Reetta Siukola

Päihde- ja mielenterveyspalveluista apua lähisuhdeväkivaltaan

Päihde- ja mielenterveyspalveluissa on hyvä mahdollisuus ehkäistä lähisuhdeväkivaltaa. Palveluissa kohdataan runsaasti niin lähisuhdeväkivaltaa kokeneita naisia, miehiä, lapsia ja perheitä kuin väkivallantekijöitäkin. Systemaattisen kartoituksen avulla vältytään hankalalta väkivallan merkkien tulkinnalta ja voidaan luoda vaikean asian käsittelyssä auttava rutiini.

Lähisuhdeväkivaltaa kokee Suomessa lähes viidesosa parisuhteessa elävistä naisista ja miehistä. Väkivallan seuraukset voivat olla hyvin pitkäaikaisia ja vakavia, jopa hengenvaarallisia. Vuositasolla noin 20 naista ja 5 miestä kuolee nykyisen tai entisen kumppaninsa surmaamina. Poliisille kirjautuu keskimäärin 14 perheen sisäistä pahoinpitelyä vuorokaudessa, eli yksi pahoinpitely noin joka toinen tunti. Arviolta kuitenkin vain joka kymmenes lähisuhdeväkivaltatapaus päätyy poliisin tietoon.

Läheisissä ihmissuhteissa tapahtuvalla väkivallalla on taipumus jäädä piiloon joko kodin seinien sisälle tai muiden avuntarpeiden alle. Harva väkivaltaa kokenut puhuu asiasta oma-aloitteisesti tai suoraan silloinkaan, kun käynti esimerkiksi terveysasemalla on juuri väkivallan seurausta. Väkivallan uhrille on myös joskus epäselvää, mikä on oikea paikka hakea apua. Ensimmäiset tapaamiset aiheen tiimoilta ovatkin usein tarpeettoman myöhään, joko poliisin, lastensuojelun tai ensiavun kanssa.

Viimeaikaisten viranomaisselvitysten mukaan palvelujärjestelmä ei kykene tunnistamaan ja puuttumaan lähisuhdeväkivaltaan riittävän tehokkaasti. Selvitys perhe- ja lapsensurmien taustoista vuosilta 2003–2012 osoitti, että sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa ei aina puututa edes ääneen lausuttuun väkivallan uhkaan (Sisäasiainministeriön julkaisuja 35/2012). Myös Valtiontalouden tarkastusviraston lastensuojelun tarkastuskertomuksesta (6/2012) ilmenee, ettei lastensuojelun avohuolto vastaa riittävästi väkivallan uhrien ja tekijöiden tarpeisiin. Tilanteet tunnistetaan, mutta mahdollisuudet tukea jäävät vähäisiksi.

Kenelle väkivallan ehkäisy sitten kuuluu?

Lähisuhdeväkivaltaa ja sen seurauksia voidaan ehkäistä

Lähisuhdeväkivallan ehkäisy ja palvelujen järjestämisvastuu kuuluu kunnille. Tilanteesta riippuen väkivallan uhreille ja heidän perheilleen tulee tarjota matalan kynnyksen palveluita, akuuttipalveluita, kuten turvakotipalveluja ja kriisiapua, väkivallan ehkäisytyöhön erikoistuneita palveluita sekä pitkäaikaista tukea ja terapiaa. Erityisen tärkeä rooli väkivallan ehkäisyssä on kunnan peruspalveluilla.

Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut yhteistyössä Suomen Kuntaliiton, lääninhallitusten ja kuntien edustajien kanssa kunnille lähisuhdeväkivallan ehkäisyn suositukset (STM:n julkaisuja 2008:9). Suositusten mukaan kunnan tulee määritellä väkivallan ehkäisytyöstä vastaava taho sekä eri hallintokuntien välinen työnjako. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnan tulee tuntea kuntansa toimintatavat lähisuhdeväkivaltatilanteissa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset tarvitsevat koulutusta sekä konkreettisia työvälineitä väkivaltaan puuttumiseksi. Perusohje on kuitenkin yksinkertainen: paras tapa ehkäistä väkivaltaa on puhua väkivallasta!

Systemaattinen kartoitus osaksi päihde- ja mielenterveystyötä

Päihde- ja mielenterveyspalveluissa kohdataan runsaasti niin lähisuhdeväkivaltaa kokeneita naisia, miehiä, lapsia ja perheitä kuin väkivallantekijöitäkin. Lähisuhdeväkivallan korkean riskin ryhmäksi voidaan luokitella etenkin päihteiden ongelmakäyttäjänaiset, joiden todennäköisyys joutua fyysisen ja seksuaalisen väkivallan uhriksi on suuri sekä mahdollisuudet hakea ja saada apua heikot. Joissain tapauksissa mielenterveyden oireilu tai päihteiden lisääntynyt käyttö voivat olla suoraan seurausta koetusta väkivallasta. Tällöin asian käsittelemättä jättäminen voi viedä toimivat ratkaisut kokonaan tavoittamattomiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on laatinut yhteistyössä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa lähisuhdeväkivallan systemaattisen kartoituksen työvälineen. Tämän lähisuhdeväkivallan suodatin- ja kartoituslomakkeen avulla jokainen sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijä voi kysyä väkivallasta asiakkailtaan. Lomake ja sen käyttöön opastava materiaali ovat saatavilla THL:n verkkosivuilla.

