Noora Ellonen & Anna Heinonen

Ilmoitusvelvollisuuden muutoksilla ollut merkitystä

Lasten kanssa työskentelevät ovat velvollisia ilmoittamaan lastensuojelun viranomaisille, jos heille on työssään herännyt epäilys lapseen kohdistuneesta väkivallasta. Lastensuojelulain muutoksen jälkeen lastensuojeluilmoitusten määrä on lisääntynyt merkittävästi, kuten myös ilmoitukset poliisille lapseen kohdistuvan väkivallan epäilystä.

Kuva: Johanna Vuonokari / Lehtikuva

Viranomaisten ilmoitusvelvollisuudet ja -oikeudet on säädetty laissa. Laajimmin niitä käsitellään lastensuojelulaissa. Nykyinen lastensuojelulaki tuli voimaan vuona 2008. Laissa madallettiin lastensuojeluilmoituksen teon kynnystä aikaisempaan verrattuna. Nykyään viranomaiset ovat velvollisia salassapitosäännösten estämättä viipymättä ilmoittamaan kunnan sosiaalihuollolle, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttävät lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Epäily lapseen kohdistuvasta väkivallasta on yksi syy lastensuojelun tarpeen selvittämiseen.

Kun vuonna 2008 tehtiin lastensuojeluilmoituksia yhteensä 76 007, ylitti ilmoitusten määrä 100 000 rajapyykin vuonna 2012 (103 715). Kuviossa 1 on tarkasteltu lastensuojeluilmoitusten määrän kehitystä ikäryhmittäin vuosina 2008–2012. Sen mukaan ilmoitusten määrä on kasvanut kaikissa ikäryhmissä.

Kuvio 1. Lastensuojeluilmoitusten määrän kehitys ikäryhmittäin vuosina 2008–2012. (Lähde: THL)

Sitä, missä määrin ilmoitusmäärän suuri kasvu on johtunut juuri lastensuojelulain muutoksesta, on mahdoton aukottomasti sanoa. Esimerkiksi viranomaisille suunnatut koulutukset ovat lisääntyneet samaan aikaan voimakkaasti, ja myös se voi selittää ilmoitusherkkyyden muutosta. Kuitenkin koska lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvanut varsin huomattavasti vuoden 2008 jälkeen, voidaan arvioida myös lainsäädännön muutoksella olevan siinä merkitystä.

Ilmoitusherkkyys poliisin näkökulmasta

Poliisin tietoon tulee lapsiin kohdistuvia väkivaltaepäilyjä erityisesti lastensuojelun kautta. Nykyisen lainsäädännön mukaan lastensuojelun viranomaiset ovat velvollisia ilmoittamaan poliisille, jos heillä on perusteltua syytä epäillä lapseen kohdistuneen sellaista fyysistä väkivaltaa, josta enimmäisrangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Käytännössä tämä tarkoittaa lieviä pahoinpitelyjä lukuun ottamatta kaikkia pahoinpitelyjä. Myös lievissä pahoinpitelyissä lastensuojelun viranomaisilla on oikeus ilmoituksen tekoon poliisille lapsen edun nimissä. Seksuaalirikosepäilyistä lastensuojelun viranomaisilla on velvollisuus aina ilmoittaa poliisille.

Myös rikosilmoitusten määrä lapsiin kohdistuneen väkivallan epäilyistä kasvoi vuoden 2008 jälkeen. Kuviossa 2 on kuvattu niiden poliisille tehtyjen ilmoitusten määrä, jotka koskevat alaikäiseen lapseen kohdistunutta väkivaltaepäilyä tai seksuaalisen hyväksikäytön epäilyä. Jälleen on todettava, että syytä ilmoitusten lisääntymiseen ei voida varmasti sanoa, mutta lastensuojelulain muutoksella voi olla osuutensa vuosina 2009–2011 tapahtuneessa kasvussa. Se voidaan kuitenkin tutkimusten perusteella sanoa, että ilmoitusten määrän kasvu liittyy joka tapauksessa ilmoituskynnyksen madaltumiseen eikä niinkään väkivallan lisääntymiseen. Poliisiammattikorkeakoulun tekemien uhritutkimusten mukaan lapsiin kohdistuva väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat vähentyneet selvästi viimeisten viiden vuoden aikana (Ellonen ym., 2008; Fagerlund ym. 2014).

Kuvio 2. Alaikäiseen lapseen kohdistuneiden pahoinpitely- ja seksuaalirikosepäilyiden rikosilmoitusten määrällinen kehitys vuosina 2008–2013. Lähde (PolStat).

