Juha Kääriäinen

Huoli lapsista

Kuluneen vuoden aikana olemme saaneet lukea paljon surullisia uutisia perhesurmista, lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä ja muusta lapsiin kohdistuneesta väkivallasta. Etenkin henkirikokset herättävät aina keskustelun syistä ja syyllisistä: miksi vanhemmat surmaavat lapsiaan ja mitä olisimme voineet tehdä toisin, jotta tragedialta olisi vältytty. Syyttävä sormi kohdistuu useimmiten ensimmäisenä viranomaisiin: Olisiko sosiaalityöntekijän, terveydenhoitajan tai poliisin pitänyt tunnistaa ajoissa riskit ja toimia ennaltaehkäisevästi? Tällainen pohdinta on tietysti ymmärrettävää ja tarpeellistakin. Haluamme yhteisönä tehdä surutyötä ja ajatella, että toimimalla jatkossa viisaammin voimme välttää tulevaisuuden tragediat.

Lapsiin kohdistuva väkivalta koskettaa moraalisia tunteitamme ja kun jotain kohtalokasta tapahtuu, unohtuu helposti, että paljon myönteistä on tapahtunut lähihistoriassamme. Muutaman vuosikymmenen taakse ulottuvassa tarkastelussa huomaamme, että pieniin lapsiin kohdistuneet henkirikokset ovat vähentyneet huomattavasti maassamme, itse asiassa enemmän kuin missään muualla maailmassa, Irlantia lukuun ottamatta. Lasten kurittamista koskevat asenteet ovat viime vuosikymmeninä muuttuneet siihen suuntaan, että entistä pienempi osa lasten vanhemmista hyväksyy lapsen fyysisen rankaisemisen kasvatuskeinona. Asennemuutos näkyy myös lasten kokemusten tasolla kuritusväkivallan vähenemisenä. Lapsiuhritutkimusten ja muiden tutkimusten perusteella näyttää siltä, että kaiken kaikkiaan väkivalta lapsen kokemusmaailmassa on vähentynyt.

Lasten kokemaan väkivaltaan voidaan tehokkaimmin puuttua laajoilla yhteiskuntapoliittisilla toimenpiteillä, joiden tarkoituksena on monipuolisesti turvata lapsiperheiden hyvinvointia. Hyvinvointipolitiikan tuloksena väkivalta vähenee, vaikka se ei olisi ollutkaan nimenomaisena ja julkilausuttuna tavoitteena. Esimerkiksi pienten lasten surmien väheneminen on luultavasti yhteydessä paitsi ei-toivottujen raskauksien vähenemiseen ja asennemuutokseen, myös tehokkaaseen äitiys- ja neuvolatyöhön. Jos hyvinvointia turvaavat, kaikille tarkoitetut järjestelmät pettävät, riskiarviointien tekeminen ja yksittäisten riskiperheiden poimiminen voi olla toivoton tehtävä väkivaltaisten kuolemien ehkäisemiseksi.

Huoli lapsista on yhteinen ja siksi on ymmärrettävää, että mediassa käsitellään yksittäisiä lapsiin kohdistuneita väkivaltaisia tapahtumia. Aina ei voi kuitenkaan välttyä kysymästä, kuinka tarpeen on yksittäisten tapausten laaja julkinen ja yksityiskohtainen riepottelu. Mitä miettivät lapset, jotka seuraavat sellaista uutisointia? On hyvä välillä muistaa, että monessa asiassa olemme myös edistyneet ja paljon on tehty asioita oikeinkin. Toivottavasti yhteiskuntamme jatkossakin kehittyy tavalla, joka on omiaan vähentämään lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa.

 
Julkaistu 12.12.2014
Sivun alkuun |