Tuomas Ojanen

Perusoikeudet ja valvontateknologia

Miten valvontateknologiaa, kuten erilaisia kameravalvonnan sovelluksia, tulisi arvioida perus- ja ihmisoikeuksien kannalta?

Kun ihmisoikeusjuristi kohtaa tällaisen kysymyksenasettelun, pohdittavaksi tulee ensimmäiseksi se, onko valvontateknologia merkityksellistä perus- ja ihmisoikeuksien kannalta ja jos on, miten. Näihin kysymyksiin on yleensä hyvin helppo vastata: kameravalvonta ja ylipäätään valvontateknologian käyttö tuo kertaheitolla esiin erityisesti yksityiselämän ja henkilötietojen suojaan liittyviä kysymyksiä. Lisäksi valvontateknologian käytön muodot ovat usein merkityksellisiä yhdenvertaisuuden ja syrjintäkieltojen näkökulmasta. Samoin voi tulla esiin koko joukko oikeusturvaan ja hyvän hallinnon takeisiin liittyviä kysymyksiä.

Henkilöskannerit esimerkkinä

Ajatelkaamme esimerkiksi henkilöskannereita. Euroopassa ja muualla maailmassa ryhdyttiin vaatimaan niiden laajamittaista käyttöönottoa lentokenttien turvatarkastuksissa sen jälkeen, kun joulupäivänä 2010 nigerialaismies oli päässyt Amsterdamin Schipholissa Detroitin-koneeseen mukanaan räjähteen tekemiseen tarvittavaa jauhetta ja kemikaaliruisku, jotka oli piilotettu alusvaatteisiin. Niiden tarvetta perusteltiin ennen muuta sillä, että kun nykyiset laitteet paljastavat vain metalliesineet, esimerkiksi mikroaaltoja hyödyntävillä uusilla henkilöskannereilla voidaan havaita paljon enemmän aineita ja esineitä. Jotkut skannerit voivat välittää ihmisvartaloista elimineen niin tarkkaa kuvaa, että kansalaiset alkoivat kutsua niitä "alastonkameroiksi". Henkilöskannereiden kuvia voidaan taas helposti tallentaa ja muutoin käsitellä sekä yhdistää muissa tietojärjestelmissä oleviin henkilötietoihin.

Henkilöskannerien käytöllä turvatarkastuksissa on näin ollen aivan ilmeisiä rajoittavia vaikutuksia erityisesti yksityiselämän ja henkilötietojen suojaan. Koska henkilöskannerien laajamittainen käyttö lentokentillä olisi todennäköisesti entisestään hidastuttanut turvatarkastusprosessia, niiden käyttö olisi helposti johtanut siihen, että skannauksen kohteeksi olisi valittu ihmisiä erityisesti ihonvärin, kielen, uskonnon, kansalaisuuden tai kansallisen tai etnisen alkuperän kaltaisten perusteiden perusteella. Tämä taas olisi ollut syrjivää. Tässä yhteydessä on korostettava, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan etnisen alkuperän käyttäminen ainoana perusteena lainvalvontatoimille on ehdottoman kiellettyä pluralismin periaatteen ja toisten kulttuurien kunnioituksen varaan rakentuvassa demokraattisessa yhteiskunnassa. (EIT Timishev v. Venäjä, tuomio 13.12.2005, 55762/00 ja 55974/00, ECHR 2005-XII).

Valvontateknologian käytön hyväksyttävyys

Yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kaltaiset perus- ja ihmisoikeudet eivät ole ehdottomia oikeuksia, vaan niitä voidaan tietyin edellytyksin rajoittaa. Tästä syystä valvontateknologian arvioinnissa perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta on seuraavaksi mietittävä: Onko valvontateknologian käytöstä esimerkiksi ns. terrorismin vastatoimissa tai yleisemmin lainvalvonnassa säädetty riittävän täsmällisesti ja tarkasti laissa? Onko valvonnalle esitettävissä perus- ja ihmisoikeuksien kannalta hyväksyttävä tarkoitus? Onko valvonta välttämätöntä ja oikeasuhtaista hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi?

