Matti Laine

Psykoterapian vaaroista

Kriminologia-palstalla käsitellään Thomas Quickin tapausta Ruotsissa ja psykoterapian tiettyjen suuntausten roolia siinä.

Lapsuuden kokemukset tekevät hänen tekonsa ymmärrettäviksi. Isä käytti häntä seksuaalisesti hyväksi jo hyvin pienenä ja kun äiti näki tämän, sai hän keskenmenon. Mutta äiti syyttikin pientä lasta keskenmenosta, ei isää. Myöhemmin isä ja äiti pakottivat hänet kauheuksiin, mm. syömään surmatun pikkuveljensä, Simonin lihaa. Terapiassa hän alkaa kertoa tekemistään murhista.

Hänet tuomitaan vuosina 1994–2001 kahdeksasta murhasta ja hänen epäilleen tehneen kymmeniä muita. On löytynyt Pohjoismaiden pahin sarjamurhaaja, Thomas Quick, alun perin Sture Bergwall. On vain yksi ongelma: tämä kaikki on satua. Kotiolot olivat suhteellisen normaalit, Sturella ei ollut edes pikkuveljeä, kaikki kahdeksan murhatuomiota on purettu (viimeinen kesällä 2013) ja Quick on taas Bergwall. Onkin löytynyt uskomaton eurooppalainen rikostutkintaan, syyttäjä- ja asianajotoimintaan, oikeudenkäyttöön ja erityisesti psykoterapiaan liittyvä skandaali.


xxx

Terapiassa Thomas kertoo tehneensä ensimmäisen murhan jo 14-vuotiaana vuonna 1964. Alaikäisenä tehdystä teosta häntä ei tuomittu, mutta hänen syyllisyyteensä uskottiin. Pienellä vaivalla olisi voitu selvittää, että hänellä oli täydellinen alibi murhan aikaan. Hän oli omissa rippijuhlissaan, josta tilaisuudesta on myös valokuvia. Ensimmäinen syyttävä sormi osoittaa esitutkintaan. Kaikki tuomiot perustuivat pelkkään tunnustukseen ja tekniset todisteet puuttuivat. Ainoat sellaiset, nuotiosta löytyneet luunsirut, paljastuivat myöhemmin liimatuksi puuksi. Hänellä oli Säterin mielisairaalassa pitkään lupa käydä ulkopuolella, ja hän kävi kirjastossa lukemassa vanhoista lehdistä murhauutisia, joiden pohjalta hän alkoi tehdä tunnustuksiaan. Silti hän usein kuulusteluissa kertoi väärin paikan, kellonajan, uhrin vaatetuksen, tukan värin ja tekovälineen. Hannes Råstam arvioi, että esimerkiksi ensimmäistä murhatuomiota edeltävissä kuulusteluissa kaikki Quickin antamat tiedot tapauksesta olivat vääriä. Silti tunnustuksiin uskottiin, koska apuun tuli psykoterapia.

Kun Thomas ei muistanut tekovälinettä tai muisti sen väärin, psykoterapeutti selitti asian niin, että "hän ei saa ahdistukseltaan sanottua" tai "hän ei halua muistaa". Ja poliisin kuulustelut olivat äärimmäisen johdattelevia. Kun uhrin jäännöksistä puuttuu jalka (ketut todennäköisesti vieneet), kysyy kuulustelija, otitko mukaasi jonkin ruumiinjäsenen, esimerkiksi jalan. Ja Quick vastaa myöntävästi. Myös puolustuksen toiminta on erikoista. Vaikka alusta lähtien on esitetty epäilyjä Quickin syyllisyydestä, ilmoittaa asianajaja medialle ylpeänä, että hänen tehtävänsä on vakuuttaa poliisi siitä, että Quick on syyllinen kaikkiin tunnustamiin tekoihinsa.


