Taina Cooke

Kulttuurin asema rikosoikeudessa pohdintaan

Etnisesti yhä monimuotoisempi väestö luo paineita Suomen kulttuurisesti kapea-alaiselle rikosoikeudelle. Rikoksen motiivien perinpohjainen selvittäminen edellyttää kuitenkin aika ajoin myös kulttuuristen tekijöiden huomioon ottamista – niiden ongelmallisuudesta huolimatta.

Maahanmuuttajien ja ulkomaalaisten rikostapauksissa voi toisinaan törmätä puolustusargumentointiin, jossa vedotaan syytetyn kulttuuriin. Tämä niin kutsuttu kulttuurinen puolustus on Suomessa vielä epätavallista, mutta selvästi yleistymässä. Seurasin kevättalven aikana pro gradu -tutkimustani varten oikeudenkäyntejä, joissa kulttuuria käytettiin osana puolustusretoriikkaa. Tuomareiden ja lautamiesten työkalut tällaisen puolustuksen käsittelemiseen vaikuttivat kuitenkin puutteellisilta.

Vähemmistön asialla enemmistön oikeudessa

Kulttuurin käyttäminen rikoksen selityksenä on kysymys, johon tulee voimistuvan maahanmuuton myötä kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Kulttuurisen puolustuksen ei tarvitse merkitä yliymmärtämistä tai suvaitsemisen liioittelua. Joissain tapauksissa tekoa ei vain yksinkertaisesti voida ymmärtää ilman kulttuuritaustaa.

Esimerkkinä mainittakoon tapaus, jossa Nigeriasta Britanniaan muuttanut äiti viilsi 9- ja 14-vuotiaiden poikiensa kasvoja (R v Adesanya). Oikeudessa selvisi, että järjettömältä vaikuttaneen teon taustalla olikin yllättäviä, kulttuurisia motiiveja. Äiti oli nimittäin suorittanut Yoruba-kulttuurille ominaista rituaalia, jota hän ei ymmärtänyt uudessa asuinmaassaan laittomaksi. Äidin aikeet eivät siis täyttäneet perinteisiä pahoinpitelyn kriteerejä, ja vaikka hänet oikeudessa tuomittiinkin syylliseksi, sai hän kuitenkin vapautuksen rangaistuksesta. Kulttuurin kieltäminen olisi johtanut teon irrottamiseen kontekstistaan ja tuomitsemiseen pitkälti puutteellisin perustein. Tekoa olisi esimerkiksi voitu pitää osoituksena mielenvikaisuudesta, vaikka siitä tapauksessa tuskin oli kyse.

Kulttuurinen puolustus voidaan ymmärtää vähemmistön oikeuksia turvaavana työkaluna enemmistön ehdoilla rakennetussa oikeusjärjestelmässä. Länsimainen, yksilökeskeinen rikosoikeus painottaa teon moitittavuuden selvittämistä ja sitä, että syytetty todella ansaitsee hänelle langetettavan tuomion. Toisin sanoen rikoksen taustalla vaikuttaneiden motiivien selvittämistä pidetään äärimmäisen tärkeänä. Kulttuurisen puolustuksen soveltamisen kautta tiettyjen rikosten motiiveja kyettäisiin tarkastelemaan nykyistä syvällisemmin.

Kulttuuriargumentin varjopuolet

Kulttuurisesta puolustuksesta on kansainvälisellä tasolla keskusteltu kiivaasti. Eriäviä mielipiteitä on siitä, mitä poikkeuksia yleisiin lakeihin kulttuurin nojalla voidaan – ja mitä ei missään nimessä voida – tehdä. Jälkimmäiseen kategoriaan liitetään oikeutetusti lähes poikkeuksetta seksuaalirikokset ja naisten sukupuolielinten silpominen.

