Mirka Smolej

Toistuvan väkivallan uhrit

Poliisille vuonna 2011 tehtyjen rikosilmoitusten perusteella tyypillisin toistuvan väkivallan uhri on korkeintaan 40-vuotias suomalainen nainen, jolla on vakava päihdeongelma ja joka kokee parisuhteessa puolisonsa tekemää väkivaltaa. Parisuhdeterrorin uhreiksi nimetyn ryhmän lisäksi poliisin rikosilmoitusjärjestelmästä on tunnistettavissa neljä muuta toistuvan väkivallan uhrien ryhmää. Uhrien tunnistaminen on ensisijaisen tärkeää, jotta heitä voitaisiin auttaa nykyistä paremmin.

Väkivalta ei jakaudu yhteiskunnassa tasaisesti, vaan pieni vähemmistö sekä tekee että kokee väkivaltaa huomattavasti enemmän kuin muut. Tämän joukon keskuudesta voidaan erottaa vieläkin pienempi ihmisryhmä, joka joutuu kroonisesti rikosten ja eritoten väkivallan uhriksi. Aikaisempi väkivaltakokemus ennustaa voimakkaasti tulevaa väkivaltaa. Moni rikoksentekijä joutuu myös uhriksi tai kääntäen: moni uhri syyllistyy itse rikoksiin.

Väkivallan kasautuminen samoille uhreille on tunnistettu ongelma myös Suomessa. Esimerkiksi Kansallisen rikosuhritutkimuksen tulokset kahdenkymmenen viime vuoden ajalta osoittavat, että väestöstä noin yksi prosentti kokee kalenterivuoden aikana väkivaltaa vähintään kymmenen kertaa. Tämä vastaa noin 49 000 suomalaista.

Moni tutkija on esittänyt, että tehokkaimmat rikoksentorjuntastrategiat keskittyvät rikoksen tekijän sijasta rikoksen uhrin tai rikoksen kohteen, kuten asunnon, auton tai muun omaisuuden suojaamiseen. Erityisesti näkökulma on yleistynyt omaisuusrikosten torjunnassa, mutta myös henkilöön kohdistuvista rikoksista, kuten väkivallasta, on esitetty samanlaisia ajatuksia. Suomessakin on paraikaa kokeilussa parisuhdeväkivallan uusiutumisriskin arviointiin kehitetty Marak-menetelmä.

Poliisin tietoon tullutta toistuvaa väkivaltaa tutkittiin

Pohjoismaisen kriminologisen yhteistyöneuvoston (NSfK) rahoittamassa tutkimushankkeessa olen tarkastellut, keitä toistuvan väkivallan uhrit ovat Suomessa ja kuinka voisimme tunnistaa ja auttaa heitä nykyistä paremmin. Aineistona olen käyttänyt Poliisiasiain tietojärjestelmän (Patja) rikosilmoitustietoja väkivallan kohteeksi joutuneista henkilöistä ja heidän kokemiensa rikosten piirteistä. Keskiössä ovat vähintään viisi kertaa vuonna 2011 väkivallan uhreiksi joutuneet henkilöt, joita löytyy poliisin rikosilmoitusjärjestelmästä tarkastellulla ajanjaksolla 140. Lisäksi olen tarkastellut tämän ryhmän mahdollisia muita rikoskokemuksia vuosilta 2010 ja 2011 siltä osin kuin ilmoitukset on tallennettu Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen rikosten ja seuraamusten tutkimusrekisteriin. Jälkimmäinen tarkastelu ei rajoitu ainoastaan uhriksi joutumiseen, vaan siinä ovat mukana myös tapaukset, joissa henkilö on ollut itse epäiltynä tai todistajana rikosasiassa. Nämä ilmoitukset käsittävät henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten lisäksi valtaosan seksuaalirikoksista, vapauteen kohdistuvista rikoksista ja omaisuus-, petos- ja vahingontekorikoksista.

Tutkittavat henkilöt ovat olleet osallisina yhteensä 2327 kirjatussa rikosnimikkeessä tarkastellun kahden vuoden aikana. Heistä 71 % on naisia ja lähes kaikki ovat suomalaisia. Yli puolet on korkeintaan 40-vuotiaita, ja suurin ammattiasemaryhmä on työntekijät. Tavallisimmat ammatit ovat lähihoitaja, myyjä ja siivooja. Lähes joka kymmenes toistuvista uhreista on työttömiä tai toimettomia. Työttömien ja toimettomien osuus on merkittävästi suurempi mies- kuin naisuhrien keskuudessa. Uhreista lähes puolet on vakavasti päihdeongelmaisia. Olen jakanut tutkittavani viiteen kategoriaan tarkastelemalla heidän elämäntilannettaan, koetun ja tehdyn väkivallan tyyppiä ja piirteitä sekä muun tehdyn ja koetun rikollisuuden määrää.