Valitettavan usein valvontateknologian käytön muodot ovat sellaisia, että ne eivät täytä perus- ja ihmisoikeuksien rajoitusedellytyksiä. Valvontateknologian käytön tarkoitusperä, joka yleensä liittyy tavalla tai toisella turvallisuuteen, rikosten estämiseen ja torjumiseen tai muihin vastaaviin päämääriin, on tietenkin sinänsä hyväksyttävä ja perusteltu perus- ja ihmisoikeuksien kannalta. Suuria ongelmia syntyy kuitenkin ensinnäkin siitä, ettei valvontateknologian käytöstä ole säädetty riittävän täsmällisesti ja tarkkarajaisesti laissa. Valvontateknologian käyttö perustuu aivan liikaa sääntelemättömien ja paljon harkinta- tai jopa mielivallalle tilaa antavien käytäntöjen varaan.

Esimerkiksi henkilöskannerien käyttöön ottamiselle lentokenttien turvatarkastuksissa ei olisi ollut lainkaan asianmukaista säädösperustaa EU-oikeudessa. Komissio oli sinänsä antanut jo vuonna 2008 ehdotuksensa komission asetukseksi, jolla olisi luotu yhtenäiset pelisäännöt henkilöskannerien käytölle EU:n lentokentillä matkustajien turvatarkastuksissa. Perusongelmana asetusehdotuksessa oli kuitenkin se, että henkilöskannerien käyttöönottoa oli tarkasteltu vain lentoturvallisuutta koskevana "teknisenä" asiana. Niinpä Euroopan parlamentti hyväksyikin vuonna 2008 lokakuussa päätöslauselman, jonka mukaan asia "ei missään tapauksessa ole pelkästään tekninen". Parlamentti korosti, että henkilöskannereilla on "vakavia vaikutuksia yksityisyyttä, tietosuojaa ja ihmisarvoa koskeviin oikeuksiin ja että tästä syystä siihen on sisällytettävä tehokkaat ja riittävät turvatakeet". Parlamentin kannan jälkeen komissio käynnisti talvella 2009 kyselytutkimuksen henkilöskannerien perus- ja ihmisoikeus- sekä terveysvaikutusten selvittämiseksi. Henkilöskannerien vaikutusarviointi perus- ja ihmisoikeuksien kannalta oli vielä kesken, kun skannereita vaadittiin käyttöön joulupäivän 2010 tapahtumien jälkeen.

Valvonnan kohteeksi joutuvien ihmisten tiedonsaanti- ja oikeusturvatakeet ovat niin ikään valitettavan usein heikoissa kantimissa. Hyvin usein ihmiset eivät edes tiedä sen paremmin siitä, että heitä valvotaan kuin siitä, mihin ja miten valvonnalla saatuja tietoja käytetään. Samoin valvontateknologian käyttö ei ole tarpeeksi hyvin riippumattoman viranomaisvalvonnan piirissä.

Valvontateknologian käyttö herättää vakavia kysymyksiä myös perus- ja ihmisoikeuksien rajoitusedellytyksiin kuuluvien välttämättömyyden ja oikeasuhtaisuuden vaatimusten kannalta. Valvonta on monesti tehotonta: sen toivottu ja sinänsä perusoikeuksien kannalta hyväksyttävä tarkoitus, kuten rikollisuuden ehkäisy ja torjunta, jää saavuttamatta. Samoin valvonta epäsuhtaista: sen käyttö merkitsee liian syvällekäyvää puuttumista perusoikeuksiin verrattuna sillä tavoiteltavaan, sinänsä hyväksyttävään päämäärään. Pahimmillaan valvonta voi olla niin massiivista, että se kovertaa esimerkiksi yksityiselämän suojan jokseenkin tyhjäksi.

