Heini Kainulainen & Elsa Saarikkomäki

Väkivaltarikosten uhrit tyytyväisiä rikosprosessiin

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos selvitti kyselyllä uhrien tarpeita ja tyytyväisyyttä rikosprosessiin.

Rikoksen uhrin asema on Suomessa oikeudellisesti vahva. Meillä on kuitenkin hyvin vähän tutkittua tietoa siitä, pääsevätkö uhrit käytännössä oikeuksiinsa. Erityisen harvoissa tutkimuksissa tämä kysymys on esitetty rikosprosessiin osallistuneille rikosten uhreille. Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa tehdyssä kyselyssä selvitettiin, miten tyytyväisiä väkivaltarikosten uhrit olivat oman kokemuksensa perusteella oikeudellisiin toimijoihin. Kysymyksiä esitettiin rikosilmoituksen tekemisestä oikeudenkäyntiin asti.

Kyselylomake lähetettiin lievän pahoinpitelyn, pahoinpitelyn, törkeän pahoinpitelyn (RL 21:5–7) tai henkirikoksen yrityksen (RL 21:1–3) kohteiksi joutuneille henkilöille. Oikeusturvakyselyyn osallistui 711 henkilöä vastausprosentin ollessa 28. Vastanneista miehiä oli noin 60, naisia 40 prosenttia. Kyselyyn osallistuneet olivat 19–90-vuotiaita. Kyselyyn vastanneiden ansiosta saadaan arvokasta tietoa rikosten uhrien oikeuksien toteutumisesta. Vastaavanlaajuista tutkimusta ei ole aikaisemmin tehty Suomessa.

Poliisi sai kiitosta, mutta tiedonkulussa kehitettävää

Kyselyssä selvitettiin esitutkinnan laatua, tiedonkulkua, poliisin osoittamaa kiinnostusta uhria kohtaan sekä avun ja tuen saamista. Poliisi sai varsin paljon positiivista palautetta. Kyselyn perusteella poliisi vaikuttaa olevan hyvä kuuntelija, sillä suurin osa vastanneista oli sitä mieltä, että he saivat riittävästi aikaa kertoa heihin kohdistuneesta pahoinpitelystä. Poliisi onnistui samalla osoittamaan kiinnostusta uhria kohtaan. Pahoinpitelyrikosten uhrit olivat myös pitkälti tyytyväisiä esitutkinnan laatuun ja rikostutkinnan lopputulokseen siinä merkityksessä, että tapahtumat selvitettiin heidän mielestään totuudenmukaisesti. Suurin osa piti poliisin toimia rikoksen selvittämisessä riittävinä ja oli tyytyväisiä tutkinnan nopeuteen.

Myönteinen kuva poliisista vahvistui, kun kyselyyn vastanneet saivat eteensä listan erilaisia adjektiiveja. Suurin osa rikoksen uhreista piti poliisia oman kokemuksensa perusteella asiallisena, ammattitaitoisena ja aikaansaavana. Myös poliisin käytös sai kiitosta, sillä suurin osa luonnehti poliisia kohteliaaksi, avuliaaksi ja hienotunteiseksi. Poliisia pidettiin niin ikään tasapuolisena.

Tiedonkulkuun liittyvissä kysymyksissä rikosten uhrien mielipiteet jakautuivat tasaisemmin tyytyväisten ja tyytymättömien välillä. Poliisin tiedottamisessa vaikuttaisi selkeästi olevan parantamisen varaa. Kritiikkiä esitettiin siitä, miten heihin pidettiin yhteyttä esitutkinnan aikana, kerrottiin rikostutkinnan etenemisestä tai sen päättämisestä ja siitä, mitä tapahtuu esitutkinnan jälkeen. Poliisin toimintaa kritisoitiin myös vahingonkorvausoikeudellisissa kysymyksissä, sillä tyytymättömien määrä nousi suuremmaksi kuin tyytyväisten. Kaikkein huonoimman arvosanan poliisi sai siitä, miten se huolehti rikosten uhrien turvallisuudesta. Rikosten uhrit voivatkin tarvita kannustusta ja neuvontaa avun ja tuen hakemisessa. Erityisesti naiset olisivat arvostaneet tällaista palvelua.

