Jukka-Pekka Takala

Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ehkäisyssä tekemistä

Rikoksentorjunta-palstalla todetaan, että EU-direktiivi lasten seksuaalisen hyväksikäytön torjunnasta vaatii enemmän kuin vielä osataan. Nyt Euroopassa olisi panostettava direktiivin edellyttämien (potentiaalisille) tekijöille suunnattujen interventio-ohjelmien kehittämiseen ja arviointiin. Ei saa kuitenkaan unohtaa myöskään muita toimia, joilla vaikutetaan tilannetekijöihin, potentiaalisiin uhreihin, heidän läheisiinsä, kavereihinsa ja kaikkiin ihmisiin rikosten riskiä alentavasti.

Euroopan unioni hyväksyi joulukuussa 2011 direktiivin lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumisesta. Direktiivin asettamat velvoitteet piti panna täytäntöön viimeistään 18. joulukuuta 2013.

Arvioiden mukaan Suomen lainsäädäntö vastaa nykyään hyvin pitkälle direktiivin velvoitteita. Muutoksia lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia ja lapsipornografiaa koskeviin säädöksiin on tehty viime vuosina osana Euroopan neuvoston ns. Lanzaroten yleissopimuksen ratifiointia.

Direktiivissä on kuitenkin myös rikosten ehkäisyä koskevia vaativia velvoitteita, joiden kohdalla on ainakin epäselvempää, ovatko asiat kunnossa.

Direktiivin 22 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että henkilöt, jotka pelkäävät syyllistyvänsä direktiivissä mainittuihin rikoksiin, voivat tarvittaessa osallistua tehokkaisiin interventio-ohjelmiin tai -toimiin, joilla pyritään arvioimaan ja ehkäisemään sellaisen rikoksenteon riskiä. Mainitut rikokset liittyvät lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, lapsen seksuaaliseen riistoon, lapsipornografiaan ja lasten houkuttelemiseen seksuaalisiin tarkoituksiin.

24 artikla asettaa vastaavia velvoitteita interventio-ohjelmien tarjoamiseksi vastaavista lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista syytetyille ja tuomituille uusimisen riskin ehkäisemiseksi tai minimoimiseksi. Tällaisten toimien on oltava käytettävissä koko rikosoikeudellisen menettelyn ajan, vankilassa ja sen ulkopuolella.

Kirjaimellisesti luettuina mainitut artiklat asettavat varsin tiukat velvoitteet: jäsenvaltioiden on varmistettava, että henkilö, jota syytetään lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista, on sellaisesta tuomittu tai pelkää sellaiseen syyllistyvänsä, voi tarvittaessa osallistua tehokkaisiin interventio-ohjelmiin tai -toimiin tällaisen rikoksen riskin minimoimiseksi tulevaisuudessa. Direktiivin johdanto lieventää vähän: ohjelmia ei tarvitse tarjota automaattisena oikeutena, ja kukin jäsenvaltio päättää, mitkä interventiot ovat asianmukaisia. Silti niitä on tarkasteltava vakavasti otettavina velvoitteina.

Interventioiden vaikutuksesta vähän tutkittua tietoa

Ensimmäisiä kysymyksiä on, mitä interventioiden tehokkuudesta näissä asioissa tiedetään. Vastaus on, että yhtä ja toista voidaan päätellä jollakin luotettavuudella. Voi ajatella, että yleiset rikoksia ehkäisevät mekanismit toimivat jollain teholla myös lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ehkäisyssä. Jotakin voitaneen päätellä myös niistä arviointitutkimusta, joita on tehty seksuaalirikoksista tuomituille järjestettyjen ehkäisyohjelmien vaikutuksesta rikosten uusimiseen, vaikka näissä on hyvin niukasti tietoa juuri lapsiin kohdistuneista rikoksista.

Mutta ruotsalaisten ja kanadalaisten tutkijoiden tuore systemaattinen katsaus (Långström ym. 2013) osoittaa, että kunnollista näyttöä lääkinnällisten ja psykologisten interventioiden tehokkuudesta lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ehkäisemiseksi ei juuri ole. Aikaisemmissa systemaattisissa katsauksissa on havaittu jonkin verran näyttöä (weak evidence) sen tueksi, että tietyt lääkinnälliset ja psykologiset interventiot vähentävät kiinni jääneiden seksuaalirikollisten uusintarikollisuutta. Mutta ei aikaisemmin eikä tässäkään katsauksessa löydetty hyvää näyttöä interventioiden vaikutuksesta lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tekemisen ja uusimisen riskin suuruuteen.

Långströmin ja kumppanien mukaan on esimerkiksi vain riittämätöntä (insufficient) näyttöä kognitiivisen käyttäytymisterapian hyödyistä ja riskeistä aikuisille tai nuoruusikäisille henkilöille lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tekemisen tai uusimisen suhteen. Oikeastaan vain yhdestä asiasta löytyi edes jonkin verran näyttöä. Tämä havainto oli se, että monisysteeminen terapia (multisystemic therapy, MST) ehkäisi uusimista nuoruusikäisten seksuaalirikollisten joukossa. Arviotutkimukseen osallistuneet olivat keskimäärin 14-vuotiaita, ja heidän uusimisriskinsä arvioitiin keskimääräiseksi.

Etsiessään arviointitutkimuksia EU-direktiivin artiklassa 22 mainituille henkilöille (eli omista mahdollisista teoistaan huolestuneille) tarkoitettujen interventioiden tehosta Långströmin ryhmä ei löytänyt ainuttakaan, joka olisi täyttänyt katsauksen minimivaatimukset. Vaatimuksiin kuului muun muassa se, että ohjelmaan osallistuneita voitiin verrata jonkinlaiseen verrokkiryhmään, joka ei saanut olla ilmiselvästi vinosti valikoitunut (kuten esimerkiksi ohjelman keskeyttäneet).

