Toni Laaksonen

Lapsikohteisten seksuaalirikosvankien uusimisriski

Rikosseuraamusalan tutkimushankkeessa selvitettiin lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista tuomittujen vankien uusintarikollisuutta ja STOP-ohjelman vaikuttavuutta. Tutkimuksen mukaan tällaiset seksuaalirikosvangit tuomitaan harvoin uudesta seksuaalirikoksesta. STOP-ohjelman suorittaneiden uusimisaste oli alempi kuin verrokkivankien, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä.

Suomalaisten seksuaalirikosvankien uusintarikollisuutta, uusimista ennustavia tekijöitä ja seksuaalirikollisille suunnatun STOP-ohjelman vaikuttavuutta selvitettiin oikeusministeriön rahoittamassa hankkeessa. Tässä kirjoituksessa raportoin tutkimuksen tulokset sellaisten vankien osalta, joiden seksuaalirikos oli ollut lapsikohteinen. Kyseessä on tällöin jokin niistä rikoslain 20 luvun mukaisista kriminalisoinneista, joiden tunnusmerkistöön liittyy suojaikärajaelementti (tai aik. lain lapseen kohdistuva haureus).

Vankitietojärjestelmästä poimittiin kaikki sellaiset henkilöt, jotka olivat vapautuneet 2000-luvun ensivuosikymmenellä (ainakin) seksuaalirikostuomion sisältäneeltä vankeuskaudelta. Ensimmäinen STOP-ohjelman suorittanut henkilö oli vapautunut tammikuussa 2000, ja verrokkien oli tarkoituksenmukaista edustaa samaa ajanjaksoa. Seuranta-ajan tuli olla vähintään kolme vuotta. Uusimisseulonnassa aineistoon hyväksyttiin henkilöt, jotka olivat vapautuneet viimeistään huhtikuussa 2010. Seuranta-aika oli vähintään 3 vuotta ja pisimmillään 13 vuotta, keskimäärin 6,8 vuotta. Lapsikohteisista seksuaalirikoksista tuomittuja oli näin rajatussa aineistossa 395.

Uusintarikollisuuden yleisyys

Rikosuusimisen kriteerinä oli vapautumisen jälkeen tehtyihin rikoksiin perustuva tuomio, jolla henkilö oli tuomittu johonkin Rikosseuraamuslaitoksen hallinnoimaan rangaistuslajiin. Tällaisen tuomion oli seuranta-aikana saanut 113 henkilöä (28,6 % aineistosta). Uusien rikosten laatu ryhmiteltiin kolmeen eri luokkaan: seksuaalirikos, ei-seksuaalinen väkivaltarikos tai jokin muu kuin henkilöön kohdistuva rikos. Luokat eivät olleet toisensa poissulkevia eikä niissä sovellettu päärikosajattelua. Esimerkiksi vapautumisen jälkeen raiskauksesta, pahoinpitelystä ja rattijuopumuksesta tuomittu henkilö sijoittuisi jokaiseen kolmeen luokkaan.

Aineiston vangeista vain 19 (4,8 %) oli tuomittu seuranta-aikana uudesta seksuaalirikoksesta. Yleisin uusimiskategoria oli ei-seksuaalisen väkivaltarikoksen ja muun rikoksen yhdistelmä, jollainen esiintyi 49 henkilöllä (12 %:lla). Tässä tarkastellaan pääasiassa vain seksuaalirikoksen uusimiseen liittyviä tilastollisia yhteyksiä. Toisaalta tämän rikoksentekijäryhmän kohdalla kiinnostavimpana pidettäneenkin juuri samankaltaisten tekojen uusimista.

Taustatekijöiden yhteys seksuaalirikoksen uusimiseen

Henkilön rikoskokonaisuuteen oli suojaikärajarikoksen ohella saatettu soveltaa muitakin seksuaalirikosnimikkeitä. Teon sisältäessä fyysistä pakottamista tai uhkaamista tekijä tuomitaan myös raiskaustunnusmerkistön mukaan, mikä oli tapahtunut 19 %:lla aineiston henkilöistä. Tällä teonpiirteellä ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä seksuaalirikoksen uusimiseen.

Riskiennusteen kannalta huomionarvoisen seksuaalirikosten lajin muodostavat niin kutsutut kontaktia sisältämättömät rikokset, joilla viitataan lähinnä lapsipornografian hallussapidon tyyppisiin tekoihin. Tämän rikostyypin on tutkimuskirjallisuudessa havaittu parhaiten ennustavan seksuaalirikosten uusimista. Kontaktittomasta seksuaalirikoksesta oli tämän aineiston henkilöistä tuomittu 27 (eli 6,8 %), ja näistä neljä oli seuranta-aikana uusinut seksuaalirikoksen. Prosentuaalisesti osuus oli yli kolme kertaa suurempi (14,8 % vs. 4,1 %) kuin niillä, joiden tuomioon ei tällaista rikosta sisältynyt.

