Hille Koskela

Kansalaiset toistensa valvojina

Tieteisromaaneista arkipäivään

Teknologiset innovaatiot uudistavat nykyajan ihmisten arkea niin vauhdilla, että joskus tuntuu vaikealta pysyä kärryillä. Teknologia muuttaa maailman monilla elämän kentillä, usein helpottaen erilaisten tehtävien suorittamista merkittävästi. Tässä artikkelissa keskityn visuaalisen valvontateknologian uusimpiin käänteisiin.

Puhe valvontayhteiskunnasta on viime aikoina ollut paljon esillä. Vaikka monet tuovat esiin Orwellin romaanien uhkaavia visioita ja muistuttavat entisen Itä-Euroopan ilmiantojärjestelmien kielteisistä puolista, on myös tuotu esiin valvonnan hyviä puolia. Suomalaiset suhtautuvat yleisesti ottaen varsin myönteisesti valvontaan. Demokraattinen yhteiskunta ja luotettava poliisiorganisaatio selittävät tätä asennetta hyvin. On kuitenkin myös niin, että valvonnan teknologian uusimmasta kehityksestä tiedetään melko vähän.

Matka teknologisen kehityksen kärjestä suomalaisen yhteiskunnan keskivertoarkeen on valtavan pitkä. Puhe mikroskooppisen pienistä valvonnan välineistä ei ole enää utopiaa. Monesti teknologia tulee ihmisten elämään huomaamatta. Valvontakamera voi olla vauvan itkuhälyttimessä – luontevana osana edellisten sukupolvien lastenhoitokulttuuria: kuulolla olemista ja silmällä pitoa. Niiden avuksi on kehitetty tekniikkaa, eivätkä vanhemmat miellä asettavansa vauvaansa kameravalvonnan alle. Vanhempien lasten elämässä valvova kamera voi olla läsnä pehmonallen silmässä tai jalkapallovalmentajan korvan takana. Tekniikkaan liittyy niin tässä kuin muuallakin moraalinen ongelma: yhtäältä kontrollin lisääminen voi olla hyväksi niin lapsille kuin vanhemmillekin, toisaalta siihen liittyy "kyttäämisen" ja luottamuspulan vaara.

Niillä teknisillä ratkaisuilla, jotka Suomessa ovat tulleet ajankohtaisiksi, on pitkä tuotekehittelyhistoria. Niin sanotut "kyberhyönteiset" eivät enää kuulu vain tieteisromaaneihin. Pienimmän kamerarobotit pystyvät lentämään tai ryömimään lähes mihin tahansa. Ajassa taaksepäin tarkastellen voi havaita, mistä nykyisin käytössä oleva tekniikka on peräisin. Suurimmat rahat ja poliittiset intressit pyörivät suurvaltojen armeijoiden tuotekehittely-yksiköissä – erityisesti tällä kentällä vaikuttavat Yhdysvallat ja Israel. Yhdysvaltain armeijan uusimpiin innovaatioihin kuuluvat kameralla ja mikrofonilla varustetut "vakoilijahyttyset"1. Israel puolestaan on kehittänyt "tekokäärmeen", joka liikkuu hankalassakin maastossa huomaamattomasti kuin käärme, mutta jonka päässä on valvontakamera2.

Oman käden oikeus ja vastavalvonta

Vaikka kansalaisten omaehtoinen toiminta ja maailman suurvaltojen sotateknologia ovat eittämättä toisistaan todella kaukana, eivät ihmiset katso teknologian kehitystä pelkästään sivusta. Valvontateknologia on viime vuosina tullut halvemmaksi, helppokäyttöiseksi ja saavutettavaksi. Moni seuraa kännykkänsä välityksellä kotinsa turvallisuutta, kesämökkinsä ympäristön olosuhteita tai muun omaisuutensa säilytyksen toimivuutta. Kameravalvonta on tullut koteihin ja kotipihoille kuten aidat ja lukot aikanaan. Turvafirmat myös markkinoivat palveluitaan kotitalouksille entistä aktiivisemmin (Koskela, 2009a). Muilla alueilla valvontateknologiaa on jo niin paljon, ettei kauppa oikein käy. Siksi kotitalouksista on tullut tärkeä markkinointikohde. Tällaisen "pelon talouden" eettisyys voidaan toki kyseenalaistaa, mutta ihmisten oman aktiivisuuden merkitystä ei silti tule vähätellä.

