Henrik Elonheimo

Poimintoja Bilbaon kriminologian konferenssista

Osallistuin European Society of Criminologyn (ESC) konferenssiin Baskimaan Bilbaossa syyskuussa. Tapahtuman teemana oli 2000-luvun kriminologia: tarpeellinen tasapaino vapauden ja turvallisuuden välillä. Ohessa kuvauksia joistakin sessioista, joihin osallistuin.

Rikollisuuden tason muutoksista

Tämänvuotisen Tukholman kriminologiapalkinnon voittaja Jan Van Dijk Tilburgin yliopistosta Alankomaista esitteli dataa, jonka mukaan rikollisuus on eri maissa vähentynyt 1990-luvun puolivälistä lähtien. Hän pohti mahdollisia selitysmalleja tälle kehitykselle eri rikoslajeissa. Erityisesti hän nosti esiin tilaisuusrakenteen. Esimerkiksi autovarkauksien ja murtojen väheneminen voi liittyä turvajärjestelmien ja hälytinlaitteiden yleistymiseen. Voidaan jopa spekuloida, että tällaisella preventiolla voi olla laajempia vaikutuksia kokonaisrikollisuuteen sitä kautta, että jos tilaisuudet suhteellisen lievien rikosten tekemiseen estetään, ne eivät voi toimia rikollisen uran ponnahduslautoina ja rikollinen kehitys katkeaa. Myös Marcelo F. Aebi Lausannen yliopistosta Sveitsistä otti omassa esityksessään esiin laskevat rikosluvut, mutta huomautti että väkivallassa kuitenkin näkyy nouseva trendi.

Transitionaalinen oikeus

William Schabas puhui transitionaalisesta oikeudesta, jota on käytetty laajamittaisten yhteiskunnallisten konfliktien jälkeisinä, nopean poliittisen muutoksen aikakausina. Itse hän on osallistunut totuuskomissioon Sierra Leonessa. Tällaiset hankkeet yhdistetään usein restoratiiviseen oikeuteen, mutta kyse on kuitenkin enemmän yhteiskunnallisen kuin yksilötason sovituksesta.

Sierra Leonessa kuulemiset kestivät kuukausia, ja useat uhreista olivat naisia tai lapsia. Asiantuntijat suosittelivat, että seksuaalirikosten käsiteltäisiin suljetuin ovin. Kuitenkin kävi ilmi, että naiset nimenomaan halusivat julkista käsittelyä, ja tähän totuuskomissio tarjosikin sopivan välineen, vaikka kaikissa tapauksissa tekijää ei ollutkaan saatu kiinni. Totuuskomissio saattoi myötävaikuttaa siihen, että Sierra Leonessa saatiin lopulta rauha. Kuitenkin tällaisten komissioiden menestystä on hankala mitata; yhteiskunnalliset tilanteet ovat monimutkaisia, ja vaikutuksia voidaan arvioida vasta pidemmän ajan päästä.

Baskiterrorin uhrit

José Luis de la Cuesta Arzamendi Baskimaan yliopistosta puhui ETA:n terrorin uhreista. Etenkin Francon aika oli baskeille hankalaa, ja tuki ETA:a kohtaan oli vahvaa ja julkista. Vasta 1980-luvulta alkaen baskit alkoivat laajemmin vieroksua ETA:n väkivaltaa. ETA perustettiin 1959, ja väkivalta alkoi 1961. Vuosikymmenten aikana yhteensä yli 800 ihmistä on tapettu. Samoin on ollut useita neuvotteluyrityksiä Espanjan hallituksen ja ETA:n välillä. Tällä hetkellä ETA:n vankeja on noin 500. Terrorismin uhrit ovat organisoituneet ja heidän asemansa parantamiseksi on säädetty laki. Ei kuitenkaan ole selvää, millainen oikeus auttaisi uhreja. Esimerkiksi restoratiivinen oikeus voisi palvella heidän tarpeitaan. Myös kollektiivisen muistin vaaliminen on tärkeää.

