Yrjö Kallinen

Etsivä työ – outo rinnalla kulkija

Etsivän työn menetelmä kehitettiin alun perin tavaksi ottaa kontaktia ja työskennellä marginalisoitujen ihmisryhmien parissa. Tarkoitus on yhdistää haittojen vähentämistä aikaiseen väliintuloon ja pyrkiä saamaan kontakti riskiryhmiin ennen heidän tilanteidensa ja ongelmiensa syvempää eskaloitumista.

Nuorille suunnatun etsivän katutyön pääasiallinen tehtävä on etsiä, löytää ja auttaa nuoria, jotka ovat avun tarpeessa mutta eivät syystä tai toisesta käytä auttamis- ja palvelujärjestelmiä tai ole tulleet niissä autetuiksi. Tehtävänä on myös täydentää olemassa olevia nuorten palveluja, tiedottaa palveluista nuorille, edistää palvelutarjonnan kehittymistä ja tiedottaa palvelujärjestelmän toimijoille nuorten tarpeista. Työ viedään sellaisille julkisille paikoille, joissa nuoret oleskelevat ja viettävät aikaansa. Sen perusperiaatteita ovat vapaaehtoisuus nuorille, luottamuksellisuus ja kunnioitus.

Etsivässä työssä tulee kiinnittää erityistä huomiota ihmisen itsemääräämisoikeuteen. Marginalisoidut ryhmät eivät ole marginaaleissa sattumalta tai ilman syytä, vaan he usein ilmaisevat olemisellaan ja käytöksellään sellaista, mitä yhteiskunnan valtavirta ei hyväksy. Sosiaalityöhön kohdistuu myös merkittävä paine toimia kontrollimekanismina, jonka tehtävä on muuttaa tai sopeuttaa asiakkaita riippumatta heidän tilanteistaan ja näkemyksistään. Hyvinvointipalvelut on usein suunniteltu sisältämään kynnyksiä, joita yksilön pitää ylittää, tai ehtoja, joita heidän pitää täyttää saadakseen etsimänsä palvelut.

Etsivä työ pyrkii irtautumaan näistä kontrollimekanismeista. Se perustaa työnsä holistiselle kuvalle ihmisestä sekä ihmisen itsemääräämisoikeuden ja arvokkuuden kunnioittamiselle ilman tällaisia rajoitteita ja ehtoja. Nämä keskeiset periaatteet ja päämäärät voidaan vakavasti otettuina nähdä etsivän työn radikaaliksi ja viranomaistoiminnan valtavirrasta poikkeavaksi tehtäväksi.

Suomessa etsivän työn koulutusta ja standardeja on kehittänyt Ammatillisen etsivän työn verkosto AMET ry. Euroopan laajuisia ohjeistuksia työmuotoon ovat laatineet kansainvälinen katutyöntekijöiden verkosto Dynamo sekä Euroopan laajuinen osallisuuden ja inkluusion kysymyksiin keskittynyt kattojärjestö Correlation network.

Luottamus ensin

Itse olen ollut sekä tutkijana että katutyöntekijänä useamman vuoden Tampereen kaupungin nuorille suunnatun etsivän työn matkassa kaupunkikeskustan alueella. Etsivän katutyön kohderyhmä on Tampereella 13–25-vuotiaat, mutta keskustassa kontaktit ja asiakkaat ovat iältään keskimäärin hieman vanhempia eli lähempänä täysi-ikäisyyttä kuin muilla alueilla. Tähän on useita syitä.

Ensinnäkään keskustassa ei liiku kovin paljon varhaisteinejä. Toisekseen alueella aikaansa viettäviä nuoria on aktiivisina kausina melko paljon. Tähän joukkoon mahtuu myös muita alueita enemmän riskiryhmäisiä nuoria. Monesti luottamuksellinen kontakti näihin nuoriin syntyy ja kehittyy pitkän ajan kuluessa, mutta ongelmiaan nuoret tuovat avoimesti esiin seurausten pelossa vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä tai ongelmien johdettua muiden viranomaisten väliintuloon. Kolmannekseen palveluita on huomattavasti enemmän tarjottavana täysi-ikäisille.

Omassa kokemuksessani käytännön etsivä kenttätyö on aktiivista pyrkimystä luoda kontakteja kaupunkikeskustassa aikaansa viettäviin nuoriin. Kontaktien saamisen jälkeen niitä pyritään ylläpitämään ja syventämään, samalla kartoittaen yksittäisten nuorten tilanteita ja tarpeita. Tässä vaiheessa tehtävä on tarjota neuvoja, tukea ja ohjausta nuorten käytännöllisiin ongelmiin. Mikäli nuori on halukas yhteistyöhön, hänen kanssaan ryhdytään asiakastyöhön. Se on pääasiallisesti rinnalla kulkemista sekä usein myös opastamista hyvinvointijärjestelmän viidakoissa. Keskeisiä nuorten käytännöllisten pulmien alueita ovat asumiseen, toimeentulon turvaamiseen ja terveydenhoitoon liittyvät kysymykset.

