Janne Kivivuori

Veli Verkko ja suomalainen kriminologia

Kriminologit ovat löytäneet Verkon historiallisena hahmona ja esikuvana, joka oman aikansa rajoituksissa ja puitteissa vei maamme kriminologian kansainväliselle tasolle ja kartalle.

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 60 vuotta professori Veli Verkon (1893–1955) kuolemasta. Verkko toimi vuodesta 1948 kuolemaansa asti Helsingin yliopiston ensimmäisenä sosiologian professorina. Hän perusti sosiaalitieteellisen kriminologian tradition maassamme. Hänen työhönsä viitataan edelleen sekä suomalaisessa tutkimuksessa että kansainvälisesti. Viime vuosina useat kansainvälisen henkirikos- ja väkivaltatutkimuksen ykkösnimet, kuten Martin Daly, Margo Wilson, Manuel Eisner ja Steven Pinker ovat viitanneet Verkon työhön ja suhteuttaneet omaa ajatteluaan Verkon tieteelliseen tuotantoon. Myös suomalaiset kriminologit ovat löytäneet Verkon uudestaan ja asettaneet hänet eurooppalaisen henkirikostutkimuksen teoreettisen perustan yhteyteen.

Verkon työssä neljä keskeistä saavutusta

Ensinnäkin Veli Verkko loi 1920-luvulta alkaen perustan maamme rikostilastolle ja kehitti 1930-luvulla kansainvälisen vertailevan henkirikostutkimuksen tietoperustaa. Erityisesti hänen kokoamansa, vuodesta 1754 alkava ruotsalais-suomalainen henkirikostilasto oli ja on puutteineenkin uraa uurtava.

Toiseksi Verkko muistetaan "Verkon laeista", jotka viittaavat henkirikollisuuden tilastollisiin lainalaisuuksiin maitten ja ajanjaksojen vertailussa. Verkko eli ja toimi aikana, jolloin suuri osa yhteiskuntatieteilijöistä pyrki nomoteettiseen tutkimukseen eli säännönmukaisuuksien havaitsemiseen. Hänen kiinnostuksensa "lakien" muotoiluun on nähtävä tässä aikansa kehyksessä. Ajanhenkeä hallitsi Wienin piirin looginen empirismi, jonka vaikutteita välitti Suomeen Verkon tunnettu aikalainen, Eino Kaila "invariansseineen".

Kolmanneksi Verkon metodologinen, jo 1920-luvulla alkanut ajattelu vaikutti kansainvälisen kriminologian kehitykseen mm. niin kutsutun Sellinin lain kautta. Kyse oli sen pohdinnasta, mikä tilastolähde olisi luotettavin rikollisuuden mittaamisessa; osa kriminologeista keksi kiertää rekisterit kyselyjen avulla, osa päätyi Verkon tavoin korostamaan henkirikostilaston erityisluonnetta.

Neljänneksi Verkon työtä luonnehtii monitieteisyys. Hän ponnisti empiirisen kriminologian ja sosiologian pohjalta, mutta oli laajasti kiinnostunut oman aikansa käyttäytymisgeneettisestä ja biososiaalisesta tutkimuksesta.

Kansainvälisen tiedeyhteisön jäsen kulki vastavirtaan

Verkko oli oman aikansa mittapuilla erittäin kansainvälinen tutkija. Hän etsi aktiivisesti ja onnistui solmimaan suhteita silloisen tiedekentän keskeisalueille, Saksaan ja Yhdysvaltoihin. Saksalaisista hän tunsi muun muassa Franz Exnerin, Hans von Hentigin ja Hermann Mannheimin. Amerikkalaisista Edwin Sutherland, Marshall Clinard ja Walter Reckless olivat hänelle tuttuja julkaisujen vaihdon tai tapaamisen kautta. Verkolle kaikkein lähin yhteistyökumppani oli kuitenkin Thorsten Sellin (1896–1994). Sellin on kriminologian klassikko ja niin kutsutun Philadelphian koulukunnan perustajia. Hänen yhteyttään Verkkoon helpotti yhteinen kieli ja kulttuuritausta: Sellin oli emigroitunut Pohjois-Amerikkaan Ruotsista 17-vuotiaana, ja puhui ruotsia äidinkielenään. Muotoillessaan 1930-luvun alussa nykyään Sellinin lakina tunnettua rikollisuuden mittaamisen yleisperiaatetta Sellin omaksui vaikutteita Verkon ruotsinkielisestä tuotannosta.

Verkon näkyvin tieteellinen toiminta kriminologian ja sosiologian kentällä ajoittuu neljännesvuosisadan mittaiseen ajanjaksoon noin vuodesta 1930 hänen kuolemaansa 1955. Kansainvälisessä tiedeyhteisössä tämä ajanjakso oli suuren paradigmanvaihdoksen aikaa. Aiemmin hallinneista, psykiatrisesti, psykologisesti ja biologisesti suuntautuneista ajattelumalleista oltiin siirtymässä sosiologian valtakauteen kriminologiassa. Verkko oli aina ensi sijassa sosiologinen kriminologi, mutta silti hänen ajattelunsa kehityksessä voidaan havaita tietynlainen vastavirtaan kulkemisen juonne. Kun muut yhteiskuntatieteilijät ottivat jo sotienvälisenä aikana ja erityisesti toisen maailmansodan jälkeen etäisyyttä biologisiin selitysmalleihin, Verkko tunsi lisääntyvää mielenkiintoa niitä kohtaan. Vuonna 1948 hän puhui virkaanastujaisesitelmässään "rotuteoriasta", jolla hän viittasi suomalaisen kantaväestön oletettuihin geneettisiin alttiuksiin eritoten alkoholin sietokyvyn ja aggressioalttiuden osalta. Verkko näki taustalla maantieteellisen eriytyneisyyden, minkä hän arvioi vaikuttaneen suomalaiseen geeniperimään pitkällä, evolutionaarisella aikavälillä. Hänen ajattelussaan biologisten tekijöiden rooli liittyi nimenomaan suomalaiseen kantaväestöön, ei etnisiin vähemmistöihin tai muihin kansallisuusryhmiin. Hänen kielenkäyttönsä kalskahtaa nykylukijan silmissä monin osin vanhentuneelta, mutta ajatuksen sisältö ei ole absurdi tai mahdoton.