Sormien pituuden suhde kertoo väkivaltariskistä

Konferenssin kenties yllättävimmän esityksen piti Hasan Buker Turkin poliisikoulusta. Biologisella kriminologialla on pitkät juuret, kuten tiedämme, ja viime vuosina hormoneihin liittyvät tutkimukset ovat yleistyneet. Bukerin esitys koski sitä, miten sormien pituuden suhde on yhteydessä väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Nimettömän ja etusormen pituuden suhde kertoo raskaudenaikaisesta altistumisesta mieshormonille. Tutkimuksen otos koostui turkkilaisista koululaisista, joita pyydettiin arvioimaan sormiensa pituutta. Niillä, joiden nimetön oli etusormeen verrattuna pitkä, oli enemmän väkivaltaista käytöstä. Yhteys koski etenkin verbaalista väkivaltaa. Yhteys sormien pituuden ja fyysisen väkivallan välillä sen sijaan katosi, kun huomioon otettiin kontrollimuuttujat (kuten sanktiovarmuus ja uskomus, että väkivalta on väärin).

Restoratiivinen oikeus

Myös restoratiivinen oikeus oli Bilbaossa hyvin esillä. Gerry Johnstone ja Simon Green Hullin yliopistosta esittelivät koko Hullin kaupungin kattavaa restoratiivista projektia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että sosiaalisia siteitä ja rikosten ennaltaehkäisyn roolia on vahvistettu ja vastaavasti repressiivisten sanktioiden kuten vankeusrangaistuksen roolia on pienennetty. Hullin kokonaisvaltainen, kulttuurinen muutos menee pidemmälle kuin pelkän rikosoikeussysteemin marginaaliset reformit, ja tarjoaa vuorovaikutteisemman ja vähemmän rangaistuskeskeisen tavan suhtautua konflikteihin kotona, koulussa, töissä ja ylipäätään kaikenlaisessa sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Morten Holmboe Oslon poliisikorkeakoulusta arvioi restoratiivisen oikeuden kehitystä maassaan. Kehitys ei ole ollut niin suotuisaa kuin Nils Christien kotimaasta saattaisi kuvitella. Norjassa, kuten monessa muussakin maassa, restoratiivisen oikeuden painopiste on rajattu uhrin ja tekijän kohtaamiseen ja melko lieviin tapauksiin. Holboen mukaan restoratiivisen oikeuden termiä käytetään liian löyhin perustein. Erityisesti hän kritisoi sovittelua uudistavan komitean pyrkimyksiä lisätä sovittelujuttujen määrää restoratiivisista periaatteista tinkimällä. Norjassa on esim. ehdotettu, että sovitteluun voisi tuoda oikeusavustajan.

Suomalainen vuoden 1981 kohortin seurantatutkimus

Oman esitykseni pidin kehitykselliseen ja elämänkaarikriminologiaan keskittyvässä ryhmässä. Vedin yhteen pitkittäistutkimuksemme tähänastisia tuloksia ja esittelin uutta aineistoamme. Tutkimuskohteenamme on yhteensä vajaa 6000 Suomessa vuonna 1981 syntynyttä naista ja miestä, joista olemme keränneet rikostiedot poliisilta ikävuosilta 15–30. Yhdistämme rikostietoihin lapsuuden ja nuoruuden aikana kerättyä tietoa erilaisista psykososiaalisista taustamuuttujista. Tutkimuksemme herätti suurta kiinnostusta, varsinkin kun esittelin jo alustavia tuloksia rikollisuuden esiintyvyydestä koko tutkimusperiodin aikana molempien sukupuolten osalta. Rikoskäyttäytyminen on hyvin yleistä (vaikka jätimme liikennerikkomukset huomiotta): 44 % otoksestamme oli joutunut rikoksesta epäiltynä poliisin rekisteriin; miehistä 61% ja naisista 27 %. Kaikista rikosmerkinnöistä miesten osuus oli yli 80 %. Iän ja rikollisuuden yhteys on hyvin selvä, mutta käyrät ovat täysin erilaisia naisilla ja miehillä: miehillä rikollisuus harvinaistui voimakkaasti teini-iän jälkeen, kun taas naisilla rikollisuus oli eri ikävaiheissa tasaisen matalalla tasolla.

Kirjoittaja on tutkijatohtori Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.

 
Julkaistu 19.12.2012