Taulukko 1. Toistuvan väkivallan uhrien tyypittelyä sukupuolen mukaan.

Kaikki (%) Naiset (%) Miehet (%)
Parisuhdeterrori 49 66 5
Alkoholismin syvä suo 18 18 21
Katu- ja ravintolaväkivallan kierre 10 3 28
Rikollinen elämäntapa 8 1 26
Lapsi väkivallan uhrina 7 5 13
Muut 8 7 7
Yhteensä 100 100 100
(N) (140) (99) (41)

Toistuvan väkivallan uhrin muotokuva

Parisuhdeterrori-uhrikategoria on määrällisesti suurin ja siihen lukeutuu puolet kaikista tutkittavista. Tyypillistä parisuhdeterrorin uhreille on, että väkivallan tekijöitä on vain yksi, tekijä ei vaihdu eikä väkivaltaa tapahdu juuri muualla kuin kotona tai muussa yksityisasunnossa. Kahta henkilöä lukuun ottamatta kaikki uhrit ovat naisia. Parisuhdeterrorin uhreilla väkivalta on usein molemminpuolista ja erittäin raakaa. Uhreista puolella on vakava päihdeongelma. Valtaosa uhreista on 30–50-vuotiaita ja viidenneksellä on alaikäisiä lapsia.

Alkoholismin syvä suo -ryhmässä sukupuolijakauma on tasaisempi, lähes puolet uhreista on miehiä. Väkivalta tapahtuu tyypillisesti yksityisasunnoissa, jossa tapahtuma-aikaan paikalla on useamman ihmisen ryyppyporukka. Yhtä tutkittavaa lukuun ottamatta kaikki uhreista ovat epäiltyinä itsekin rikoksista. Valtaosa niistä on kuitenkin muuta kuin väkivaltaa. Kaikki ryhmän uhreista ovat joutuneet useamman kuin yhden henkilön väkivallan kohteeksi. Alkoholismin syvä suo -ryhmän uhrien kokeman väkivallan tutkintaa vaikeuttaa voimakkaasta päihtymystilasta johtuva tilanteiden kaoottisuus. Mikäli mittavia vammoja ei ole, jäävät asianosaisten roolit tilanteessa usein selvittämättä, osin kaikkien osapuolten voimakkaan päihtymystilan vuoksi.

Rikollinen elämäntapa -ryhmä on miesvoittoinen, joukossa on vain yksi nainen. Uhrit ovat verraten nuoria, valtaosa heistä on alle 30-vuotiaita. Ainakin puolella miehistä on vakava-asteinen päihdeongelma. Nimensä mukaisesti yhteinen nimittäjä tämän ryhmän uhreille on mittava rikosepäilyjen määrä aineistossa. Lähes kaikki ovat epäiltynä yli kymmenessä rikosnimikkeessä. Enimmillään eräs mies on epäiltynä 73 rikollisesta teosta kahden vuoden sisällä. Nämä miehet ovat huomattavasti harvemmin itse rikoksen uhreja kuin tekijöitä. Valtaosa rikoksista, joista miehet ovat epäiltyinä, ovat muita kuin väkivaltarikoksia. Yleisiä rikoksia ovat näpistykset, ajoneuvovarkaudet, vahingonteot, huumausainerikokset ja laittomat uhkaukset.

Uhrit, jotka lukeutuvat Katu- ja väkivallan kierre -ryhmään, kokevat väkivaltaa ainoastaan julkisilla paikoilla. Valtaosa siitä on miesten keskinäistä. Väkivaltaa luonnehtii usean ihmisen osallistuminen siihen. Suurin osa tämän ryhmän kokemasta väkivallasta on joukkotappeluita kadulla tai muissa julkisissa tai puolijulkisissa tiloissa. Uhrit ovat pääosin nuoria miehiä ja yli puolet heistä on korkeintaan 20-vuotiaita. Uhreilla on muita uhreja huomattavasti vähemmän todettavissa olevia päihdeongelmia, siitä huolimatta, että päihteet ja etenkin alkoholi ovat lähes kaikissa poliisin kirjaamissa tilanteissa läsnä.