Valtio-opin professori Anne Phillips (London School of Economics and Political Science) suhtautuu varauksellisesti kulttuuriseen puolustukseen. Hänen mukaansa kulttuurisen puolustuksen yleinen soveltaminen johtaisi paitsi naisten ja lasten aseman heikentymiseen myös yksilön autonomian vähättelyyn. Useisiin kulttuureihin kuuluu käytänteitä, jotka voidaan nähdä epätasa-arvoisina. Kulttuurisen puolustuksen salliminen voi pahimmassa tapauksessa edesauttaa näiden käytänteiden, kuten lapsiavioliittojen ja tyttöjen koulukieltojen, säilymistä.

Phillipsin osoittama kritiikki voidaan huomioida ilman, että koko kulttuurinen puolustus täytyy hylätä. Kulttuurinen puolustus voitaisiin ottaa esimerkiksi huomioon ainoastaan silloin, kun se ei aseta vähemmistön sisäisiä erityisryhmiä, kuten naisia ja lapsia, heikompaan asemaan.

Kulttuurisen puolustuksen suurin ongelma liittynee lopulta käsiteparin ensimmäiseen osaan, kulttuuriin. Miten kulttuuri tulisi määritellä, ja mikä on yksilön asema sen "sisällä?" Nähdäänkö yksilö kulttuurinsa armoilla toimivana pelinappulana vai pikemminkin kulttuurinsa suhteellisen vapaasti valitsevana yksilönä? Valtion rajat ylittävän liikkuvuuden jatkuvasti lisääntyessä muotoutuvat ihmisten kulttuuri-identiteetit yhä monimuotoisemmiksi ja joustavimmiksi. Mistä tietää, mikä kenenkin "kulttuuri" viime kädessä on?

Kulttuuri syytetyn penkillä – esimerkkejä oikeudesta

Suomessa huomiota kulttuurin nojalla tehtäviin poikkeusmenettelyihin kiinnitti erityisesti helmikuussa ratkennut bussinkuljettajan turbaanikiista. Gill Sukhdarshan Singh sai lopulta pitää turbaanin osana työasuaan. Britanniassa laajamittaisella maahanmuutolla on huomattavasti Suomea pidempi historia, ja myös kysymys sikhien asuista nousi pinnalle aikaisemmin. Vuonna 1976 tehdyssä asetuksessa turbaanin käyttöön suotiin oikeus liikenteessä moottoripyöräkypärän sijaan. Vuonna 1988 sikhien sallittiin kantaa kirpania (seremoniallinen tikari) mukanaan myös yleisillä paikoilla, vaikka teräaseiden hallussapitoon julkisilla alueille muuten puututtiinkin. Rakennustyömailla sikhit ovat saaneet käyttää turbaania kypärän sijaan vuodesta 1989 lähtien.

Suomessa seuraamissani oikeudenkäynneissä kulttuurisia tekijöitä nostettiin esiin muun puolustuspuheen joukossa suhteellisen usein. Vaikka kulttuuria ei esitetty rikoksen täydelliseksi selitykseksi, kehotettiin se joissain tapauksissa huomioimaan lieventävänä asianhaarana.

Esimerkiksi Etelä-Aasian valtiosta lähtöisin olleen naisen puolustuksena vedottiin alueen maskuliiniseen kulttuuriin. Sekä naista että tämän entistä aviomiestä syytettiin törkeästä petoksesta sosiaalietuuksien perusteettoman haalimisen seurauksena. Naisen asianajaja vaati päämiehelleen kuitenkin lievennettyä tuomiota. Puolustus huomautti naisen kuuluvan kulttuuriin, jossa mies päättää perheen raha-asioista. Naisen osuus petokseen esitettiin siis vähäisemmäksi, mikä puolustuksen mukaan tulisi huomioida myös lievennettynä tuomiona. Oikeus näki kuitenkin asian toisin ja tuomitsi naisen itse asiassa miestä ankarammin. Eroja tuomioissa selittänee se, että mies toisin kuin nainen myönsi rikoksen.

Muissa seuraamissani oikeudenkäynneissä kulttuuri nostettiin esiin muun muassa syytetyn epätavallisen käytöksen ja provosoitumisen selityksenä sekä rasismiepäilyjen yhteydessä. Oikeus ei kuitenkaan huomioinut argumentteja yhdessäkään tapauksessa.