Vuoden 2011 jälkeen poliisille tehtyjen ilmoitusten määrä on kuitenkin ollut jälleen laskussa. Tulos kertonee osittain siitä, että lapsiin kohdistuva väkivalta on selvästi vähentynyt, mutta se voi kertoa myös ilmoituskäyttäytymiseen liittyvistä haasteista, joita käsitellään seuraavassa.

Epäröintiä ilmoitusten teossa

Poliisiammattikorkeakoulun tutkimusten mukaan viranomaiset ovat hyvin perillä omaa ammattiryhmäänsä koskevista ilmoitusvelvollisuuksista. Haasteet niiden toimeenpanemisessa liittyvät ennemminkin toimintatapoihin ja normien tulkintaan. Esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa epäröidään lastensuojeluilmoituksen tekoa, mikäli väkivallasta ei olla täysin varmoja. Viranomaiset pelkäävät ns. turhia ilmoituksia. Turhan ilmoituksen pelätään romuttavan välit lapsen vanhempiin. Viranomaisilla on myös huoli siitä, tuleeko turhasta ilmoituksesta jotain seuraamuksia hänelle itselleen viranomaisena. Epäröinnin takia ilmoituksen tekoa pohditaan ja materiaalia ilmoituksen tueksi kerätään joskus varsin pitkiä aikoja.

Myös lastensuojelussa on tutkimusten mukaan epäröintiä ilmoituksen teossa poliisille. Nykyisen lastensuojelulain mukaan sosiaalityöntekijällä tulee olla perusteltu syy väkivaltaepäilylle ilmoittaessaan siitä poliisille. Tämä "perusteltu syy" tulkitaan usein niin, että pitää kerätä konkreettista näyttöä ennen ilmoitusta. Tämä viivyttää ilmoituksen tekoa. Tässä on kuitenkin suuria alueellisia eroja. Suomessa on paikkakuntia, jossa yhteistyö poliisin ja lastensuojelun välillä toimii niin hyvin, että ilmoitustarvetta voidaan miettiä avoimesti yhdessä. Valitettavasti on myös kuntia, joissa tämä ei toimi ja ilmoitusten teossa on suurta epäröintiä. Näin ollen vuoden 2008 lastensuojelulain muutoksista huolimatta iso osa väkivaltaepäilyistä jää lastensuojeluun eikä etene poliisille asti.

Epäröinnin lisäksi viranomaiset kertovat ongelmaksi lainsäädännön tulkinnan. Eri ammattiryhmien ilmoitusvelvollisuuksia ja -oikeuksia määritellään osittain samoissa laeissa mutta osittain myös eri laeissa. Jälkimmäiset on kirjoitettu aina kunkin ammattiryhmän "kielellä", jolloin lakiteksti on paikoin hyvinkin erilaista keskenään. Tämä aiheuttaa sekaannusta ja tulkinnallisia eroja. Erityisesti tulkinnallista sekavuutta on aiheuttanut tiedon antaminen oma-aloitteisesti poliisille. Lasten kanssa työskentelevillä voi olla sellaista tietoa perheistä, joilla voitaisiin ehkäistä ennalta vakaviakin väkivallan tekoja. Niiden antaminen poliisille oma-aloitteisesti on kuitenkin rajoitettua. Poliisilaki toki antaa poliisille oikeuden saada tietoa muilta viranomaisilta virkatehtäviensä hoitamiseksi. Toisin sanoen poliisi saa tietoa vasta kun tutkitaan jo rikosta.

Näköpiirissä uusia lakimuutoksia

Vastauksena siihen, että osa väkivaltaepäilyistä jää edelleen tulematta poliisille asti, lainsäätäjä on suunnittelemassa uutta muutosta lastensuojelulakiin juuri ilmoitusvelvollisuuksien osalta. Muutos on osa laajempaa sosiaalihuoltolain uudistushanketta. Hallituksen esityksen (164/2014) mukaan lastensuojelulakia muutettaisiin niin, että jatkossa lasten kanssa toimivilla viranomaisilla on lastensuojeluilmoituksen teon lisäksi velvollisuus ilmoittaa väkivaltaepäilyistään myös suoraan poliisille. Lastensuojeluviranomaisten edellytyksiä ilmoituksen tekoon poliisille puolestaan täsmennettäisiin. Kun nykyinen laki edellyttää perusteltua syytä epäillä väkivallan tapahtuneen mutta seksuaalisen hyväksikäytön tapauksessa riittää syy epäillä, riittäisi hallituksen esityksen mukaan jatkossa myös väkivallasta ilmoituksen tekoon syy epäillä -peruste. Rangaistusvaade sen sijaan säilyy, eli edelleen ilmoitusvelvollisuus koskee vain niitä väkivallantekoja, joista enimmäisrangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta.

