Heidi Nummela

Ympäristörikokset yritysten toiminnassa

Kuten suurin osa yksityisten ihmisten toiminnasta, aiheuttaa erilaisten yritystenkin toiminta haittaa ja vaaraa ympäristölle. Niin kauan kuin toiminnassa noudatetaan lakia, ei kysymyksessä ole kuitenkaan rikollinen menettely. Valitettavasti silloin tällöin tulee ilmi muunlaistakin menettelyä, kuten rakennusjätteiden laitonta hävittämistä, jätteiden laitonta varastointia, luvanvaraista toimintaa luvattomasti tai lupaehtojen vastaisesti tai sellaisia rakenteita ja toimintatapoja, jotka aiheuttavat tarpeettomia ympäristöriskejä.

Muutamina tyypillisinä esimerkkeinä ympäristörikoksista yritystoiminnan yhteydessä voidaan mainita seuraavat tapaukset:

1) Jätehuollon järjestämisvelvollisuus oli yhtiön ja toiminimen toiminnassa laiminlyöty siten, että kahdelle eri kiinteistölle oli toimitettu sekalaista rakennusjätettä ja ongelmajätteeksi luokiteltavaa asbestijätettä. Asbestijätettä oli varastoitu paljaalle maalle osittain rikkinäisissä jätesäkeissä. Kunnan terveysviranomainen oli puuttunut toimintaan, mutta siitä huolimatta lainvastainen toiminta oli jatkunut. Käräjäoikeus tuomitsi yhtiön ja toiminimen puolesta toimineista toisen yhdestä ja toisen kahdesta ympäristön turmelemisesta 60 päiväsakon suuruisiin sakkorangaistuksiin sekä yhtiön ja toimintaa suorittaneen henkilön menettämään valtiolle taloudellisena hyötynä yhteensä 2 800 euroa.

2) Vastaaja oli kerännyt käytöstä poistettuja ajoneuvoja ja muuta romua ja säilyttänyt sekä käsitellyt niitä hallitsemillaan kiinteistöillä. Kiinteistöillä oli ympäristöviranomaisen tarkastuksilla todettu säilytettävän mm. romuautoja, autonrenkaita, romumetallia ja kemikaalitynnyreitä sekä poltettavaa jätettä. Esineiden ja aineiden varastointi olisi vaatinut ympäristöluvan, jota ei ollut myönnetty. Sitä vastoin vastaajaa oli useita kertoja kehotettu lopettamaan toimintansa. Toiminta oli aiheuttanut maaperän ja pohjaveden konkreettista pilaantumista mm. raskasmetallien ja öljyn vaikutuksesta. Vastaajan toiminta oli jatkunut kaiken kaikkiaan noin kymmenen vuoden ajan. Käräjäoikeus piti erittäin moitittavana sitä, että vastaaja ei ollut hakenut toiminnalleen asianmukaisia lupia, eikä saattanut kiinteistöä sellaiseen kuntoon, että sille olisi voitu myöntää lupa. Lisäksi käräjäoikeus otti huomioon menettelyn ympäristövaikutukset ja yleisen lainkuuliaisuuden ja tuomitsi vastaajan kahdesta ympäristön turmelemisesta kuuden kuukauden pituiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Vastaaja tuomittiin menettämään valtiolle rikoksella saavutettuna hyötynä noin 70 000 euroa.

3) Vastaajan edustamalta yhtiöltä oli tilattu ponttoonilaiturin ruoppaustyö. Vastaaja oli ruopattuaan alueen kuljettanut ainakin 15 lastillista ruoppausmassaa ruoppauspaikalta ja läjittänyt kokonaisuudessaan noin 750 kuutiota ruoppausmassaa luvatta mereen. Ruoppausmassan sijoittaminen oli tapahtunut hylkäämistarkoituksessa Suomen aluevesillä eikä sen määrää voitu pitää vähäisenä. Käräjäoikeus totesi vastaajan saaneen toiminnastaan taloudellista hyötyä säästyneiden polttoaine- ja läjityskustannusten muodossa. Hänet tuomittiin ympäristörikkomuksesta 30 päiväsakkoon ja menettämään rikoksella saatuna taloudellisena hyötynä 2 100 euroa.