Kulttuurisokean rikosoikeuden uudelleenarviointi

Suomessa kulttuurinen puolustus on kaikesta huolimatta pysynyt lähes tuntemattomana käsitteenä. Tänä vuonna ilmestyneessä, Oxford University Pressin julkaisemassa Criminal Law & Cultural Diversity -teoksessa on kuitenkin myös Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotion artikkeli. Nuotio nostaa esille kulttuurisen puolustuksen soveltamisen haasteita ja käyttää esimerkkeinä myös otteita Suomen lainsäädännöstä. Nuotio suhtautuu varoen kulttuurisen puolustuksen soveltamiseen, mutta ei kiistä, etteikö monikulttuurisuudella olisi minkäänlaista sijaa rikosoikeudessa.

Rikosoikeuden ja monikulttuurisuuden yhteensovittaminen on kiistatta hankalaa. Molemmat ilmiöt paikantuvat yhteiskuntaan, mutta niiden väliin on kohonnut eräänlainen kielimuuri. Rikosoikeudessa puhutaan neutraaliuden, tasavertaisuuden ja formalismin kielillä, kun taas monikulttuurisuus artikuloituu lauseiksi relatiivisuudesta, arvopluralismista ja ymmärtämisestä. Vaikka moniarvoisuus onkin suomalaisen rikosoikeuden tunnustettu lähtökohta, vaatii moderni oikeusinstituutti yhä hienovaraisempia työkaluja eettisyyden arviointiin.

Rikosoikeuden ymmärtäminen absoluuttisena ja muuttumattomana muutoin epävakaassa ja vaihteluille herkässä yhteiskunnassa on kestämätöntä. Rikosoikeus on sosiaalisesti rakennettua, ihmisten tekemää, ja aina ajalliseen ja paikalliseen kontekstiinsa sidottua. Rikosoikeus voi muuttua, ja sen täytyykin muuttua, jotta ajankohtaisten kysymysten käsittely olisi mahdollista. Monikulttuurisuus on aikamme ajankohtainen kysymys, johon rikosoikeuden tulee kyetä vastaamaan.

Britanniassa sikhi-kysymys on jo huomioitu, mutta muuten linjaus on täälläkin epäselvä. Lainsoveltajien kulttuurista tietämystä on pyritty lisäämään koulutusta täydentämällä, mikä viittaisi kulttuurin huomioon ottamiseen rikosasioissa enenevässä määrin. Toisaalta populistisen oikeistopuolue UKIPin kannatuksen yhä vahvistuessa voi sulauttamispolitiikka ottaa jatkossa uutta tuulta alleen.

Kulttuurista puolustusta on käytännössä sovellettu oikeudessa, mutta varsinaisena puolustusperusteena sen olemassaoloa ei tunnusteta tiettävästi missään valtiossa. Sen asema oikeusinstituution edessä on vähintäänkin häilyvä. Nykyisin on pitkälle yksittäisten tuomareiden ja lautamiesten harkinnasta kiinni, milloin kulttuuriset argumentit nähdään huomioon otettavina rikoksen taustatekijöinä. Tällöin epäjohdonmukaisuuden ja kulttuurisen tietämättömyyden riskit kasvavat kuitenkin liian suuriksi.

Kulttuurisen puolustuksen soveltaminen on mutkikasta ja myös manipulaatioaltista, mutta tarkoin rajatuissa tapauksissa aiheellista. Suomen oikeusinstituutin tulisi tehdä selkeä linjaus kulttuurisen puolustuksen asemasta lainsäädännössä. Otollinen aika siihen olisi nyt, kun tapaukset ovat vielä harvassa.

Kirjoitus perustuu kirjoittajan kulttuuriantropologian graduun: Taina Tihinen (2014) Kulttuurinen puolustus rikosoikeudessa. Oulun yliopisto.

Kirjoittaja toimii yhteiskuntaohjelman avustajana Suomen Lontoon instituutissa.

 
Julkaistu 12.12.2014
Sivun alkuun |