Näillä muutoksilla pyritään entisestään madaltamaan ilmoituskynnystä. On kuitenkin syytä huomata, että ilmoituskynnyksen madaltaminen lainsäädännöllä ei automaattisesti poista sitä turhien ilmoitusten pelosta nousevaa epäröintiä, joka viranomaisilla on. Pelkoa on pyritty poistamaan sillä, että toimijat voivat konsultoida lastensuojelun ammattilaisia yksittäisistä tilanteista ennen varsinaisen ilmoituksen tekoa kertomatta vielä edes lapsen tai perheen nimeä. Vastaavasti lastensuojelun sosiaalityöntekijät voivat konsultoida poliisia. Sosiaalityöntekijöiden piirissä tämän on koettu edistävän ilmoitusherkkyyttä, mutta yhtä positiivista kehitystä ei ole havaittavissa kaikkialla. Nyt uuden lastensuojelulain valmistelutöissä kannustetaan toimijoita konsultoimaan poliisia ennen ilmoituksen tekoa ja myös tämän voi tehdä kertomatta lapsen tai perheen nimeä. Nähtäväksi jää, miten tämä käytännössä toteutuu.

Myös lainsäädännön tulkinnallisiin haasteisiin on reagoitu ehdottamalla lakimuutosta. Sisäministeriö asetti keväällä 2014 suunnitteluryhmän pohtimaan viranomaisten oma-aloitteista ilmoittamisoikeutta. Kyseinen työryhmä on ehdottanut esityksessään, että lakeja muutettaisiin niin, että viranomaisilla ja muilla toimijoilla olisi oikeus ilmoittaa oma-aloitteisesti poliisille henkeen tai terveyteen kohdistuvan uhan estämiseen liittyvät välttämättömät tiedot salassapitovelvollisuuden estämättä.

Lapsen oikeudet

Kaikkien näiden lakipykälien, toimintaohjeiden ja muutosten rinnalla on syytä muistaa, että lasten kanssa työskenteleviä viranomaisia sitoo Suomen ratifioima YK:n lasten oikeuksien sopimus. Sen mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Tämä koskee myös toimintaa lapsiin kohdistuvissa väkivaltaepäilyissä.

Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että tämä ei ole kovin yksiselitteistä: Eri viranomaiset eivät ajattele lapsen edun olevan aina sama asia. Esimerkiksi lastensuojelussa tehdään tietoisesti päätöksiä olla ilmoittamatta väkivaltaepäilystä poliisille, koska rikosprosessia ei nähdä lapsen edun mukaisena. Vastaavaa harkintaa käydään varmasti lasten kanssa päivittäin toimivien joukossa lastensuojeluilmoituksen suhteen. Mikä siis milloinkin on lapsen etu ja ennen kaikkea, kuka sen määrittelee? Missä roolissa lapsi on tässä määrittelyssä?

Nämä ovat vaikeita kysymyksiä ja liittyvät kaikkeen lasten kanssa tapahtuvaan viranomaistoimintaan. Toiminnan normituksen osalta yhä enemmän ollaan menossa siihen, että yksittäisen toimijan sijaan näitä asioita tulisi miettiä yhteistyössä eri viranomaisten kesken. Se, että tämä saadaan toimimaan niin lainsäädännön, toimintatapojen ja ammattikulttuurien eroavaisuuksista huolimatta vaatii edelleen jatkuvaa kehitystyötä.


Kun tekstissä puhutaan Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksista ilman lähdeviitteitä, tarkoitetaan tekeillä olevaa väitöskirjaa: Heinonen, Anna. ’Educating or Punishing?’ – Disciplinary violence against children and youth in authority records and in crime process sekä:

Humppi, Sanna-Mari & Ellonen, Noora (2010)Lapsiin kohdistuva väkivalta ja hyväksikäyttö – Tapausten tunnistaminen, rikosprosessi ja viranomaisten yhteistyö. Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksia 40.

Ellonen, Noora & Pösö, Tarja: Hesitation as a system response to children expose to violence. International Journal of Children's Rights, tulossa.

Muut lähteet:

Ellonen N., Kääriäinen J., Salmi V. & Sariola H. (2008):Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset . Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 71 ja Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 87.

Fagerlund M., Peltola M., Kääriäinen J., Ellonen N. & Sariola H. (2014): Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset 2013 . Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 110.

Hallituksen esitys eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (164/2014).

Kuoppala T. & Säkkinen S. (2013): Lastensuojelu 2012. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

PolStat: Poliisin tulostietojärjestelmä.

Sisäministeriön asettaman viranomaisten oma-aloitteisen ilmoittamisoikeuden toteuttamista valmistelevan suunnitteluryhmän ehdotus, 6.6.2014.

 
Julkaistu 12.12.2014
Sivun alkuun |