Positiivista palautetta oikeudenkäynnistä

Väkivaltarikosta oli käsitelty käräjäoikeudessa yli puolella vastanneista. Heistä suurin osa oli tyytyväisiä käsittelyn eri vaiheisiin. Lähes kaikki kertoivat saaneensa kutsun käräjille riittävän ajoissa ja he ymmärsivät, mistä rikoksentekijää syytettiin. Suurin osa katsoi pystyneensä esittämään oman kertomuksensa tapahtumista oikeudenkäynnissä ja heidän mielestään käsittelyyn varattiin tarpeeksi aikaa. Suurin osa koki tulleensa kuulluiksi oikeudenkäynnin aikana ja tapahtumat selvitettiin totuudenmukaisesti. Kohtelua pidettiin tasapuolisena ja tuomarin katsottiin toimineen puolueettomasti. Myös tuomio annettiin uhrien mielestä kohtuullisessa ajassa ja sen perusteluja pidettiin ymmärrettävinä.

Kyselystä voidaan kuitenkin nostaa esille kohtia, joista esitettiin kritiikkiä. Useat rikosten uhreista olivat tyytymättömiä siihen, miten heidän turvallisuudestaan oli huolehdittu tai miten heidän yksityisyyttään oli suojattu. Varsin moni olisi myös kaivannut lisää neuvontaa oikeudenkäynnin eri vaiheissa ja tuomion perustelujen ymmärtämisessä.

Yli puolet rikoksen uhreista piti rikoksentekijälle tuomittua rangaistusta sopivana. Liian lievänä sitä piti noin joka neljännes vastanneista. Noin joka kymmenes uhreista piti tuomiota muulla tavalla vääränä heidän protestoidessa paitsi syytteen hylkäämistä, myös tuomittuja vahingonkorvauksia vastaan. Syytteen hylkääminen näytti selvästi lisäävän kielteistä kokemusta oikeudenkäynnistä.


Vahingonkorvausjärjestelmä monimutkainen

Hyvin suuri osa väkivaltarikosten uhreista kertoi kärsineensä rahallisista menetyksistä rikoksen takia. Kysymys oli monenlaisista kuluista, kuten hoitomaksuista, matkakuluista, lääkäripalkkioista ja lääkekuluista. Valtaosa halusi rikoksentekijän maksavan heille korvausta aiheuttamistaan vahingoista, minkä takia rikoksentekijä oli tavallisesti tuomittu käräjäoikeudessa maksamaan korvausta heille.

Kyselyssä tiedusteltiin, miten tyytyväisiä uhrit olivat vahingonkorvausvaatimusten käsittelemiseen rikosprosessissa. Reilu neljäkymmentä prosenttia vastanneista oli tyytyväisiä saamaansa tietoon siitä, minkälaisista vahingoista on oikeus vaatia korvausta sekä siitä, miten korvausta haetaan. Vastaavasti lähes nelisenkymmentä prosenttia ilmaisi tyytymättömyyttään näissä kysymyksissä. Kun taas rikoksen uhreilta tiedusteltiin tyytyväisyyttä heille määrätyn vahingonkorvauksen euromäärään tai maksamisen nopeuteen, tyytymättömiä oli selvästi enemmän kuin tyytyväisiä. Lähes puolet piti vahingonkorvauksia liian matalina. Yli puolet oli puolestaan tyytymättömiä korvausten maksamisen nopeuteen.

Oikeusturvakyselystä kävi ilmi, että monet rikoksen uhrit kokivat vahingonkorvausjärjestelmän hyvin monimutkaiseksi. He eivät saaneet rikosprosessin aikana riittävästi tietoa, jotta he olisivat osanneet esittää vaatimuksensa rikoksentekijälle. Rikosten uhreja myös mietitytti, että mikä olisi sopiva hetki korvausten esittämiseen. Useissa avovastauksissa tuotiin esille, että uhrin näkökulmasta vahingonkorvausvaatimusten esittämisessä oli pitänyt kiirehtiä liiaksi. Esitutkinnan aikana ei aina ollut helppo muotoilla vaatimuksia, koska rikoksen uhrille ei välttämättä ollut edes itselleen käynyt selväksi, mitä kaikkia rahallisia menetyksiä pahoinpiteleminen tulee hänelle aiheuttamaan.

