Ilkka Levä

Poliisikulttuurinen muutos

Kirjoituksessa tarkastellaan suomalaista poliisikulttuuria 1930–1997 sen psykohistoriallisten solmukohtien kautta. Erityistä huomiota kiinnitetään suhtautumiseen poliisin voimankäyttöön.

Tarkastelin väitöstutkimuksessani 2008 suomalaista poliisikulttuuria 1930–1997 sen psykohistoriallisten solmukohtien kautta. Solmukohtia esitin olevan viisi: ensimmäisenä solmukohtana pidin ns. Rovaniemen murhapolttotapausta vuodelta 1930, toisena sota-aikaa, kolmantena poliisisurmaaja Hartikaisen käsittelyä 1958, neljäntenä ns. hyvinvointivaltiollisen ajan poliisikulttuuria 1970- ja 1980-luvuilla ja viimeisenä solmukohtana tarkastelin syksyn 1997 poliisisurmia Tehtaankadulla Helsingissä.

XXX

Rovaniemellä Lapualaismarssin aattona heinäkuussa 1930 paikallisia nuorisokommunisteja syytettiin murhapolton yrityksestä. Väitin tutkimuksessani, että kyse oli Lapuan liikkeen tekemästä provokatiivisesta lavastuksesta, eivätkä tapauksesta pidätetyt ja tuomitut nuorisokommunistit siten olisi olleet oikeat syylliset. Emeritusprofessori Mikko Uola väitti teoksessaan Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä vuodelta 2010, etteivät esittämäni asiat pitäneet paikkaansa ja että syylliset saivat ansaitun tuomion teostaan. Uola ei kuitenkaan ottanut huomioon Etsivän keskuspoliisin silloisen johtajan Esko Riekin kommenttia asiasta. Riekki oli merkinnyt erään pahoinpitelyistä puhuvan lehtileikkeen sivuun kommenttinsa kuulustelumetodeista seuraavasti:

"Kuulin jo elokuun alulla pohjoisessa että Kumpumäen (syylliseksi epäilty nuori) ’kuulustelu’ olisi ollut tämän tapainen (pahoinpitely) ja että K. sitten henkiheikkona maaten kehoitti muitakin tunnustamaan - E.K:lle oltiin vihaisia, kun sen miehet eivät näihin ’kuulusteluihin’ osallistuneet / me tiesimme asian ilmankin / Ei näissä valmistavissa kuulusteluissa liene ollut virallisesti poliiseitakaan."

Riekki siis tunnusti, että syylliseksi epäiltyä oli Lapuan liikkeen miesten toimesta pehmitetty ennen virallisia kuulusteluja väkivallalla. Samaan aikaan pidetty ns. Talonpoikaismarssi Helsinkiin on joidenkin tietojen mukaan ollut yritys kumota laillinen valta maassa. Sikäli esittämäni ajatus lapualaisesta provokaatiosta saattaisi pitää paikkansa. Tästä huolimatta fakta on, että jos tunnustukset kuulusteluissa on todella saatu pahoinpitelemällä, kuten todisteiden valossa näyttäisi, ei niillä olisi saanut olla juridista voimaa tuomion antamisessa.

Tapausta tutki uudelleen sodan jälkeen kaksi poliisia, Viljami Mäntyjärvi ja Sulo Vuolaskoski, jotka eivät olleet Valpo II:sen aikana vasemmistolaisia vaan toimivat myös Suojelupoliisissa myöhemmin. Heidän raporttinsa mukaan kaikkien asianomaisten henkilöiden motiivit olivat poliittisia:

"Tuskinpa kaikki asiaan osallistuneet poliisiviranomaisetkaan ovat olleet täysin vapaat poliittisista vaikutteista. Pääasiassa juuri poliittisista vaikutteista lienee johtunut jutun tutkimisen ja oikeudenkäynnin yhteydessä joukko tekoja, jotka eivät ole ainoastaan siveellisesti hylättäviä, vaan suorastaan rangaistaviakin, jopa eräissä tapauksissa melko ankarastikin."

Juttu pidettiin kuitenkin erillään poliittisista syytöksistä, eikä sitä annettu Etsivän keskuspoliisin tutkittavaksi vaan pidettiin paikallispoliisilla. Tapauksella oli ikävät seuraukset. Eräs tuomituista teki myöhemmin itsemurhan ja toinen teloitettiin sodan aikana pikaoikeudenkäynnin jälkeen rintamalla.