Seksuaalirikosten ohella henkilö oli saattanut suorittaa laskentakaudella tuomiota muistakin rikoksista. Ei-seksuaalinen väkivaltarikos sisältyi laskentatuomioon 22 %:lla. Seikka ei ollut merkitsevässä yhteydessä seksuaalirikoksen uusimiseen. Jokin muu kuin henkilöön kohdistunut rikos oli 26 %:lla henkilöistä. Seksuaalirikoksen uusineilla tällainen muu rikos esiintyi 47 %:lla, mikä oli tilastollisesti merkitsevä yhteys.

Aikaisemmalla rikollisuudella tarkoitetaan tässä sitä, että henkilö oli saanut rikostuomion ennen laskentakauden rikosten tekoajankohtaa. Aikaisempi seksuaalirikostuomio oli 7 %:lla henkilöistä. Ei-seksuaalisesta väkivaltarikoksesta oli ennen nykyrikoksia tuomittu 16 %. Yleisimmin tuomitun historiassa oli kuitenkin jokin muu kuin henkilöön kohdistunut rikos. Tätä esimerkiksi varkaus- ja rattijuopumusrikokset käsittävää rikoshistoriakategoriaa edusti 27 % henkilöistä. Laskentatuomiota aikaisempi väkivaltarikostausta oli merkitsevässä yhteydessä seksuaalirikoksen uusimiseen seuranta-aikana. Merkitsevä yhteys oli myös aikaisemmilla seksuaali- ja muilla rikoksilla.

Vangin ikä mitattiin kolmella eri tavalla: ikä vapautuessa, ikä rikoksen tekohetkellä ja ikä vangin saadessa ensimmäisen rikostuomionsa. Näistä vain viimeisenä mainittu oli yhteydessä seksuaalirikoksen uusimiseen: mitä nuorempana ensimmäinen tuomio, sitä korkeampi uusimisriski. Mainittakoon kuitenkin, että laskentakaudelta vapautuessaan vangit olivat keskimäärin 40-vuotiaita (vaihteluväli 17–49 vuotta).

Vankeuskertaisuuden mediaani (tyypillisin määrä) oli aineistossa 1., kun muiden seuraamuskausien (yhdyskuntapalvelu, sakko- ja tutkintavankeus) mediaani oli nolla. Aineiston seksuaalirikosvankeja luonnehtii siis ensikertalaisuus. Tässä luonnehdinnassa ei huomioida ehdollisia vankeusrangaistuksia, mutta ne sisältyvät aikaisemman rikollisuuden kriteeriin. Seuranta-aikana seksuaalirikoksen uusineille henkilöille oli ominaista merkitsevästi korkeampi kertaisuus kaikissa seuraamuskausityypeissä.

Vangin siviilisääty(naimaton, avo-/avioliitossa tai eronnut/leski) ei ollut merkitsevässä yhteydessä uusimiseen. Tämä löydös poikkeaa yleisesti tutkimuskirjallisuudessa raportoidusta havainnosta. Aineiston henkilöistä 26 % oli avio- tai avoliitossa laskentakauden alkaessa.

Seksuaalirikoksen uusimisen ennustemalli

Kaikki taustamuuttujat analysoitiin lopuksi logistisella regressioanalyysilla. Menetelmän tarkoituksena on mallintaa, millä taustamuuttujilla on voimakkain ennustearvo suhteessa seksuaalirikoksen uusimiseen, kun taustamuuttujien keskinäisetkin riippuvuudet kontrolloidaan. Tilastollisesti merkitseviksi jäi neljä muuttujaa:

  • Kontaktittomasta seksuaalirikoksesta (lähinnä lapsipornografian hallussapidosta) tuomittujen riski seksuaalirikoksen uusimiseen oli 3,5-kertainen verrattuna niihin, joiden tuomiossa ei esiintynyt tällaista rikosnimikettä (21 % vs. 6 %).

  • Seksuaalirikoksen aikaisemminkin uusineilla oli (ensimmäistä kertaa seksuaalirikoksesta tuomittuihin verrattuna) viisinkertainen riski syyllistyä uuteen seksuaalirikokseen seuranta-aikana (32 % vs. 6 %).
  • Aikaisemman väkivaltarikostuomion omaavien riski seksuaalirikoksen uusimiseen oli lähes kolminkertainen verrattuna niihin, joilla ei ollut aikaisempaa väkivaltarikosta(42 % vs. 14,5 %).

  • Seuranta-ajan pidentyessä seksuaalirikoksen uusimisen (havaitsemisen) todennäköisyys kasvaa. Uusijoilla seuranta-aika oli ollut keskimäärin 8,1 vuotta; ei-uusineilla 6,7 vuotta.