Kyselyn perusteella vaikutti siltä, että rikosten uhreilla ei tuntunut olevan epärealistisia odotuksia vahingonkorvausten suuruudesta. Yli puolet kertoi kuitenkin jääneensä joko kokonaan ilman korvausta tai se oli maksettu heille pienempänä summana kuin mitä käräjäoikeudessa oli tuomittu. Tämä tuntui harmittavan erityisesti silloin, jos he eivät onnistuneet saamaan korvauksia edes niistä rahallisista kuluista, jotka he olivat joutuneet rikoksen takia maksamaan omista varoistaan. Korvausten saamatta jättämiselle löytyy useita syitä. Kyselystä kävi kuitenkin ilmi, että osa rikosten uhreista oletti viranomaisten huolehtivan asiasta, eivätkä he tienneet, että heidän olisi itse pitänyt olla aktiivisia korvausten perimisessä rikoksentekijältä.

Rikosprosessi koettiin usein hitaaksi

Kyselyyn vastanneilla rikosprosessi oli päättynyt eri vaiheissa. Kaikki eivät päässeet esitutkintaa pidemmälle esimerkiksi siitä syystä, että rikoksentekijän henkilöllisyys jäi selvittämättä. Yli puolella oli kuitenkin kokemusta oikeudenkäynnistä ja joidenkin kohdalla rikosta oli käsitelty muutoksenhaun takia vielä hovioikeudessa. Kyselyyn vastanneilla rikosprosessi oli kokonaisuudessaan kestänyt keskimäärin kuusi kuukautta. Korkeintaan vuosi oli mennyt lähes 80 prosentilla vastanneista. Kyselyssä tiedusteltiin uhrien mielipidettä rikosprosessin kokonaiskestosta. Puolet piti rikosprosessia hitaana, noin joka kolmas sopivana ja alle joka kymmenes nopeana. Pienellä osalla vastanneista rikosprosessi oli vielä kesken.

Tyytyväisyys eri uhriryhmissä

Oikeusturvakyselyssä rikosten uhreille esitettiin kysymyksiä tyytyväisyydestä poliisiin ja oikeudenkäyntiin. Vaikkakin uhrit olivat pääosin tyytyväisiä, tutkimuksessa selvitettiin, löytyykö eri uhriryhmien välillä eroja. Tyytyväisyyttä tarkasteltiin yhdistämällä kysymyksiä muun muassa tiedonsaamisesta, turvallisuudesta, rikostutkinnan laadusta ja kohtelusta. Kaiken kaikkiaan vaikutti siltä, että uhriryhmien välillä ei näyttänyt olevan kovin suuria eroja tyytyväisyydessä poliisiin tai oikeudenkäyntiin. Miesten ja naisten välillä ei ollut eroa, eikä myöskään eri rikosnimikkeellä ollut vaikutusta tyytyväisyyteen.

Eroja löytyi sen sijaan eri ikäryhmissä ja sen suhteen, miten uhrit arvioivat rikosprosessin kestoa. Vanhimmat rikoksen uhrit näyttivät olevan muita ikäryhmiä kriittisempiä poliisin toimintaan. Rikosprosessin kokonaiskeston hitaaksi arvioineet uhrit olivat tyytymättömämpiä poliisiin kuin ne, jotka arvioivat prosessin keston sopivaksi tai nopeaksi. Viitteitä oli myös siitä, että syytteen hylkääminen käräjäoikeudessa lisäsi tyytymättömyyttä poliisiin.

Tyytyväisyydessä käräjäoikeuden toimintaan ei ilmennyt suuria eroja eri ryhmittäin tarkasteltuna, sillä kaikki uhriryhmät olivat pääosin tyytyväisiä. Poikkeuksena esiin nousivat ne uhrit, joiden kohdalla syyte hylättiin, sillä he olivat kaikista kriittisimpiä oikeudenkäyntiä kohtaan.