Kiistämättä, yksityiset ihmiset ovat osanneet ottaa hyvin vastaan roolinsa valvontatoiminnassa. Yksityisten tilojen lisääntyvän valvonnan lisäksi kaikkialla mukana kulkevat kännykkäkamerat ovat muuttaneet sosiaalista elämää. Valvoja ei enää välttämättä ole viranomainen, vaan kuka tahansa saattaa sattua kuvaamaan kiinnostavan tilanteen. Tästä seuraa "amatööripaparazzien" kulta-aika, jota media vahvistaa (Koskela, 2009b). Sopivasti skandaalinhakuisella kännykkäkuvalla voi voittaa muutaman kympin, tai jos ei enempää niin leffaliput.

Media ei tietenkään ole mikään uusi auktoriteetti. Kansalaiset ottavat valvontateknologiaa käyttöönsä myös omilla ehdoillaan. Vastavalvonta on osa nykypolitiikkaa. Sen juuret ovat Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Siellä naapurustoaktivistit ja kansalaisjärjestöt ovat ryhtyneet toimiin kitkeäkseen poliisin harjoittamaa väkivaltaa. Tällaisten "cop watch" -ryhmien perustaminen lähti liikkeelle myöhemmin hyvinkin kuuluisaksi nousseesta tapahtumasta: maaliskuussa 1991 sivullinen henkilö videoi tilanteen pyrkien osoittamaan Los Angelesin poliisin harjoittaneen pidätyksen yhteydessä tarpeetonta väkivaltaa Rodney King nimistä mustaa nuorukaista vastaan. Tämä videonauhan – jota voisi kuvata vastavalvonnan pioneeriksi – johti oikeudenkäyntiin, mutta todisteesta huolimatta valamiehistö totesi poliisit syyttömiksi. Oikeudenkäynnistä alkoivat vuoden 1992 Los Angelesin mellakat.

Rodney Kingin tapaus osoitti, että kenellä tahansa on mahdollisuus käyttää teknisiä apuvälineitä auktoriteettien epäasiallisen käytöksen paljastamiseen. Tätä nykyä lähes jokainen vakavasti poliittinen mielenosoitus missä tahansa päin maailmaa toistaa uudenlaista asetelmaa: siinä missä mielenosoittajia kuvataan, myös protesteihin osallistujat kuvaavat. Kamerat ovat läsnä molemmin puolin. Vastavalvonta on osa kamppailua sananvapaudesta. Valvonnan tutkimuksen "grand old man" Gary Marx onkin osuvasti kuvannut nykytilannetta toteamalla, että monissa mielenosoitusoikeudenkäynneissä tilannetta arvioidaan vertaamalla "minun videotani sinun videoosi".

Vastavalvonta ei aina ole tarkoituksellista, vaan voi perustua siihen, että joku aktiivinen ja poliittisesti valveutunut kansalainen osuu sattumalta paikalle sopivalla hetkellä. Tästä osuva esimerkki oli Helsingissä Kontulan ostoskeskuksessa syksyllä 2006 sattunut tapaus, jossa vartijat pahoinpitelivät kiinni ottamansa henkilön sangen epäselvissä olosuhteissa3. Asia olisi luultavimmin jäänyt kokonaan huomioimatta ilman paikalle sattunutta ohikulkijaa, joka kuvasi tapahtuman kännykällään ja latasi videon nettiin. Hänen toimistaan seurasi melkoinen mediakohu ja rikostutkinta. Suomessa vastavalvontaa eivät ainakaan toistaiseksi harjoita organisoituneet ryhmät, mutta se ei tarkoita, etteikö sitä täälläkin tapahtuisi.

Kansalaisia houkutellaan valvomaan

Kysymys valvonnan ja vastavalvonnan tematiikasta on viime aikoina muuttunut hieman vanhanaikaiseksi. Syynä ovat erilaiset internetsivustot, joiden avulla kansalaisia houkutellaan osallistumaan valvontatyöhön ja valvomaan toisiaan. Palkinnot voivat olla joko moraalisia tai taloudellisia. Tämän kaltainen toiminta sopii hyvin uusliberalistisen hallinnon henkeen, jossa ajatellaan, että hyvinvointivaltion hyötyjen vastapainoksi ihmisillä tulee olla myös vastuuta ja velvollisuuksia. Kansalaisia "vastuuttavan" valvonnan toteuttajina voivat olla niin viranomaiset kuin kaupalliset tahotkin. Otan tässä esiin kaksi tätä uutta ilmiötä hyvin kuvaavaa esimerkkiä.