Lähisuhdeväkivallan suodatin- ja kartoituslomake koostuu neljästä osasta: suodatinkysymykset, kartoituskysymykset, arviointi ja toimenpiteet. Ensimmäisen osan suodatinkysymykset käydään läpi kaikkien asiakkaiden kanssa osana asiakkaan elämäntilanteen huolellista kartoitusta ja esitietojen keräämistä:

  1. Onko Sinuun kohdistunut lähisuhteissasi jossakin elämänvaiheessa fyysistä, henkistä tai seksuaalista väkivaltaa tai kaltoinkohtelua?
  2. Vaikuttaako kokemasi väkivalta edelleen terveyteesi, hyvinvointiisi tai elämänhallintaasi?
  3. Onko lähisuhteissasi tällä hetkellä fyysistä, henkistä tai seksuaalista väkivaltaa tai kaltoinkohtelua?

Lomakkeella jatketaan eteenpäin tarkempaan tilannekartoitukseen, jos asiakas vastaa toiseen tai kolmanteen suodatinkysymykseen myöntävästi. Lomake myös auttaa työntekijää arvioimaan asiakkaan tilannetta ja suunnittelemaan toimenpiteitä yhdessä hänen kanssaan.

Päijät-Hämeen päihde- ja mielenterveyspalveluissa on parhaillaan käynnissä kokeilu, jossa kaikilta asiakkailta kysytään kartoituslomakkeen avulla heidän kokemastaan lähisuhdeväkivallasta. Tarkoitus on auttaa väkivaltaa kohdanneita ja heidän perheitään sekä ohjata tekijöitä väkivallan katkaisuun. Mukana kokeilussa ovat Lahden kaupunki, Peruspalvelukeskus Oiva, Päijät-Hämeen Keskussairaalan yksi psykiatrian poliklinikoista sekä Lahden A- ja K-klinikat.

Lomakkeen käyttöönottoa on tuettu alueellisin koulutuksin ja sen kokemuksista saadaan tuloksia vuoden 2014 alussa. Kokeilun perusteella THL laatii päihde- ja mielenterveyspalvelujen ammattilaisten käyttöön oppaan lähisuhdeväkivaltaan puuttumisesta.

Kokeilusta pysyväksi toimintamalliksi

Valtakunnallisena tavoitteena on, että lähisuhdeväkivaltaan puuttumisesta ja systemaattisesta kartoittamisesta tulisi osa kaikkien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden normaalia käytäntöä. Systemaattisen kartoituksen avulla vältytään hankalalta väkivallan merkkien tulkinnalta ja voidaan luoda vaikean asian käsittelyssä auttava rutiini. Asiakkaille systemaattinen kysyminen on tasapuolista ja kertoo myös ilmiön yleisyydestä.

Toisaalta se kertoo myös siitä, että väkivallasta puhuminen on sallittua. Aloitteen prosessin käynnistämiseen tuleekin olla ammattilaisella, sillä usein puhumisen kynnys on väkivaltaa kokeneelle asiakkaalle itselleen liian korkea. Tehokkainta työ on silloin, kun väkivalta otetaan puheeksi kaikkien kanssa.

Väkivaltaa kokeneiden auttamiseksi kuntien käyttöön on olemassa myös toinen työväline: MARAK-toimintamalli. MARAK tulee sanoista moniammatillinen riskinarvioinnin kokous, ja se on erityinen yhteistyömenettely vakavan väkivallan tilanteita varten. Toimintamallin tarkoituksena on ehkäistä väkivallan uusiutumista ja saattaa uhri eri tahoilta tarvitsemansa avun piiriin yhdellä ilmoituksella. Se perustuu asiakkaan suostumukseen ja on tällä hetkellä käytössä Suomessa kahdeksalla paikkakunnalla. Systemaattisen kartoituksen omaksumisen myötä entistä useamman apua tarvitsevan toivotaan ohjautuvan myös MARAK-menettelyyn.

Systemaattinen lähisuhdeväkivallan kartoitus ja MARAK-toimintamalli yhdessä muodostavat auttamisprosessin, jonka ympärille voivat kerääntyä niin kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, väkivaltatyötä tekevät tahot eri sektoreilta kuin myös apua tarvitsevat asiakkaat ja heidän läheisensä.

Lisätietoa lähisuhdeväkivallasta sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille www.thl.fi/kasvunkumppanit

Kirjoittaja työskentelee erityisasiantuntijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.

 
Julkaistu 19.12.2013
Sivun alkuun |