Hyvä kohtelu lisää halukkuutta ilmoittaa uusi rikos poliisille

Kyselyssä selvitettiin, ottaisivatko uhrit yhteyttä poliisin, mikäli he joutuisivat uudelleen pahoinpitelyn kohteeksi. Rikoksen uhreista huomattavan suuri osa (80 %) ilmoitti toimivansa näin. Vastausten voidaan tulkita heijastelevan rikosten uhrien osoittamaa luottamusta rikosoikeudellista järjestelmää kohtaan. Vain 20 prosenttia kyselyyn vastanneista ei ilmoittaisi uutta rikosta poliisille tai he eivät osanneet sanoa kantaansa.

Kyselyn mukaan tyytyväisyys poliisin toimintaan lisäsi lähtökohtaisesti halukkuutta kääntyä uudelleen sen puoleen. Näin ei kuitenkaan vaikuttanut olevan ikäryhmittäin tarkasteltuna. Jossain määrin erikoista on, että rikosprosessiin muuten tyytyväisyyttään ilmaisseet nuoret uhrit olivat samalla kuitenkin kaikkein haluttomampia tekemään uuden rikosilmoituksen. Naiset olivat puolestaan miehiä hieman valmiimpia turvautumaan uudelleen poliisiin. Eri rikosnimikkeiden välillä ei ilmennyt eroa, kun taas rikosprosessia hitaana tai nopeana pitäneistä uhreista hieman pienempi osa arvioi ilmoittavansa uudesta rikoksesta poliisille kuin niistä, jotka pitivät rikosprosessin kestoa sopivana.

Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että vaikka uhrien välillä löytyi joitain eroja halukkuudessa ilmoittaa uudesta pahoinpitelystä poliisille, erot eivät olleet suuria. Poliisin toimintaan tyytyväisimmistä uhreista lähes kaikki (noin 90 %) arvioivat ilmoittavansa uudesta rikoksesta poliisille, kun taas vähemmän tyytyväisistä näin toimisi noin 70 prosenttia. Kaikkein tyytymättömämmäksi ryhmäksi näytti erottuvan syytteen hylkäämisestä kärsineet rikosten uhrit. Heistä vain puolet ilmoittaisi uudesta pahoinpitelystä uudelleen poliisille.

Puutteellinen tiedonsaanti estää uhrien oikeuksien toteutumista

Rikoksen uhrin näkökulmasta on tärkeää, että hänellä on rikosprosessin aikana mahdollisuus tulla kuulluksi, vaikuttaa sen kulkuun, saada tietoa ja olla osallisena prosessin eri vaiheissa. Näillä seikoilla on hyvin suuri merkitys sille, pääseekö uhri oikeuksiinsa sekä miten oikeudenmukaiseksi hän kokee rikosprosessin. Oikeusturvakyselystä käy ilmi, että hyvällä kohtelulla on todellakin merkitystä rikosten uhreille, sillä se lisäsi paitsi tyytyväisyyttä oikeudellisiin toimijoihin, myös uhrien halukkuutta turvautua jatkossakin rikosoikeudelliseen järjestelmään.

Kyselyn perusteella voidaan kuitenkin nostaa esille kehitystarpeita rikosprosessista. Rikosten uhrit kertoivat tarvitsevansa enemmän tietoa rikosprosessin eri vaiheissa. Tiedottamiseen liittyvissä kysymyksissä onkin selkeästi parantamisen varaa. Erityisesti väkivaltarikosten kohdalla pitäisi kiinnittää huomiota siihen, että rikoksen aiheuttama järkytys voi heikentää uhrin toimimiskykyä. Tästä syystä tiedon jakamisen tapojen pitäisi olla monipuolisia. Tiedon saaminen kirjallisessa muodossa on kannatettavaa, mutta sen rinnalla olisi tärkeä lisätä henkilökohtaista kanssakäymistä rikoksen uhrin kanssa. Suullisessa kanssakäymisessä on myös helpompi yrittää varmistaa, että rikoksen uhri on pystynyt vastaanottamaan ja ymmärtämään saamansa tiedon.

Kainulainen on tutkija, OTT ja kriminologian dosentti oikeustieteellinen tiedekunnassa Turun yliopistossa. Saarikkomäki on tutkija Alkoholitutkimussäätiöllä/ Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa.

Kainulainen, Heini & Saarikkomäki, Elsa: Rikosprosessi väkivaltarikosten uhrien näkökulmasta. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 126.

 
Julkaistu 12.12.2014
Sivun alkuun |