Monica Fagerlund & Marja Peltola

Lasten ja nuorten väkivaltakokemuksissa laskeva trendi

Suomessa asuvien lasten ja nuorten väkivaltakokemuksista on saatavilla kattavasti tietoa nyt jo kolmelta kyselykerralta vuosilta 1988, 2008 ja 2013. Viimeisin lapsiuhritutkimus toteutettiin 2013–2014 Poliisiammattikorkeakoulun ja Nuorisotutkimusseuran yhteistyönä. Tutkimuksen perusteella väkivallan yleisyydessä on tapahtunut myönteistä kehitystä.

Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Lasten ja nuorten kohtaama väkivalta nousee aika ajoin otsikoihin ja herättää laajaa yhteiskunnallista huolta. Lasten ja nuorten väkivaltakokemusten määrällisestä kehityksestä on kuitenkin aiemmin ollut olemassa vertailukelpoista tietoa vain niukasti. Tänä vuonna ilmestynyt raportti Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset 2013 tarjoaa laajemman kontekstin keskustelulle lasten ja nuorten kohtaamasta väkivallasta: se kokoaa yhteen vuonna 2013 kerätyn lapsiuhritutkimuksen keskeiset tulokset verraten niitä vastaavaan aineistoon vuodelta 2008 ja soveltuvin osin vuonna 1988 kerättyyn aineistoon nuorten perheessä kohtaamasta väkivallasta sekä seksuaalisesta kanssakäymisestä aikuisten kanssa.

Tuoreimman lapsiuhritutkimuksen kyselyyn vastasi 11 364 kuudes- ja yhdeksäsluokkalaista Manner-Suomesta sekä Ahvenanmaalta. Väkivallan kokemuksia on lapsiuhritutkimuksessa kartoitettu laajasti eri toimintaympäristöt ja tekijät huomioiden. Väkivaltaa on tarkasteltu asiakokonaisuuksina, jotka käsittävät väkivallan yleisesti rikollisina tekoina, ikätovereiden välillä, perheessä koettuna ja nähtynä väkivaltana, seksuaalisena hyväksikäyttönä sekä harrastuksissa ja sähköisten viestimien kautta tapahtuvana väkivaltana. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin erikseen väkivallasta kertomista.

Väkivaltakokemukset vähentyneet monella osa-alueella

Väkivalta koskettaa lähes kaikkia lasten ja nuorten elämänalueita, ja he myös näyttävät joutuvan väkivallan uhreiksi aikuisia useammin. Vaikka lapsiin ja nuoriin kohdistuva väkivalta on siis yhä valitettavan yleinen ilmiö Suomessa, selkein yksittäinen kehitystrendi väkivaltakokemuksissa on myönteinen: väkivaltakokemusten määrä on suhteellisen johdonmukaisesti laskenut vuosien 1988, 2008 ja 2013 välisenä aikana. Tältä osin tulos vastaa myös kansainvälisessä kriminologisessa tutkimuksessa esitettyjä arvioita lasten ja nuorten kohtaaman väkivallan määrän kehityksestä. Muutos on näkyvissä lähes kaikilla osa-alueilla, joista vertailukelpoista tietoa on saatavilla: lapset ja nuoret ovat joutuneet aiempaan verrattuna harvemmin rikoksen uhreiksi, he raportoivat kohtaavansa vähemmän väkivaltaa ikätovereiden välillä ja vanhempiensa taholta sekä näkevänsä harvemmin väkivaltaa kotonaan. Yleisestä kehityssuunnasta poiketen kokemukset ryöstöistä pysyivät määrältään suunnilleen ennallaan ja varkaudet jopa lisääntyivät. Seksuaalikokemukset aikuisten kanssa ovat vähentyneet, ja huolimatta internetin yhä tiiviimmästä kytkeytymisestä lasten ja nuorten arkeen, myös internetissä tapahtuva ehdottelu, häirintä ja kiusaaminen ovat niin ikään viime vuosina pikemminkin vähentyneet kuin lisääntyneet. Vaikka esimerkiksi ikätoverien välinen väkivalta on edelleen melko yleistä, väkivaltakokemusten lasku näkyy kaikkien väkivallan muotojen kohdalla ja erityisen suuri pudotus on tapahtunut henkisen väkivallan kokemisessa.

Samaan aikaan monet lasten ja nuorten väkivaltakokemuksia muokkaavat rakenteelliset taustatekijät ovat säilyttäneet merkityksensä. Väkivaltakokemukset ovat yläasteikäisillä vastaajilla yleisempiä kuin alakouluikäisten joukossa. Pojat kohtaavat enemmän tuntemattoman tekemää väkivaltaa julkisilla paikoilla, tytöt puolestaan raportoivat yleisemmin väkivaltaa vanhempiensa taholta. Ulkomaalaistaustaisten lasten ja nuorten riski kohdata väkivaltaa näyttää olevan hieman korkeampi kantaväestön lapsiin ja nuoriin verrattuna useimmilla tarkastelluilla osa-alueilla, erityisen selvästi harrastustoiminnassa. Näiltä osin tuoreimmassa lapsiuhritutkimuksessa toistuvat jo aiemmin esitetyt havainnot.