Marraskuussa 2008 avattiin julkiseen käyttöön Yhdysvaltojen ja Meksikon rajavalvontaa vahvistava internetsivu Texas Virtual Border Watch Site4 (Koskela, 2011). Sen avulla kuka tahansa – missä tahansa maailmassa – voi omalta tietokoneeltaan tarkkailla ympäri vuorokauden valvontakameroiden kuvaa Yhdysvaltojen ja Meksikon rajavyöhykkeeltä. Katsoja voi vaihtaa kuvaa kamerasta toiseen, seurata tilannetta jokivarsilla tai aavikolla ja yrittää nähdä epäilyttävää liikehdintää rajavyöhykkeellä. Sivu on varustettu "hot line" -ilmoituspainikkeella, jonka avulla on mahdollista ilmoittaa reaaliaikaisesti rajavartiostolle mahdollisista epäilyksistään. Katsojan lähettämät tiedot välittyvät Teksasin rajavartioston toimistoon. Rahallista korvausta katsojat eivät saa, vaan ajatuksena on, että yksityishenkilöiden valvonnan motiivina on maan rajojen turvaaminen ja osallistuminen laittoman maahanmuuton ja huumekaupan ehkäisyyn sekä terrorismin vastaiseen toimintaan.

Toinen teknisesti vastaava sovellus avattiin Britanniassa lokakuussa 2010. Tämä Internet Eyes -niminen sivusto on kaupallinen versio valvontaan rohkaisemisesta5 (Mäkinen & Koskela, 2013). Sen asiakkaita ovat kauppiaat, jotka toivovat hyötyvänsä siitä, että liiketilojen valvontakamerat ovat pientä maksua vastaan netissä katsottavissa. Rekisteröityneet katsojat käyttävät aikaansa myymälävarkaiden kiinni saamiseen – kuin virtuaaliset myymäläetsivät – ja saavat jokaisesta verekseltään kiinni saadusta näpistelijästä omalle tililleen pisteitä. Kuukausittain eniten pisteitä kerännyt saa tuhannen punnan palkkion. Eräänlainen peli, siis. Ero on kuitenkin siinä, että sekä pelaajat että pelinappulat ovat todellisia henkilöitä todellisessa toiminnassa – riippumatta siitä olivatko he näpistelijöitä vai näpistelijöiden valvojia.

Näissä pelinomaisissa sovelluksissa saattaakin pitkälti olla valvontateknologian tulevaisuus. Ihmiset eivät enää ole ylhäältä ohjatun Orwell -tyyppisen valvonnan kohteita, vaan osallisia – hyvässä tai pahassa.

Kirjoittaja on tutkija Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitoksella.

1 http://www.presstv.ir/detail/2012/07/28/253223/us-developing-robot-mosquito-spy-drones/

2 http://www.youtube.com/watch?v

3 http://www.youtube.com/verify_age?next_url

4 www.bluesrvo.net

5 http://interneteyes.co.uk/

LÄHTEET:
Koskela, Hille (2009a). Pelkokierre – pelon politiikka, turvamarkkinat ja kamppailu kaupunkitilasta. Gaudeamus, Helsinki.

Koskela, Hille (2009b). Hijacking surveillance? The new moral landscapes of amateur photographing. Teoksessa K.F. Aas, H.O. Gundhus & H.M. Lomell (toim.) Technologies of (In)security: The Surveillance of Everyday Life. Routledge/Cavendish, London.

Koskela, Hille (2011).‘Don't mess with Texas!' Texas Virtual Border Watch Program and the (botched) politics of responsibilization. Crime, Media, Culture, 7:1, 49–66.

Mäkinen, Liisa & Koskela, Hille (2013, tulossa). Surveillance as a reality game. Teoksessa A. Jansson & M. Christensen (toim.) Media, Surveillance and Identity: A Social Perspective. Peter Lang Publishing, New York.

HAASTE 4/2012

 
Julkaistu 19.12.2012
Sivun alkuun |