Jukka-Pekka Takala

Tehoaako julkisten tilojen kameravalvonta?

Rikoksentorjunnan kannalta näyttö on ristiriitaista ja osin vaikeasti tulkittavaa

Valvontakameroita käytetään sekä yksityisissä että julkisissa tiloissa. Ne toimivat ikään kuin aistien jatkeina ja siten sallivat saman tilan valvonnan harvemmilla silmäpareilla tai laajemman tilakokonaisuuden valvonnan kuin olisi mahdollista ilman teknisiä apuvälineitä. Tämän voisi ajatella lähes automaattisesti ehkäisevän valvotun alueen rikollisuutta.

Todellisuudessa kameravalvonnan vaikutuksesta julkisten tilojen rikollisuuteen ei ole kovin hyvää näyttöä. On yksittäisiä hyvin tehtyjä arviointitutkimuksia, joiden nojalla rikollisuus näyttää vähenevän reippaasti, mutta myös sellaisia päteviä tutkimuksia, joissa havaitaan jopa negatiivisia vaikutuksia. Vain pysäköintialueilla ja autoihin kohdistuvissa rikoksissa kameravalvonnan rikoksia vähentävästä tehosta on melko hyvää ja yhdensuuntaista näyttöä. Sen sijaan tutkimustulokset vaikutuksesta torien ja katujen väkivaltaan ja muuhun rikollisuuteen ovat ristiriitaisia.

Mahdollisia vaikutusmekanismeja, jotka ehkäisevät...

Kameravalvonnan voi ajatella ehkäisevän rikoksia esimerkiksi seuraavien mekanismien kautta:

  1. Potentiaalinen rikoksentekijä kokee kameravalvonnan lisäävän riskiä jäädä kiinni eikä siksi ryhdy valvotulla alueella rikokseen yhtä herkästi kuin muuten. Tämä vaikutus olisi sitä voimakkaampi, mitä laajemmin kameravalvonnasta tiedetään.
  2. Kameravalvonta lisää tosiasiassa rikosten paljastumisen, selvittämisen ja sanktioimisen todennäköisyyttä helpottamalla niiden havaitsemista ja esitutkintaa. Tämä vaikuttaa kiinni saatuihin, mutta voi myös nostaa muiden henkilöiden subjektiivista arviota kiinnijoutumisriskistä.

  3. Kameravalvonta mahdollistaa puuttumisen kehittymässä tai käynnissä olevaan rikostilanteeseen ja estää näin rikoksia tapahtumasta. Tämä edellyttää tietenkin, että joku seuraa kameran kuvaa – siis tarvitaan aktiivista eli tosiaikaista valvontaa. Lisäksi se edellyttää sitä, että tilanteen havaitsija pystyy käynnistämään puuttumisen. Valvojalla voi olla esimerkiksi radioyhteys poliisiin. Skotlannin Glasgowssa on ainakin kokeiltu katujen valvontajärjestelmää, jossa valvottavalla alueella (kuten kameroiden yhteydessä) on kaiuttimia, joiden kautta valvontakeskuksesta voi sanallisesti puuttua tilanteisiin.

  4. Kameravalvonta voidaan myös kokea merkiksi siitä, että alueesta välitetään. Näin se voi kohottaa myös turvallisuudentunnetta. Tämä taas lisäisi kävijämäärää ja epämuodollista valvontaa, joka taas ehkäisee rikoksia. Kohonnut turvallisuudentunne ja luottamus kameravalvontaan voi myös lisätä valmiutta itsekin ilmoittaa rikoksista ja häiriöistä tai puuttua niihin muuten. Se lisäisi yhteisön yhteenkuuluvuutta.