Kuvio 1. Viimeisten 12 kuukauden aikana ikätovereiden tekemää väkivaltaa ja kiusaamista kokeneiden osuudet (%) luokka-asteen ja sukupuolen mukaan vuosina 2008 ja 2013.

Kotona tapahtuva väkivalta

Jo vuoden 2008 lapsiuhritutkimuksessa todettiin vanhempien lapsiinsa kohdistaman väkivallan vähentyneen huomattavasti vuoteen 1988 verrattuna. Myönteinen kehitys on jatkunut 2010-luvulle tultaessa. Vaikka kotona tapahtuneiden väkivaltakokemusten määrä on vähentynyt kaikissa väkivallan tyypeissä, erityisen selkeä pudotus on tapahtunut lievässä fyysisessä väkivallassa, ns. kuritusväkivallassa: esimerkiksi tukistamista oli vuoden 2013 aineistossa kokenut elämänsä aikana 16 % yhdeksäsluokkalaisista ja 9 % kuudesluokkalaisista, kun vuonna 2008 vastaavat osuudet olivat 34 % ja 24 %. Myös läimäyttämiset ja piiskaaminen vähenivät molemmilla ikäryhmillä noin puoleen kuuden vuoden takaisesta. Vakava väkivalta, kuten nyrkillä tai esineellä lyöminen, potkiminen, aseella uhkaaminen tai aseen käyttäminen, oli harvinaista kaikilla kolmella kyselykerralla.

Vanhempien lapsiinsa kohdistaman väkivallan vähentämiseksi on tehty runsaasti vaikuttamistyötä, joka näyttää siis kantavan hedelmää myös lasten ja nuorten kokemusten tasolla. Johdonmukaisesti väkivallan väheneminen kotona näkyy myös niiden lasten ja nuorten määrissä, jotka ovat raportoineet nähneensä perheenjäseneen kohdistunutta väkivaltaa kotonaan. Vaikka myös vanhempien keskinäistä parisuhdeväkivaltaa nähneiden lasten ja nuorten osuudet ovat laskeneet, erityisen selkeästi väheni sisarukseen kohdistuvia väkivallantekoja nähneiden osuus, mikä yhä vahvistaa tulkintaa kuritusväkivaltaa kohtaan tiukentuneiden asenteiden siirtymisestä käytäntöihin.

Kuvio 2. Yhdeksäsluokkalaisten kokemukset äidin ja/tai isän käyttämästä väkivallasta ennen 14 vuoden ikää vuosina 1988, 2008 ja 2013, %.

Seksuaalikokemukset aikuisten kanssa ja seksuaalinen väkivalta

Lapsiuhritutkimuksessa on tarkasteltu myös lasten ja nuorten seksuaalikokemuksia sekä ikätoverien että aikuisten kanssa. Näistä tarkastelun pääpaino on ollut lapsen seksuaalisen hyväksikäytön kannalta riskialttiimmissa eli aikuisten kanssa koetuissa seksuaalikokemuksissa. Aiempien tutkimusten tapaan tytöt raportoivat poikia selvästi yleisemmin seksuaalisen väkivallan ja häirinnän kokemuksia niin aikuisten kuin ikätovereidenkin taholta, ja lisäksi erilaiset tuntemattomien henkilöiden internetissä tekemät seksuaaliset ehdotukset ja pyynnöt olivat edelleen tytöille yleisimpiä tutkimuksen molemmissa ikäryhmissä.

Poliisin tilastoissa viime vuosina ilmennyt kasvu lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ilmoitusmäärissä ei näy vastaavien kokemusten yleistymisenä lapsiuhritutkimuksessa. Onkin mahdollista, että tämänkaltaiset rikokset tulevat aiempaa yleisemmin poliisin tietoon, vaikka niiden määrä ei olisi lisääntynyt. Esimerkiksi lakimuutoksilla viranomaisten ilmoitusvelvollisuudesta alaikäisiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa sekä rikoslain lisäyksellä lapsen houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin on saattanut olla rikosilmoituksia lisäävä vaikutus. Aiheen oltua aika-ajoin näyttävästikin esillä tiedotusvälineissä voitaneen olettaa, että jossain määrin myös yleisellä tietoisuuden lisääntymisellä ja sen myötä kasvaneella kiinnijäämisriskillä on ollut myönteinen, piilorikollisuutta vähentävä vaikutus.

Taulukko 1. Aikuisten kanssa koettujen seksuaalikokemusten esiintyvyys 6.- ja 9.-luokkalaisilla.