xxx

Kyseessä on tietenkin suuri esitutkinta- ja oikeuslaitosskandaali, mutta ehkä keskeisin huomio tulisi suunnata psykoterapian tiettyjen suuntausten rooliin kaikessa tässä. Suurimman osan ajastaan Quick on viettänyt Säterin mielisairaalassa terapeuttinaan Birgitta Ståhle. Kun hänet välillä siirretään Växsjöhön ja lääkitys lopetetaan, loppuvat myös tunnustukset. Kun palataan Säteriin ja lääkkeisiin, tunnustukset jatkuvat. Lääkkeet näyttelevätkin suurta roolia. Kun Quick ei muista tai ei halua kertoa, lääkitystä lisätään. Hän saa psyykenlääkkeitä myös palkinnoksi, kun on tunnustanut ja kertonut paljon. Rikospaikkakäynneille varataan suuri määrä erilaisia bentsodiatsepiinejä, joita Thomakselle annetaan niin paljon kuin hän haluaa. Hän onkin useimmiten näissä tilanteissa "sekaisin kuin seinäkello". Kuvatuista videoista leikataan pois kaikki sellainen, joka viittaa hänen tietämättömyyteensä.

Psykoterapiassa on vahva psykoanalyyttinen ote ja sen kaksi suuntausta: torjuttujen muistojen teoria ja objektisuhdeteoria. Näiden pohjalta Säterissä oli kehitetty "fantastinen, psykodynaaminen terapiamuoto". Tähän terapiaan Sture/Thomas meni innolla mukaan. Objektisuhdeteoria pystyi selittämään hänen tekemänsä kauhistuttavat teot ja murhat. Hän toisti ja hahmotti niissä uudelleen lapsuutensa ihmissuhteita, väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Birgitta Ståhle ja hänen apunaan toiminut objektisuhdeteorian "guru" Margit Norell uskoivat, että tämä asiakkuus nousee myöhemmin yhtä suureen kuuluisuuteen kuin Sigmund Freudin kuuluisat tapaukset, mm. "susimies". Tämä näki painajaisia susista, ja Freudin selitys oli lapsuuden seksuaalinen trauma. Painajaiset johtuivat siitä, että susimies oli lapsena nähnyt vanhempiensa harrastavan luonnotonta seksiä (takaapäin kuin sudet) ja tämä toi sudet uniin. Mielenkiintoista on, että Ståhle kertoo myöhemmin tuhonneensa kaikki muistiinpanot terapiaistunnoista. Tosin hänen ja Norellin kirjan käsikirjoitus on löytynyt.


xxx

Torjuttujen muistojen teoria on ollut jo pitkään voimakkaan kritiikin kohteena. Monet tutkijat ovat sitä mieltä, ettei ole mitään psykologista mieltä eikä myöskään empiirisiä todisteita siitä, että traumaattiset muistot torjuttaisiin ja unohdettaisiin. Jopa arkikokemus puhuu sitä vastaan. Germund Hesslow (lainaus Tammisalo 2007) kirjoittaa:

Miksi evoluutio olisi varustanut meidät mekanismilla, joka saa meidät unohtamaan traumaattisia tapahtumia, jotka ovat eloonjäämisen kannalta tärkeitä? Luulisi evoluution suosivan niitä, jotka ovat hyviä muistamaan sekä hyväksikäytön että sen tekijän… Ajatus siitä, että luonto antaisi meille hälytyssignaalin (muiston herättämä ahdistus) ja sitten laittaisi hälytykselle hiljentimen (torjunta, repressio), jotta emme kärsisi hälytyksen tuomasta epämukavuudesta, on yksinkertaisesti epäjohdonmukainen.

Eli asia lieneekin päinvastoin: traumaattiset kokemukset ja niiden aiheuttajat muistamme erityisen hyvin.