STOP-ohjelman vaikuttavuus uusintarikollisuuteen

STOP-ohjelman suorittaneita vankeja oli aineistossa 86. Näistä neljä (4,7 %) oli uusinut seksuaalirikoksen. Ohjelman ulkopuolelle jääneillä vangeilla uuden seksuaalirikoksen esiintyvyys oli 4,9 % eli käytännössä identtinen. Näiden ryhmien vertailu sellaisenaan ei kuitenkaan anna luotettavaa kuvaa ohjelman vaikuttavuudesta, sillä ohjelmaan valikoituu vankeja, joiden riski seksuaalirikoksen uusimiseen on arvioitu keskimääräistä korkeammaksi.

Valikoitumisvaikutuksen minimoimiseksi kullekin STOP-ohjelman suorittaneelle valittiin ohjelman ulkopuolelle jääneistä vangeista seksuaalirikoksen uusimista ennustavien muuttujien osalta taustaltaan samanlainen verrokki. Seuranta-ajan keskiarvo oli STOP- ja verrokkiryhmässä kolmen kuukauden tarkkuudella sama (7,3 vs. 7,6 vuotta). Seksuaalirikoksen uusimisaste oli STOP-vangeilla noin kolmanneksen pienempi kuin riskikaltaistetuilla verrokeilla, joilla uusimisaste oli 7 %. Ero ei kuitenkaan yltänyt tilastollisesti merkitseväksi, mikä selittynee ensisijaisesti uusien seksuaalirikosten jo sinänsä vähäisellä lukumäärällä.

Mielenkiintoinen havainto tehtiin tarkasteltaessa STOP-ryhmän ja verrokkiryhmän ei-seksuaalista uusintarikollisuutta. Väkivaltarikoksesta oli seuranta-aikana tuomittu STOP-ohjelman suorittaneista 7 % ja verrokkiryhmästä 17,4 %. Johonkin muuhun kuin henkilöön kohdistuvaan rikokseen oli seuranta-aikana syyllistynyt STOP:n suorittaneista 7 % ja verrokeista 21 %. Erot olivat tilastollisesti merkitseviä. On kuitenkin huomattava, että STOP-vangit ja verrokit oli kaltaistettu seksuaalirikoksen uusimista ennustavien muuttujien osalta. Ei ole poissuljettua, että STOP-ohjelmaan on valikoitunut vankeja, joiden riski muun kuin seksuaalirikoksen uusimiseen on jo lähtökohtaisesti matalampi kuin verrokeilla, jolloin ero selittyy ohjelman vaikutuksen sijasta erilaisilla taustatekijöillä.

Seksuaalirikoksen uusiminen harvinaista

Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että seksuaalirikoksen uusiminen on varsin harvinainen ilmiö lapsikohteisista seksuaalirikoksista tuomituilla vangeilla. Nämä vangit ovat pääsääntöisesti ensikertalaisia ja sellaisiksi myös jäävät. Urautuneempien tekijöiden vähemmistössäkin aikaisempi rikos on todennäköisesti ollut jokin muu kuin seksuaalirikos, ja samoin voidaan luonnehtia näiden henkilöiden uusintarikollisuutta. Tällöinkin puhutaan muuta vankipopulaatiota huomattavasti pienemmistä uusimisasteista, minkä voi todeta Rikosseuraamuslaitoksen uusimistilastoista.

Koska seksuaalirikoksen uusimisriski on jo lähtökohtaisesti varsin pieni, pyrkimys pienentää tätä riskiä entisestäänkin on seuraamusjärjestelmälle haasteellinen. Tässä tutkimuksessa ilmeni viitteitä STOP-ohjelman suorittaneiden vankien uusivan seksuaalirikoksia jossain määrin muita harvemmin. Tilastollisesti merkitsevän vaikuttavuuden osoittaminen on kuitenkin vaikeaa juuri siitä syystä, että tällaisia uusijoita on lukumääräisesti muutenkin vähän. Tutkimuksen havaintoa seksuaalirikosten matalasta uusimisasteesta (4,8 % koko populaatiossa) voidaan toisaalta jo itsessään pitää rohkaisevana sen yleisen käsityksen valossa, jonka mukaan seksuaalirikoksista tuomitut olisivat erityisen alttiita toistamaan tällaisia tekoja. Löydös vastaa muuallakin kriminologisessa tutkimuksessa tehtyä havaintoa, että rikoksen laadun juridisesta törkeydestä tai yhteiskunnallisesta paheksuttavuudesta ei voi suoraan päätellä tekijän uusimisvaarallisuutta.

Seksuaalirikosvankeja yleisemmin koskeva tutkimus Laaksonen, Toni & Tyni, Sasu: Tutkimus STOP-kuntoutusohjelman vaikuttavuudesta suomalaisilla seksuaalirikosvangeilla on hyväksytty julkaistavaksi Sosiaalilääketieteellisessä Aikakauslehdessä.

Kirjoittaja työskentelee hanketutkijana Rikosseuraamuslaitoksessa.

 
Julkaistu 12.12.2014
Sivun alkuun |