6.-luokkalaiset 9.-luokkalaiset
2008201319882008 2013
Tytöt 2 1 17 117
Pojat 2 <1 6 22
Yhteensä 2 (N=7273) 2 (N=5849) 12 (N=6793) 7 (N=5524) 4 (N=4822)

Kaikki lasten ja nuorten väkivaltakokemukset eivät tapahdu selkeästi yksityisissä tai julkisissa tiloissa, joihin suurin osa niitä koskevaa tutkimusta on keskittynyt. Vuoden 2013 lapsiuhritutkimuksessa nostettiin esiin uutena kokonaisuutena ohjatun harrastustoiminnan piirissä tapahtuva väkivalta, jota voidaan pitää yhtenä lasten ja nuorten väkivaltakokemusten tutkimuksen katvealueista. Vaikka vertailevaa tietoa väkivaltakokemusten määrästä harrastuksissa ei siis ole saatavissa, on tärkeää tuoda esiin, ettei edes usein lapsille ja nuorille monenlaisia valmiuksia antavaksi ajateltu harrastustoiminta ole väkivallasta vapaa alue. Lapsiuhritutkimuksessa kysytyistä väkivaltakokemuksista harrastustoiminnassa tekee erityisen vakavia se, että kysymys kattoi vain harrastuksen ohjaajan – siis vastuullisen aikuisen – taholta kohdatun väkivallan, ei harrastusten piirissä vertaisten kesken sattuneita väkivaltakokemuksia.

Erityisesti henkisen väkivallan, kuten kiroilun, huutamisen, pilkkaamisen ja uhkailun, kokemuksia oli verraten monilla haastateltavilla, kuudesluokkalaisista 16 prosentilla ja yhdeksäsluokkalaisista 29 prosentilla. Väkivaltakokemukset harrastuksen ohjaajan taholta olivat selkeästi sukupuolittuneita: väkivallasta erilaisissa muodoissaan raportoivat pojat tyttöjä useammin. Esimerkiksi yhdeksäsluokkalaisista pojista 6 prosenttia raportoi harrastuksen ohjaajan lyöneen joskus tai usein, kun vastaava osuus tytöistä oli hieman yli prosentin. Myös ulkomaalaistaustaiset lapset ja nuoret raportoivat kantaväestöä edustaviin vastaajiin verrattuna useammin eri väkivallan muotoja harrastustoiminnan piirissä.

Merkillepantavaa on, että vaikka seksuaalisen väkivallan ja häirinnän kokemuksia muissa yhteyksissä kysyttäessä niistä raportoivat tytöt useammin kuin pojat – kuten useissa tutkimuksissa on todettu – pojat kuitenkin raportoivat harrastuksen ohjaajan taholta muun väkivallan ohella myös seksuaaliseksi häirinnäksi ja väkivallaksi luokiteltavia tekoja huomattavasti tyttöjä yleisemmin. Viime vuosina tutkimuksissa ilmenneet arviot poikien ja miesten erityisen korkeasta ilmoituskynnyksestä koskien seksuaalirikosten uhriksi joutumista tulisikin ottaa vakavasti, ja huomioida mahdollisuus kontekstisidonnaisten kysymysten merkityksestä tapausten ilmitulolle. Harrastuksenohjaajan taholta koetun väkivallan kasautuminen pojille tukee jo aiemmissa tutkimuksissa havaittua tulosta, jonka mukaan tyttöjen ja poikien riskit kokea väkivaltaa eri ympäristöissä eroavat toisistaan.

Myönteisestä kehityksestä huolimatta väkivalta koskettaa edelleen lähes kaikkia osa-alueita lasten ja nuorten arjessa. Kuten aiemmissakin uhritutkimuksissa on todettu, väkivallan uhriksi joutuminen on myös tuoreen lapsiuhritutkimuksen valossa luonteeltaan kasautuvaa ja siksi(kin) sen merkitys kumuloituvan huono-osaisuuden mekanismina on merkittävä. Lasten ja nuorten kohtaama väkivalta ei myöskään ole muista yhteiskunnallisista hierarkioista irrallinen; ikä, sukupuoli ja etninen tausta edelleen muokkaavat sitä, kuinka todennäköistä on joutua väkivallan uhriksi ja missä väkivaltaa kohdataan. Toisaalta perinteisten sosioekonomista asemaa kuvaavien tekijöiden, kuten vanhempien koulutustaustan ja työttömyyden, yhteys esimerkiksi kuritusväkivallan yleisyyteen on lapsiuhritutkimuksissa osoittautunut heikoksi.

Väkivallan vähentämistyössä tarvitaankin laaja-alaista otetta: väkivaltailmiöt on nähtävä yhteiskunnallisessa kontekstissaan, jolloin eriarvoistumisen taittaminen ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien turvaaminen kaikille lapsille ja nuorille nousevat ydinkysymyksiksi. Lisäksi myös jatkossa tarvitaan ilmiön laaja-alaisesti haltuun ottavaa tutkimusta, joka ei keskity vain jonkin tietyn väkivallan osa-alueen ympärille, jolloin ilmiön kontekstointi on mahdollista.

Artikkeli perustuu raporttiin: Fagerlund, Monica; Peltola, Marja; Kääriäinen, Juha; Ellonen, Noora & Sariola, Heikki (2014): Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset 2013. Lapsiuhritutkimuksen tuloksia . Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 110.

Fagerlund työskentelee tutkijana Poliisiammattikorkeakoulussa ja Peltola Nuorisotutkimusverkostossa.

 
Julkaistu 12.12.2014
Sivun alkuun |