Lisäksi asiaa tutkineiden poliisien mukaan merkittävin pahoinpitelyt todistanut seikka oli EK:n Kemin alaosaston päällikön Harry Bromsin salainen kirje Riekille 7.12.1930, josta käy ilmi kuulusteluiden tosiasiallinen luonne. EK-Valpo I:n arkistot kertovat lisäksi siitä, että jos jossain syttyi tulipalo, jonka syttymissyy jäi epäselväksi, epäiltiin ensimmäiseksi kommunistien vehkeilyä ja salaliittoa, jota johdettiin Moskovasta.

XXX

Sodan jälkeisessä yhteiskunnallisessa murrostilanteessa perustettiin sisäministeriön toimesta tutkintaelin tutkimaan poliisin tekemiksi väitettyjä pahoinpitelyitä. Tämä johtajansa OTT Otto Brusiinin mukaan nimetty toimikunta tutki lukuisia tapauksia, mutta monesti tultiin siihen tulokseen, ettei näyttö riittänyt syytteiden nostamiseen. Toimikunta kuitenkin lähetti nuhteita muutamille poliisilaitoksille, koska piti väitöksiä todenperäisinä joissain tapauksissa. Eräs esimerkkitapaus oli sodanaikaisessa vastarintaryhmässä taistelleen Ahti Takatalon käsittely pidätettynä. Hänen kohtalonsa oli joutua kidutetuksi, jotta hän tunnustaisi syyllisyytensä sabotaaseihin. Vaikka kyse oli poikkeusajasta, keinot eivät olleet hyväksyttyjä juridisesti.

XXX

Kolmantena solmukohtana käsittelin poliisisurmaaja Hartikaisen kohtelua 1958. Eräässä lehtileikkeessä hän yrittää nostaa käsiä kasvojensa eteen, kun häntä tuodaan oikeuteen. Kuvatekstissä todetaan pahoinpitelyn jäljet, mutta niitä ei kyseenalaisteta millään tavoin. Kyse on siis ollut kulttuurisesti täysin hyväksytystä menettelystä. Väitöskirjaa varten tekemissäni haastatteluaineistossa (56 kappaletta) sama asia todetaan myös useaan otteeseen.

Eräs haastateltu kuvasi sodanjälkeistä kulttuurista tilannetta seuraavasti:

"Meidän virkakunta se vanhempi, niin kyllä tietää, kun mä sanon, että näitä rosvoja koulutettiin. Jos ne pikkosen nipotti, niin se oli kurkkuhoito. Eli otettiin pikkusen ja puristettiin lujemmasti. Että tällasta uskalsi tehdä ja sitä tehtiin noin 30 vuotta sitten. Sellasta ei oo kyllä enää ollu pitkiin aikoihin."

Tai kuten eräät muut haastatellut kertoivat:

"…ja kyllä tuo sota-ajan ikäluokka käytti kyllä enempi sitä voimaa kiinniottotilanteissa, että se oli sen sodan jälkeisen ajan henki. Sanosin, että kyllä tarpeettomasti käytti kyllä voimaa siihen tilanteeseen nähen. Meillä oli monen monta, jotka oli sodassa haavottuneet ja söivät särkylääkkeitä kipuihin, että ne hermot oli menneet. Sitten se purkaantu semmosena ylimääräisenä voimankäyttönä. ( - - ) Kyllä siinä jälkihoitoo oli ja se on kyllä pakko myöntää."

Samanlainen hahmotus vallisi myös toisessa haastattelussa:

"Se oli sodan jälkeinen poliisi vielä ja ne pojat, jotka oli sodan käyneet, niin niillä kuulu se silloseen pelin henkeen, että kaikki pysyy paikallaan ja järjestyksessä."

XXX

Hyvinvointivaltiolliseen poliisitoimeen taas liittyy keinovarantojen nyansoituminen ja esimerkiksi kuulustelutekniikoiden muutos. Poliisin työhön ryhtyi vaikuttamaan myös tietokoneistuminen. Poliisi teki työnsä ilman tietokoneita vielä 1970-luvulla. Oikeus- ja poliisihallinnon yhteinen tietojärjestelmien kehittämisyksikkö perustettiin 1974. Muutos alkoi kuitenkin vasta 1980-luvulla, kun ensin tietokoneistettiin keskitetty hälytys- ja viestitoiminta Helsingissä ja 1990-luvulla tietokoneet yleistyivät myös tutkijoilla.

