Tero Muurman & Klaus Kaartinen

Nuoret rikoksentekijät esitutkinnassa

Nuorten, alle 18-vuotiaiden osuus rikoksentekijöistä Suomessa on suhteellisen pieni. Heihin kohdistuvassa esitutkinnassa on tiettyjä ominaispiirteitä, joiden huomioiminen voi olla ratkaisevaa uusien rikosten estämiseksi tai jo muodostuneen rikoskierteen katkaisemiseksi. Seuraavassa on huomioita nuoriin kohdistuvasta esitutkinnasta sekä esimerkkejä uudenlaisista haasteista poliisin työstä nuorten kanssa.

Rikosoikeudellinen vastuu alkaa Suomessa 15. ikävuodesta. Alle 15-vuotiaankin tekemät teot tutkitaan asian selvittämiseksi, mutta rikosoikeudellista vastuuta ei tekijään kohdisteta. Vahingonkorvausten osalta vastuu on kuitenkin olemassa. Poliisin kannalta oman erityisryhmän esitutkinnassa muodostavat 15–18-vuotiaat nuoret rikoksentekijät. Rikosnimikkeissä ei ole eroa täysi-ikäisiin verrattuna, mutta esitutkinnassa painottuu erityisesti käytettyjen esitutkintatoimenpiteiden kohtuullisuusharkinta. Rangaistusten täytäntöönpanossa huomioidaan nuoret aina 21 ikävuoteen omana ryhmänään, mutta esitutkinnassa 18–21-vuotiaita käsitellään kuin keitä tahansa täysi-ikäisiä.

Esitutkinnan kohtuullisuusharkinta kulminoituu erityisesti pakkokeinojen käyttöön. Pakkokeinot ovat nuoren kohdalta sinänsä samat, mutta suhteellisuusperiaatetta noudattaen esimerkiksi henkilöön kohdistuvien pakkokeinojen kuten pidättämisen ja vangitsemisvaatimusten suhteen ollaan huomattavasti tarkemman pohdinnan edessä kuin aikuisen epäillyn kohdalla.

Myös nuoren rikoksesta epäillyn kuulustelu poikkeaa aikuisen tilanteesta. Kuulusteluun saavat osallistua nuoren molemmat vanhemmat. Lisäksi paikalla on hyvin usein sosiaalityöntekijä sekä pääsääntöisesti myös avustaja. Tupa voikin olla täynnä väkeä, mikä tietysti varmistaa kaikkien osapuolien oikeudet, mutta joissain tilanteissa saattaa luoda nuorelle epäillylle epämiellyttävän ilmapiirin selvittää asioita.

Viranomaiset yhteistyössä

Poliisi tekee käytännössä aina sosiaaliviranomaisille lastensuojeluilmoituksen kirjatessaan alaikäisen rikoksesta epäillyksi. Yhteistyö poliisin ja sosiaaliviranomaisten välillä vaihtelee Suomessa alueellisesti, mutta parhaimmillaan se on hyvin tiivistä. Optimitilanteessa viranomaiset toimivat samassa rakennuksessa, jolloin päivittäinen kanssakäyminen ja palaverit mahdollistavat kiireessä saumattoman yhteistyön.

Keskeisiä huolenaiheita nuoren rikoksentekijän kohdalla on rikollisen toiminnan katkaiseminen, ja tässä kohtaa on tärkeää, että kaikki asiaan liittyvät tahot ovat samalla puolella. Poliisi ja sosiaaliviranomaiset ovatkin yhteisessä rintamassa ehkäistäessä nuoren ajautumista rikoskierteeseen, mutta kokemusten mukaan vanhempien asennoitumisella tilanteeseen voi olla ratkaiseva vaikutus. Yhdessä vanhempien ja viranomaisten on helpompi saada nuori ymmärtämään teot ja niiden moitittavuus, mutta jos vanhemmat asettuvat puolustamaan lastaan ja asettumaan viranomaisia vastaan, voi nuori saada väärän signaalin, jolloin viranomaisten toimenpiteillä ei ole toivottua vaikutusta.

Perinteisessä maailmassa myös matkustuskiellon kaltaisilla rajoituksilla on voitu puuttua rikoskierteen jatkumiseen, varsinkin jos sitä on voitu valvoa näkyvästi. Uudenlaiseen netissä tapahtuvaan rikollisuuteen se ei luonnollisestikaan tehoa – teot nimenomaan tehdään usein kotoa käsin. Kärjistäen voisi sanoa, että netissä rikoksen polulle eksyneen nuoren kannalta eduksi olisikin joissain tapauksissa "ulkonaliikkumispakko".

Sovittelun merkitystä ei nuorten kohdalla voi liioitella. Sovittelun kautta nuori joutuu kohtaamaan rikoksen uhrin ja sovinnon edellytyksenä on vähintään anteeksipyyntö uhrilta. Ajallisesti lähellä tekoa toteutetusta sovittelusta on runsaasti hyviä kokemuksia ja sen käyttöä on syytä suosia entistä enemmän. Valitettavan usein sovittelua ei mielletä etenkään uhrin puolelta seuraamukseksi. Koska sovittelu edellyttää osapuolten suostumusta, uhrien kielteinen suhtautuminen sovitteluun on luonnollisesti rajoittanut menettelyn käyttöä.

Tyypilliset nuorten tekemät rikokset

Nuorten yleisimmät rikosnimikkeet esitutkinnassa ovat omaisuusrikokset, erityisesti näpistykset sekä vahingonteot. Näihin poliisi törmää päivittäin esitutkinnassa. Hiukan harvinaisempia, mutta seurauksiltaan vakavampia ovat väkivallanteot ja erilaiset päihteisiin liittyvät rikokset, esimerkiksi huumausainerikokset.