Sosiaalitieteellinen rikollisuuskäsitys

Vaikka Verkko alkoi 1940-luvun lopulla korostaa biologisia tekijöitä, hän ei koskaan luopunut sosiaalitieteellisestä rikollisuuskäsityksestä. Hänen kriminologinen ajattelunsa taustalla voidaan nähdä vakauden ja muutoksen selittämisen välinen jännite, ja pyrkimys löytää teoreettinen selitys kummallekin. Erityisesti pitkä ruotsalais-suomalainen henkirikosaikasarja (1754–) tarjosi suorastaan dramaattisia empiirisiä virikkeitä teoreettisen tulkinnan sytykkeeksi. Ensinnäkin Verkko näki tuossa aikasarjassa Suomen henkirikollisuuden korkean tason verrattuna Ruotsiin: suhteellisessa erossa oli vakautta, joka kaipasi selitystä. Toisaalta Verkko havainnoi maassamme 1900-luvun alussa ilmenneen valtavan henkirikosnousun, joka liittyi valtiollisen järjestelmän legitimiteettikriisiin.

Verkko ei tietenkään selittänyt nopeita muutoksia ja rikosaaltoja biologisilla tekijöillä, vaan sosiaalisilla ja kulttuurisilla tekijöillä. Hän oli erittäin kiinnostunut myös sellaisista rikollisuusilmiön lainalaisuuksista, joita nykyään tutkitaan rutiinitoimintojen teorian tai sosiaalisen kontrolliteorian kautta. Esimerkiksi rikosten sijoittuminen ajallisiin sykleihin kuten vuoden, viikon ja vuorokauden aikoihin on esimerkki tästä; samoin alkoholin jakelun yhteys rikollisuuteen.

Verkko ei ollut kriminaalipoliittisesti orientoitunut kriminologi. Hänen melko harvat aihepiiriä sivuavat lausuntonsa näyttäisivät viittaavan väljästi jonkinlaisen rutiinitoiminto-, oppimis-, pelote- ja sosiaalisen kontrollin teorian pohjalta nousevaan ajatteluun. Alkoholin kieltolain kumoamista Verkko puolsi mm. siksi, että hän katsoi kieltolain kalvavan lain moraalia luovaa ja yleisestävää vaikutusta. Hyvin modernilla tavalla hän näki tarpeelliseksi rikoksentorjunnallisten kampanjoiden rikollisuusvaikutusten arvioinnin.

Edelleen esikuva kriminologeille

Verkon kuolema 1955 vaikutti olennaisella tavalla suomalaisen kriminologian kehitykseen. Sosiaalitieteellisen henkirikollisuustutkimuksen osalta hän jätti jälkeensä ammottavan tyhjiön, joka alkoi täyttyä vasta puoli vuosisataa myöhemmin.

Kun Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin piirissä käynnistettiin 2000-luvun alussa nykyistä Henkirikollisuuden seurantajärjestelmää, Verkon hahmo oli innostamassa uutta kriminologien sukupolvea. Voidaankin sanoa, että uudesti syntyneessä suomalaisessa sosiologisessa henkirikostutkimuksessa on seurattu paljossa Verkon esimerkkiä: on rakennettu isoja tutkimustietokantoja, tehty ajallisia ja kansainvälisiä vertailuja, etsitty säännönmukaisuuksia ja hakeuduttu aktiivisesti monitieteiseen yhteistyöhön, myös psykologien ja psykiatrien kanssa.

Ei ihme, että kriminologit ovat samalla löytäneet Verkon historiallisena hahmona ja esikuvana, joka oman aikansa rajoituksissa ja puitteissa vei maamme kriminologian kansainväliselle tasolle ja kartalle. Veli Verkko katsoi, että todellisuutta on katsottava kylmästi silmiin ilman että omat toiveet tai poliittiset näkökohdat vaikuttavat siihen, mitä osataan tai halutaan nähdä. Hän on tänä päivänä suomalaiselle kriminologialle kestävän inspiraation lähde.

Janne Kivivuori on tutkimusjohtaja Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa. Verkon asemasta osana eurooppalaista henkirikostutkimusta, ks. Kivivuori & Suonpää & Lehti (2014): Patterns and theories of European homicide research. European Journal of Criminology 11:5, 530–551. Verkon ajattelusta kriminologian kehityksen kontekstissa, ks. Kivivuori: Discovery of Hidden Crime (Oxford University Press, 2011).

 
Julkaistu 11.12.2015
Sivun alkuun |