Vankien lapsille samat oikeudet

Rikosseuraamusasiakkaan läheistyön verkosto muistutti lasten oikeuksien päivänä (20.11.), että rikosseuraamuksista tuomittujen henkilöiden lasten oikeudet eivät Suomessa toteudu. Vuosittain jopa 10 000 lapsen ainakin toinen vanhempi on vankilassa. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus tavata ja pitää yhteyttä vanhempaansa, jonka kanssa hän ei asu – siis myös vankilassa olevaan. Yhä edelleen Suomessa saatetaan kuitenkin ajatella, että lapsen ei ole hyvä vierailla vanhempansa luona vankilassa, vaikka tämä olisi selkeästi lapsen etu.

Viranomaisten tietämättömyys rikosseuraamusasiakkaiden lasten tilanteesta ja tarpeista heikentää mahdollisuuksia saada oikeanlaista ja oikea-aikaista tukea. Verkosto kantaa huolta paitsi tuen saannista myös lasten konkreettisista mahdollisuuksista tavata riittävästi vankilassa olevaa vanhempaansa. -RK

 
Julkaistu 12.12.2014
Sivun alkuun |