä vinkkinä käsikirjoitusten kehittämiseen oli se, että niistä voisi muotoilla enemmän tarinanluonteisia kirjoituksia, joissa on juoni.

Oma esitykseni käsitteli rikosuria Suomessa, Tanskassa ja Hollannissa. Tarkastelun kohteena olivat keskeisimmät rikosurien piirteet, kuten rikollisuuden yleisyys, rikosten määrä rikoksentekijää kohden ja rikollisuuden kasautuminen. Hyödynsin 1980-luvun syntymäkohorttiaineistoja ja poliisirekisteritietoja kustakin maasta. Suomen osalta tiedot perustuivat FinnCrime-tutkimukseeni. Erot maiden välillä ovat erityisen mielenkiintoisia, perustuvathan kriminologiset teoriat pitkälti ajatukseen ihmiskäyttäytymisen universaalisuudesta, ja vertailumaat ovat melko samankaltaisia moderneja länsimaisia yhteiskuntia. Selkein ero oli, että Hollannissa rikollisuus saavuttaa lakipisteensä joitakin vuosia vanhempana kuin Suomessa ja Tanskassa. Lisäksi Suomessa rikollisuus kasautuu pienelle ryhmälle vahvemmin kuin kahdessa muussa maassa. Esitykseni perustui lukuun, jonka olen kirjoittanut pian ilmestyvään kirjaan (Arjan Blokland ja Victor van der Geest, toim.: The International Handbook of Life-Course Criminology).

Kaiken kaikkiaan ASC:n kongressin taso järjestelyjen sujuvuuden ja tieteellisen annin näkökulmasta oli korkea. Tilaisuus kerää yhteen maailman aktiivisimmat kriminologit, ja sitä voidaan pitää koko tieteenalan ehdottomana huipputapahtumana. Vaikka yleisvaikutelmana oli, että mihinkään täysin uuteen ja mullistavaan en törmännyt, kertonee tämä siitä, että kriminologia tieteenalana on vakiintumassa; aikaisemmin esitettyä hypoteeseja voidaan nyt varmentaa ja tarkentaa uuden tutkimustiedon avulla. Lisäksi tietyt teemat, kuten rangaistuskeskeisen kriminaalipolitiikan arvostelu, ovat jonkinlaisia ikuisuusaiheita. Joka tapauksessa tätä vuotuista kongressia voidaan pitää niin tärkeänä tapahtumana, että Suomestakin toivoisi laajempaa osallistujajoukkoa. Ensi vuonna tapahtuma järjestetään Philadelphiassa.

Kirjoittaja on tutkijatohtori Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja päätoimittaja lehdessä Journal of Scandinavian Studies in Criminology and Crime Prevention.

 
Julkaistu 16.12.2016
Sivun alkuun |