...ja edistävät rikoksia

Toisaalta on helppo ajatella mekanismeja, joiden kautta kameravalvonta voisi lisätä rikollisuutta:

  1. Kameravalvonta saattaa tuudittaa alueen käyttäjiä valheelliseen turvallisuudentunteeseen, mikä saisi heidät varomattomammiksi ja näin tekisi heistä helpompia rikoksen kohteita.
  2. Kameravalvonta saatetaan kokea merkiksi siitä, että alue on vaarallinen, mikä vähentää turvallisuudentunnetta ja saattaa käynnistää huonon kierteen. Luonnollinen valvonta vähenee, alueen käyttäjät ovat tulevat aremmiksi puuttumaan mihinkään jne
    .
  3. On mahdollista myös, että kameravalvonnan tietoja käytetään väärin, jopa rikosten suunnitteluun ja toteuttamiseen.
  4. On mahdollista, että kameravalvonta aiheuttaa rikosten siirtymistä toisiin paikkoihin tai aikoihin, toisiin uhreihin tai kohteisiin. Jollei tämä suorastaan lisäisi rikoksia, ainakin se estäisi niiden vähentymistä.

Meta-analyysi rohkaisevin ajoneuvorikoksissa

Campbell Collaboration on julkaissut metakatsauksen ja -analyysin julkisten tilojen kameravalvonnan vaikutuksesta rikollisuuteen (Farrington ym 2008). Katsaukseen etsittiin tutkimuksia, jotka ovat mitanneet kameravalvonnan vaikutuksia ja joissa oli mukana vähintään yksi koe- ja vertailualue. Kummankin alueen rikollisuustasosta piti olla tietoja sekä ennen järjestelmän käyttöönottoa että sen jälkeen. Tällaisia tutkimuksia löytyi 41.

Campbell-analyysin tulokset ovat korkeintaan lievästi rohkaisevia. Kun tarkasteltiin kaikkia rikostyyppejä ja -paikkoja, kameravalvonta näytti hieman vähentävän rikoksia. Mihinkään rikostyyppiin ei myöskään ollut negatiivista vaikutusta, mutta positiivinen vaikutus oli yleensä vähäinen eikä edes tilastollisesti merkitsevä.

Valvonnan eri käyttöpaikoista vain parkkipaikoilla saatiin meta-analyysissa selvä ja tilastollisesti merkitsevä myönteinen tulos. Sen sijaan muut paikat – kaupunkikeskustat, huono-osaisten asuntoalueet ja julkinen liikenne – eivät tuottaneet tilastollisesti merkitsevää tulosta. Julkisessa liikenteessä tosin ensimmäinen metron häiriöitä ja rikollisuutta mitannut arvio näytti tuntuvaa rikollisuuden vähenemistä 61 prosentilla.

Rikoslajeista saatiin paras tulos autoon kohdistuvissa rikoksissa. Ne vähenivät 22 arviointitutkimuksen aineiston meta-analyysissa kaikkiaan 26 prosenttia. Kameravalvotuilla parkkialueilla väheneminen on suurinta, peräti 51 prosenttia verrattuna kamerattomiin alueisiin. Näiden arviot olivat myös melko johdonmukaisia: kaikkien paikoitusalueiden tulokset yhtä lukuun ottamatta olivat positiivisia. Valvonta näissä paikoissa oli peittävyydeltään hyvä ja siihen liittyi muitakin toimia. Tekijät arvioivat, että näillä ehdoin hyväpeittoinen kameravalvonta on tehokas keino vähentää ajoneuvoihin kohdistuvia rikoksia.

Sen sijaan väkivallan vähentymisestä julkisissa tiloissa ei saatu kunnon näyttöä. Merkitsevää väkivallan laskua havaittiin vain kolmessa 23 arviointitutkimuksesta.

Kaupunkikeskustat hankalampia

Yksi näistä oli 2003 Ruotsin Malmössä tehty arvio, jossa kameravalvotulla torilla henkilöön kohdistuneet rikokset vähenivät 40 prosentilla verrattua vertailualueeseen (Blixt 2003). Samanaikaisesti Helsingborgissa käyttöön otettu puistoalueen kameravalvonta sen sijaan ei tuottanut selviä tuloksia. BRÅ:n mukaan Malmön selvempiä tuloksia saattoi selittää se, että rikosluvut olivat alun perin korkeammat, valvonta kattoi alueen paremmin ja valvonnasta ilmoitettiin näkyvämmin.