Saksassa on kyllä toiminnassa tälle henkilöryhmälle tarkoitettu lupaava hanke. Tämä Dunkelfeld-hanke käynnistettiin 2004, ja se tarjoaa ilmaista ja luottamuksellista apua miehille, jotka kokevat olevansa "sopimattomalla tavalla kiinnostuneita lapsista". Hankkeen keskeinen osa on vuoden kestävä ryhmäterapia. Hankkeen alustavat tulokset ovat lupaavia. Kolmena ensimmäisenä vuonna yhteyttä otti 800 miestä, joista lähes puolet matkusti – joskus kaukaakin – klinikalle monipuolista alkuarviointia varten. Toisin sanoen monet pedofiilisiä tai hebefiilisiä (seksuaalinen kiinnostus puberteetti-ikäisiin lapsiin) taipumuksia itsessään tunnistavat miehet ovat motivoituneita osallistumaan tällaiseen terapiaan. Hankkeen nettisivuilla olevan tekstin mukaan terapiaan osallistuneiden enemmistön ongelmalliset asenteet vähenivät ja heidän kykynsä ymmärtää potentiaalisten uhriensa näkökulmaa parani. Yksittäiset osanottajat katsovat oppineensa hallitsemaan käyttäytymistään aikaisempaa paremmin. He esimerkiksi osaavat välttää tilanteita, joissa heidän ongelmalliset impulssinsa esiintyvät. Ohjelmaan tapauskohtaisen harkinnan mukaan kuuluva seksuaaliseen haluun vaikuttava lääkehoito saa kiitosta joiltakin osallistujista. Kuitenkaan mitään varsinaista, selkeästi kuvattua vaikutusarviointia ei sivuiltakaan löydy.

Erilaisia menetelmiä tarvitaan

Näyttää siis siltä, että tällä hetkellä ei ole olemassa kovin hyvää tietoa siitä, millaisia 22 artiklan tarkoittamat tehokkaat interventiot ovat. Långström ym. huomauttavat, että tilanteessa on myös otollisia tutkimuksellisia mahdollisuuksia, kun kyseisiä ohjelmia on tässä vaiheessa olemassa melko vähän samalla kun tietämys niiden tehosta on puutteellista. Tällöin ohjelmia käyttöön otettaessa ja laajennettaessa on myös mahdollista joustavasti käynnistää verrokkiasetelmiin perustuvia arviointitutkimuksia.

Direktiivin velvoitetta tehokkaiden interventioiden tarjolla olon varmistamiseksi voineekin tulkita niin, että on kehitettävä näyttöön perustuvia tehokkaita interventioita. Samalla on tietysti harkitusti tarjottava ohjelmia, joilla käytettävissä olevan tiedon mukaan on parhaat mahdollisuudet ehkäistä lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Tässäkin sovellettaneen riski- ja tarvearviointiin perustuvia toimia. Kognitiivisten käyttäytymisohjelmien lisäksi olisi syytä pitää esillä myös mahdollisuuksia tarjota siitä kiinnostuneille vapaaehtoisille seksuaaliseen haluun vaikuttavaa lääkitystä, kuten Dunkelfeld-ohjelma tekeekin.

Potentiaalisille rikoksentekijöille tarjottavien ohjelmien ohella kannattaa muistaa myös muut rikoksen tekemiseen ja tekemättä jäämiseen vaikuttavat tekijät. Hyvin kiinnostava ja monipuolinen hanke on ainakin USA:ssa, Britanniassa ja Alankomaissa toimiva hanke StopItNow. Tämä hanke antaa puhelimitse, sähköpostitse ja kasvokkain luottamuksellisesti neuvoja esimerkiksi ihmisille, jotka ovat huolissaan

  • omista lapsiin kohdistuvista ajatuksistaan ja pelkäävät syyllistyvänsä lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön,
  • tutun nuoren lapsen tai teini-ikäisen seksuaalisesta käyttäytymisestä, huolissaan riskistä, että lapsi hyväksikäyttää toista lasta, tai siitä, että häntä hyväksikäytetään,
  • jonkun läheisen henkilön käyttäytymisestä, tai jos joku tuttu on jäänyt kiinni lapsiin kohdistuvasta seksuaalirikoksesta.

Neuvontaa tarjotaan myös

  • lapsille ja nuorille, joita on seksuaalisesti hyväksikäytetty
  • henkilölle, joka tarvitsee neuvoa siinä, miten lapsia suojella
  • ammattilaisille ja muille jotka työskentelevät lasten ja perheiden kanssa.

Euroopassa on käynnissä tämän hankkeen arviointi, johon osallistuvat yllä mainittu Dunkelfeld-hanke sekä Suomen Pelastakaa Lapset. Toivottavasti siitä saadaan hyviä neuvoja.

VIITTEITÄ JA LINKKEJÄ:
Långström, Niklas, Pia Enebrink, Eva-Marie Laurén, Lindblom, Jonas, Sophie Werkö, and Karl Hanson. 2013. “Preventing Sexual Abusers of Children from Reoffending: Systematic Review of Medical and Psychological Interventions." British Medical Journal 247:f4630.

Dunkelfeld-hankeen sivusto saksaksi ja englanniksi .

StopItNow UK.

Suomen Pelastakaa Lapset, Lasten suojelu digitaalisessa mediassa .

 
Julkaistu 19.12.2013
Sivun alkuun |