Ympäristörikosten ilmitulossa ja selvittämisessä haasteita

Ympäristölainsäädäntömme antaa varsin tiukat rajat ympäristöä vaarantavalle toiminnalle. Ympäristönsuojelulaissa toiminnanharjoittajalle on asetettu selvittämisvelvollisuus toiminnan ympäristövaikutuksista ja -riskeistä. Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan vaaditaan käytännössä aina lupa. Lyhykäisyydessään lupamenettelyssä selvitetään toiminnan aiheuttamat ympäristövaikutukset, ja selvityksen perusteella lupa myönnetään tai ollaan myöntämättä. Ympäristöviranomaiset, joista lähinnä arkea lienevät kunnalliset ympäristönsuojeluviranomaiset, ovat avainasemassa väärinkäytösten ja lainvastaisuuksien havaitsemisessa. Tämä voi välillä olla todella haastavaa, sillä moni seuranta perustuu yritysten omiin selvityksiin eikä tarkastuskäynneillekään yleensä mennä ilman etukäteisilmoitusta.

Toiminnanharjoittajan vastuuta pohditaan tuomioistuimessa siinä vaiheessa, kun on kysymys ympäristörikosten tunnusmerkistöjen toteutumisesta. Normaalin tapahtumainkulun selvittämisen lisäksi on yleensä käytävä erityistä keskustelua siitä, onko yrityksen toiminta ollut rikoslain 48 luvun ympäristörikosten (1 ja 2 §§) tunnusmerkistöjen vaatimaa tahallista tai törkeän huolimatonta. Perinteiseen tahallisuuteen liittyviin rikoksiin tuskin törmääkään – allekirjoittaneelle ei ole sattunut eteen tapausta, jossa tekijän pääasiallinen tarkoitus olisi ollut nimenomaan saastuttaa ilmaa, tuhota joku ekosysteemi tai roskata tietty alue. Motiivi on yleensä taloudellinen: kustannusten säästämisen tavoittelussa ympäristövelvoitteiden noudattaminen laiminlyödään ympäristöriskejä tiedostamatta tai niistä välittämättä. Oikeuskäytännössämme on myös rikosoikeuden puolella hyväksytty pääsääntöisesti ympäristölainsäädännön yleiset periaatteet. Ei auta, ettei tiedä, jos olisi kuulunut ottaa selvää. Ei myöskään enää – onneksi – auta sekään, että maantapa oli aikanaan toinen. Tahallisuuden tai törkeän huolimattomuuden aste täyttyy jo varsin alhaisessa vaiheessa, erityisesti silloin kun toimija on suuri ja ammattimainen.

Yhteisösakolla tavoitellaan vaikuttavuutta

Yhtenä erityispiirteenä yritystoiminnassa tapahtuneiden ympäristörikosten selvittämisessä on oikeiden vastuuhenkilöiden löytäminen. Kuten muissakin talousrikoksissa (joiksi ympäristörikokset mielestäni voidaan laskea) ja esimerkiksi työrikoksissa, voi joskus olla haastavaa selvittää, kenen velvollisuuksiin ja vastuisiin menettelyn lainmukaisuuden huolehtiminen olisi kuulunut. Viime kädessä vastuu voi perustua pitkälle melko muodollisiinkin seikkoihin. Rikoslain 48 luvun 7 §:ssä vastuun kohdentamisesta todetaan, että "..menettelystä tuomitaan rangaistukseen se, jonka velvollisuuksien vastainen teko tai laiminlyönti on. Tätä arvioitaessa on otettava huomioon asianomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa laatu ja laajuus sekä muutenkin hänen osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen." Mikäli vastuuhenkilöä tai yrityksessä rikolliseen menettelyyn syyllistynyttä ei saada selvitettyä, voidaan yhtiö tuomita rikoslain 9 luvun mukaiseen yhteisösakkoon. Tämä on jo harvinaisempaa, sillä oikeuskäytäntömme pääsääntöisesti lähtee siitä ajatuksesta, että rikos vaatii tekijän (luonnollisen henkilön) ja jos tekijää ei voida osoittaa, on vaikeampaa osoittaa menettelyssä tahallisuutta tai muuta rikosvastuuta perustavaa olosuhdetta. Yhteisösakko onkin usein tuomittu yhtiölle sen lisäksi, että joku luonnollinen henkilö tuomitaan rangaistukseen.