Naisten poliisiksi tulo tapahtui pitkällä ajanjaksolla, eikä sekään sujunut täysin ilman vaikeuksia. Vuodesta 1967 heitä on koulutettu poliisikoulussa kuten miehiä, vaikka huoltopoliisissa eli ns. siveyspoliisissa heitä on ollut jo vuodesta 1907 alkaen. Ensimmäinen naispäällystökurssilainen oli 1984 kurssilla. Helsingin poliisilaitoksella asetettiin 1990 työryhmä laatimaan tasa-arvosuunnitelmaa, jolla edistettäisiin sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista ja parannettaisiin naisten asemaa työelämässä. Voimankäytön muutos liittyy naisten tuloon poliisiksi, sillä sen jälkeen keinovarantoa on ollut pakko nyansoida ja miettiä uusiksi. Muutosvastarinta oli miehisenä alana mielletyssä poliisissa kuitenkin naisten poliiseiksi tuloa kohtaan vahvaa.

Eräs haastateltu muistelee muutosta ajallisessa kokemisessa:

"Sillä järki leikkaa ja se ajattelee asioista ehkä rauhallisemmin, mut jos mennään käytännön tehtäviä tekemään kentälle, niin sen miehen tarmosta menee osa siihen sen naisen paimentamiseen. Sitä täytyy kattoa, ettei sille tapahdu mitään pahaa. Ei ne naiset hyväksy tätä ajatusta, mutta näin se on."

Kommentissa näkyy kategorisoiva ajatus, että nainen ei voi toimia poliisina fyysisten voimien vähyyden vuoksi. Tämä poistaa universaalina väitteenä mahdollisuuden ajallistaa kokemus. Ainoastaan mies voi voimakkuutensa vuoksi lainauksen mukaan toimia käytännössä keikalla. Vastaajan mukaan käytännön poliisityössä vaaditaan voimia automaattisesti enemmän kuin mitä naisilla voi olla. Eräs haastateltu kykenee hahmottamaan myös ajallisen muutoksen hänen muistellessaan, miten miehet jopa kieltäytyivät ottamasta naista partiokaveriksi.

"…vanhemmat poliisimiehet ei olis ottaneet partiokaverikseen, kun se oli erilainen mennä naisen kans johonki vaikeaan hälytykseen, kuin kaksi mieskonstaapelia."

Toinen haastateltu kuitenkin murskasi tällaisen poliisia koskevan universaalisen ja biologisen voimamyytin toteamalla ajallisen muutoksen:

"Tänä päivänä ne on päinvastoin aika pieniä ne poliisimiehet ja ne on nokkelia, ne on viisaita, ne on kielitaitoisia, ne on ATK:n osaajia ja sosiaaliset kyvyt on hyvät. Elikkä ei siinä sitä voimaa tarvii." Erään haastatellun mukaan sukupuoli vaikutti myös etenemismahdollisuuksiin aiemmin. "Että se näky siinä, että miehiä lykättiin eteenpäin, mutta ei naista."

XXX

Viidentenä solmukohtana käsittelin Tehtaankadun poliisisurmia 1997 syksyllä. Sen yhteydessä oli havaittavissa se, miten poliisi sai toimia yhteisöllisenä tunnesäiliönä. Ihmiset saivat tuoda yleisempiä yhteiskunnalliseen muutokseen liittyviä pelkoja hyväksytysti esille, jos ne liittyivät poliisitoimeen. Jotkut halusivat lehtiartikkeleiden mukaan mennä piiloon kirkon alttarille, jotta vapaana liikkuva surmaaja ei kävisi heihin käsiksi. Tapaukseen liittyvä kirjoittelu kuvastaa säilöfunktiota, joka poliisikulttuurilla on yhteiskunnassa. Saamme yhteiskunnassamme sellaisen poliisin, kuin haluamme ja toivomme. Joskus se on uhkaavampi ja joskus luotetumpi. Selvää kuitenkin on, että keinovarannot ovat nyansoituneet ja että hyvinvointivaltiollinen ajatus koko kansan poliisista kantaa edelleen yhteiskunnallisen muutoksen aikana mutta kysymykseksi jää: miten pitkään riisuttaessa nykyistä hyvinvointivaltiota.

Kirjoittaja on historian dosentti Helsingin yliopistossa. Kirjoitus perustuu hänen väitöskirjaansa Kansallisvaltion teräsmiehestä valtakunnan sovittelijaksi: Poliisikulttuurin historialliset solmukohdat 1930–1997. Helsinki 2008: Suomalaisen kirjallisuuden seura.

 
Julkaistu 11.12.2015
Sivun alkuun |