Lapsi väkivallan uhrina -ryhmä on kaikista vaikeimmin hahmotettava, sillä siihen kuuluvien uhrien tunnistaminen aineistosta on hankalaa. Pääosin ongelma johtuu poliisin sekavista kirjaamiskäytännöistä alaikäiseen kohdistuvaa väkivaltaa tutkittaessa. Koska puolessa alaikäisten väkivaltakokemuksia koskevissa rikosilmoituksissa asianomistajaksi on kirjattu pelkästään lapsen huoltaja, on esimerkiksi lapsiuhrien sukupuolesta ja iästä mahdotonta esittää kattavaa kuvausta. Kahta tapausta lukuun ottamatta kaikissa tapauksissa epäiltynä on jompikumpi tai molemmat vanhemmista. Puolessa tapauksista rikosilmoituksen tekijänä on sosiaaliviranomainen, puolessa lapsen oma vanhempi.

Tyypilliset uhrit?

Tyypillisin uhri ei suinkaan kuvaa kattavasti koko joukkoa, vaan toistuvan väkivallan uhriksi joutuu hyvin erilaisissa olosuhteissa eläviä ihmisiä. Osalla uhreista väkivalta vaikuttaa olevan pikemminkin rikollisen elämäntavan tai päihdeongelman sivutuote, kun taas toisilla väkivallan uhriksi joutuminen näyttää selvemmin liittyvän haavoittuvaan asemaan tai elämäntilanteeseen. Esimerkiksi erotilanteisiin liittyvä toistuva väkivalta ja alaikäisten lasten kokema väkivalta kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään.

Vaikka toistuvan väkivallan uhreja on vaikeaa niputtaa yhteen, yhdistää valtaosaa aineiston uhreista vakava-asteinen oma tai väkivallan tekijän päihdeongelma. Osa uhreista on itse niin vakavasti päihderiippuvaisia, että heidän elämänhallintansa ja käsityksensä tutkittavana olevan väkivaltatapahtuman kulusta on olematon. Usein väkivallan tapahtumapaikalla poliisia vastassa ovat mittavat fyysiset vammat ja syvästi päihtyneet osapuolet, joista kukaan ei kykene, osaa, muista tai halua kertoa, mitä tilanteessa on tapahtunut. Olisi kuitenkin liian yksinkertaistettua selittää väkivaltaa pelkällä päihteiden liikakäytöllä, sillä tarkastellun ihmisryhmän elämänhallintaongelmat ovat hyvin monenlaisia. Alkoholi ei liene ainoa syy väkivaltaan, mutta se on yksi merkittävä tekijä, johon puuttumalla moneen toistuvista väkivaltakokemuksista voitaisiin tehokkaasti puuttua. Päihteettömyyteen ja päihteiden käytön lopettamiseen tähtäävät interventiot ovat siten ensisijaisia kun mietitään, miten tätä ihmisryhmää voitaisiin parhaiten auttaa katkaisemaan väkivallan kierre.

Puuttumisessa on myös riskejä

Toistuvan väkivallan uhrien tunnistaminen on ensisijaisen tärkeää, jotta heitä voitaisiin auttaa nykyistä paremmin. Erilaisten puuttumismekanismien suunnittelu ja kohdentaminen tulisikin tehdä eri uhriryhmien ominaisuudet ja tilanteet huomioiden.

Tämä ei kuitenkaan ole ongelmatonta, sillä tunnistamisen myötä syntyy myös riskejä. Niitä voivat olla muun muassa uhrin syyllistäminen, uhrin pelokkuuden lisääminen, uhrien yksityisyyden loukkaaminen, rikosten siirtyminen toisaalle ja ei-toivottujen sivuvaikutusten aiheutuminen. Jälkimmäisestä esimerkkinä voi mainita yhdysvaltalaisen kokeilun, jossa väkivallan uhrien valistaminen johti lisääntyneisiin hätäkeskussoittoihin. Tämän tulkittiin olevan merkki väkivallan lisääntymisestä, vaikka lisääntyneiden yhteydenottojen olisi voinut yhtä hyvin tulkita kertovan ongelman esiintulosta. Vaikutuksen suunnan ja laajuuden mittaamisessa rikosilmoitusten määrä ja hätäkeskussoitot ovatkin kovin rajallinen, mutta valitettavan usein ainoa käytettävissä oleva mittari.

Kirjoittaja työskentelee tutkijatohtorina Nordiska Samarbetsrådet för Kriminologin (NSfK) rahoituksella oikeusministeriön kriminaalipoliittisella osastolla.

 
Julkaistu 19.12.2013
Sivun alkuun |