Kuitenkin tuoreempi ruotsalainen katutilan kameravalvontakokeilun arviointitutkimus tuotti pettymyksen (Lindahl 2009). Landskronan keskustassa asennettiin kamerat valvomaan viittä katua, jotka tunnettiin väkivaltarikosten keskittyminä. Poliisin tietoon tullut väkivalta ei kuitenkaan tämän jälkeen vähentynyt vaan lisääntyi 70 prosentilla. Tutkimuksen mukaan lisääntynyt väkivalta voitiin selittää yhtäältä eräiden nuorisoryhmien sekä tiettyjen alueen anniskelupaikkojen tuottamalla aikaisempaa runsaammalla väkivallalla.

Olivatko sitten Malmön hyvät tulokset satunnainen poikkeus? Selvää on, että tähänastinen näyttö kameravalvonnan tehosta väkivallan vähentämisessä julkisilla paikoilla on vaatimaton. Itse en olisi kuitenkaan valmis päättelemään, että tämä on lopullinen totuus. Julkisten paikkojen kameravalvontajärjestelmiin liittyy lukuisia niiden tehoon todennäköisesti vaikuttavia tekijöitä, jotka ilmeisesti vaihtelevat. Kameroiden tarkkuus sekä niiden ajallinen ja alueellinen peitto voivat vaihdella. Alueen valaistus vaihtelee. Valvontakuvan seuraamisessa ja havaintoihin reagoimisessa on eroja. Esimerkiksi Landskrona-raportista käy ilmi, että kameravalvonta jäi irralliseksi: kukaan ei reagoinut kamerakuviin. Vaikka suurin osa alueella tapahtuneista väkivaltarikoksista tallentui valvontakameran nauhalle, näitä nauhoituksia ei käytetty edes rikosten selvittämisessä.

Kameravalvonnan tehon arvioimista sekoittaa vielä se, että se voi lisätä viranomaisten tietoon tullutta rikollisuutta, vaikka todellinen rikollisuus ei nousisikaan. Näin se saattaa tehdä sekä suoraan valvonnasta saadun informaation kautta että rohkaisemalla kansalaisia ilmoittamaan useammista rikoksista. Jos uskoo, että kameravalvonta helpottaa rikoksen selvittämistä, silloin myös ilmoittaminen tuntuu mielekkäämmältä. Muutamat arviot, joissa kameravalvonnan vaikutuksia on mitattu sekä poliisin tietoon tulleella rikollisuudella että siitä riippumattomilla mittareilla, antavat selvää tukea tälle ajatukselle. Esimerkiksi muuan brittitutkimus havaitsi, että kameravalvonnan käyttöönoton jälkeen ensihoitoon hakeutui merkitsevästi vähemmän pahoinpitelyvammoja saaneita, kun taas poliisin tietoon tulleet väkivaltarikokset lisääntyivät (Sivarajasingam 2003). Nämä tukevat sitä ajatusta, että kameravalvonta olisi vaikuttanut todelliseen rikollisuuteen myönteisesti ja samalla lisännyt piilorikollisuuden paljastumista.

Silti on todennäköistä, että tulevaisuudessakin kameravalvonta on tehokkain omaisuusrikosten ehkäisyssä. Väkivaltarikoksiin sillä ei välttämättä ole koskaan samaa vaikutusta, vaikka uskonkin, että pystytään kehittämään myös sellaiset julkisten tilojen kameravalvonnan standardit, joita noudattamalla kameravalvonta auttaa myös väkivaltarikosten ehkäisyä. Sillä välin voi tutustua huolella laadittuihin suomalaisiin ohjeisiin kameravalvonnan teknisistä vaihtoehdoista ja oikeudellisista edellytyksistä eri tilanteissa (Sallinen 2010).

LÄHTEITÄ:
Blixt, M. (2003) Kameraövervakning i brottsförebyggande syfte. Rapport 2003:11. BRÅ.

Farrington, D. P., & Welsh, B. C. (2008) Effects of closed circuit television surveillance on crime. Campbell Systematic Reviews 2008:17.

Lindahl, E. (2009) Kameraövervakning i Landskrona: En utvärdering. Rapport 2009:14. Stockholm: BRÅ.

Sallinen, P. (2010) Kameravalvontaopas. Turva-alan yrittäjät ry & turvallisuusalan neuvottelukunta. http://tinyurl.com

Sivarajasingam V, Shepherd J P, Matthews K. (2003) Effect of urban closed circuit television on assault injury and violence detection. Injury Prevention, 9:312–316.

 
Julkaistu 19.12.2012