Oman lukunsa muodostavat kunnianloukkaukset sekä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiset. Näitä rikoksia ollut aiemminkin, mutta nettimaailma on tuonut näille rikoksille täysin uudet ulottuvuudet. Siinä missä perinteinen koulukiusaaminen on tapahtunut pääosin kasvotusten, tai kiinnittämällä paperin koulun seinälle, on nykyinen trendi julkaista loukkaavaa aineistoa sosiaalisessa mediassa ja nuorten keskustelupalstoilla. Julkaisun näkee koko maailma, eikä materiaalin pois ottaminen internetistä välttämättä onnistu koskaan.

Kyse ei siis periaatteessa ole uudesta ilmiöstä, mutta internetin myötä seuraukset ovat täysin eri mittaluokkaa. Myös poliisille ilmoitettujen rikosten määrät ovat kasvussa. Tähän vaikuttaa varmasti todellisten rikosten kasvu, mutta myös ilmoituskynnyksen aleneminen. Osin syynä voi olla myös se, että konkreettiset haitat on reaalimaailmassa tapahtuneen kiusaamisen kohdalla ollut ehkä helpompi sietää, koska seuraukset ovat rajoittuneet suhteellisen suppealle elämän alueelle, toisin kuin internetissä tapahtuneissa teoissa.

Uudet rikosilmiöt nettimaailmassa

Vakavampien netin avulla toteutettavien rikosten tekijäjoukko on pieni, mutta tekojen seuraukset voivat olla mittavat. Seuraukset eivät rajoitu kotimaahan vaan toiminta voi ulottua kirjaimellisesti minne vain. Esimerkiksi erilaisia haittaohjelmia hyväksi käyttämällä voidaan ottaa toisen henkilön kone haltuun, anastaa tietoja, seurata uhria web-kameran välityksellä ja niin edelleen. Joissain tapauksissa tällaisia ohjelmistoja on käytetty myös suoraan taloudellisen hyödyn tavoittelemiseen. Kenties tunnetuin esimerkki tällaisista ohjelmista on BlackShades-haittaohjelma, jonka käyttäjiin kohdistettiin maailmanlaajuinen poliisioperaatio viime keväänä. Operaatio toteutettiin myös Suomessa.

Yksi esimerkki huolestuttavista ulkomailla yleistyneistä ilmiöistä on niin kutsuttu swattaus. Sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilö tekee aiheettoman ilmoituksen vaaratilanteesta hätäkeskukseen tarkoituksenaan saada uhri poliisioperaation kohteeksi. Teon valmistelussa käytetään usein hyväksi erilaisia internetin julkisia lähteitä sekä murretuista tiedostoista saatuja tietoja, joilla paitsi selvitetään uhrin osoitetiedot ilmoitusta varten, lisätään aiheettoman ilmoituksen uskottavuutta. Teoissa hyödynnetään usein ilmoituksen tekijän tunnistamista vaikeuttavia ohjelmistoja tai muita menetelmiä.

Swattaukseen liittyy todellinen riski vakavista henkilövahingoista, viranomaisten reagoidessa tilanteeseen perättömän ilmoituksen tehneen henkilön antamien, usein hyvin vaarallisen, tilanteen alkutietojen mukaisesti. Toimenpiteen kohteelle tilanne on yllätyksellinen ja hän voi reagoida sen mukaisesti, jolloin seuraukset voivat pahimmillaan olla jopa kohtalokkaat.

Kotimaassa tekoja ei vielä ole tullut poliisin tietoon. On kuitenkin merkkejä siitä että ilmiö saattaa rantautua Suomeen lähivuosina. Suomessa tällaiseen tekoon sovellettava rikosnimike on varsin vaatimaton, perätön vaarailmoitus, jonka rangaistusmaksimi on yksi vuosi vankeutta. Tosielämässä tapaukset ovat saaneet todella massiivisia mittasuhteita, ja aiheuttaneet konkreettista hengenvaaraa esimerkiksi poliisin erikoisjoukkojen iskiessä harhautettuna kohteeseen, jolle tilanne on luonnollisesti tullut täytenä yllätyksenä.

Tämänkaltaisten ilmiöiden kohdalla rikollisen toiminnan jatkamisen estäminen on vaikeaa, jos tekijä ei itse havahdu ja lopeta toimintaansa. Tekijä ei kuitenkaan usein miellä tekonsa vakavuutta tai suhtautuu siihen jopa välinpitämättömästi, jolloin käytännössä vasta vangitseminen pysäyttää rikollisen toiminnan. Kynnys alaikäisen epäillyn vangitsemiselle on kuitenkin korkealla. Etenkin kun edellä kuvatut teot ovat niiden haitallisuuteen ja potentiaaliseen vaarallisuutensa nähden varsin lieviä, kun katsotaan rikosten rangaistusasteikkoja. Jonkinasteinen toimintavapauden rajoittamisen mahdollistava lainsäädäntökään ei välttämättä ehkäisisi ennalta kaikkia tekoja, mutta lisäisi osaltaan poliisin ja tuomioistuimen keinovalikoimaa uudentyyppiseen rikollisuuteen liittyvän rikoskierteen katkaisemiseksi.

Muurman on rikoskomisario ja Kaartinen tietopalvelupäällikkö Keskusrikospoliisissa.

 
Julkaistu 12.12.2014
Sivun alkuun |