Etsivän työn kohderyhmänä olevien nuorten elämän ongelmallisuus on usein tavanomaista syvempää. Juuri vaikeammista lähtökohdista ponnistavien nuorten kanssa nopeat ratkaisut tuottavat hyvin harvoin hedelmää. Etsivän työn toimintamallin perinteiset vahvuudet ovat kärsivällinen ammatillinen tukityö, riittävä aika luottamuksellisen asiakassuhteen syntymiselle ja kontrollista vapaa työnteon normi.

Pudokastyötä niukkuudessa

Suomessa etsivän työn kaltainen etsivä nuorisotyö eli niin sanottu pudokastyö on laajentunut valtavasti vuonna 2010 voimaan astuneiden nuorisolain muutosten jälkeen (693/2010). Laissa määrätään muun muassa, että viranomaisten on salassapidosta säädetyn estämättä luovutettava alle 25-vuotiaan nuoren yksilöinti- ja yhteystiedot oman kuntansa etsivälle nuorisotyölle, jos he arvioivat sen tarpeelliseksi. Pudokastyön tekijät ottavat nuoreen yhteyttä näin saamiensa tietojen perusteella. Laissa on myös julkilausuttu koulutus- ja työmarkkinapainotteinen normi (7 b §).

Koko maan kattava pudokastyö poikkeaa käytännöiltään, tausta-ajatuksiltaan sekä osittain kohderyhmältään perinteisestä etsivästä, asiakaskunnan reviirillä tehtävästä työstä. Kaikkein kovimpia kokeneet nuoret eivät kovin helposti luota viranomaisiin. Parhaiten eteenpäin ohjataan ja helpoiten kontaktia saadaan nuoriin, jotka ovat suhteellisen luottavaisia ja osallisia normaaliyhteiskuntaan ja joilla ei ole taustanaan erityisen karuja kokemuksia eikä myöskään kovin suuria erityistarpeita.

Katutyössäkin valtaosa tavatuista nuorista on tässä suhteessa ilman muuta aivan tavallisia nuoria iloineen ja murheineen. Samalla työskentelytavan erityisyys avaa kuitenkin yhden harvoista väylistä todella riskiryhmäisten nuorten tavoittamiseen ja heidän kanssaan työskentelyyn täysi-ikäisyyden jälkeen.

Mikäli laajaa yhteiskunnallista nuorten syrjäytymisen kehityskulkua pyritään taltuttamaan pudokastyön kaltaisilla yksilöitä eteenpäin ohjaavilla keinoilla, tämä voi onnistua pääosin vain, jos lähes kaikille näin ohjattaville nuorille on olemassa osallisuuden mahdollistavia paikkoja yhteiskunnassa. Tämä tarkoittaisi resurssien tuottamista ja allokointia tavalla, jolla todella luotaisiin esimerkiksi työpaikat kaikille halukkaille nuorille. Arvoiltaan liberaalissa yhteiskunnassa niiden tulisi myös vastata kohtuullisen tason toiveisiin ja tarpeisiin. Tällä hetkellä näin ei ole eikä tähän mitä arvokkaimpaan mutta suunnattomaan tehtävään voida valitettavasti pudokastyön keinoilla vastata.

Lapsiköyhyydestä vaurioita

Jatkossa työskentelytapojen kirjoa tulisi laajentaa juuri yhteiskunnan heikko-osaisimmassa päädyssä. Elämme maassa, jossa viimeksi kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana suhteellinen köyhyys on kaksinkertaistunut ja suhteellinen lapsiköyhyys kolminkertaistunut. Samaan aikaan kunnallista kotipalvelua saavien lapsiperheiden määrä on pudonnut viidennekseen ja lastensuojelun avohuollon piirissä olevien ala-ikäisten määrä on nelinkertaistunut. Polarisaatio nuorten elämässä ei rajoitu pienentyvään joukkoon, jonka ongelmat ovat yhä kärjekkäämpiä, vaan huonovointisuus koskee kasvanutta vähemmistöä.

Suhteellisen lapsiköyhyyden nopea lisääntyminen on sen elinikäisiä negatiivisia vaikutuksia koskevan sosio-psykiatrisen tiedon valossa erityisen huolestuttavaa. Lastensuojelu on puolestaan erittäin kallis ja raskas tapa vastata yhteiskunnallisiin ongelmiin. En toivoisi palveluja tarkasteltavan ainakaan vain lyhyen ajan hintatehokkuuden kannalta, sillä pidän suurta osaa niistä sosiaalisina investointeina, joista tinkiminen tällä tasolla voi tulla myöhemmin todella kalliiksi. Ajateltaessa polarisaatiokehitystä yhteiskunnallisen koheesion näkökulmasta palveluiden kohdentamisen logiikkaa tulisi kuitenkin miettiä sekä inhimillisenä että taloudellisena kysymyksenä.

Todellisia laajempia läpimurtoja näillä ongelmakentillä on nähdäkseni turha odottaa, mikäli samalla ei katsota suoraan silmiin yhteiskunnallisten hyvinvointierojen ja eriarvoisuuden kasvun seurauksia sekä kyetä kääntämään tätä kehitystä.

Lisätietoa: www.ametry.fi, www.correlation-net.org, travailderue.org.

Kirjoittaja on tutkija Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä.

 
Julkaistu 12.12.2014
Sivun alkuun |