Yksityiset valvojat ja useat eri tarkoitukset

Perus- ja ihmisoikeuksien kannalta nykyaikainen valvontateknologia tuottaa lisäksi suuria ongelmia kahdesta syystä. Yhtäältä ongelmia syntyy siitä, että valvontateknologiaa eivät hyödynnä vain viranomaiset esimerkiksi lainvalvontatarkoituksessa vaan myös vartiointiliikkeet ja muut yksityiset toimijat erilaisissa tarkoituksissa. Perus- ja ihmisoikeudet koskevat kuitenkin perinteisesti ennen muuta julkisen vallan ja yksilön välisiä suhteita, joista muodostuu edelleenkin perus- ja ihmisoikeuksien pääasiallinen soveltamiskenttä. Sitä vastoin välittömät vaikutukset yksityisten toimijoiden välissä suhteissa ovat merkittävästi rajoitetumpia, eivätkä perus- ja ihmisoikeudet sellaisenaan useinkaan velvoita suoraan yksityisiä toimijoita. Perinteisen ja edelleen aika vallalla olevan ajattelun mukaan perusoikeuksien vaikutus yksityisten välisissä suhteissa ilmenee ennen muuta välillisesti perusoikeuksia konkretisoivan ja turvaavan lainsäädännön sekä sen soveltamisen kautta. Kysymys on siten kaikkiaan siitä, että valvontateknologian käytöstä huomattava osa sijoittuu sellaiseen "yksityiseen sfääriin", jossa perus- ja ihmisoikeuksien välitön sovellettavuus on rajoitetumpaa.

Toisaalta yhä suurempia ongelmia tuottaa perus- ja ihmisoikeuksien(kin) kannalta se, että nykyteknologian mahdollistamia välineitä voidaan käyttää samanaikaisesti hyvin erilaisissa tarkoituksissa. Esimerkiksi miehittämättömiä lennokkeja voidaan käyttää yhtä hyvin terroristiepäiltyjen jahtaamisessa kuin vaikkapa suunnistuskarttojen tekemisessä. Samoin sosiaalista mediaa tai vapaa-ajan gps-laitteita voidaan hyödyntää lainvalvontatarkoituksessa. Krooninen ongelma on myös se, että yhteen käyttötarkoitukseen alun perin suunniteltua teknologiaa ryhdytään käyttämään pääasiassa tai merkittävässä määrin aivan toisessa tarkoituksessa. Tämä pulma voidaan ainakin osin sijoittaa osaksi sitä henkilötietojen käsittelyn yleistä ja hyvin kyseenalaista kehityssuuntausta, jossa poiketaan henkilötietojen suojan perusperiaatteisiin kuuluvasta käyttötarkoitussidonnaisuuden periaatteesta ja jossa muu kuin alkuperäiseen käyttötarkoitukseen liittyvä toiminta muodostuu esimerkiksi henkilötietorekisterin pääasialliseksi tai edes merkittäväksi käyttötavaksi.

Ihmisoikeudet paremmin huomioon

Kaikki edellä sanottu tarkoittaakin ennen muuta sitä, että valvontateknologian kehitystyössä ja käytössä pitäisi huomioida nykyistä paljon systemaattisemmin perus- ja ihmisoikeudet. Helpommin sanottu kuin tehty: valvontateknologian kehittämisestä ja käytöstä vastaavat etupäässä ihmiset, joilta puuttuu riittävä tietoisuus perus- ja ihmisoikeuksista. Perus- ja ihmisoikeusjuristit eivät taas useinkaan riittävästi tiedä tai ymmärrä valvontateknologian ja sen erilaisten käyttömuotojen teknisten yksityiskohtien päälle voidakseen riittävästi analysoida teknologian synnyttämiä perusoikeus- ja ihmisoikeuskysymyksiä. Tulevaisuuden yhtenä haasteena onkin muun ohella tuoda valvontateknologian kehitystyöhön ja käyttömuotoihin systemaattinen perusoikeus- ja ihmisoikeusvaikutusten arviointi. Tämä taas edellyttää mm. sitä, että juristit ja laitesuunnittelijat, ohjelmoitsijat sekä valvontateknologian käyttäjät saadaan istumaan samaan pöytään.

Kirjoittaja on professori Helsingin yliopistossa ja Euroopan yliopistoinstituutin tutkimusryhmän jäsen SURVEILLE-tutkimushankkeessa.

 
Julkaistu 19.12.2012
Sivun alkuun |