Yhteisösakolla tavoitellaan vaikuttavuutta yhtiön toimintaan, koska yksityishenkilöiden saamat sakkorangaistukset ovat yhtiöiden mittapuussa varsin vähäisiä. Yhteisösakkojen määrät ovat meillä pysyneet maltillisina. Yhteisösakkojen määrä on vaihdellut muutamasta sadasta muutamaan kymmeneen tuhanteen euroon. Ainoastaan yhden kerran on tuomittu merkittävä 500 000 euron yhteisösakko vakavasta onnettomuudesta, joka rikosoikeudellisesti arvioitiin rikoslain 48 luvun 4 §:n mukaiseksi tuottamukselliseksi ympäristön turmelemiseksi. Yhteisösakon saajana oli yksi maan suurimmista yrityksistä. Yhteisösakkoa voidaan enimmillään tuomita 850 000 euroa.

Huomio rikoshyötyyn ja rangaistuksen mittaamiseen

Suurin osa yrityksistä pyrkii noudattamaan niin ympäristö- kuin muunkin lainsäädännön asettamia velvoitteita. Rikoksiin syyllistyville usein ainoa tavoite on liikevoiton saaminen, mikä ohjaa toimintaa kautta linjan. Koska ympäristövelvoitteet ovat kustannuskysymys, niitä ei täytetä edes minimitasolla. Yhä enemmän rikosvastuun toteuttamisessa korostuu se, että rikoksella saatu hyöty tulisi aina tuomita valtiolle. Esitutkintaviranomaiselle lausuntoja antavat ympäristöviranomaiset ja kunnan valvontaviranomaiset ovat hyviä asiantuntijoita siinä, minkälaisia investointeja olisi pitänyt tehdä ja mitä niiden tekemättä jättämisellä on säästetty. Varsinaisen voiton laskeminen voi olla monimutkaisempi laskutehtävä, eikä näissä ainakaan syyttäjien taholta ole pyritty absoluuttisen tarkkoihin määriin. Prosessin tarkoituksenmukaisuus ja nopeus ovat olleet johtavia periaatteita, mikä usein on johtanut myös vastaajaystävälliseen laskentatapaan. Tarkoitus ei ole ollut tehdä rikoshyödyn käsittelemisestä pääasiaa. Rikoshyödyn poisottamiseen on kuitenkin syytä panostaa vielä enemmän.

Ympäristörikoksista tuomittavien rangaistusten mittaamisessa otetaan huomioon "vain" juuri nyt näkyvissä oleva aiheutettu ympäristövahinko tai sen vaara. En pitäisi kovin vääränä rangaistustasoa yleisesti määriteltäessä sitä, että otettaisiin huomioon ympäristövahinkojen pitkäaikaisuus, laaja-alaisuus ja niiden aiheuttamien terveysriskien ennalta arvaamattomuus ja tuntemattomuus. Rangaistuskäytäntö on verrattavissa työrikoksiin: teoista tuomitaan pääasiassa sakkoja. Yksityiselle ihmiselle sakkorangaistukset laskennallisine rikoshyötyineen voivat oikeasti olla tuntuva ja riittävä seuraamus rikoksesta. Rangaistusten mittaamisella on merkitystä ympäristörikoksissa erityisesti silloin, kun on kysymys yritystoiminnassa tapahtuneesta menettelystä. Vaarana on nimittäin, että tulee kannattavammaksi kokeilla laitonta tietä, jos kiinnijääminen johtaa korkeintaan niiden kustannusten korvaamiseen, jotka on säästetty lainvastaisella menettelyllä, ja lievään sakkorangaistukseen. Lähes varmaa on, ettei kaikesta jää kiinni kuitenkaan.

TAPAUKSET:
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus, 6.9.2010, tuomio 10/1667, asianro R 10/636

Helsingin hovioikeus 4.3.2011, nro 666, dnro R 10/506

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus 19.4.2011, tuomio 11/426, asianro R 11/221 (ei lainvoimainen)

Kirjoittaja on kihlakunnansyyttäjä Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastossa ja ympäristörikosten avainsyyttäjä.

 
Julkaistu 12.12.2011