Riikka Kostiainen

Liikennerikospolitiikka kiinnostaa

Poliisin liikenneturvallisuusseminaari kokoaa joka vuosi liikenneturvallisuuden asiantuntijoita keskustelemaan ajankohtaisista aiheista ja kehittämään poikkihallinnollista toimintakulttuuria. Lokakuussa Tampereella pidetyn seminaarin teemana oli vaikuttamisen vaikeus. Esimerkiksi erilaisella kampanjoinnilla on paikkansa, mutta tutkimustieto itsessään on tärkeä vaikuttamiskeino.

Tuoretta tutkimusta alkolukolla valvotun ajo-oikeuden toimivuudesta ja vaikuttavuudesta (Trafin julkaisu 5/2013) esitteli erityisasiantuntija Marita Löytty Liikenneturvallisuusvirastossa. Heinäkuusta 2008 lähtien (ja 7.12.2012 mennessä) valvotun ajo-oikeudet alkolukot ovat estäneet vähintään 12 000 rattijuopumusta (≥ 0,5 ‰) ja yli 40 000 kertaa vähintään 0,2 promillen humalatilassa olevan kuljettajan auton käynnistämisen. Kuljettajista 15 prosentilla ei ollut yhtään hylättyä puhallusta (≥ 0,2 ‰) valvotun ajo-oikeuden aikana. Suomessa rattijuopumuksen uusii yleensä noin 30 % kuljettajista. 51 % kuljettajista oli saanut useamman kuin yhden rattijuopumustuomion ennen alkolukkoajokortin hakemista. Alkolukkoajokortin aikana 3,3 % kuljettajista uusi rattijuopumuksen. Sen jälkeen 2,5 % kuljettajista on uusinut rattijuopumuksen. Tutkimukseen liittyi kysely kuljettajille ja heistä yhdeksän kymmenestä piti alkolukkoa melko tai erittäin tarpeellisena.

Oikeustieteen professori Matti Tolvanen hämmensi liikennepolitiikkasoppaa. Hänen mukaansa keitoksessa muhii promilleraja, nopeusrajoitukset, visiot, valvonta, erityisryhmät, seuraamukset, työnjako, tiestö ja liikennemuotojen tasapuolinen kohtelu. Erityisesti liikennerikokset kiinnostavat, sillä niitä on paljon ja ne aiheuttavat paljon henkilö- ja omaisuusrikoksia. Niiden kosketuspinta myös laaja: periaatteessa kuka tahansa voi olla tekijä tai uhri. Lisäksi niihin liittyy näytöllisiä ja oikeudellisia pulmia ja seuraamukset ovat monitahoisia.

Tolvanen näkee liikennerikospolitiikan vinoutumiksi mm. tahallisuuden ylikorostumisen, kontrollin nopeuskeskeisyyden, epäsuhdan liikennejuopumuksen ja muun tahallisen sääntöjen rikkomisen välillä sekä sen etteivät lievät ja törkeät tapaukset erotu seuraamusten tasolla riittävästi. Hänen mielestään rangaistus ei ole suhteessa vahingollisuuteen, vaarallisuuteen ja syyllisyyteen. Hän kaipasi näkyvän valvonnan ja kiinnijäämisriskin ylläpitämistä, seuraamusjärjestelmän monipuolistamista ja teknisiä esteitä rikosten uusijoille.

Apulaisosastopäällikkö Aarne Kinnunen oikeusministeriöstä kävi läpi rattijuopumuksesta käytyä poliittista keskustelua ja perusteli ministeriönsä näkemystä pitää rattijuopumusraja ennallaan. Hänen mukaansa yksi näkökulma on, että törkeisiin rattijuopumuksiin ja voimakkaassa humalatilassa ajettuihin onnettomuuksiin promillerajan laskulla ei voida vaikuttaa. On myös vaikeaa löytää sellaista seuraamusten määräämismenettelyä, jossa 0,5:ttä alhaisemmat promillet eivät aiheuttaisi kohtuutonta lisätyömäärää jo nyt ylityöllistetyille poliisille ja oikeuslaitokselle. Hän näki, että rattijuopumusten ehkäisyssä muut keinot kuin rangaistavuuden laajentaminen ovat tehokkaampia, mm. kiinnijäämisriskin nostaminen, päihdehuollon tehostaminen ja alkolukon käytön lisääminen.

Aihe sai myös seminaariväen keskustelemaan ja näkemyksiä promillerajan alentamistarpeesta puolesta ja vastaan esitettiin runsaasti. Rajan laskemista perusteltiin mm. signaalivaikutuksen tärkeydellä, alkoholimäärillä pelaamisen ja palamisaikojen laskemisen loppumisella sekä alkoholin vaikutuksella reaktiokykyyn.

 
Julkaistu 19.12.2013
Sivun alkuun |