Tähän liittyy myös mahdollisuus ns. valemuistosyndroomaan. Psykoterapiassa, varsinkin jos potilas on herkässä tilassa, voidaan potilaisiin istuttaa valemuistoja, joihin potilas itse alkaa vankkumatta uskoa. Viimeisten 20–30 vuoden aikana tällaisia tapauksia on tullut esiin erityisesti lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvien joukkohysteriatapausten yhteydessä. Ihmisiä on tuomittu rangaistuksiin valemuistojen vuoksi. Lisänä on ollut usein lapsitodistajien käyttö.1 Johdattelemalla lapset voidaan saada muistamaan lähes mitä tahansa. Jan Guillou on verrannut näitä tapauksia 1600-luvun noitavainoihin, jolloin lapsitodistajat olivat usein keskeisessä roolissa. Valemuistotapaukset ja niiden paljastuminen ovat osaltaan vaikeuttaneet oikeiden tapausten ilmituloa ja tutkintaa.


xxx

Bergwall/Quick tuskin itse uskoi tunnustamiinsa tekoihin. Mutta miksi hän tunnusti murhia, joita hän ei ollut tehnyt? Voimme tietenkin nimittää häntä mytomaaniksi, patologiseksi valehtelijaksi, mutta riittääkö se? Ehkä kimmoke tähän sarjamurhaajan rooliin tuli hänelle siitä tiedosta, että Säterin sairaalassa oltiin erityisen kiinnostuneita monimurhaajista (mm. Juha Valjakkalasta) ja että heitä eräässä mielessä jopa ihailtiin sairaalan sisällä. Sture Bergwall oli paljolti elämässään epäonnistunut ihminen, mutta Thomas Quickin, "Säter-miehen" nimi oli kaikkien huulilla. Ja fantastinen terapiamuotokin kiinnosti. Quick on kertonut, miten "hän janosi psykoanalyysiin" ja miten hän "halusi olla älyllinen". Hän myös opiskeli Säterissä olevaa psykologista kirjallisuutta, jotta hän osasi olla potilas "oikein", esimerkiksi taantua tarvittaessa. Mitä enemmän hän kertoi ja tunnusti ja mitä kauheampia kokemukset ja teot olivat, sitä enemmän häntä arvostettiin (ja sitä enemmän hän sai "bentsoja"). Näinkin voi siis hankkia klassista tavoitettamme, statusta. Råstam siteeraa kirjailija Söderbergiä: "Sielu kavahtaa tyhjiötä ja haluaa kosketusta mihin hintaan hyvänsä."

Kun lääkärit vaihtuivat, lääkitys väheni ja terapiastakin luovuttiin, loppuivat samalla tunnustukset. Thomas Quickistä tuli taas Sture Bergwall. Tärkeää on huomata, että merkittävät tahot poliisissa, oikeuslaitoksessa ja mediassa epäilivät hänen tunnustuksiaan jo alusta lähtien 1990-luvulla, Jan Guilloun lisäksi mm. kriminologian professori Leif GW Persson.2 Silti psykoterapia ja oikeuslaitos jatkoivat samoilla raiteilla ja Quick tuomittiin vielä 2001 kahdeksannesta murhastaan. Tätä kirjoitettaessa "Säter-mies" on edelleen mielisairaalassa ja hänestä on määrätty tehtäväksi mielentilatutkimus. Ensimmäinen yli 20 vuoteen!

LÄHTEITÄ.

Råstam, Hannes: Kuinka tehtiin sarjamurhaaja – Thomas Quickin tapaus. Helsinki: Johnny Kniga, 2013.

Tammisalo, Osmo: Tavataan ensi viikolla – Psykoanalyysin ja sen hoitovaikutusten kriittinen tarkastelu. Helsinki: Terra Cognita, 2007.

Guillou, Jan: Noitien asianajaja. Helsinki: Johnny Kniga, 2004

1 Råstam palkittiin aikanaan tällaisen tapauksen paljastamisesta. Siinäkin taustalla toimi feministisesti suuntautunut terapeutti ja professori, joka uskoi satanistista, seksuaalista väkivaltaa ilmenevän lähes kaikkialla.

2 Quick tunnusti myös useita Suomessa tapahtuneita murhia. Suomen poliisi ei suostunut kuitenkaan tutkimaan hänen syyllisyyttään. Hatunnosto heille.

 
Julkaistu 19.12.2013
Sivun alkuun |